2randpo 20.09.2007 18:13:42 | |
---|
Voipi olla yllättäen kiinantuotteessa isompi käsityön osuus, se kun on Kiinassa tunnetusti aika paljon halvempaa kuin esim. USA:ssa tai Euroopassa. Kiinan halpiskitaroista en tiedä, mutta ainakin yleisesti ottaen tuossa lienee perää: Grass Roots LP:ssäni on selvästi käsityöllä merkittävä osuus. Erään Giba-asiantuntijan (on korjaillut ja huoltanut G-keppejä) mukaan käsityönä on GR:sta tehty (esim. nauhatyö ja lakkaus) saman verran kuin joissain kolmen tonnin G-customeissa. Itse olen vasta viime aikoina alkanut kiinnostua enemmän näistä G-pajan tuotteista, joten en osaa tuota arvioida. Kertokoon/korjatkoon Fox tai joku muu ken näistä viimeistely-jutuista on perillä. Ainakin minä olen huolissani noiden ritsa-väärennösten mahdollisesta leviämisestä vapaille markkinoille. Näin senkin takia, että jos on kiinnostusta (kuten itselläni) hommata käytetty LP, niin se alkaa vaikuttaa turhan riskialttiilta hommalta. Riippuen tietysti siitä, kuinka taitavia väärennöksiä liikkuu. Ehkä on sitten varmempaa alkaa suunnitella historic LP:n hankintaa. Ja hommata se ennen kuin niitäkin alkaa liikkua ritsa-kopioina (vai liikkuuko jo?) Ja minä en ole edes mielestäni mikään traditionalisti vaan olen aina ostanut ja käyttänyt myös moderneja merkkejä ja malleja. |
darrell 20.09.2007 18:30:08 | |
---|
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen. |
joukov 20.09.2007 18:48:48 | |
---|
Hey! Ho! Let's Go |
trih 20.09.2007 19:04:50 (muokattu 20.09.2007 19:06:30) | |
---|
http://www.ruoste.com/guitars/gibsun/ Kyyläilkäähän siitä. -alppu Jollei kuva vääristä niin selkeitä eroja aitoon: -Kaulan ja rungon kohtaaminen ei tarkasti nauhalla 16. -Stopbar vinossa (?) -Lavan takainen maalaus jatkuu liian pitkälle ja puuttuu se gibsoncustom & wyldelogo. -Ja wyldelespoissa ei ole rhythm/treble-muovia. Jollekkin ehkä vaikeampi: -Kaulavaahteran laatu. -Gibson käyttää yhdan palan kauloja joten tuota liitosta ei pitäisi näkyä. -Kalassa pitäisi olla satiiniviimeistely korkeintaan. Enemmän säröä ja vähemmän middleä. |
2randpo 20.09.2007 19:18:18 | |
---|
Onhan noiden kuvien kyyläämisessä oma mielenkiintonsa. Gibsunin lapa on muuten väärin muotoiltu jos tarkoitus oli seurata Gibsonin lapamallia. |
Traditional 20.09.2007 20:17:12 (muokattu 20.09.2007 20:19:06) | |
---|
Jep, olenkin sanonut, että kitaristit näyttävät olevan vieläkin konservatiivisempia kuin autoilijat. Jos autoilijoiden mielestäkin ainoa "kunnon peli" olisi jenkkiläinen, niin täällähän ajeltaisiin vain Cadillaceilla ja oikeilla Chevyillä (ei niillä korelaisilla) ;-) No joo, mutta kaikilla ei olekkaan Caddyyn varaa. Siks on Corollat ja sunnyt. http://www.ruoste.com/guitars/gibsun/ Kyyläilkäähän siitä. -alppu Tapa se. olen 12 vuotias kitaran soittaja kauhavalta :) tykkään heavystä :) IRON MAIDEN ,,/ mun kitaroita on joku dean ja sitten JACKSON KVX10 KINGW JA SITTEN KUSTOMIN PASKA VAHVARI!- Jackson_poika |
