Kitarat: kitarakamat ›

Metalkallo: Kiitoksia.
 
Jos on rahaa käytettävissä, osta American Vintage -malli. Luulisi varmemmin saavan laadukkaan yksilön, kun noissa Mexicolaisissa laadullinen vaihtelu lienee nykyäänkin suurempaa.

Zed: Jos on rahaa käytettävissä, osta American Vintage -malli. Luulisi varmemmin saavan laadukkaan yksilön, kun noissa Mexicolaisissa laadullinen vaihtelu lienee nykyäänkin suurempaa.
 
Näimpä, tiosta 70's mallistahan olisi american vintage versiokin, jossa ainakin body on leppää, tiedä vaikka olisi kevyempi. Tietenkin voit ostaa meksikon classicin ja myöhemmin vaihtaa kevyemmän bodyn jos muuten miellyttää. Siitä en tiedä miten se alkuåeräinn body menee erikseen kaupaksi kun nuo 3-bolt jutut taitaapi olla vähän harvinaisempia.

freakingenius: Näimpä, tiosta 70's mallistahan olisi american vintage versiokin, jossa ainakin body on leppää, tiedä vaikka olisi kevyempi. Tietenkin voit ostaa meksikon classicin ja myöhemmin vaihtaa kevyemmän bodyn jos muuten miellyttää. Siitä en tiedä miten se alkuåeräinn body menee erikseen kaupaksi kun nuo 3-bolt jutut taitaapi olla vähän harvinaisempia.
 
Itse ostaisin suoraan AVRI-version, joka ei tällä hetkellä ole uutena kuin n. 300 euroa kallimpi kuin MIM-versio. Tosin tuota pari vuotta sitten ilmestynyttä AVRIA ei taida saada valkoisena. Toisaalta samaan rahaan soi saada alkuperäisen 70-lukulaisen, joskaan hyvän ja kevyehkön löytäminen ei ole välttämättä helppoa.

freakingenius: Näimpä, tiosta 70's mallistahan olisi american vintage versiokin, jossa ainakin body on leppää, tiedä vaikka olisi kevyempi.
 
Tämän unohdinkin mainita. Yksi lisäsyy siis harkita, jenkki-reissueta.
 
2randpo: Toisaalta samaan rahaan soi saada alkuperäisen 70-lukulaisen, joskaan hyvän ja kevyehkön löytäminen ei ole välttämättä helppoa.
 
Fenderforumilla ( http://www.fenderforum.com/forum.html ) näistä on ollut vuosien mittaan paljonkin juttua, ja sekä aitoja 70-lukulaisia että uudelleenjulkaisuja omistaneet soittajat tuntuvat poikkeuksetta olevan sitä mieltä, että reissueissa homma on toteutettu siten kuin se 40 vuotta sitten olisi pitänyt: yleislaatu on paljon korkeampaa luokkaa, ja tekniset uudistukset toimivia.

2randpo: Itse ostaisin suoraan AVRI-version, joka ei tällä hetkellä ole uutena kuin n. 300 euroa kallimpi kuin MIM-versio. Tosin tuota pari vuotta sitten ilmestynyttä AVRIA ei taida saada valkoisena. Toisaalta samaan rahaan soi saada alkuperäisen 70-lukulaisen, joskaan hyvän ja kevyehkön löytäminen ei ole välttämättä helppoa.
 
En tiedä minkä vuotisia ne on ollu mitä oon täällä torillakin nähnyt, mutta on ollut ihan valkosena ja vaahtera otelaudalla alta tonnin.

Zed: Jos on rahaa käytettävissä, osta American Vintage -malli. Luulisi varmemmin saavan laadukkaan yksilön, kun noissa Mexicolaisissa laadullinen vaihtelu lienee nykyäänkin suurempaa.
 
