Kitarat: kitarakamat ›

Ideaalinen sähkökitaran mikki kuitenkaan EI ole akustinen (http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6magneettinen_mikrofoni). Se poimii kielten värähtelyn aiheuttaman muutoksen magneettikentässä. Tällöin on täysin sama että miltä se kitara akustisesti kuulostaa. Jos kielet värähtelevät (kitaran osien summana) kunnolla, mikki poimii sen. Jos eivät niin kuulostaa tumpulta. Vaan sellaisia mikkejä ei ole vielä kukaan onnistunut tekemäänkään. Tällainen mikkihän ei esimerkiksi kiertäisi koska se ei poimisi ääntä vahvistimesta. Eikä sellaista mikkiä ainakaan siihen laulamalla saisi inahtamaankin. Aktiivit ja myös monet über-tehoiset passiivit ovat huomattavasti lähempänä tuota "ihannetta" kuin vaikkapa alkuperäiset P90:set vuodelta vaarin vihtahousut, puhumattakaan antiikkisista yksikelaisista.
 
näin mutta ettei kenelläkään jäisi epäselväksi, kitaran kielien sointi riippuu siitä miten Se kitara akustisesti soi, ja mitkä taajuudet tämän vuoksi korostuvat tai vaimenevat. Siinä myös tämä ideaalimikki poimii kielistä tämän soinnin, eikä loihdi siihen mitään mitä soinnissa ei olisi, eikä poista mitään mitä siinä on.

Aktiivit, ainakin EMG:n mallit, pyrkivät nappaamaan alikäämittynä ja heikkotehoisella magneetilla kielen soinnista vain sen perussävelen ja etuasteella sitten värittämään sitä halutunlaisesti. Siksi kai EMG kuulostaa useimmiten aina EMG:ltä ja kitara sen alla on passiiveihin nähden huomattavasti vähemmän merkityksellinen. Passiivi nappaa koko tarjolla olevan äänispektrin ja korostaa sitten jotain tiettyä taajuutta enemmän kuin muita. Silloin kitaran rakenteella luulisi kyllä olevan ihan oikeasti merkitystä, sillä "sympaattinen resonanssi" (google sympatethic resonance) siirtää kielten värähtelyä rungosta ja osista takaisin kieliin, korostaen harmonisia yläsävelsarjoja jossain määrin..
 
Mr.Speedin Soloist-keissiin heitän tässä komppausta, oma SL2H on myös aika matalasointinen sähköisesti ja sille on erittäin vaikea löytää passiivimikkejä, jotka tuon ominaisuuden poistaisi. EMG tekee oman juttunsa niinkuin olettaisi, mutta juuri ne puuttuvat harmoniset kerrannaiset tekevät EMG:stä aika lattean ja tumpun varsinkin puhtailla saundeilla.

Kieltämättä olin hieman pettynyt kun vaihdoin Mayonesista (~2000€) EMG 707:t Schecterin Omeniin (~300€). Kitaroissa TÄYSIN erilainen akustinen sointi, Mayonesissa (mahonki, Floyd Rose, 25,5") tumman täyteläinen, Schecterissä kirkas, melkein heleys (lehmus, TOM, 26,5") mutta ei juuri minkäänlaista korvin havaittavaa eroa sähköisessä soundissa mikkien vaihdon jälkeen. Korkeintaan muutaman prosenttiyksikön luokkaa. Siispä otinkin pitkäksi toviksi Schecterin treeni-/keikkakitaraksi, miksi sitä turhaan riskeeraisi kalliimman ruhjoontumista reissussa kun ei soinnissa ollut eroa? Soitettavuus ja mojo onkin sitten ihan eri asia. Mayonesiin vaihdoin BKP:n Aftermath 7:t jotka eivät omiin korviin tehneet kitaralle laisinkaan oikeutta (se täyteläisyys hävisi täysin).
 
Nyt olen tullut järkiini ja siirtymässä kokonaan pois aktiiveista ja pitkälti myös BKP:istä. Aftermath:it ovat tällä hetkellä ESP SC207:ssa (djent, silloin harvoin kun siltä tuntuu). Kyllä se kokonaisuus vaikuttaa mutta riippuu soittajasta ja soittajan korvista, mikeistä ja ennen kaikkea käyttötarkoituksesta. Ibanezin lehmukset ja Crunclab ftw! (Toivottavasti tulevaisuudessa myös mahonkiset kepit ja SD:t)

ibnz: Aktiivit, ainakin EMG:n mallit, pyrkivät nappaamaan alikäämittynä ja heikkotehoisella magneetilla kielen soinnista vain sen perussävelen ja etuasteella sitten värittämään sitä halutunlaisesti.
 