ilopertti 20.09.2007 20:22:32 | |
---|
Pitikö tuollekin firmalle nyt rahansa tyrkyttää ja kannustaa jatkamaan väärennösten valmistusta? No pitihän sitä nyt nähdä että mistä ne oikein vaahtoaa, tuo ei ole paylessin kautta hommattu, bounry.comin tuotos. -alppu "xxxxxx: sää oot kyllä suomen mick mars" |
Rallakka 20.09.2007 20:53:10 | |
---|
Niinpä, paljonkohan noissa ns. merkkikitaroissakaan (volyymimalleissa,customit tietysti erikseen) enää on sitä paljon puhuttua huippuammattilaisen käsityötä, jonka pitäisi erottaa ne halvoista massatuotteista? Voipi olla yllättäen kiinantuotteessa isompi käsityön osuus, se kun on Kiinassa tunnetusti aika paljon halvempaa kuin esim. USA:ssa tai Euroopassa. Ja kuten taisin aiemmin kirjoittaa niin kun se sama kiinalanen tekee esim. pari vuotta pelkkiä kauloja niin hän on jo luultavasti tehnyt niitä enemmän kuin customrakentaja koko urallaan, joten luultavasti osaa sen osuuden aika hyvin. Minun mielestä pelkästään vertaamalla käsityön määrää, ei voi tuotetta mitata laadukkaaksi. Jos nyt esim. Giban(tai vastaava) custom-Paul vääntää kitaran ja se menee pitkälle kehitetyn laadunvalvonta prosessin läpi. On sitä kiinan-Pirkon vääntämään käsityöhön olemattomalla laadun valvonnalla aika turha verrata. Verratkaahan vaikka autoteollisuuteen, japanilaisia mollattiin kun aikanaan tulivat markkinoille, nykyään hakkaavat myynti- ja vikatilastoissa(tai siis vikojen vähyydessä) perinteiset eurooppalaiset "laatumerkit" 6-0. Usko tai älä tämäkin juontaa juurensa puhtaasti laadun valvontaan. GM:n pääosin työstämä APQP on jonkun metrin jäljessä esim Toyotan käyttämää laatujärjestelmää. Ajan kylläkin itse Sitikalla, koska valitettavasti nämä laatujärjestelmät eivät takaa ajo-ominaisuuksia. Koska nyt satun pitämään sitikan ajo-ominaisuuksista, voin siitä edestä hauskuuttaa itseäni sen sähkövioilla :) Vaikka joidenkin juttuja lukeneena olen vähillätöin selvinnyt. Silti löytyy ihmisiä joiden on jääräpäisesti ostettava tietyn merkkinen auto vaikka maksavat selvää ylihintaa laatuun nähden. Jep, meikä ajaa sitikalla ihan sen ominaisuuksien takia :) Valitettavasti nykyisessä maailmassa kun työntekijän palkkataso ja työn laatu eivät välttämättä korreloi,vaikka oikeuden mukaanhan näin pitäisi olla. Jep, samaa mieltä. "I'm only wearing black until they invent something darker" |
Sensonic 20.09.2007 21:45:08 | |
---|
No pitihän sitä nyt nähdä että mistä ne oikein vaahtoaa, tuo ei ole paylessin kautta hommattu, bounry.comin tuotos. -alppu Sitten on vielä sellainenkin mesta kuin www.ebaysoho.net , josta löytyy mm. 7-kielisen Ibanezin replica. Sähkikset (kaikki vasureita):
Ibanez RG-550,
Ibanez PF-250,
Charvel 3,
Wolf KP3C
Akustinen (vasuri)
Landola F6/Cut
Muut vehkeet:
ADA MP-1,
Digitech DSP-2101 Artist,
Rocktron Velocity 300W,
Marshall JCM900 4x12",
Music Man Mini,
jne. jne. |
Joees 20.09.2007 21:51:23 | |
---|
