Kitarat: kitarakamat ›

Olis tarjottu Flying V:tä vm. 74-75. En ole vielä nähnyt soitinta. MIkä on tuollaisen laatu noin yleisesti ottaen eli tekikö Gibson tuolloin laatukamaa? Hinta-arvio?

Yksilöitä ovat, kokeilin viime kesänä yhtä ihan hirveää '74 Les Paulia ja heti seuraavana päivänä unelmayksilöä vuodelta '75.
 
Eli kokeilemalla selviää, 70-luku ei valmistusaikana joidenkin immeisten puheista huolimatta tarkoita automaattisesti huonoa Gibsonia.
 
Hinnasta en osaa sanoa mitään, lento-V:tä ei liiemmälti tuon ikäisenä pyöri.

Eli kokeilemalla selviää, 70-luku ei valmistusaikana joidenkin immeisten puheista huolimatta tarkoita automaattisesti huonoa Gibsonia.
 
Hinnasta en osaa sanoa mitään, lento-V:tä ei liiemmälti tuon ikäisenä pyöri.
 
Suuria ongelmia oli vuosina 1969-72 vallankin ns. alemman hintaluokan kitaroissa, laaduntarkkailun tasoa nostettiin huomattavasti -72 mutta musta pilvi on noitten vuosien päällä edelleen..Oli tehtaalla ns. "pallo hukassa" tuolloin. Tosin 3. sarjan v-mallit tuli tuon ajanjakson jälkeen 1975, että ei sen puoleen..
Sen paremmin kuin Fortune, en minäkään osaa hintatasosta sanoa mitään, vintage-kitaroita jo ovat että hintaa nostaa sekin. Kunnosta ja kysynnästä riippuen. Täytyy sun vaan kattella iibeitä ja vintage-kitarakauppiaitten sivuja jos haluat jotain suuntaa hinnalle saada.
Kakkossarjalaisia on sen verran vähän, että en edes tiedä tuliko niitä Suomeen laisinkaan, niissä on se Medallion- lätkä yläsakarassa...
 
Editti: lisätty medallion-tietoo..

En tiedä olisiko pitänyt pistää uusi topikki, mutta jatketaan nyt tällä. Mitä tuolla nyt tarkkaan ottaen tarkoitetaan, että "ovat yksilöitä"? Tökkivätkö joissakin yksilöissä nauhat, lakka hilseilee ja runko onkin lastulevyä?

En tiedä olisiko pitänyt pistää uusi topikki, mutta jatketaan nyt tällä. Mitä tuolla nyt tarkkaan ottaen tarkoitetaan, että "ovat yksilöitä"? Tökkivätkö joissakin yksilöissä nauhat, lakka hilseilee ja runko onkin lastulevyä?
 
Se tarkoittaa sitä, että jotkut yksilöt ovat soittimina parempia kuin toiset, vaikkei niissä mitään osoitettavissa olevaa tiettyä vikaa olisikaan. Yksi keppi saattaa sopia näppiin huomattavasti paremmin kuin toinen, periaatteessa identtinen keppi. Johonkin kitaraan on mennyt sellainen pala puuta joka ei soi kunnolla mutta toinen vaikkapa samana päivänä samalta tehtaalta valmistunut samanlainen keppi saattaa soida hienosti.
 
Tämä pätee kyllä ihan kaikkiin kitaroihin, ei pelkästään kallisiin vintage-keppeihin. Tän takia kitaraa ei koskaan kannata ostaa tilaamalla niin, ettei pääse sitä kokeilemaan ennen ostopäätöstä.

En tiedä olisiko pitänyt pistää uusi topikki, mutta jatketaan nyt tällä. Mitä tuolla nyt tarkkaan ottaen tarkoitetaan, että "ovat yksilöitä"? Tökkivätkö joissakin yksilöissä nauhat, lakka hilseilee ja runko onkin lastulevyä?
 