Miksi alikäämitty mikki poimisi vähemmän harmonisia kerrannaisia suhteessa perustaajuuteen kuin peruspassiivi? Mistä näin hämmentävä ajatus on peräisin?

Kefiiri: Miksi alikäämitty mikki poimisi vähemmän harmonisia kerrannaisia suhteessa perustaajuuteen kuin peruspassiivi? Mistä näin hämmentävä ajatus on peräisin?
 
Ei pelkästään rankasti alikäämitty vaan myös heikolla ja kieliin nähden suht kaukana sijaitsevalla magneetilla varustettu mikki. EMG:n saundin ilman etuastetta kuulee (jos kuulee) jumppaamalla patteriklipsin negatiivisen ja positiivisen navan yhteen - siis ilman patteria - ja se on erittäin heikko ja inisevä saundi se. Kelat ovat vielä hieman erikäämiset. Voi olla kyllä, että se mikki poimii silti myös nopeasti sammuvat yläsävelsarjat, mutta ainakin lopullinen tuote (se etuasteen tuottama saundi) on häivyttänyt aika paljon nyansseja matkan varrella.

ibnz: Voi olla kyllä, että se mikki poimii silti myös nopeasti sammuvat yläsävelsarjat, mutta ainakin lopullinen tuote (se etuasteen tuottama saundi) on häivyttänyt aika paljon nyansseja matkan varrella.
 
Tästä lienee kysymys. Kyllähän tavallisenkin mikin ruuvaaminen kauemmas kielistä muuttaa sointia, mutta paremminkin nyanssikkaampaan suuntaan.

azlag:
 
Otetaanpas osittain irralliseksi esimerkiksi vielä vähän vääntynyt lausahdus (en muista enää tarkkaa sanamuotoa) eräiltä foorumeilta:
 
"jos haluat huonon kitaran kuulostavan hyvältä, osta DiMarziot.
Jos haluat kitarasi kuulostavan enemmän kitaraltasi, osta Seymour Duncanit".
 
Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin referaattia.

http://muusikoiden.net/dyn/users/88036.jpg
 
"Havaittiin, että rungon merkitys sähköisen spektrin kannalta on häviävän pieni. Sähköinen spektri määräytyi pääasiassa mikrofonityypin, mikrofonin sijainnin sekä kielen näppäilykohdan perusteella."

darrell: http://muusikoiden.net/dyn/users/88036.jpg
 
"Havaittiin, että rungon merkitys sähköisen spektrin kannalta on häviävän pieni. Sähköinen spektri määräytyi pääasiassa mikrofonityypin, mikrofonin sijainnin sekä kielen näppäilykohdan perusteella."
 
juuri näin.

darrell: http://muusikoiden.net/dyn/users/88036.jpg
 
"Havaittiin, että rungon merkitys sähköisen spektrin kannalta on häviävän pieni. Sähköinen spektri määräytyi pääasiassa mikrofonityypin, mikrofonin sijainnin sekä kielen näppäilykohdan perusteella."
 
Eli siis sointi tulee sähköisen spektrin mukaan; äänen kesto siis kuinka kauan mikrofonit saavat signaalia; eli siis runko vaikuttaa signaalin kestoon kuinka kauan mikrofonit saavat syötettä kielistä: eli siis siis jos on runko jonka akustinen sointi on lyhytaikainen; eivät mikrofonitkaan saa syötettä; eli sähköistä liikettä mikrofoneista ei mene vahvistimeen; eli rungolla on "jotain" merkitystä; voisiko sanoa enemmän kuin vähän; kun puhutaan äänen kestojasta?
 
Yksinkertaista ;)

darrell: http://muusikoiden.net/dyn/users/88036.jpg
 
"Havaittiin, että rungon merkitys sähköisen spektrin kannalta on häviävän pieni. Sähköinen spektri määräytyi pääasiassa mikrofonityypin, mikrofonin sijainnin sekä kielen näppäilykohdan perusteella."
 
