![]() 01.12.2014 11:40:45 | |
---|---|
Tsugu Way: Mutta esittämässäni hypoteesissa on "lopullisia kitaroita". Sikarikas setä vaatii, että sillä soitetaan loppuelämä. Siksi kannattaa valita hyvin ;) Edelleen hankkisin 1500€ maksavan sarjatuotantokepukan. Mitä sitten kun sikarikas setä kuolee ja testamenttaa koko omaisuutensa brazilialaisten pandojen suojeluun ja kitara kuluu puhki (palaa/varastetaan/peruutetaan kauhakuormaajalla vahingossa päälle)? Ja tiedät että koskaan ei olisi rahaa ostaa uutta samanlaista. Käsityönä tuon tehnyt mestari-hyper-über-luthier olisi mennyt kuolemaan eikä kukaan osaisi vastaavaa taideteosta tehdä. Eikös siinä vähän niinquin katoaisi kamarunq:ulta pohja? Eri asia tietty jos soittaa vaikka 2 tuntia kuukaudessa, silloin voi olla varaa pitääkin :) Jos vaikkapa haluaa aktiivisesti keikkailla ja päivittäiseen soittorutiiniin kuluisi vaikka reilut 10 tuntia (noin 300h/kk) päivässä niin voipi kolhujen ja dingien ja blingien ja osien kuluminenkin olla vähän eri luokkaa. Ostaisin 1500€ kitaran koska sillä olisi hyvä soittaa, kuulostaisi mahtavalta, uskaltaisin sitä käyttää haluamallani tavalla ja tarvittaessa voisin etsiä samanlaisen tai vastaavan melkein mistä tahansa. Tämän vuoksi en edes haaveile moisista luksuslaitoksista. Oikeastaan, taidanpa pistää samantien tilaukseen tuollaisen halpiksen. | |
![]() 01.12.2014 11:42:25 | |
jumara: Kuuntelin sivukorvalla tänään kun 8-vuotias poikani ja tämän kaveri lukivat jotain lelukaupan joulumainoksen Lego-osiota. "Hei, jos sul ois hei vaiks kaks sataa euroo tai vaiks kaks sataa viiskyt euroo niin hei minkä Legon ostaisit? Mää ainaki ostaisin noi Leego Maindgraft pakkaukset ja sit ton Staar Vaars imperial staar distroierin!" Illalla lasi viiniä ja mnettiin. Tääl vedetään puolessa päivässä neljättä sivua isojen poikien analogiaa. Ei täsä muuta. I'll get my coat. *facepalm* Vähäsen repeilin kyllä tälle. Täysin samalla kaavalla täällä tosiaan mennän kuin omienkin lasten (4v ja 6v) kohdalla. Ja hyvä niin. Jumala varjelkoon minua siltä päivältä, kun minusta tulee oikea 'aikuinen', jonka huumori ei riitä tällaiseen, vaan pitää alkaa tällaisessa hauskassa leikkimielisessä ketjussakin nillittämään, että se neljän tonnin kitara on liian kallis, eikä sen ostossa ole mitään järkeä. Ja että 200 eurolla saa Squierin, joka on riittävän hyvä. Ja niillä säästyneillä 3800 voisi ostaa Talvivaaran osakkeita, kunnon vedenpitävän goretex tuulipuvun ja oikeita aikuisten jazzlevyjä... Believe what you want, it doesn't mean you're right... | |
![]() 01.12.2014 11:46:33 | |
joku muu sikko: Ei jätetä vintagekitaroita. Ostaisin itse 4 tonnilla 70 luvun alun Custom Les Paulin, kolmemikkisen vieläpä jos vain tuolla rahalla lähtee. SNiiden hinnat on nousussa. Tai sitten signaturepuolelta vastaavan kolmemikkisen, olikohan muistaakseni Ace Frehley mallikin sellainen. Kolmemikkinen LPC on mullakin toivelistalla, mutta jossain kaukana superstratojen, putkinuppien ja kunnon basson takana... Tuostakin muuttuu mieli joka päivä; joskus se kolmemikkinen LPC on teh Les Paul, ja joskus taas joku R9 tai vastaava jollain sopivan miedolla loimukannella. Life's too short to buy cheap gear. | |
![]() 01.12.2014 11:47:27 | |
