Kitarat: kitarakamat ›

Päivää.
 
Aina pitää sanoa päivää ensin. Äiti opetti.
 
Ei. En ole muistanut ennenkuin nyt. Siitä pahoittelut kaikkien näiden vuosien ajalta. Olen velkaa satoja päivää-sanoja. Mutta asiaan.
 
Tein kaupat. Meni vahvistin, tuli kitara ja vähän paperiakin. Vaan nyt en kyllä yhtään tiedä, mikä tuli hankituksi.
 
Härvelissä lukee että Urban Sound. Hancrafted by V. Rautia Finland. Pistin jäsenkuvaukseen pari selventävää kuvaa. Rautana ainakin Wilkinson tremolo (by Gotoh), virittiminä jotakin Japanissa askarreltua (kun ei lue muuta kun made in Japan), tapista ruuvilla lukittavaa tauhkaa ja avaamatta en voi mikeistä muuta tuumata kuin että jotakin straton sukuun kuuluvaa siellä pesii.
 
Kaulassa vaahteraa jonkinlaisella ruusupuulaudalla ja lankussa, joka lisäksi kuulostaa ontolta alapuolikkaasta, jopa loimukuvio kannen puolella. Kaulaliitoksessa mukavasti madallusta niin että koko kaulan soittaa vaikka nakkisormilla. Ja härveli on tehtykin aivan sillä tavalla kuin suomalaisesta custom-pajasta tullutta soitinta on tottunut näkemään. Menisi täydestä kalliimmallakin logolla varustettuna (mutta toisaalta en uskokaan logoihin, joten tätä ei kannata laskea). No joo. Yksi viritin on ouvvossa (vaimon savolaisuus puree taas) asennossa, useamman asteen vinossa jopa.
 
..ainakin kolme..
 
Voi toki olla niinkin, että mukavan kokoinen kaula yhdessä loistavan setupin kanssa saa vain käpälät iloitsemaan soitosta ja pääkin luulee siinä hötäkässä, että nyt on käsissä tosi peli.
 
Ei ollut hinnalla pilattu, jos ei nyt ihan Anttilan kuvastonkaan edullisuusluokassa. Tämä tietysti sai minut huolestumaan. Kas kun kitara on hyvä. Siinä on jotenkin kaikki palikat niin paikallaan, että tässä päivän verran soiteltuani olen pohdiskellut sen nostoa Syömähammas II:ksi. Tätä siitäkin huolimatta, että sinkku tallassa ei ole koskaan sopinut vartalotyypilleni. Se siis huolestuttaa, että luulen saaneeni halvalla hyvää. Sellaista ei oikeassa elämässä tapahdu, joten jossain on nyt vikaa. Eli miksi tästä merkistä ei ole kuulunut? Onko ne tehty uraanista, vai mikä pommi tässä piilee?
 
Sen verran olen asioista perillä, että Rautian nimi on hyvinkin tuttu. Tällaisia on kötöstelty ennen Flaxwoodin aikoja, jos en ihan hakoteillä ole. Summaa pohtiessani laskeskelin ihan käytetyn Flaxwoodin torihintoja. Ja nehän eivät, vaikka erinomaisia laitteita ovatkin, ole hääppöiset.
 
Enemmänkin tällaisen omistajia maisemissa? Jos, onks tiatoo? Lähinnä kaikesta. Niinkuin että vaikka saiskos näitä lisää jostain? Tehtailijaa en välittäisi vaivata utelemalla ei-rahantekoon liittyvillä asioilla. Täällä sen sijaan kaikki - tai ainakin rähinä - on ilmaista.
 
Joku saisi (paitövei) myydä tuohon hyvän sinkun kokoisen (valkoisen) humpparin. Tarjoukset pikaviestinä, kts.