Aika tyly havainto :-). "Lisäksi tutkimuksessa on käsitelty spektrianalyysiä käytännön näkökulmasta, sekä käsitellään äänen sävyn ja -spektrin välistä yhteyttä, eli psykoakustisia ilmiöitä". En tiennytkään, että psykoakustiikka on oikein määritelty käsite:-), kun monet käyttävät sitä synonyymina huuhaalle. Olisipa mielenkiintoista kuullo mitä tuosta psykoaksutiikasta sitten saatiin selville, kun soittimen psykoakustisia ominaisuuksia voi oikein tutkiakin.

tjj2000: ......... eli rungolla on "jotain" merkitystä; voisiko sanoa enemmän kuin vähän; kun puhutaan äänen kestojasta?
........
 
Riippuu varmaan rungon koosta, että kuinka paljon sillä on merkitystä;-) pienellä rungolla arvatenkin vähemmän kuin suurella rungolla:-D

hallu: Aika tyly havainto :-). En tiennytkään, että psykoakustiikka on oikein määritelty käsite:-), kun monet käyttävät sitä synonyymina huuhaalle.
 
Psykoakustiikka on kyllä ihan oikea tieteellinen käsite. Sille perustuu mm. mp3-tallennusmuoto ja monikanavaäänijärjestelmät.

lurkki: Psykoakustiikka on kyllä ihan oikea tieteellinen käsite. Sille perustuu mm. mp3-tallennusmuoto ja monikanavaäänijärjestelmät.
 
Eli siis tutkiiko se ihmisen tapaa havaita ääntä? mitä korva voi kuulla, keho tuntea? miten rekisteröidyt ärsykkeet muodostuvat aivoissa havainnoksi? siitäkö siinä on kyse?

Jii-Gee: Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin referaattia.
 
Sama täällä. Sen verran osaan sanoa, että Premium-sarjan Ibanez RG:ni on yksi tumpuimmista soittimista mihin olen koskaan koskenut. Lehmus body ja kaula lienee vaahteraa. Se ei vaan tahdo soida akustisesti mitenkään päin vaikka sitä vertaisi mihin. Kuitenkin, asensin siihen DiMarzion Crunclab/LiquidFire 7-kombon, umankauta kun se ärjyy ja sillä on kerrassaan upea soittaa. Paljon elävämpi ja dynaamisempi, myöskin rouheampi (ja yhtä botnekas) kuin mikään kitara missä olen aktiivimikkejä kierrättänyt.
 
Seuraavaksi hankinnassa on Seymour Duncan Distortion Mayonesiin. Soapbar-koteloinnilla (edelleen, kepin hankkiminen aktiiveilla oli virhe). Kaulamikki on vielä avoin. Jos joskus saan tästä taloudellisesta montusta itseni kangettua ylös niin laitan heti tilaukseen. Sen jälkeen osannee sanoa jo vähän paremmin myös Duncanin puolesta. Mutta jos ei toimi, tyydyn hankkimaan halpoja lehmuskitaroita joita hyvä soittaa ja lykkään jokaiseen Crunchlabit tallaan. Sitten vaan rokkaamaan sydämeni kyllyydestä.
 
Makuasioita ja riippuu mikeistä kuinka paljon se puu vaikuttaa. Mutta uskon että ainakin CL:llä saa soimaan upeasti vaikka kumisaappaan. Olkootkin vähän persoonaton lötkötys.

hallu: Eli siis tutkiiko se ihmisen tapaa havaita ääntä? mitä korva voi kuulla, keho tuntea? miten rekisteröidyt ärsykkeet muodostuvat aivoissa havainnoksi? siitäkö siinä on kyse?
 
Sitähän se tutkii - nimenomaan fyysisten aistiärsykkeiden prosessointia aivoissa. Korvahan on itsessään varsin "tyhmä" elin kuulemisen kannalta. Sisäkorva ei lopulta ole kuin nestettä täynnä oleva putki ja aistikarvoja joiden info aivolle päin on käytännössä "tällä nesteen taajuuden värähtelyllä ääni on / ääni ei ole".

aristoteles666: juuri näin.
 
Tämä menee nyt jo ohi straton osien vaikutuksesta sointiin, mutta ei auta.
 
Olen itse pohtinut tätä ja olen sitä mieltä, että pelkkä sähköisen spektrin tarkastelu ei ole se pajatson tyhjentävä menetelmä määrittää kitaran sointia. Toki sieltä harmonisten monikertojen mittailusta löytyy hyviä selityksiä moneen juupas-eipäs keskusteluun.
 