Ei toki, kyllä rakennus-ym. materiaalit ovat samat kautta linjan. Tuosta Gibsonin vanhasta rakennussysteemistä vielä, soittimet valmistettiin "rackeissa" eli batcheissa, nelisenkymmentä aina telineessä, käsittely sama koko erälle, eli maalaus ym. Kuitenkin, koska puu on elävä materiaali, saattaa olla, että joku yksittäinen kaula, runkopuun puolikas ym. käyttäytyykin sisäisten jännitteitten tms. takia ns. omituisesti, tulee halkeamia, kieroutumia tms. No normaalisti kyseiset yksilöt vedetään pois linjalta ja pistetään harkintaan, uuniin vai muuhun käyttöön, esim. kokeilu-ja tuotekehitys-osastolle tms. Kuitenkin vuosina, joista ylempänä oli puhetta, 60-70 lukujen vaihteessa siis, varsinkin halvemmissa malleissa tarvittiin tuotantovolyymia, kauppa kävi ja Japani oli juuri aloittanut halpojen kitaroitten tuotannon ja markkinoinnin. Tilauskirjojen täyttämiseksi "ei- niin laatuisia" kitaroita putkahti läpi valvontojen ja markkinoille.
Nykyisin taas ongelmana pitäisin suurista sarjoista johtuvaa soitinpuu-aineksen riittämätöntä kuivausta ja toki puun laadun hienoista heikkenemistä, varsinkin halvemmissa malleissa. Koska puuta tarvitaan suuria määriä, ja hinnat on pidettävä ehdottomasti kurissa, on yksi säästökohde ilman muuta raaka-ainepuolella...
Ja ihan lopuksi perustotuus: Kaikki soittimet ovat jollain tavalla yksilöitä vaikka olisivatkin kotoisin massatuotantolaitoksen teho-linjalta.. Siksi olis syytä testata, jos ei halua ottaa pientäkään riskiä...

Luin juuri yhden jutun aiheesta ja itseläkin on ollut 70-luvun Gibsoneita. 50-luvulla kai Gibsonin kohdalla puhuttiin soitinrakennuksesta, 70-luvulla oltiin jo tehdasmaisessa sarjatuotannossa. Sointiin ei paljon kiinnitetty huomiota ja laaduntarkkailusta pääsi läpi milloin mitäkin. 70-luvun Les-Pauleja rasittaa usein, jonka olen itsekin huomannut, humiseva alapää ja ohut yläpää. Keskiäänet ja matalat keskiäänet ovat jonnekin kaikonneet. Syynä muutokseen verrattuna vanhoihin Les-Pauleihin oli vaahterakaula, halvempi ja helpommin saatava raskas mahonki (toisin kuin kevyt Hondurasin mahonki), erilaiset mikrofonit, rungon malli ja monet muut pienemmät yksityiskohdat. Samassa veneessä oli myös Fender aikakautensa kitaroilla. Mutta jos soundi tuntuu omalta, ei kai sillä niin väliä. Soundi oli silloin erilainen, paremmuus useinkin soittajan korvien välissä. Myyteissä moni vanha asia muuttuu paremmaksi. Jos meillä rasitteeksi asti pyörisi 50-luvun lopun Gibsoneita kai niitä haukuttaisiin samalla tavalla. Gibsonin "harmaa" jakso ulottuu kyllä mielestäni tuonne 1980-luvun vaihteeseen ja jopa ylikin. On noissa uusissakin joskus sellaisia verheitä ja lapsuksia, että hirvittää. Yksilöitä on kaikissa kitaroissa, kalliissa laatukitaroissakin. Monesti niiden hyvien poisvalinta tapahtuu jakeluketjussa monta kertaa ennen Suomeen saapumista.

Gibsonin "harmaa" jakso ulottuu kyllä mielestäni tuonne 1980-luvun vaihteeseen ja jopa ylikin.
 
Minkälaista aikakautta Gibsonin tuotannossa oli mielestänne 1987? Mielenkiinnosta kysyn, kun oma LP:ni on tuolta vuodelta (ja myös ollut mulla siitä lähtien).

Monesti niiden hyvien poisvalinta tapahtuu jakeluketjussa monta kertaa ennen Suomeen saapumista.
 
Ämeriikan poijjaat tuntuvat valittavan LP-voorumilla, että kaikkein upeimmat jne. LP:t suuntaavat aina matkansa Japanin markkinoille. Noh, hyvä että tänne peräpohjolaan sentään jotain kitaroita saadaan.

Gibsonin "harmaa" jakso ulottuu kyllä mielestäni tuonne 1980-luvun vaihteeseen ja jopa ylikin. On noissa uusissakin joskus sellaisia verheitä ja lapsuksia, että hirvittää. Yksilöitä on kaikissa kitaroissa, kalliissa laatukitaroissakin. Monesti niiden hyvien poisvalinta tapahtuu jakeluketjussa monta kertaa ennen Suomeen saapumista.
 