Eipä sitä rahaa oikein ole paljoa laittaa joten pakko jättää vintage- sarja pois laskuista. Eniten ehkä tällä hetkellä kiinnostaa tuo american special malli tai roadhouse. Tässä oli just vähän aikaa sitten tuommoinen american special malli torilla 700e nokialla, ehti mennä kuitenkin. Oli vielä punainen herkku. :/
 
Yritän myydä mun jacksonin king veetä jotta sais rahoitusta stratoon.

freakingenius: En tiedä minkä vuotisia ne on ollu mitä oon täällä torillakin nähnyt, mutta on ollut ihan valkosena ja vaahtera otelaudalla alta tonnin.
 
Vanhempaa sarjaa saa myös valkoisena.

Zed: ...reissueissa homma on toteutettu siten kuin se 40 vuotta sitten olisi pitänyt: yleislaatu on paljon korkeampaa luokkaa, ja tekniset uudistukset toimivia.
 
Varmastikin näin, mutta eivät kaikki 70-lukulaiset Fender stratocasterit ole huonoja. Eivätkä kaikki 50-60-lukulaiset ole hyviä.

Metalkallo: Eipä sitä rahaa oikein ole paljoa laittaa joten pakko jättää vintage- sarja pois laskuista. Eniten ehkä tällä hetkellä kiinnostaa tuo american special malli tai roadhouse. Tässä oli just vähän aikaa sitten tuommoinen american special malli torilla 700e nokialla, ehti mennä kuitenkin. Oli vielä punainen herkku. :/
 
Yritän myydä mun jacksonin king veetä jotta sais rahoitusta stratoon.
 
Multa saattaisi löytyä yksi isolapainen ja kotimaassa tehty soitin. Hintaluokka olisi varmaan tuon Special mallin kanssa samoissa ja tässä on kova laukku.
Ihan kunnollinen soitin ja tosiaan kotimaista käsityötä. Itsellä on vain liikaa soittimia ja tulee enemmän soiteltua muutenkin akustisilla.
 
Laita vaikka pikaviestiä jos kiinnostaa.
Tässä on kaula todella hyvä ja SS medium jumbo nauhat tammisessa otelaudassa. Hirvenluu satula ja Schaller virityskoneistot.
Body on leppää saarnikannella ja redburst värityksellä. Tallamikki Duncan ja täysteräsblokki vibrakammessa. Hieno peli ja toimiva, mutta itselle vaan ylimääräinen.

mpekkanen: Multa saattaisi löytyä yksi isolapainen ja kotimaassa tehty soitin. Hintaluokka olisi varmaan tuon Special mallin kanssa samoissa ja tässä on kova laukku.
Ihan kunnollinen soitin ja tosiaan kotimaista käsityötä. Itsellä on vain liikaa soittimia ja tulee enemmän soiteltua muutenkin akustisilla.
 
Laita vaikka pikaviestiä jos kiinnostaa.
Tässä on kaula todella hyvä ja SS medium jumbo nauhat tammisessa otelaudassa. Hirvenluu satula ja Schaller virityskoneistot.
Body on leppää saarnikannella ja redburst värityksellä. Tallamikki Duncan ja täysteräsblokki vibrakammessa. Hieno peli ja toimiva, mutta itselle vaan ylimääräinen.
 
Kuulostaa kyllä ihan hyvältä osiensa puolesta, mutta onko tuossa yksikelaiset mikit kun ne on mitä tartten? Humbuckerit kun löytyy jo lespasta. Ja en etsi tosiaan raskaampaan musaan sopivaa stratoa vaan ihan rock, blues ja muihin tyyleihin.
 
Edit: Laitoin pikaviestiäkin.

Vähän stratoa, vähän Jimiä, vähän urheilua
 
http://espn.go.com/video/clip?id=14092270

Kävin vanhempien muutossa auttamisen lomassa f- musiikissa katselemassa ja testailemassa Fenderin american special stratoa, oli kyllä hyvä peli. Heti kun sain kepin käteen ja polvelleni ja pistin johdon kiinni Fenderin johonkin comboon niin olin myyty. Olispa ollut vaan rahaa heti ostaa.
 