Sitten on vielä sellainenkin mesta kuin www.ebaysoho.net , josta löytyy mm. 7-kielisen Ibanezin replica. Must on jotenkin tosi hienoa että näitä mainostetaan oikeen täällä... Loafers Musiikkia sulle ja mulle
Hello punks! |
Sensonic 20.09.2007 21:55:04 | |
---|
No joo, mutta kaikilla ei olekkaan Caddyyn varaa. Siks on Corollat ja sunnyt. Tai sitten jotkut eivät halua panostaa rahaa autoon, vaan haluavat itselleen kulkupelin, jolla liikkua paikasta A paikkaan B. Vähän sama juttu kitaroissakin. Miksi ostaa tosi kallista kitaraa, jos musiikki on vain harrastus, eikä ammatti... No anyway, mun molemmat autot ovat rullanneet ulos samalta tehtaalta kuin missä valmistetaan tämän hetken uusinta Caddy -mallia, joten en ole suuri japsiautofani ja ranskalaisiin en koskisi pitkällä tikullakaan ;-) Kitaroissa on varaa experimentoida, autoissa ei, koska kunnon auto maksaa vähintään 10 kertaa enemmän kuin esim. aito ja oikea Les Paul (ja ei mikään studio -malli). Ja meikäläisen on pakkokin experimentoida noiden kitaroiden suhteen, kun vasurikitaroiden saatavuus näyttäisi nykyään olevan huomattavasti huonompi kuin 80-90 -luvulla... Sähkikset (kaikki vasureita):
Ibanez RG-550,
Ibanez PF-250,
Charvel 3,
Wolf KP3C
Akustinen (vasuri)
Landola F6/Cut
Muut vehkeet:
ADA MP-1,
Digitech DSP-2101 Artist,
Rocktron Velocity 300W,
Marshall JCM900 4x12",
Music Man Mini,
jne. jne. |
Jumina5/6 20.09.2007 22:04:39 | |
---|
Must on jotenkin tosi hienoa että näitä mainostetaan oikeen täällä... No pöh. Kai sitä nyt ihmiset osaa päättää ostavatko halpaa vai kallista, hyvää vaiko huonoa. Tuskinpa useimmat $100 kitaran ostajat kuitenkaan ostaisivat sitä $2000 oikeaa gibsonia. Black Hippies Underground |
futhermucker 20.09.2007 22:11:08 | |
---|
Mulla on pösö "Se tekee siitä sen" - Matti Nykänen |
Joees 20.09.2007 22:12:41 | |
---|
No pöh. Kai sitä nyt ihmiset osaa päättää ostavatko halpaa vai kallista, hyvää vaiko huonoa. Tuskinpa useimmat $100 kitaran ostajat kuitenkaan ostaisivat sitä $2000 oikeaa gibsonia. Kysehän ei nyt ollut tästä. Loafers Musiikkia sulle ja mulle
Hello punks! |
mailbag 20.09.2007 22:14:24 (muokattu 20.09.2007 22:26:05) | |
---|
kylläpäs ilopertin gibsunissa mikit kuulsoti varsin emg:ltä? kerroppa nyt vähän lisää mietteitä tuosta kitarasta, onko virittimet epätarkkaa kuraa? e. niin onko oikeasti aktiivimikit vai onko vaan hienot kuoret laitettu :D sais mikkien hinnalla koko kepin... |
Les Fender 20.09.2007 22:28:35 | |
---|
Jollei kuva vääristä niin selkeitä eroja aitoon: -Kaulan ja rungon kohtaaminen ei tarkasti nauhalla 16. -Stopbar vinossa (?) -Lavan takainen maalaus jatkuu liian pitkälle ja puuttuu se gibsoncustom & wyldelogo. -Ja wyldelespoissa ei ole rhythm/treble-muovia. Jollekkin ehkä vaikeampi: -Kaulavaahteran laatu. -Gibson käyttää yhdan palan kauloja joten tuota liitosta ei pitäisi näkyä. -Kalassa pitäisi olla satiiniviimeistely korkeintaan. Niinjuu... Kyllähän noista kuvista näkee missä säästetään, eli joka paikassa. Kaulan puut näyttävät ainakin tuosta kuvasta päätellen olevan sellaista takkapuu-laatua. Onko siinä oikein rehellinen oksakin ? "Living is easy with eyes closed!" |