Niin no, niin...En omakohtaisesti ulottais tuota "harmaata jaksoa" aivan noin pitkälle, edes niitten "halvemman kategorian" mallien osalta.. Toisaalta 80-luvulla tapahtui parikin merkittävää rakennusteknistä muutosta, joita itse en niin merkittävänä pidä. Puhdasoppisten LP-miesten vaatimuksesta ja osittain rakennusteknisistä syistä poistui tuo lavan vahvike, volute, ja kaulamateriaalissa siirryttiin tosiaan 3-pala vaahterasta mahonkiin..
Tuon allekirjoitan täysin, että Suomen kokoiselle markkina-alueelle tukkurilta tulevat kitarat on jo joutuneet niin moniportaisen valintaoperaation kohteeksi..
Ensin tehtaalla endorssaajat ja muut huiput, niin soittajat kuin isot sisäänostajatkin, poimivat "parhaat päältä" mikäli mahdollisuus annetaan, seuraavaksi Euroopan päätukkuri jne..
Mutta kyllähän täälläkin vallan hyviä Gibsoneita, jos suodaan vain niistä puhua, on. Jopa 70-lukulaisia..
Itse karttelisin 3.variantin SG:tä, ennen -71 valmistettuja vallankin, ja pannukakku-bodyisiä paksukaulaisia LP:tä. Ovat kohtuu painavia ja huonosointista puuta varsinkin ohuilla kielillä ja kaula on minun käteeni todella paksuprofiilinen. Tosin niistäkin taas joku pitää kovin. Ja heille soppii.
Mikrofoni-asiasta taas ei ole muuta näyttöä kuin psykoakustiset. Eli mielipidejuttua osittain..

Ämeriikan poijjaat tuntuvat valittavan LP-voorumilla, että kaikkein upeimmat jne. LP:t suuntaavat aina matkansa Japanin markkinoille..
 
Money talks. Itämaan industrialistit panostaa myös "omiin" vintage-keppeihinsä nykyään. ICW:ssa asiasta on tuskaisesti postailtu, kun poijaat häviää säännonmukaisesti hra. Takamotolle hintakilpailussa..=)

Kiitoksia vastauksista. Puunlaadusta ja siten myös sustainista ajattelinkin olevan pääosin kyse kun puhutaan laadunvaihteluista, toki rakenteella on myös osansa.
 
Rakennemuutoksista tulikin mieleen, nämä Gibsonin nykyiset "halpis"-sarjat; faded ja gothic. Puissa ja viimeistelyssä on varmaankin säästetty, mutta ovatko kitarat muuten rakenteellisesti 1:1 kalliimpien mallien kanssa? Kannattaako siis lähteä säästämään noin 400 euroa, ostamalla esim. Faded Flying V:een vaiko maltilla säästää mahdollisesti parempaa perusmallia varten?

Kiitoksia vastauksista. Puunlaadusta ja siten myös sustainista ajattelinkin olevan pääosin kyse kun puhutaan laadunvaihteluista, toki rakenteella on myös osansa.
 
Rakennemuutoksista tulikin mieleen, nämä Gibsonin nykyiset "halpis"-sarjat; faded ja gothic. Puissa ja viimeistelyssä on varmaankin säästetty, mutta ovatko kitarat muuten rakenteellisesti 1:1 kalliimpien mallien kanssa? Kannattaako siis lähteä säästämään noin 400 euroa, ostamalla esim. Faded Flying V:een vaiko maltilla säästää mahdollisesti parempaa perusmallia varten?
 
Ole hyvä vaa..
Noista uusista halpa-malleista olen KUULLU kaikenlaista legendaa, mutta koska mä en enää ole oikeen missään kitara-fiksaus/asennushommissa niin ei pääse suurta määrää käpistelemään. Muutamaa olen goottia kokeillu, kahta Voodoota ja yhtä faded:ia. Nauhanpäille olisin fadedissa ja toisessa gootissa näyttäny mieluusti kunnolla viilaa, että ilmeisesti kaula-aihio oli vielä asennuksen jälkeen kuivuessaan kutistunu, muuten olivat ihan soittimia kyllä. Toki "halvahkon" näköisiä, vallankin se faded, mutta hei, tinkimistä jostain..
Kokonsa puolesta (ja toki sitte rakenteellisesti, vaikkakaan ei ihan aineitten perusteella Voodoot) ihan standardi Gibsoneita. Samoilla mitoilla lankut sahataan...
Jos tuntuu Faded V "riittävältä" niin kyllä se varmaan on ihan soitin, tokihan sitä vois kattella josko olis käytettynä suurissa sarjoissa tehtyä kolmosvariantin "oikeeta" V:tä.. vuodelta 1975 nykypäivän suuntaan....