Laulava Kylätohtori: Vähäsen repeilin kyllä tälle. Täysin samalla kaavalla täällä tosiaan mennän kuin omienkin lasten (4v ja 6v) kohdalla. Ja hyvä niin. Jumala varjelkoon minua siltä päivältä, kun minusta tulee oikea 'aikuinen', jonka huumori ei riitä tällaiseen, vaan pitää alkaa tällaisessa hauskassa leikkimielisessä ketjussakin nillittämään, että se neljän tonnin kitara on liian kallis, eikä sen ostossa ole mitään järkeä. Ja että 200 eurolla saa Squierin, joka on riittävän hyvä. Ja niillä säästyneillä 3800 voisi ostaa Talvivaaran osakkeita, kunnon vedenpitävän goretex tuulipuvun ja oikeita aikuisten jazzlevyjä... Monta sävy sävyä olevaa tuulipukua, koko pesueelle ;) Ja sauvat tietty, kävelyä mukavoittamaan. This is rock'n roll! | |
![]() 01.12.2014 11:49:55 (muokattu 01.12.2014 11:50:22) | |
azlag: Edelleen hankkisin 1500€ maksavan sarjatuotantokepukan. Mitä sitten kun sikarikas setä kuolee ja testamenttaa koko omaisuutensa brazilialaisten pandojen suojeluun ja kitara kuluu puhki (palaa/varastetaan/peruutetaan kauhakuormaajalla vahingossa päälle)? Ja tiedät että koskaan ei olisi rahaa ostaa uutta samanlaista. Käsityönä tuon tehnyt mestari-hyper-über-luthier olisi mennyt kuolemaan eikä kukaan osaisi vastaavaa taideteosta tehdä. Eikös siinä vähän niinquin katoaisi kamarunq:ulta pohja? Eri asia tietty jos soittaa vaikka 2 tuntia kuukaudessa, silloin voi olla varaa pitääkin :) Jos vaikkapa haluaa aktiivisesti keikkailla ja päivittäiseen soittorutiiniin kuluisi vaikka reilut 10 tuntia (noin 300h/kk) päivässä niin voipi kolhujen ja dingien ja blingien ja osien kuluminenkin olla vähän eri luokkaa. Ostaisin 1500€ kitaran koska sillä olisi hyvä soittaa, kuulostaisi mahtavalta, uskaltaisin sitä käyttää haluamallani tavalla ja tarvittaessa voisin etsiä samanlaisen tai vastaavan melkein mistä tahansa. Tämän vuoksi en edes haaveile moisista luksuslaitoksista. Oikeastaan, taidanpa pistää samantien tilaukseen tuollaisen halpiksen. Se näyttää varmaan suunnilleen tältä: https://scontent-b-lhr.xx.fbcdn.net … 822_638616932821196_706383992_o.jpg https://scontent-b-lhr.xx.fbcdn.net … 28_638607799488776_1606554640_o.jpg http://i.ytimg.com/vi/i_9J1AQBW3c/maxresdefault.jpg Kyllä meikäki tykittelis niin pitkää sillä silmäkarkkikustomilla kunnes flloikka tulee kannesta läpi. Sen takia speksasin ykkös sivulla teräsnauhatkin niin kestää soittoo. Ne on premium työkaluja eikä koristeita. Uusi nettisivu! Inkvisitor || Kuvia: H A J E . F I | |
![]() 01.12.2014 11:53:48 | |
Laulava Kylätohtori: se neljän tonnin kitara on liian kallis, eikä sen ostossa ole mitään järkeä. Ja että 200 eurolla saa Squierin, joka on riittävän hyvä. Ja niillä säästyneillä 3800 voisi ostaa Talvivaaran osakkeita, kunnon vedenpitävän goretex tuulipuvun ja oikeita aikuisten jazzlevyjä... Yllä olisi minun vastaukseni tähän ketjuun =D paitsi että satasen Squier Bulletilla pärjäisi ihan hyvin. Tosi on! Kokeilin Verkkokaupassa. En ole musiikin asiantuntija. | |
![]() 01.12.2014 12:01:36 | |
Kefiiri: Yllä olisi minun vastaukseni tähän ketjuun =D paitsi että satasen Squier Bulletilla pärjäisi ihan hyvin. Tosi on! Kokeilin Verkkokaupassa. :D Toisaalta, jos asiaa miettii pärjäämisen kautta, niin ihminen pärjää varsin mainiosti kokonaan ilman kitarakamoja. Jäisi aikaa ja rahaa (se satanen) enemmän perheelle, ystäville ja hyväntekeväisyystyöhön vanhainkotiin. Eli loppuviimeksi jo pelkkä kitaran omistus osoittaa, että ihminen on itsekäs ja ahne sika.... Believe what you want, it doesn't mean you're right... | |
