![]() 19.01.2013 11:36:00 (muokattu 19.01.2013 11:48:43) | |
---|---|
Tässä threadissa taitaa olla samaan aikaan meneillään useampi osin toisiinsa liittymätön keskustelu? Noilla Sunsmilen kitaroilla ei taida olla mitään laillisuusongelmaa millään mantereella, sillä ne eivät yritä olla sen enempää mitään muuta kuin ovat kuin esim. puolet ESP:n tai Tokai:n tuotannosta. Mitä taas tulee siihen että onko kitara jonka lavassa lukee esim. Ibanez ja joka toimitetaan Kiinasta laillinen vai ei onkin ehkä jo hankalampi kysymys. Kiinassa kuitenkin tehdään kyseisen merkkisiä kitaroita vai kuinka? Jos valmistuksesta vastaava tehdas sattuu tekemään vahingossa erän soittimia jotka eivät kelpaa tilaajalle, niin mitä niille saadaan tehdä? Tilaajan kanssa tehty sopimus varmaankin kertoo voidaanko ne jotenkin myydä jotakin kautta, esim. siten että logo tuhotaan tai muuten merkitään kyseinen soitinyksilö b-malliseksi. Asiakas ei kuitenkaan aina voine tietää onko kitara tehty tehtaassa jolla on jokin lupa tehdä kyseessä olevan brändin soittimia. Kun tuotemerkkien omistajat kerran ovat hajauttaneet valmistuksen ympäri planeettaa, on selvää että selvien piratismitapauksien lisäksi esiintyy myös sellaisia joista varsinkaan kuluttajan on vaikea saada selkoa. Lähtökohta taitaa kuitenkin olla se että sopimusvalmistuksesta vastaavat tehtaat eivät saa myydä edes tuotemerkittöminä sellaisia kitaroita joita jotkin valtamerkit ovat heiltä tilanneet, pienimpänäkin sanktiona ainakin sopimus raukeaa. "Suoratoimitukset" "kotitilalta" eivät voine olla mahdollisia. Itse tilaisin mielelläni Intiasta Harmonyn tehtaalta tietystä heidän valmistamastaan Jackson -mallista hiukan kustomoidun version, mutta oletan että tuommoinen ei onnistu, eikä sen "kuuluisikaan" onnistua edes logottomana. | |
![]() 19.01.2013 11:40:30 | |
Mistä sitä voi aitouden tietää ennen kun kitaran näkee?Turhaa epäillä mitää etukäteen vaikka, epäilen kyllä nyt minäkin ja kiitos teille siitä:) Tuli mieleen että mulla oli vuos sitten Koreassa valmistettu DEAN kitara niin ei sekään ollut laiton kopio.... | |
![]() 19.01.2013 11:45:39 (muokattu 19.01.2013 11:59:43) | |
Shadowsfall: Tuli mieleen että mulla oli vuos sitten Koreassa valmistettu DEAN kitara niin ei sekään ollut laiton kopio.... Nokiaa tehdään mm Intiassa ja Kiinassa. Applet tehdään kaikki Kiinassa. Mersuja tehdään Saksan lisäksi ainakin Espanjassa, taidetaan tehdä Brasiliassa ja Etelä-Afrikassakin. Toyotaa tehdään Turkissa ja Englannissa. Jyväshyvän keksit tehdään Latviassa. Yms yms. Edit: Ja kiinassa tehdään laittomia kopioita ainakin Nokioista, Applesta ja Mersuista. Laatu ei niissä missään ole varmasti alkuperäisen tasoista. Well by seventy-six we'll be A.O.K. | |
![]() 19.01.2013 11:46:25 | |
Shadowsfall: Mistä sitä voi aitouden tietää ennen kun kitaran näkee?Turhaa epäillä mitää etukäteen vaikka, epäilen kyllä nyt minäkin ja kiitos teille siitä:) Miten ajattelit sen aitouden varmistaa kun se sinulle saapuu? | |
![]() 19.01.2013 12:09:03 | |