Nyt on komee ja värikin kohillaan :-). Mulla oli yhdessa Carvinissa tommonen samanlainen Wilkinsonin tremolo ja mielestäni se on jokseenkin paras millä itse olen soittanut.... tossa kammen kuopassa oleva muoviholkki vaan ajansaatossa kuluu, omassani jouduin sen vaihtamaan (taisi maksaa kokonaista pari euroa, joka on sangen kohtuulista mokomalle muovisukalle). Mutta tosta kitarasta näkee jo kuvista, että se on pieteetillä funtsittu mahdollisimman hyväksi soittimeksi. Sinuna en möisi sitä ollenkaan vaan soittelisin poies.
 
Saako olla utelias, mikä sulla meni vaihdossa? jompikumpi niistä mesoista?

hallu: Nyt on komee ja värikin kohillaan :-).... tommonen samanlainen Wilkinsonin tremolo...mikä sulla meni vaihdossa..
 
No itse en olisi maalauttanut sitä ihan noin, mutta ei se nyt pahakaan ole. Nyt, kun silmä tottuu, huomaa että se väri elää valon muuttuessa. Jopa aika reilusti. Vaan olisihan tuo loimukuvio näyttävämpi vaaleammalla värityksellä. Nyt se tulee esiin vasta kirkkaassa valossa.
 
Tremolo on hyvä. Olen aina arvostanut nuo kahden pisteen kiinnitykset 6-ruuvisten edelle.
 
Ja Lonestar meni. Hyvä härvelihän sekin, mutta minä tarvitsen vähän hullumpia laitteita (koska näytän itse tolkummalta sellaisen vieressä).
 
Pitäisi hioa siitä lankun etupuolen naarmu piiloon, mutta joku katala lurjus on piilottanut noissa hommissa käyttämäni tahnan. Tämä maailma ei vaan toimi...

Urban Sound, joo. Rautia teki noita ennen Flaxwoodin syntymistä siinä 2000-luvun taitteessa. Eli osaavan sepän käsin tekemiä pelejä, uuden ostohinta silloin aikanaan 20v sitten puolentoista-parin tonnin ympärillä, eli ihan arvolaitteita, mutta edullisia siihen nähden että sillä pitäisi valmistajan elää. Samoihin aikoihin oli toinen, Ben Granfeltin signaturemalli "Duck", joka oli hieman muokattu straton lookki, ja tämä oli tämmöinen enempi omaa designiä ulkonäkönsä puolesta. Muistaakseni valtaosa tai ehkä jopa kaikki oli tosiaan osittain onttoja keveyden ja erilaisen soinnin hakemiseksi. Kaikki joita on ollut kunnia kokeilla soivat aivan perkeleen hyvin. Perinnehenkinen loistopelihän tuo on. Loimukanneksi veikkaan suomalaista koivua, koska se oli Veijon pajan erikoisuus jota aika monesti kitaraoihin tuli. Sen ajan telkkarikitaristien käsissä näitä joskus näkyi. En usko että noita lukumääräisesti kovin montaa on maailmassa olemassa, koska ei ne samanlaisesta runkomallistaan huolimatta mitään sarjatyötä olleet, vaan yksi kerrallaan ihan customina syntyi. Ilmoittele jos joskus myyt, lähtökohta on että ostan pois.
 
Merkistä ei ole kuulunut koska sitä ei ole enää olemassa, ja valmistusaikaansa, perisuomalaiseen tapaan markkinoinnissa ei ollut yhtä paljon voimaa kuin tuotteen laadussa. Pajahan oli yhden miehen yritys, eli Veijo yksin. Suomalaisuuden yrittäjyyden perusongelma kuolin-isku numero 1: yrittäjä tekee helvetin hyvää tuotetta, eikä maailma tiedä siitä mitään. Täydellisen omistautumisen vaativan fyysisen tuotteen valmistuksen lisäksi pitäisi käyttää vielä toiset 24h vuorokaudessa totaaliseen hampaatvalkaistuun amerikkalaiseen markkinointiin ja hypetykseen, ei se vaan ole mahdollista.
 