![]() 01.12.2014 12:03:52 | |
Kefiiri: Yllä olisi minun vastaukseni tähän ketjuun =D paitsi että satasen Squier Bulletilla pärjäisi ihan hyvin. Tosi on! Kokeilin Verkkokaupassa. Mutta tällä tavoin ei toteudu tämän ketjun alkuperäinen kysymys - minkä ostaisit neljällä tonnilla. Vaan tämä muuttuu ketjuksi, että "minkä hintaisella kitaralla mieluiten soittelisit". Ja pikkuhiljaa alkaa olla samoja perusteluita kuin siinä legendaarisessa "Mikä siinä viiden sadan kitarassa on parempaa kuin 1500 hintaisessa" ;-) Mikä siinä on niin vaikeaa: Jos saisit ilmaiseksi neljän tonnin kitaran vaikka ukkojumalalta. Eikä yli jääviä rahoja voi ryypätä tai antaa kautulapsille. Niin valitsetteko oikeasti Squierin? Mitäkä häh? ;-) Blues is allright! | |
![]() 01.12.2014 12:10:34 | |
Tsugu Way: Mikä siinä on niin vaikeaa: Jos saisit ilmaiseksi neljän tonnin kitaran vaikka ukkojumalalta. Eikä yli jääviä rahoja voi ryypätä tai antaa kautulapsille. Niin valitsetteko oikeasti Squierin? Mitäkä häh? ;-) Liian vaikeaa... onneksi yläkerrasta ei toistaiseksi ole tullut moista tarjousta. En ole musiikin asiantuntija. | |
![]() 01.12.2014 12:10:54 (muokattu 01.12.2014 12:13:50) | |
Tsugu Way: Mutta esittämässäni hypoteesissa on "lopullisia kitaroita". Sikarikas setä vaatii, että sillä soitetaan loppuelämä. Juuri näin minäkin ajattelen tästä ketjusta. Pakko miettiä vaan unelmakitarana, kun ei pirulauta ole suvussa sitä "setää", joka tuo mulle tuon hypotettisen lopullisen kitaran. ChromeBoy näyttäisi kyllä hyvältä olohuoneen paraatipaikalla. | |
![]() 01.12.2014 12:15:38 | |
Pari sivua aiemmin jo kirjoitin mut laitetaan uudestaan. Satsaisin pääosan rahoista vahvistimiin, mutta se ei olisi aloitusviestin perusteella mahdollista joten suunnitelmaa pitää vaihtaa. Hankkisin muutaman toisistaan eroavan laadukkaan kitaran, ei mitään VOS premiumia kuitenkaan. Ne voisivat olla mm. seuraavat: http://www.thomann.de/fi/gibson_sg_standard_2014_hc.htm http://www.thomann.de/fi/gretsch_g5422tdcg_electromatic_scw.htm http://www.thomann.de/fi/martin_guitars_000rs1.htm Kyllähän tuohon jonkun neljännenkin keksisi, mut olkoon nyt. "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart | |
![]() 01.12.2014 12:17:31 | |
azlag: Edelleen hankkisin 1500€ maksavan sarjatuotantokepukan. Mitä sitten kun sikarikas setä kuolee ja testamenttaa koko omaisuutensa brazilialaisten pandojen suojeluun ja kitara kuluu puhki (palaa/varastetaan/peruutetaan kauhakuormaajalla vahingossa päälle)? Ja tiedät että koskaan ei olisi rahaa ostaa uutta samanlaista. Käsityönä tuon tehnyt mestari-hyper-über-luthier olisi mennyt kuolemaan eikä kukaan osaisi vastaavaa taideteosta tehdä. Eikös siinä vähän niinquin katoaisi kamarunq:ulta pohja? Eri asia tietty jos soittaa vaikka 2 tuntia kuukaudessa, silloin voi olla varaa pitääkin :) Jos vaikkapa haluaa aktiivisesti keikkailla ja päivittäiseen soittorutiiniin kuluisi vaikka reilut 10 tuntia (noin 300h/kk) päivässä niin voipi kolhujen ja dingien ja blingien ja osien kuluminenkin olla vähän eri luokkaa. Ostaisin 1500€ kitaran koska sillä olisi hyvä soittaa, kuulostaisi mahtavalta, uskaltaisin sitä käyttää haluamallani tavalla ja tarvittaessa voisin etsiä samanlaisen tai vastaavan melkein mistä tahansa. Tämän