Onkos mitään huhuja/parempaa tietoa 1990 jälkeen valmistetuista Gibsoneista ja niiden laadusta? Esim. tuosta reissue '76 explorerista...(tai jos '76 oli jonkunlainen re-issue '58 mallista, niin siinä tapauksessa re-reissue tai jotain yhtä sekavaa).

Onkos mitään huhuja/parempaa tietoa 1990 jälkeen valmistetuista Gibsoneista ja niiden laadusta? Esim. tuosta reissue '76 explorerista...(tai jos '76 oli jonkunlainen re-issue '58 mallista, niin siinä tapauksessa re-reissue tai jotain yhtä sekavaa).
 
No mulla on '92 Gibson Explorer, just tuo '76 Reissue -malli. Ja se on ainakin järjettömän hyvä yksilö. Laadun tasaisuudesta on vaikea sanoa, koska seuraavana vuonna (ostin omani uutena) kokeilin samanlaista, joskin eriväristä, kaupassa, eikä se tuntunut aivan yhtä hyvältä näppiin.

Rakennemuutoksista tulikin mieleen, nämä Gibsonin nykyiset "halpis"-sarjat; faded ja gothic. Puissa ja viimeistelyssä on varmaankin säästetty, mutta ovatko kitarat muuten rakenteellisesti 1:1 kalliimpien mallien kanssa? Kannattaako siis lähteä säästämään noin 400 euroa, ostamalla esim. Faded Flying V:een vaiko maltilla säästää mahdollisesti parempaa perusmallia varten?
 
En muita Giban faded-sarjalaisia ole kokeillut kuin kahta SG Faded -mallia, ja molemmat olivat suoraan sanottuna huonoja kitaroita. Soittotuntuma oli huono, eikä akustinen sointikaan ollut kaksinen. Viimeistelystä tietenkin puhumattakaan. Kyllä kannattaa sijoittaa hieman enemmän, jotta saa sen oikean standard-mallin.

Onkos mitään huhuja/parempaa tietoa 1990 jälkeen valmistetuista Gibsoneista ja niiden laadusta?
 
Isommassa mittakaavassa tosiaan ei, toki mielenkiinnosta aina joskus täytyy soitinkaupassa tsekkailla.. :)
Omassa "yhteisössä" on kaks noita jälkeen 1990 valmistettua, toinen on nuoremman pennun hommaama -95 Studio, jota mm. Fortune on testannu ja kehunu hyväksi. Se on tosin meikäläisen "avustuksella" valkattu...
Se toinen taas... Gibsonin "hylkykitara" ilman sarjanumeroa, mutta potikoitten sarjanumeron perusteella vuodelta 1999, ja tarkoitettu vain koekäyttöön. Laatua löytyy kyllä, puista ja osista molemmista.
Yllä oliki sitten juttua noista uudemmista vähän "halvemmista" malleista..
Jaa nin, kokeilin Swamp Ash Studioo, joka tuntui hmm. ei minun tassuihin sopivalta..ei vikaa mitään, paitti hieman nauhan päissä, mutta ei tuntunu minulle hyvältä. Eli jollekin vois olla mainio, mutta ei meikäläiselle...

Omat Gibsonit ovat molemmat uusia, SG Standard vm. -99 ja SG Deluxe vm. -98. Vertailupohjaa eli kokemusta vanhemmista ei kylläkään ole, mutta kyllä tästä nyt voi jokusen sanan: Soittimista kyllä huomaa, kumpi on kalliimpaa ja kumpi halvempaa tuotantoa. Eli SG Standard on siis juuri sellainen perus-SG, viininpunainen ja niin edelleen. Deluxessa taas on kolme minihumpparia, vanhanmallinen helmiäispleksi ja Maestro-kampi.
 