Sama tuote ameriikasta jonkun huutavan valkohampaisen stetsonipään hypettämänä aiheuttaisi "ooh aah" -aaltoja ympäri maailman. Niin se vaan on. :( Toisaalta soittajille se oli hyvä juttu uuden oston vaiheessa, kohtuuhintaan saa käsintehtyä laatua omilla spekseillä. Mutta kun brändi ei sitten ole kivijalan vankka niin käytetyn myynnissä käy juuri kuten havaitsit, heinäsirkat sirittää kun on vieras nimi lavassa. Hinta on tietysti se mitä ostaja ja myyjä kohtaa, mutta luulisin että jos tuollainen torilla halutaan kaupaksi niin se on puoli-ilmainen, koska se on vieras, mutta laatu eli käyttöarvo sama kuin customshop-Stratolla tms. Siksi ilmoittaudunkin ostojonoon. Flaxwood syntyi melko pian tuon ajan jälkeen, ja siinä markkinointi-yritystä oli jo vähän kovemmin kuin yhden miehen valmistuspajassa oli rahkeita, mutta ei vielä siltikään lähimainkaan ulkomaiden malliin.

askomiko:..ja tämä oli tämmöinen enempi omaa designiä ulkonäkönsä puolesta...
 
Tätä. Siinä on jotenkin tele ja Alvin Lee naimisissa lankussa. Nasahtaakin mukavasti niinkuin thinline-tele. Silti tuntuu PRS:ltä käteen. Aika hieno keksintö kertakaikkiaan.
 
..Loimukanneksi veikkaan suomalaista koivua...
 
Tämä on muuten hyvinkin mahdollista. Painoa on nimittäin ihan kohtalaisesti huolimatta puolen lankun onttoudesta. Muutenkin rakenne on kova, jännittynyt niinkuin kuorma-auton teräsjousi. Todella kelpoa soitinpuuta siis.
 
...En usko että noita lukumääräisesti kovin montaa on maailmassa olemassa...
 
Eipä taida olla. Rautian sivuilta vilkaisin, että pari vähän samannäköistä on tehty, mutta tämä ei ollut päässyt galleriaan.
 
...perisuomalaiseen tapaan markkinoinnissa ei ollut yhtä paljon voimaa kuin tuotteen laadussa...
 
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjankin. Totean vain lyhyesti, että asiaan liittyy mahdollisesti myös kaikenlaisen epäkaupallisuuden ihannointi taidealalla yleisestikin. Mikä sinänsä on outoa, koska ihmiset yrittävät kuitenkin elää tuotteillaan. Lisäksi itsensä kehuminen ei oikein ole koskaan ollut muodissa. Ja tämä niin äärimmäisessä muodossa, että kukaan ei saa lopulta kertoa mitään positiivista itsestään, tai osaamisestaan ilman arviota toissapäivänä juodun oluen kiipeämisestä rakon kautta uudelleen hatun alle.
 
No jaa. Ihmiskunnassa on muutenkin kaikenlaista kummallista, joten sen ruotiminen ei liene tähän lankaan tarpeellinen lisä.
 
..amerikkalaiseen markkinointiin ja hypetykseen...
 
Herättämäsi mielikuva nosti verenpaineeni vaarallisiin lukemiin.
 
Markkinoinnin todellinen ongelma on se, että rahalla voi todellakin - ameriikan malliin - huutaa paskankin tuotteen parempiensa eteen. Siksipä on toisaalta hyvä, että on olemassa mnetin kaltaisia palstoja, jossa joskus puhutaan myös asiaa.
 
No...Oli sillä brändiä tai ei, aion antaa itseni uskoa siihen että nyt tuli hyvä kitara. Täytyy vaan tehdä jotain tuolle tallamikitykselle. Olen tietenkin antanut itseni oppia toisenlaisille asioille.