A.O.K.: Nokiaa tehdään mm Intiassa ja Kiinassa. Applet tehdään kaikki Kiinassa. Mersuja tehdään Saksan lisäksi ainakin Espanjassa, taidetaan tehdä Brasiliassa ja Etelä-Afrikassakin. Toyotaa tehdään Turkissa ja Englannissa. Jyväshyvän keksit tehdään Latviassa. Yms yms. Edit: Ja kiinassa tehdään laittomia kopioita ainakin Nokioista, Applesta ja Mersuista. Laatu ei niissä missään ole varmasti alkuperäisen tasoista. Ranskanleipiä tehdään suomessa ja kuulemma myös Italianpataa. | |
![]() 19.01.2013 12:11:16 | |
Gabe: Miten ajattelit sen aitouden varmistaa kun se sinulle saapuu? Varmaan siitä että en saa sitä esim. tullista ulos tai sit meen kitaran kanssa liikkeeseen esim..levytukkuun ja varmistan asian.Aitoustodistus ei välttämättä kerro mitään.Jos kaikki on hyvin niin varmasti tuun tilaamaan uudestaakin mut, nyt ei pidä nuolasta ennen kun tipahtaa:) | |
![]() 19.01.2013 12:13:38 | |
Shadowsfall: Varmaan siitä että en saa sitä esim. tullista ulos tai sit meen kitaran kanssa liikkeeseen esim..levytukkuun ja varmistan asian.Aitoustodistus ei välttämättä kerro mitään. Ok, menehän sit levytukkuun kitaran ja "aitoustodistuksen" kanssa. Kerro myös liikkeen nimi mistä ostit. Varmaan raportoit tänne miten sitten kävi? | |
![]() 19.01.2013 12:19:10 | |
Gabe: Ok, menehän sit levytukkuun kitaran ja "aitoustodistuksen" kanssa. Kerro myös liikkeen nimi mistä ostit. Varmaan raportoit tänne miten sitten kävi? Näin tehdään ja se on hyvä tietää muidenkin jos meinaa tilata kitaroita esim. Kiinasta tai muualta.. Thomanilta tuli vastaus ESP H-208 malliin että se on valmistettu Kiinassa.Onkohan kaikki H-mallin ESP kitarat kiinalaisia? | |
![]() 19.01.2013 12:29:40 | |
Minusta tämä alkaa kuulostaa eräältä toiselta (trolli-) jäseneltä, jonka nimi viittasi jänöjussiin. Oonko minä ainoa? Rämpytän kitaraa, kun en muutakaan osaa. | |
![]() 19.01.2013 12:36:53 | |
madcow2: Minusta tämä alkaa kuulostaa eräältä toiselta (trolli-) jäseneltä, jonka nimi viittasi jänöjussiin. Oonko minä ainoa? Just joo....Tää ketju voi laittaa lukkoon, kun aletaan syyttelemään...Yhtäkkiä mä oon syylinen:)Ihan ku mä ite tekisin noita ns. Ibanez-väärennöksiä.. | |
![]() 19.01.2013 12:37:47 (muokattu 19.01.2013 12:40:20) | |
Shadowsfall: Valmistajalta tuli tällänen vastaus ja nyt voi olla vähän helpottunut. SIR WE SHALL DELIVER TO YOUR DOOR STEP AND WE SHALL SETTLE ALL CUSTOMER AND GET THE CUSTOM CLEARANCE CERTIFICATE FOR YOU THAT CERTIFIED THAT THE GUITAR IS LEGAL. Täytyy muistaa kiinassa olevan euroopan verran ihmisiä joiden kuukausipalkka on yli ja alle 200€ ja sen vuoksi ovat valmiita printtamaan kaikenlaista lippua ja lappua. Kopiointi on Kiinassa kunniallista ja laillista. | |
![]() 19.01.2013 12:40:09 (muokattu 19.01.2013 12:43:13) | |
Shadowsfall: Thomanilta tuli vastaus ESP H-208 malliin että se on valmistettu Kiinassa.Onkohan kaikki H-mallin ESP kitarat kiinalaisia? Niin, siis puhut LTD merkistä, se on ESP:n halpismerkki. LTD voi hyvinkin olla kiinassa valmistettu kuten aiemmin sanottiin. Shadowsfall: ...Yhtäkkiä mä oon syylinen:)Ihan ku mä ite tekisin noita ns. Ibanez-väärennöksiä.. Onhan varastetun tavaran ostaminen yhtä laitonta kuin varastaminenkin. Jos väärennöksille ei olisi yhtään ostajaa, niin niitä ei silloin tehtäisikään. | |