Kun myyjä sanoi, että mee testaamaan tuonne vahvistin huoneeseen niin menin sinne, katselin hiukkasen ympärilleni, että mihin tuon oikein tökkäisi kiinni? Valitsin Fenderin "jonkun hyvän ja vanhan" vahvarin, mutta kummastelin kun en löytänyt virtakytkintä mistään? En vieläkään tiedä mistä sen olisi löytänyt? :D Tökkäsin sitten pieneen comboon ja soundi oli hunajata..

Metalkallo: Kävin vanhempien muutossa auttamisen lomassa f- musiikissa katselemassa ja testailemassa Fenderin american special stratoa, oli kyllä hyvä peli. Heti kun sain kepin käteen ja polvelleni ja pistin johdon kiinni Fenderin johonkin comboon niin olin myyty. Olispa ollut vaan rahaa heti ostaa.
 
Kun myyjä sanoi, että mee testaamaan tuonne vahvistin huoneeseen niin menin sinne, katselin hiukkasen ympärilleni, että mihin tuon oikein tökkäisi kiinni? Valitsin Fenderin "jonkun hyvän ja vanhan" vahvarin, mutta kummastelin kun en löytänyt virtakytkintä mistään? En vieläkään tiedä mistä sen olisi löytänyt? :D Tökkäsin sitten pieneen comboon ja soundi oli hunajata..
 
Varmaan siellä takana olisi ollut.

Mites tuommoista Fenderin straton vaahtera otelautaa hoidetaan? Sain käsityksen ettei sitä tarvitsisi kuin vähän pyyhkäistä kostealla rätillä silloin tällöin. Öljyjä ei kait tarvitse minkäänlaisia? Ainakaan normi sitruunaöljyä ei tarvitse mitä ruusupuu ja eeben tarttee.
 
Kyse siis Fender america special straton vaahtera otelaudasta.

Metalkallo: Mites tuommoista Fenderin straton vaahtera otelautaa hoidetaan? Sain käsityksen ettei sitä tarvitsisi kuin vähän pyyhkäistä kostealla rätillä silloin tällöin. Öljyjä ei kait tarvitse minkäänlaisia? Ainakaan normi sitruunaöljyä ei tarvitse mitä ruusupuu ja eeben tarttee.
 
Kyse siis Fender america special straton vaahtera otelaudasta.
 
Siinä on lakka pinnassa. Liat pois rätillä tai harjalla silloin tällöin. Lakka voi toki mennä puhki, ja oli aikoinaan yksi syy miksi ruusupuuta alettiin käyttää otelaudoissa. Olihan ruusupuu myös arvokkaamman oloinen kun Gibsonin asiakkaita yritettiin käännyttää.

hollstro: Siinä on lakka pinnassa. Liat pois rätillä tai harjalla silloin tällöin. Lakka voi toki mennä puhki, ja oli aikoinaan yksi syy miksi ruusupuuta alettiin käyttää otelaudoissa. Olihan ruusupuu myös arvokkaamman oloinen kun Gibsonin asiakkaita yritettiin käännyttää.
 
Aaa.. Ok. Kiitos. Enpä tiennyt että otelauta on lakattu, en ole ehtinyt vielä tarkastella niin paljoa, ja tämä on mulle muutenkin ensimmäinen vaahtera otelauta kitarassa.