Kovin harvoin yksi hemmo hallitsee suvereenisti tuotteen valmistuksen kuin japanilainen vuoren päällä asuva miekkaseppä, sekä sen päälle markkinoinnin kuin Texasilainen helppoheikki. Molempia tarvittaisiin, kokonaisuus olisi suurempi kuin kumpikaan yksin. Ja se on klisee mutta totta että ei se jotenkin suomalaiseen kansanluonteeseen istu. Tuotteestaan innostunut ja osaava markkinointikykyinen myyntimiesheppu on oikeassa paikassa ihan palkkansa arvoinen tapaus, joka monasti ratkaisee pienen yrityksen kohtalon. Tiedän pari jotka on nostaneet autotallin nyrkkipajan kansainväliseksi yritykseksi, ja väitän että se kommunikaatiojätkä on firman tärkein ihminen. Partaansa mutisevat insinöörit saa tehdä rauhassa tuotteen, mutta rahat tekee se kuka sen vehkeen saa kaupaksi.

askomiko: Kovin harvoin yksi hemmo hallitsee suvereenisti tuotteen valmistuksen kuin japanilainen vuoren päällä asuva miekkaseppä, sekä sen päälle markkinoinnin kuin Texasilainen helppoheikki. Molempia tarvittaisiin, kokonaisuus olisi suurempi kuin kumpikaan yksin. Ja se on klisee mutta totta että ei se jotenkin suomalaiseen kansanluonteeseen istu. Tuotteestaan innostunut ja osaava markkinointikykyinen myyntimiesheppu on oikeassa paikassa ihan palkkansa arvoinen tapaus, joka monasti ratkaisee pienen yrityksen kohtalon. Tiedän pari jotka on nostaneet autotallin nyrkkipajan kansainväliseksi yritykseksi, ja väitän että se kommunikaatiojätkä on firman tärkein ihminen. Partaansa mutisevat insinöörit saa tehdä rauhassa tuotteen, mutta rahat tekee se kuka sen vehkeen saa kaupaksi.
 
Eikös siellä ameriikan ihmemaassa se homma saata mennä jopa niin, että koko homma lähtee markkinoinnin suunnittelusta ja tuotetta aletaan miettiä vasta sitten kun on selvitetty mitä kansa haluaa ?
 
Muistuu mieleeni taannoinen puhelinfirma, jossa tehtiin kaikenlaisia innovaatioita mm. kosketusnäyttöpuhelin, tai mobiilinen internetti ja mietittiin sitten "äääh ei tällaista varmaan kukaan tarvitse, lähetään jätkät kahveelle......"

askomiko: Kovin harvoin yksi hemmo hallitsee suvereenisti tuotteen valmistuksen kuin japanilainen vuoren päällä asuva miekkaseppä, sekä sen päälle markkinoinnin kuin Texasilainen helppoheikki. Molempia tarvittaisiin, kokonaisuus olisi suurempi kuin kumpikaan yksin. Ja se on klisee mutta totta että ei se jotenkin suomalaiseen kansanluonteeseen istu. Tuotteestaan innostunut ja osaava markkinointikykyinen myyntimiesheppu on oikeassa paikassa ihan palkkansa arvoinen tapaus, joka monasti ratkaisee pienen yrityksen kohtalon. Tiedän pari jotka on nostaneet autotallin nyrkkipajan kansainväliseksi yritykseksi, ja väitän että se kommunikaatiojätkä on firman tärkein ihminen. Partaansa mutisevat insinöörit saa tehdä rauhassa tuotteen, mutta rahat tekee se kuka sen vehkeen saa kaupaksi.
 
Käsityöalassa on omat rajoitteensa. Yksi ihminen pystyy tekemään rajallisen määrän työtunteja. Ne tunnit pitää saada jaettuja järkevästi eri tehtäviin (valmistus, markkinointi, tarvikehankinta, tuotekehitys jne), jotta työstä olisi mahdollista saada edes jonkinlainen elanto.
 
Erillinen markkinahenkilö aivan varmasti lisää myyntiä, mutta aiheuttaa helposti enemmän kuluja kuin valmistavan henkilön resursseilla on mahdollista myytävää tuottaa. Jos tuotteen tai palvelun hinnan taas nostaa kannattavalle tasolle saattaa hyvänkin markkinoitsijan työstä tulla mahdotonta.
 