![]() 19.01.2013 12:43:10 | |
Gabe: Niin, siis puhut LTD merkistä, se on ESP:n halpismerkki. LTD voi hyvinkin olla kiinassa valmistettu kuten aiemmin sanottiin. Sama ESP LTD H-208 mitä Thomann myy on Kiinalainen.. http://www.thomann.de/fi/esp_ltd_h_208_black.htm | |
![]() 19.01.2013 12:45:19 (muokattu 19.01.2013 12:45:27) | |
Shadowsfall: Sama ESP LTD H-208 mitä Thomann myy on Kiinalainen.. http://www.thomann.de/fi/esp_ltd_h_208_black.htm Jep, LTD on varmasti kyhätty kiinassa. Mutta ESP:it tehdään Japanissa, nämä ovat kaksi eri asiaa, ESP ja LTD siis. LTD on on ESP:in halpismerkki, ei aito ESP. Eli jos ostat kiinassa valmistetun ESP:n niin kyseessä on mitä todennäköisemmin tuoteväärennös. | |
![]() 19.01.2013 12:46:32 (muokattu 19.01.2013 13:02:19) | |
Sensuroitu. | |
![]() 19.01.2013 12:48:40 | |
Gabe: Niin, siis puhut LTD merkistä, se on ESP:n halpismerkki. LTD voi hyvinkin olla kiinassa valmistettu kuten aiemmin sanottiin. Onhan varastetun tavaran ostaminen yhtä laitonta kuin varastaminenkin. Jos väärennöksille ei olisi yhtään ostajaa, niin niitä ei silloin tehtäisikään. Mistä sitä heti tietää kun jos jotain ostaa onko se varastettu vai ei, osti tavaran sit mistä tahansa.Jos noi ajattelee niin ei kannata ikinä mitään ostaakkaan. | |
![]() 19.01.2013 12:50:23 | |
Gabe: Jep, LTD on varmasti kyhätty kiinassa. Mutta ESP:it tehdään Japanissa, nämä ovat kaksi eri asiaa, ESP ja LTD siis. LTD on on ESP:in halpismerkki, ei aito ESP. Eli jos ostat kiinassa valmistetun ESP:n niin kyseessä on mitä todennäköisemmin tuoteväärennös. Eli, Thomann myy väärennöksiä niinkö? | |
![]() 19.01.2013 12:50:28 | |
Sanotaan nyt vielä varmuudeksi, että minulla ei ole mitään henkilökohtaista sinua vastaan Shadowsfall, enkä usko että olet trolli tai tahallasi syyllistynyt mihinkään laittomaan toimintaan. Minua vain korpeaa tosi kovasti tämänkaltainen toiminta minkä uhriksi nyt itsekin jouduit. | |
![]() 19.01.2013 12:52:42 | |
Shadowsfall: Eli, Thomann myy väärennöksiä niinkö? *huoh* ei, thomann ei myy väärennöksiä. LTD joka on tehty kiinassa on aito. Se ei ole ESP väärennös, vaan ihan aito LTD. Mutta ESP se ei ole. ESP LTD ja ESP ovat kaksi eri merkkiä. Näistä ESP on kalliimpi ja niitä valmistetaan japanissa, LTD taas on halpa versio ESP:istä, niitä tehdään käsittääkseni pitkin aasiaa, kiinassa myös. | |
![]() 19.01.2013 12:55:37 | |
Gabe: Sanotaan nyt vielä varmuudeksi, että minulla ei ole mitään henkilökohtaista sinua vastaan Shadowsfall, enkä usko että olet trolli tai tahallasi syyllistynyt mihinkään laittomaan toimintaan. Minua vain korpeaa tosi kovasti tämänkaltainen toiminta minkä uhriksi nyt itsekin jouduit. Sitä ei tiedä olenko uhri vielä ja toivottavasti en ole...Se on hyvä saada kyllä neuvoja ja arvostankin niitä mut, odotan sitä kun se kitara saapuu niin tiedän sit enemmän nyt on vaikea sanoa mitää yhtään mihinkään.Laittomuuksiin en halu sekaantua. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)