Lähestyvä joulun aika saa tällaisen paatuneen high gain -urponkin tarttumaan stratoon. Mulla on muotoutumassa perinteeksi nauhoitella joka joulun alla uusi tulkinta Konsta Jylhän Joululaulusta, joka on itselleni joululauluista se kaikkein rakkain. Tein nauhoituksen useammallakin eri kitaralla ja hetken mielijoheesta myös stratolla. Kaikkesta rosoisuudesta varmasti kuulee, että strato ei ole itselleni se kaikkein ominaisin soittopeli, mutta ehkä juuri siksi tykkäsin itse eniten juuri stratolla nauhoitetusta vedosta. Rosoinenhan se on tämän laulun sanomakin. Käyttämäni Koch Loadboxin varsin karu kaappimallinnos alleviivaa asiaa entisestään. Ensimmäinen ja kolmas säkeistö näin kitaralla hyräillen, kun en laulaakaan osaa:
 
https://www.youtube.com/watch?v=eeeX1YWTNKg
 
Normaalisti käytän tämän tyyppisissä vedoissa tunnelman tuojana Bossin RE-20 Space Echoa, mutta tässä on Eathquaker Devices Ghost Echo sekä Digitech Hardwire Supernatural Reverb ja siitä Plate-asetus. Särönä on ProCon SOLO ja vahvistimena Mesa-Boogie Stiletto Deuce II ja siitä Tite Clean, Bold-asetuksella. Stratona on Japanin mallin Yngwie Malmsteen -signature eli pientä sormivibraa koverretun otelaudan avulla. Talla- ja keskimikki. Kielisetti muistaakseni joku 11. Kyseisellä pelillä soittaminen on jäänyt vähiin eli sormi ei aina löydä juuri oikeaan kohtaan ja juuri oikealla voimalla. Japanin malli on tosin omasta mielestäni Jenkki-versiota helpposoittoisempi siksi, että japanin mallissa on tasaista puuta juuri nauhojen kohdalla eli skallopit eivät ala aivan nauhan reunalta.
 
Tällaisesta keihäästä on kyse: https://www.dropbox.com/s/xhao1rf2i … teenStrato_ja_FenderCamp12.jpg?dl=0
Siis Japanin Ynkkä-sigun kaula ja virittimet. Olympic white -body sen sijaan on nyysitty kuulemma jostakin jenkkipelistä. Helmiäispleksi. Mikit luonnollisesti YJM. Niissä on dummy-kelat eli eivät hurise. Eivät niin kuumat kuin voisi olettaa. Tilut lähtee kyllä, mutta paljon muutakin. Ostin tän aikanaan Huttusen putiikista. Oli siellä kaupan jonkun myyntitilissä.
 
Mulla on ollut myös Fender American Special Candy red -värisenä. Oikein hyvä oli sekin, mutta myin sen pois jo aikaa sitten, koska yksi strato riittää mun tarpeisiin.

RaskasMielinen: Lähestyvä joulun aika saa tällaisen paatuneen high gain -urponkin tarttumaan stratoon. Mulla on muotoutumassa perinteeksi nauhoitella joka joulun alla uusi tulkinta Konsta Jylhän Joululaulusta, joka on itselleni joululauluista se kaikkein rakkain. Tein nauhoituksen useammallakin eri kitaralla ja hetken mielijoheesta myös stratolla. Kaikkesta rosoisuudesta varmasti kuulee, että strato ei ole itselleni se kaikkein ominaisin soittopeli, mutta ehkä juuri siksi tykkäsin itse eniten juuri stratolla nauhoitetusta vedosta. Rosoinenhan se on tämän laulun sanomakin. Käyttämäni Koch Loadboxin varsin karu kaappimallinnos alleviivaa asiaa entisestään. Ensimmäinen ja kolmas säkeistö näin kitaralla hyräillen, kun en laulaakaan osaa:
 