Standardissa on kaikki perusasiat mielestäni kohdallaan, hyvä kitara. Fortune koeajoi senkin miitissä ja taisi olla samaa mieltä. Paljon puhuttu kaulapainoisuus EI vaivaa tässä kitarassa. Deluxe sen sijaan on lievästi kaulapainoinen, joka osaltaan saattaa johtua hihnatapin paikasta(sarvessa). Suurin ongelma on kuitenkin kaulassa, tarkemmin sanoen nauhoissa. Puu lienee elänyt sen verran, että nauhat tökkivät käsiin. Remontin paikka, mutta ei ole tullut tehtyä. Toinen ongelma liittyy kielten vaihtoon. Näet Maesto-kammen takia kielet kiinnitetään tallassa pyöreään, liikkuvaan palaan, jossa on kielien palloille pelkät tapit, joihin ne eivät lukkiudu mitenkään. Varsinkin pari matalinta kieltä on hankalaa saada pysymään paikallaan. Toisessa päässä taas on lukolliset virittimet, jotka ruuvataan kiinni _eri suuntaan_ kuin mihin kieltä lähdetään ruuvaamaan sen ollessa kiinni. Mielestäni tyhmä suunnittelumoka. Ulkoisista seikoista halpuus näkyy myös hieman: sarjanumerokaiverrusten päällä on sen verran maalia, että numerot näkyvät hieman epäselvästi, ja lavan Gibson-logo on himmeää sorttia. Nämä nyt tosin ovat sivuseikkoja, jotka eivät mitenkään liity soittamiseen sinänsä.
 
Tuota nauhaongelmaa olen kuullut esiintyvän myös muissa halvemmissa uusissa Gibsoneissa(Studiot ja Voodoot, muistaakseni), joihin SG Deluxe on rinnastettavissa(tehty samojen periaatteiden mukaan, "turhuudet" karsien). Eli yhteenvetona voisi sanoa, että halvemmissa 90-luvun Gibsoneissa saattaa esiintyä jonkin sortin laadullisia notkahduksia. Kalliimmat ja paremmat ajavat kokemuksen ja kuulopuheiden mukaan asiansa, mutta hinta-laatu -suhde ei aina ole kohdallaan(esim. Les Paulit älyttömän hintaisia).
 
Sellaista, toivon mukaan tästä oli jotain hyötyä, enkä tullut puhuneeksi lööperiä. Kokeneemmat jatkakoot.

Tiettyjen Gibson mallien myynti (Les Paul ja SG etupäässä) kasvoi rajusti 70 luvun alussa. Kun klassisen Les Paul-mallin valmistus loppui 60 väliaikaisesti sitä oltiin tehty vain muutamia satoja vuodessa.
 
Kun malli palasi tuotantoon sen valmistusmäärät kohosivat nopeasti muutamista sadoista useisiin tuhansiin vuodessa - tilastothan löytyät mm. American Guitar - kirjasta. Les Paul De Luxe mallian taidettiin tehdä 70-luvulla parhaimmillaan vuodessa 10 000 kappaletta.
 
Mikään firma ei selviä tuollaisista tuotantomäärien kasvusta ilman laatuongelmia - muistelkaa vaikka Nokian puhelinten mallien näyttöongelmia.

No mulla on '92 Gibson Explorer, just tuo '76 Reissue -malli. Ja se on ainakin järjettömän hyvä yksilö. Laadun tasaisuudesta on vaikea sanoa, koska seuraavana vuonna (ostin omani uutena) kokeilin samanlaista, joskin eriväristä, kaupassa, eikä se tuntunut aivan yhtä hyvältä näppiin.
 
Mulla on kanssa vuoden '92 Gibson Les Paul Standard ja pitää kyllä sanoa että se on aivan loistava. Kaikki nämä uudemmat (2000-->xxxx) Les Paulit joita olen kokeillut, eivät säväyttäneet lähellekään samalla tavalla kuin tuo '92 aikanaan. Vielä kun voittais lotossa niin sais itselleen aidon ja alkuperäisen '59 LP:n =)
 
Mielestäni muutkin '75-'92 valmistetut LP:t ovat olleet joko "ok" tai parempia yksilöitä. '85 Les Paul ainakin toimi loistavasti meikäläisen kourassa, samoin '76.
Noista 60-luvulla valmistetuista en tykkää sen kaulan D-profiilin takia... Mulle kun toimii ainoastaan C- ja U-profiilit. Siksipä en ole paljoa tuota "harmaan aikakauden" kalustoa testaillut. '68 (vai oliko se '69) Les Paul oli kyllä hyvä saundinen vehje.
 
noh... se friikkeilystä =)