vuoksi en edes haaveile moisista luksuslaitoksista. Oikeastaan, taidanpa pistää samantien tilaukseen tuollaisen halpiksen. Tuo on vähän saivartelua. Kuluvat osat kuluu, ja ne voi vaihtaa tai vaihdattaa. Eikä dingit tee kitarasta käyttökelvotonta. Jotenkin tuntuu hassulta, että kitaroita pitäisi jotenkin varjella kaikilta jäljiltä. Ei niitä tarvi ehdoin tahdoin paiskoa, mutta niinkuin sanottu, niin ei ne dingeistä pilalle mene. Eikä neljällä tonnilla saa vielä sellaista arvokitaraa, jota kannattaisi varjella kaikin mahdollisin keinoin. Sillä saa huippuhyvän ja hienon työkalun, niinkuin Entropia tuossa sanokin. Sit kun ruvetaan puhumaan kymmenien tuhansien kitaroista, niin niissä tuota hintaa tekee vain keräilyarvo eikä soitettavuus, laatu tai yleensä edes materiaalit, ja semmosia minäkin alkaisin pitämään kuin kipeätä vittua. Esimerkiksi Carvinilta saa neljällä tonnilla ihan huippuhyvän kitaran, jossa on kaikki mahdolliset silmäkarkit ja harvinaiset tahi laadukkaat materiaalit, eikä semmonen oo mikään keräilykitara. Hyvännäkönen työkalu vain. Life's too short to buy cheap gear. | |
![]() 01.12.2014 12:19:00 | |
Liian hyvännäköinen kitara ei ole enää hyvännäköinen =0( En ole musiikin asiantuntija. | |
![]() 01.12.2014 12:22:27 | |
Jos uusi pitäis ostaa niin Amfi tai Fano. Vintagesta vois hyvällä tuurilla just ja just saada Guild Thunderbirdin. Hinnat on tosin nousussa, kiitti vaan Auerbach. | |
![]() 01.12.2014 12:28:47 (muokattu 01.12.2014 12:31:26) | |
Kefiiri: Liian hyvännäköinen kitara ei ole enää hyvännäköinen =0( Totta. Mut se, että ei halua ostaa omasta mielestään hyvännäköistä kitaraa, kun se soi ihan samalla tavalla kuin se rumempi ja siihen voi tulla naarmuja, on vähän hassua. E: Muutenkin ajattelette tätä liikaa järjellä. Ei näitä voi selittää järjellä kuin puoliksi, loput on fiilis- ja mojojutskia. :D Life's too short to buy cheap gear. | |
![]() 01.12.2014 12:33:09 | |
vvaltsu: Tuo on vähän saivartelua. Kuluvat osat kuluu, ja ne voi vaihtaa tai vaihdattaa. Eikä dingit tee kitarasta käyttökelvotonta. Jotenkin tuntuu hassulta, että kitaroita pitäisi jotenkin varjella kaikilta jäljiltä. Ei niitä tarvi ehdoin tahdoin paiskoa, mutta niinkuin sanottu, niin ei ne dingeistä pilalle mene. Eikä neljällä tonnilla saa vielä sellaista arvokitaraa, jota kannattaisi varjella kaikin mahdollisin keinoin. Sillä saa huippuhyvän ja hienon työkalun, niinkuin Entropia tuossa sanokin. Sit kun ruvetaan puhumaan kymmenien tuhansien kitaroista, niin niissä tuota hintaa tekee vain keräilyarvo eikä soitettavuus, laatu tai yleensä edes materiaalit, ja semmosia minäkin alkaisin pitämään kuin kipeätä vittua. Esimerkiksi Carvinilta saa neljällä tonnilla ihan huippuhyvän kitaran, jossa on kaikki mahdolliset silmäkarkit ja harvinaiset tahi laadukkaat materiaalit, eikä semmonen oo mikään keräilykitara. Hyvännäkönen työkalu vain. Tuokin on niin yksilöllistä. Mä kun olen niin äärimmäisen nuuka :) Nimim. just vaihdoin mayonesin rahaan ja halvemman hintaluokan ibaneziin. Syynä se että jo kahden tonnin kitaraa soittaessani melkein täytyy pitää silkkihansikkaita. Tämä nyt vaan oma juttuni eikä mitenkään väitetyn yleispätevää. Varsinaisesti yritin perustella sitä, miksi itselleni unelmakitara olisi jotain halvempaa. Ja Entropialle tiedoksi, nuo kuvat nähtyäni taidan tiputtaa tuon