Olen tätä kaverin väitöskirjaa linkittänyt täällä aikaisemminkin. Siinä on jo auttavaa analyysiä ja mukana on myös akateemista läppää piuhoista, muuntajista yms. ja miten ne vaikuttavat sointiin
https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream … 92/isbn9789526053882.pdf?sequence=1
 
Noissa osana väitöskirjaa julkaistuissa konfrenssipapareissa on vieläkin tarkempia analyysejä sointiin vaikuttavista asioista. Tässä työssä on siis varsinaisena väitöksenä haettu malleja soinnille ja ja nämät sointiin vaikuttavat asiat ja huomiot ovat löytyneet siinä matkan varrella.

darrell: http://muusikoiden.net/dyn/users/88036.jpg
 
"Havaittiin, että rungon merkitys sähköisen spektrin kannalta on häviävän pieni. Sähköinen spektri määräytyi pääasiassa mikrofonityypin, mikrofonin sijainnin sekä kielen näppäilykohdan perusteella."
 
No niin, siinä se on epäilijöille; rungolla ON vaikutus :)
 
Olis hauska tietää mitä/miten on testailtu ja onko lähdetty nimenomaan vertailemaan ominaisuuksien merkitystä keskenään, niin kuin tuo lause antaa ymmärtää.

Arkka: No niin, siinä se on epäilijöille; rungolla ON vaikutus :)
 
Olis hauska tietää mitä/miten on testailtu ja onko lähdetty nimenomaan vertailemaan ominaisuuksien merkitystä keskenään, niin kuin tuo lause antaa ymmärtää.
 
En ole jaksanut käydä yliopiston kirjastossa katsomassa ja sähköisenä työta työtä ei taida löytyä. Tuon sivun perusteella kyse on perustason spektrimittauksista ja näin ollen ei taida olla eriteltynä soinnin aikatason kitaristille tärkeitä ominaisuuksia.

lurkki: Sitähän se tutkii - nimenomaan fyysisten aistiärsykkeiden prosessointia aivoissa. Korvahan on itsessään varsin "tyhmä" elin kuulemisen kannalta. Sisäkorva ei lopulta ole kuin nestettä täynnä oleva putki ja aistikarvoja joiden info aivolle päin on käytännössä "tällä nesteen taajuuden värähtelyllä ääni on / ääni ei ole".
 
Olen jopa ymmärtänyt, että ihmisen aistianturit (siis korva, silmä, etc.) ovat jonkin verran karkeasti toimivia. Tai oikeastaan tiedän, että silmä ei näe maailmaa kovin tarkasti, vaan se ikäänkuin skannaa ympäristöstä jatkuvasti pieniä yksityiskohtia joita aivot sitten liittävät mielikuvaan ympäröivästä näkymästä. Ts. emme varsinaisesti näe ympäristöämme, vaan meillä on siitä valistunut käsitys. Olen olettanut, että jokin samantapainen mekanismi koskee myös muita aisteja ja että korvastakin tulevat ärsykkeet liitetään aivoissa osaksi äänen mielikuvaa ts. havaintoa. Kautta rantain olen siis kuvitellut, että havainnonmuodostus toimii niin, että aivot ikäänkuin interpoloivat saaduista ärsykkeistä eheän ja kattavan mielikuvan. Näin ollen se mitä tiedämme tai oletamme aikaisempien kokemustemme pohjalta (ja varmaan vähän muunkin), vaikuttaa tekemäämme havaintoon.
 
Voi olla uskallettua väittää, että jos tiedämme/uskomme/oletamme jonkin asian olevan tietyllä tavalla, niin myös aistimme tukevat käsitystämme. Näin kuitenkin uskon olevan asian laita. Tietenkin tietenkin lajin kehitykseen liittyvät seikat vaikuttavat myös. Kuten vaikkapa, että jos havaitsemme jossakin järjestystä, niin oletamme siihen liittyvän myös jonkinlaisen tarkoituksen, mikä liittynee henkiinjäämisvietteihin.
 
Silloin voisi ajatella, että jos kuulen vaahteran ja mahongin välillä eron, niin se on totta vaikka jotkin spektrikäppyrät eivät sitä eroa näkisikään. Myöskään muiden ei tarvitse sitä eroa havaita ja se on silti yhtä totta. Sitä itse tarkoitin psykoakustiikalla, vaikka psykoakustiikka ei tieteellisessä mielessä ihan sitä tarkoitakaan. Sitä tarkoitin myös tuolla aikaisemmin kun sanoin, että "jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi". Taiteilijan täytyy löytää oma voimansa sisältään ja luottaa näkemykseensä, joka ei saa olla riippuvainen käännynnäisten määrästä.