Toinen ongelma on, että tehokas markkinahenkilö pystyy myymään monin verroin tuotantokapasiteetin verran tuotteita jolloin tuotanto pitäisi teollistaa itse tai ulkoistaa valmiiksi tehokkaalle teolliselle toimijalle. Tällöin ei enää voi oikein puhua käsityöstä.
 
Herkkä balanssi tässä on, mutta mahdollista ja jokaisen toimijan omasta näkemyksestä kiinni miten haluaa toimia tai mihin suuntaan toimintaa kehittää.

dropD: Käsityöalassa on omat rajoitteensa. Yksi ihminen pystyy tekemään rajallisen määrän työtunteja. Ne tunnit pitää saada jaettuja järkevästi eri tehtäviin (valmistus, markkinointi, tarvikehankinta, tuotekehitys jne), jotta työstä olisi mahdollista saada edes jonkinlainen elanto.
 
Erillinen markkinahenkilö aivan varmasti lisää myyntiä, mutta aiheuttaa helposti enemmän kuluja kuin valmistavan henkilön resursseilla on mahdollista myytävää tuottaa. Jos tuotteen tai palvelun hinnan taas nostaa kannattavalle tasolle saattaa hyvänkin markkinoitsijan työstä tulla mahdotonta.
 
Toinen ongelma on, että tehokas markkinahenkilö pystyy myymään monin verroin tuotantokapasiteetin verran tuotteita jolloin tuotanto pitäisi teollistaa itse tai ulkoistaa valmiiksi tehokkaalle teolliselle toimijalle. Tällöin ei enää voi oikein puhua käsityöstä.
 
Herkkä balanssi tässä on, mutta mahdollista ja jokaisen toimijan omasta näkemyksestä kiinni miten haluaa toimia tai mihin suuntaan toimintaa kehittää.
 
Niin, parasta markkinointiahan on tyytyväiset asiakkaat. Tietenkin jos he ovat passiivisia, niin eivät he levitä sanaa niin tehokkaasti. Ammattilaisen käsiin kun saa tuotteensa ujutettua, niin se varmasti edistää myyntiä. Tuli mieleeni, että Ruokangas puhui jossakin haastattelussa siitä miten on joutunut maineen kasvaessa pitämään tuotantoa jotenkin vähän pienempänä ja ihmisen kokoisena siinä paineessa kun tavaralle alkaisi olemaan laajempaakin kysyntää, mikä myös on varmasti jonkin sortin taiteilua. Tuli vain mieleen, että silloin kun kysyntä kasvaa isommaksi kuin käsityöläinen pystyy tekemään, niin silloinhan se pitäisi näkyä hinnan nousuna. Se ehkä selittää osittain sitä miksi jonkun käsityöläisen tuotteet saattavat nousta käsittämättömän kalliiksi, vaikka ne muuten on ihan samanlaisia kuin joku toinen käsityöläinen tekee halvemmalla.
 
Itse kun en osaa oikein mitään tehdä, niin olen oppinut arvostamaan käsityöläisyyttä paitsi laadun takia, mutta myös siksi että käsityöläinen mahdollistaa minulle asioita joita en voisi muuten saada. Esimerkiksi, jos kenkiäni pitää korjata, niin suutari tekee sen mutta hän myös tarvittaessa tekee niihin muutoksia jos haluan niistä erilaiset kuin kaupassa myytävät. Jos vaatteeni kaipaavat korjausta, vien ne ompelimoon, mutta ompelimossa niitä voidaan myös modata vartalolleni sopimammaksi ja paremmin istuviksi eikä pelkästään korjaamaan. Jos vahvistintani tarvitsee korjata, niin siihenkin löytyy omat osaajansa, jotka myös tarvittaessa voivat modata sitä paremmin käyttööni sopivaksi. Tai jos haluan tehdä jotakin johon ei näytä olvan valmista ratkaisua kaupassa, niin joku käsityöläinen minulle sen tekee. Minusta on tosi arvokasta, että keskuudessamme on taitajia, jotka auttavat meitä tavan tallaajia pärjäämään elämässämme paremmin.