unelmakitarani tason sinne parin sadan squieriin :) JOS olisi täysin kulumaton, särkymätön, palamaton, yleisesti ikuinen kitara jota ei voisi varastaa, hajottaa, rikkoa tai tarvitsisi vakuuttaa, ja 4 tonnia olisi pakko käyttää niin Amfisound olisi todennäköisin veto (kelopuu on p**noa). Skervesenillä vähän liiankin radikaaleja ratkaisuja. Mayones on jo kokeiltu. Jaden Rose voisi olla myös kokeilemisen arvoinen. Blackmachinen viehätystä en ole koskaan ymmärtänyt. Jenkkilästä esmes Halo jos niillä olisi korkeammat hinnat ja parempi maine (se niiden jokin kaiverrettu lehtihirvitys vetosi jollain alkukantaisella tavalla valtavasti). Ajatusleikki sikseen, ibanez se olisi kuitenkin. Customina vaikka jos ei tuota summaa saisi muutoin kulumaan. | |
![]() 01.12.2014 12:40:53 | |
Muovinen: Jos uusi pitäis ostaa niin Amfi tai Fano. Vintagesta vois hyvällä tuurilla just ja just saada Guild Thunderbirdin. Hinnat on tosin nousussa, kiitti vaan Auerbach. Pitkän linjan Thunderbirdin soittajana on tunnettu myös Dead Moon-yhtyeen Fred Cole. Taitaa muuten olla itse asiassa ainoa kitara, jota Fred Dead Moonin aikaan soitti ja Pierced Arrowsissa edelleenkin soittaa. "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart | |
![]() 01.12.2014 12:42:30 | |
azlag: jo kahden tonnin kitaraa soittaessani melkein täytyy pitää silkkihansikkaita. ... JOS olisi täysin kulumaton, särkymätön, palamaton, yleisesti ikuinen kitara jota ei voisi varastaa, hajottaa, rikkoa tai ... Kuluminenhan on kaunista. :) Kyllä kilometrien pitää näkyä kalliissakin kitarassa, käyttöesinehän se kuitenkin on. Eihän sitä tarvitse paiskoa tai tahallaan kohdella kaltoin, kyllä se soittokuntoisena säilyy ihan normaalilla varovaisuudella. Eihän instrumentti nyt muutenkaan mikään vasara tai muu heittopussi ole. Aika moni ostaa kuitenkin kymppitonneja maksavan autonkin murehtimatta pöllitäänkö se tai poltetaanko se parkkipaikalla.. tai ajaako sillä kolarin. | |
![]() 01.12.2014 12:47:50 (muokattu 01.12.2014 12:56:41) | |
Gabe: Kuluminenhan on kaunista. :) Kyllä kilometrien pitää näkyä kalliissakin kitarassa, käyttöesinehän se kuitenkin on. Eihän sitä tarvitse paiskoa tai tahallaan kohdella kaltoin, kyllä se soittokuntoisena säilyy ihan normaalilla varovaisuudella. Eihän instrumentti nyt muutenkaan mikään vasara tai muu heittopussi ole. Aika moni ostaa kuitenkin kymppitonneja maksavan autonkin murehtimatta pöllitäänkö se tai poltetaanko se parkkipaikalla.. tai ajaako sillä kolarin. Noloa tunnustaa, mutta justiinsa tuon vuoksi mä ajelen yleensä muutaman vuoden kerrallaan parin tonnin autoilla... :$ Edit: oli niin helppoa samaistua tuohon tyyppiin että kuvat puhukoot puolestaan miksi halvempikin riittäisi. Ihan JUST kuin mun treenisessioistani: https://www.youtube.com/watch?v=Vms_6_TSQuc&feature=youtu.be | |
![]() 01.12.2014 13:14:37 | |
Toisaalta jos budjetin kattoa nostettaisiin reilusti, ostaisin 57 les paulin, veisin pajalle jossa kaula irrotettaisiin, bodi vedettäisiin halki ja väliin istutettaisiin moderni 25,5 skaalainen läpikaula floikalla ja emgeillä, SS jumboille jne. Orkkiskaulan yms. osat polttaisin ja koko tämän projektin dokumentoisin tarkasti. Kuvat laittaisin tanssimuusiikkipuolelle. ✡ ✡ ✡ ✡ ✡ Huonoja juttuja jo vuodesta 1981 ✡ ✡ ✡ ✡ ✡ Rokkitouhuja | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)