https://www.youtube.com/watch?v=eeeX1YWTNKg
 
Normaalisti käytän tämän tyyppisissä vedoissa tunnelman tuojana Bossin RE-20 Space Echoa, mutta tässä on Eathquaker Devices Ghost Echo sekä Digitech Hardwire Supernatural Reverb ja siitä Plate-asetus. Särönä on ProCon SOLO ja vahvistimena Mesa-Boogie Stiletto Deuce II ja siitä Tite Clean, Bold-asetuksella. Stratona on Japanin mallin Yngwie Malmsteen -signature eli pientä sormivibraa koverretun otelaudan avulla. Talla- ja keskimikki. Kielisetti muistaakseni joku 11. Kyseisellä pelillä soittaminen on jäänyt vähiin eli sormi ei aina löydä juuri oikeaan kohtaan ja juuri oikealla voimalla. Japanin malli on tosin omasta mielestäni Jenkki-versiota helpposoittoisempi siksi, että japanin mallissa on tasaista puuta juuri nauhojen kohdalla eli skallopit eivät ala aivan nauhan reunalta.
 
Tällaisesta keihäästä on kyse: https://www.dropbox.com/s/xhao1rf2i … teenStrato_ja_FenderCamp12.jpg?dl=0
Siis Japanin Ynkkä-sigun kaula ja virittimet. Olympic white -body sen sijaan on nyysitty kuulemma jostakin jenkkipelistä. Helmiäispleksi. Mikit luonnollisesti YJM. Niissä on dummy-kelat eli eivät hurise. Eivät niin kuumat kuin voisi olettaa. Tilut lähtee kyllä, mutta paljon muutakin. Ostin tän aikanaan Huttusen putiikista. Oli siellä kaupan jonkun myyntitilissä.
 
Mulla on ollut myös Fender American Special Candy red -värisenä. Oikein hyvä oli sekin, mutta myin sen pois jo aikaa sitten, koska yksi strato riittää mun tarpeisiin.
 
Hieno keihäs :-). Minä tykkään näistä sun vedoista siis tämä, mutta myös jostain aikaisemmista. Sun armoton tyyli vetää pelkästään yksi melodialinja ilman mitään kromeluureja ja konstailuja on kaikessa karuudessaan upea. Tänään viimeksi itse mietin juurikin sitä, että pitää enemmän soittaa ilman taustanauhoja tai muita apupyöriä ja nauhoittaa sitä niin saisi kaikkein armottomimman palautteen omasta soitosta. Mulla myös alkoi stratokausi uudelleen laiton telen laukkuun ja otin straton ständiin päivittäiseen soittoon ja onhan se ihan hemmetin inspiroiva keihäs ja itselleni niin kovin rakas. Samalla pisitn myös Carvinin laukkuun ja otin LesPaulin standiin ja on on sekin aivan loistava keppi :-D.

RaskasMielinen: Mulla on ollut myös Fender American Special Candy red -värisenä. Oikein hyvä oli sekin, mutta myin sen pois jo aikaa sitten, koska yksi strato riittää mun tarpeisiin.
 
American special on kyllä hyvä mitä nyt itsekin omistan ja testannut tuota mallia, mutta onhan tuo ynkkä mallikin todella hieno! Siinähän vaan on se skalpeerattu otelauta tai jotain et se on erona normiin, ja mikä hieman muuttaa soittotuntumaa. Mutta hieno on! Ja kuvakin on hieno, hyvin otettu.

hallu: Hieno keihäs :-). Minä tykkään näistä sun vedoista siis tämä, mutta myös jostain aikaisemmista. Sun armoton tyyli vetää pelkästään yksi melodialinja ilman mitään kromeluureja ja konstailuja on kaikessa karuudessaan upea. Tänään viimeksi itse mietin juurikin sitä, että pitää enemmän soittaa ilman taustanauhoja tai muita apupyöriä ja nauhoittaa sitä niin saisi kaikkein armottomimman palautteen omasta soitosta. Mulla myös alkoi stratokausi uudelleen laiton telen laukkuun ja otin straton ständiin päivittäiseen soittoon ja onhan se ihan hemmetin inspiroiva keihäs ja itselleni niin kovin rakas. Samalla pisitn myös Carvinin laukkuun ja otin LesPaulin standiin ja on on sekin aivan loistava keppi :-D.
 