hallu: Niin, parasta markkinointiahan on tyytyväiset asiakkaat. Tietenkin jos he ovat passiivisia, niin eivät he levitä sanaa niin tehokkaasti. Ammattilaisen käsiin kun saa tuotteensa ujutettua, niin se varmasti edistää myyntiä. Tuli mieleeni, että Ruokangas puhui jossakin haastattelussa siitä miten on joutunut maineen kasvaessa pitämään tuotantoa jotenkin vähän pienempänä ja ihmisen kokoisena siinä paineessa kun tavaralle alkaisi olemaan laajempaakin kysyntää, mikä myös on varmasti jonkin sortin taiteilua. Tuli vain mieleen, että silloin kun kysyntä kasvaa isommaksi kuin käsityöläinen pystyy tekemään, niin silloinhan se pitäisi näkyä hinnan nousuna. Se ehkä selittää osittain sitä miksi jonkun käsityöläisen tuotteet saattavat nousta käsittämättömän kalliiksi, vaikka ne muuten on ihan samanlaisia kuin joku toinen käsityöläinen tekee halvemmalla.
 
Itse kun en osaa oikein mitään tehdä, niin olen oppinut arvostamaan käsityöläisyyttä paitsi laadun takia, mutta myös siksi että käsityöläinen mahdollistaa minulle asioita joita en voisi muuten saada. Esimerkiksi, jos kenkiäni pitää korjata, niin suutari tekee sen mutta hän myös tarvittaessa tekee niihin muutoksia jos haluan niistä erilaiset kuin kaupassa myytävät. Jos vaatteeni kaipaavat korjausta, vien ne ompelimoon, mutta ompelimossa niitä voidaan myös modata vartalolleni sopimammaksi ja paremmin istuviksi eikä pelkästään korjaamaan. Jos vahvistintani tarvitsee korjata, niin siihenkin löytyy omat osaajansa, jotka myös tarvittaessa voivat modata sitä paremmin käyttööni sopivaksi. Tai jos haluan tehdä jotakin johon ei näytä olvan valmista ratkaisua kaupassa, niin joku käsityöläinen minulle sen tekee. Minusta on tosi arvokasta, että keskuudessamme on taitajia, jotka auttavat meitä tavan tallaajia pärjäämään elämässämme paremmin.
 
Kyllähän ammattimies tai -nainen aina puolustaa paikkaansa. Mussa on tee-se-itse miehen vikaa paljonkin, mutta tiedän, että jotain juttuja on vaan parasta jättää ammattilaiselle.
 
Se on kuitenkin fakta, että jos haluaa mitään suurempaa markkinaa soitinlaitteiden puolella, niin pitää sitten joko pystyä skaalaamaan toimintaa (jossa on isot riskit), aloittamaan se jo lähtökohtaisesti eri ajatuksella (esim. CNC-jyrsimen hankinta tekemistä nopeuttamaan vs ehdotonta käsityötä) tai sitten vaan nostaa hintaa kunnes asiakkaiden jono ja firman tuotantokapasiteetti ovat järkevässä suhteessa.
 
Sen takia noita pedaalivalmistajia varmaan mahtuu 13 tusinaan, niitä on selvästi helpompi suunnitella, rakentaa, myydä ja markkinoida kuin kitaroita tai vahvistimia. Jengi voi heräteostoksena pistää muutaman huntin pedaaliin, mutta monen tonnin kitara tai vahvistin onkin eri juttu.
 
Tällä alalla tuntuu olevan myös paljon hypeä, jolloin joku tietty valmistaja on se kuulein ja paras, kunnes hänen 15 minuuttiaan on ohi ja joku toinen on se taikalaatikkojen takoja. En itse muista edes mitä kaikkia brändeja on ollut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, välillä M.netin Toria selatessa tulee nostalgiapaukkuina "ai niin tuollainenkin oli silloin ja silloin".

LaXu:... En itse muista edes mitä kaikkia brändeja on ollut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, välillä M.netin Toria selatessa tulee nostalgiapaukkuina "ai niin tuollainenkin oli silloin ja silloin".
 