ilopertti 20.09.2007 22:33:42 | |
---|
kylläpäs ilopertin gibsunissa mikit kuulsoti varsin emg:ltä? kerroppa nyt vähän lisää mietteitä tuosta kitarasta, onko virittimet epätarkkaa kuraa? e. niin onko oikeasti aktiivimikit vai onko vaan hienot kuoret laitettu :D sais mikkien hinnalla koko kepin... Ei oo tainnu emg:tä nähdäkkään, passiivikikottimet ovat. Vire parani rutkasti kun vaihdoin kielet, ainakin näin alkuun noi virittimet on ok. En hommannut kitaraa siksi että piti saada feikki-gibson, pelkkä puhdas mielenkiinto kiinalaisten touhuihin oli syynä. Maadotusta tuosta ainakin pitää parantaa jos sitä käyttää aikoo. -alppu "xxxxxx: sää oot kyllä suomen mick mars" |
Jumina5/6 20.09.2007 22:59:41 | |
---|
Kysehän ei nyt ollut tästä. No niin no, mutta mietin vain, että jäisivät ne rahat 'oikeilta' firmoilta jokatapauksessa saamatta. Toisaalta ihmisethän voivat mennä lankaan ja luulla ostavansa aitoa (ja tuke piratismia), mutta ei nyt tämän topicin takia ainakaan merkittävässä määrin. Black Hippies Underground |
2randpo 20.09.2007 23:29:59 | |
---|
Miksi ostaa tosi kallista kitaraa, jos musiikki on vain harrastus, eikä ammatti... En ymmärrä pointtia. Ensinnäkin tiedän ammatikseen soittavia, jotka pyrkivät aina hankkimaan mahdollisimman edullisen kitaran/basson välittämättä edes merkistä. On kyllä totta, että eivät silti soita millään J&D:lla mutta esim. Tokai ja Squier ovat varsin yleisiä ja arvostettuja. Työkalu voi siis olla pätevä hinnasta riippumatta. Toisaalta harrastelijalla (kuten minulla nyt ) saattaa tilanteesta riippuen olla enemmän aikaa vertailla speksejä, innostua eri malleista ja merkeistä jne. Puoliammattilaisaikoinani kiinnosti etupäässä se, että keppi (soitin bändeissä pelkästään bassoa) pelittää ja pysyy vireessä. Luotin Tokaihin ja niin teen varauksin yhä. Kitaroita minulla oli on usean merkkisiä. Parin viime vuoden aikana on tullut vähän parempaa liksaa, asunto lähes maksettu, ja näiden myötä uusia intressejä. Elämä on lyhyt ja johonkin ne rahat joka tapauksessa menevät. Miksei sitten vaikka pariin Gibsoniinkin, varsinkin kun laatukin on noussut sitten 80-luvun. Sana harrastaa tulee muuten sanasta harras > harrastaa = tehdä jotakin hartaasti. |
rheinone 20.09.2007 23:49:03 | |
---|
Nooh, täytyy tunnustaa että itekin kaupittelin sillon 8-köötluvulla Bankokista trokattuja krokotiilipaita-replikoita. Hauskaa oli eikä kukaan valittanu jälkeenpäin. Ekan pesukerran jälkeen tulivat aika nyppysiks. Broidilta petti hermo, se leikkas kaikkiin niihin paitoihin rei'än siihen krokidiilin kohtaan. Must tuntuu ett kolahti nuoriin naisiin semmonen. Tämmöstä tää brändipöllöily on. All you gotta do is plug me into High Voltage rock'n'roll |