Kiitos.
 
Strato jotenkin houkuttelee ja inspiroi tiettyyn minimalismiin. Se näpelöiminen on hyvin rentouttavaa illalla takkatulen loimutessa. Tosin siinä vaiheessa, kun otetaan tallennin esille, alkaa jännitys kihelmöimään - etenkin jos on päättänyt, että ei sitten mitään jälkimuokkauksia eikä mitään rytmiapuja. Naputtelen jalalla tahtia, mutta lopulta pyrin seuraamaan säröä ja kaikua - ja annan niiden muotoutumisen viedä varsin pitkälle. Mitään virtuoosia minusta tuskin tuulee koskaan, mutta jos opin vuosi vuodelta vähän paremmaksi, niin se riittää. Sitä paitsi, matka on tässä tärkeämpi kuin päämäärä - vastapainoa leipätyölleni.
 
Telekin on vastaavalla tavalla hyvin inspiroiva kapistus. Taidankin kikkailla sillä seuraavaksi jotakin. Voisin kuitenkin olla itselleni sen verran armollinen, että en kytke sitä heti Stilettoon vaan vaikka Voxiin. Mesa Boogie Stiletto on äärimmäisen haastava vahvistin, mutta samalla kiehtova ja inspiroiva sekä sopii oikeastan mihin musaan tahansa.
 
Niin sanottuun takkahuoneosastooni kuuluvat Straton ja Telen lisäksi P90-mikitetty Les Paul sekä Melody Maker. Kaikki nämä edustavat jotain sellaista yksinkertaisuutta, jota ainakin minä kaipaan välillä. Toista ääripäätä edustavat sitten Parker Piezoineen sekä Syntikkamikillä varustettu ESP, jotka kuuluvat niin sanottuun ullakkokauttaukseeni kaiken muun sinne tunkemani kitarakaman ja muun musaroinan kuninkaina.
 
Jotain perverssiähän näissä mun tekeleissä aina on. Niin tälläkin kertaa... On kiva vetää pieni pilke silmäkulmassa minimalismia sellaisen miehen nimikkokepillä, jonka tunnuslause on: How can less be more? It's impossible. More is more. :D
 
Ynkkä-strato oli pakko saada, koska en saanut sellaista kakarana. Normi kellertävä ei oikein napannut ja olin jo kallistumassa ostamaan Musamaailmasta tämän: http://www.6-string.com/esp-vintage … -malmsteen-yjm-electric-guitar.html
kunnes satuin vilkaisemaan mitä Huttusella oli juuri sillä hetkellä myynnissä. Muutama ukko on tuolla mun Ynkälläni soitellut ja sitä sen jälkeen himoinnut. Kerran olisin ollut valmis vaihtamaan sen päittäin normi Stratoon siksi, että Ynkkäni vaan soi niin jumalaisen hyvin erään työkaverini näpeissä, joka oli juuri aloittanut uudestaan soittamisen pitkän tauon jälkeen. En ole tavannut lahjakkaampaa soittajaa eikä ole ilmeisesti moni paljon kokeneempikaan. Pari kertaa olen saanut hyvät naurut, kun olen päässyt seuraamaan jengin ilmeitä. Kyseinen kaveri ei kehdannut ottaa tarjoustani vastaan ja ilmeisesti asia on kaduttanut häntä jälkeen päin.
 
P.S. Myös vanhat black metal -klassikot edustavat tietynlaista minimalismia, joka sekin uppoaa meikäläiseen. Loppujen lopuksi hyvin erilaisten musiikkigenrejen avulla voidaan ilmentää hyvin pitkälle samoja ja siten myös niitä keskenään yhdistäviä fiiliksiä ja tervetiloja, kuten minimalismia ja melankolisuutta. Toisaalta, joskus on myös kiva leikkiä efekteillä sekä muulla tekniikkapornolla ja päästää koko homma aivan överiksi :)