Tästäpä tuli itselleni mieleen sellainen tapaus, että joku "maailman paras" putiikkivalmistaja kärähti muutama vuosi sitten sellaisesta, että vaihtoi suoraan kiinalaista halpispedaalia omiin kuoriinsa (vai maalasiko peräti niiden kotelot tms?`).
 
Tämä kertoo siitä, että vaikka maailmassa on kaikenlaista huijaria, vain ihmisen kyky valehdella itse itselleen mahdollistaa niiden olemassaolon. Tätäkin brändiä nimittäin hehkutettiin aikoinaan oikein huolella malliin "ikinä ollu parempaa tuupskriimeriä, kun tää".
 
Mitä markkinointiin noin muuten tulee, aikoinaan 15 vuotta alalla olleena tiedän sen olevan samanaikaisesti sekä erittäin helppoa, että mahdottoman vaikeaa. Asiakkaan, tässä tapauksessa valmistajan siis, suurin vaikeus on mielestäni asiakaskuntansa tunnistaminen ja - jos ihan rehelliseksi heittäydyn - liian korkea moraali ymmärtämään se ikävä tosiseikka, että ostaja periaatteessa huijataan aivan samalla tavalla ostamaan hyvä, kuin täysin laadutonkin tuote.
 
Nykyisessä verotetun energian maailmassa käsityöläisyys tulee olemaan aina vain vähäisemmässä roolissa. Varsinkin meillä, jossa jo työtilan lämmitys talviaikaan edellyttää kohtalaista sijoitusta jo rakennusvaiheessa ja lämmön ylläpito, oli tilauksia tai ei, jatkuvat kiinteät kulut. Lisäksi, vaikka puhetta pienen ihmisen ja pienen yrittäjän rakastamisesta aina kuullaankin, tosiasiassa verorakennelma on tehty suurille ja erittäin suurille korporaatioille. Pienyrittäjä maksaa verot jokaisesta hengenvedostakin erikseen.
 
Siksi sanoisin että suomalaisen kitarasepänkään ei kannattaisi kainostella cnc:n käytössä, vaan sijoittaa sellaiseen heti kun se on mahdollista. Vaikka käsityöllä onkin arvonsa, laatu ei tästä kärsi. Päin vastoin. Ihminen kykenee vain äärimmäisen harvoin samaan tarkuuteen kuin cnc. Ja sellaista ihmistä ei olekaan, joka kykenee siihen samassa ajassa, vaikka muuten mikrometrin ja hienon hiomapaperin guru olisikin. Hyvä suunnittelu, laadukkaat materiaalit ja cnc nostaisivat monta seppää taloudellisesta suosta. Siihen hiukkasen internetin mahdollistamaa, kustannustehokasta markkinointia päälle, niin hyvä tulee.
 
Pitäisi vain kehdata heittäytyä "huoraamaan", ts myymään taidettaan rahasta.
 
Ei. Se ei ole paha asia. Liika sokeri on pahasta, mutta tarpeellisen elintason saavuttaminen omalla työllään ei ole.

Hyvä kirjoitus
 

 
askomiko: Urban Sound, joo. Rautia teki noita ennen Flaxwoodin syntymistä siinä 2000-luvun taitteessa. Eli osaavan sepän käsin tekemiä pelejä, uuden ostohinta silloin aikanaan 20v sitten puolentoista-parin tonnin ympärillä, eli ihan arvolaitteita, mutta edullisia siihen nähden että sillä pitäisi valmistajan elää. Samoihin aikoihin oli toinen, Ben Granfeltin signaturemalli "Duck", joka oli hieman muokattu straton lookki, ja tämä oli tämmöinen enempi omaa designiä ulkonäkönsä puolesta. Muistaakseni valtaosa tai ehkä jopa kaikki oli tosiaan osittain onttoja keveyden ja erilaisen soinnin hakemiseksi. Kaikki joita on ollut kunnia kokeilla soivat aivan perkeleen hyvin. Perinnehenkinen loistopelihän tuo on. Loimukanneksi veikkaan suomalaista koivua, koska se oli Veijon pajan erikoisuus jota aika monesti kitaraoihin tuli. Sen ajan telkkarikitaristien käsissä näitä joskus näkyi. En usko että noita lukumääräisesti kovin montaa on maailmassa olemassa, koska ei ne samanlaisesta runkomallistaan huolimatta mitään sarjatyötä olleet, vaan yksi kerrallaan ihan customina syntyi. Ilmoittele jos joskus myyt, lähtökohta on että ostan pois.
 
Merkistä ei ole kuulunut koska sitä ei ole enää olemassa, ja valmistusaikaansa, perisuomalaiseen tapaan markkinoinnissa ei ollut yhtä paljon voimaa kuin tuotteen laadussa. Pajahan oli yhden miehen yritys, eli Veijo yksin. Suomalaisuuden yrittäjyyden perusongelma kuolin-isku numero 1: yrittäjä tekee helvetin hyvää tuotetta, eikä maailma tiedä siitä mitään. Täydellisen omistautumisen vaativan fyysisen tuotteen valmistuksen lisäksi pitäisi käyttää vielä toiset 24h vuorokaudessa totaaliseen hampaatvalkaistuun amerikkalaiseen markkinointiin ja hypetykseen, ei se vaan ole mahdollista.
 
Sama tuote ameriikasta jonkun huutavan valkohampaisen stetsonipään hypettämänä aiheuttaisi "ooh aah" -aaltoja ympäri maailman. Niin se vaan on. :( Toisaalta soittajille se oli hyvä juttu uuden oston vaiheessa, kohtuuhintaan saa käsintehtyä laatua omilla spekseillä. Mutta kun brändi ei sitten ole kivijalan vankka niin käytetyn myynnissä käy juuri kuten havaitsit, heinäsirkat sirittää kun on vieras nimi lavassa. Hinta on tietysti se mitä ostaja ja myyjä kohtaa, mutta luulisin että jos tuollainen torilla halutaan kaupaksi niin se on puoli-ilmainen, koska se on vieras, mutta laatu eli käyttöarvo sama kuin customshop-Stratolla tms. Siksi ilmoittaudunkin ostojonoon. Flaxwood syntyi melko pian tuon ajan jälkeen, ja siinä markkinointi-yritystä oli jo vähän kovemmin kuin yhden miehen valmistuspajassa oli rahkeita, mutta ei vielä siltikään lähimainkaan ulkomaiden malliin.

askomiko: ... väitän että se kommunikaatiojätkä on firman tärkein ihminen. Partaansa mutisevat insinöörit saa tehdä rauhassa tuotteen, mutta rahat tekee se kuka sen vehkeen saa kaupaksi.
 
Näinhän se on. Joskus kauan sitten luin Kauppalehteä (siksi, kun se oli siinä) ja siellä oli lause "Amerikassa myyntimies on kuningas", koska myyntimiehet olivat niitä, jotka saivat firman kukoistamaan, jos sillä oli edellytyksiä siihen.

Puavali: Näinhän se on. Joskus kauan sitten luin Kauppalehteä (siksi, kun se oli siinä) ja siellä oli lause "Amerikassa myyntimies on kuningas", koska myyntimiehet olivat niitä, jotka saivat firman kukoistamaan, jos sillä oli edellytyksiä siihen.
 
Toisaalta olen kuullut erään myyntihenkilön suusta sellaisenkin lausahduksen, että "hyvä tuote myy itse itsensä". Tulkitsin sitä niin, että kuninkuutta ei vielä täällä suomessa ole jaettu, ja joku saattaa sitä insinööriäkin tarvita :-)

hallu: Toisaalta olen kuullut erään myyntihenkilön suusta sellaisenkin lausahduksen, että "hyvä tuote myy itse itsensä". Tulkitsin sitä niin, että kuninkuutta ei vielä täällä suomessa ole jaettu, ja joku saattaa sitä insinööriäkin tarvita :-)
 
"Hyvä tuote myy itsensä - kunhan vain ihmiset tietävät että sellainen on olemassa."