Kitarat: kitarakamat ›

Kun tuota custom shop -ketjua lueskelee, niin minun huomioni kiinnittyy siihen, että on kaksi - ainakin - käytäntöä tai filosofiaa kitaroiden suhteen. Joko se kitara tuunataan tai hankitaan juuri omien mieltymysten mukaiseksi/na tai sitten vaan käytännössä sopeudutaan siihen soittimeen joka on käsillä. Oletetaan toki, että soitin on säädöissä ja säädettävissä.
Itse olen aina ollu enemmän mukautuvaa tyyppiä ja ajatellut, että ne erot on kuitenkin marginaalisia lopputuleman kannalta. No, ruma kitara on kyllä hieman vaikea asia, vaikka olisi soittimena asiallinen. Siksi en ole sellaisia hankkinutkaan, mutta muuten kaulan paksuudesta sen sellaisista en pidä niin väliä, kunhan se kaulakin on jossain käteeni sopivissa toleransseissa.
Mahtoiko mulla olla asiaa? Niin, onko mielipiteitä, pitääkö sen kitaran olla just passeli omaan kouraan vai riittääkö, että se on soittokelpoinen? Vaikuttaako tämä kitaroiden kiertovauhtiin taloudessa?

Oma empiirinen kokemus on semmoinen, että mitä pätevämpi sälli, sitä vähemmän sillä on merkitystä, minkälainen luuttu kouraan isketään. Soitto jatkuu samanlaisena vaikka vaihtuis kesken bisin skaalan pituus ja kaulan profiili.
 
Itseäni en tuohon ryhmään kuitenkaan lue, vaan mulla tarvii olla kyllä itelle mieleinen ja tutun tuntuinen luuttu kourassa. Ja jos ei joku torrakko hetimiten sovi mun käteen, niin en ala ehdoin tahdoin sen kanssa taistelemaankaan. Maailmassa on niin paljon luuttuja että varmasti löytyy jokaiselle se joka tuntuu oikealta heti alusta lähtien.

Säädän itse omat kitarani ja niistä jokainen on soitettavuudeltaan aika lähellä toisiaan vaikka muuten speksit kaulan mittojen ja kielten määrän suhteen eroavat. Asetan kielten korkeuden yleensä sen mukaan, että se on hyvä kompromissi kielten venytyksen tuntuman ja yksittäisten nuottien sekä sointujen soittamisen välillä ihan fiilispohjalta sen enempää mittailematta. Se on siinä sit kun tuntuu hyvältä.
 
PRS:n kaulat ovat olleet oikeastaan ainoat jotka eivät ole tuntuneet sopivilta mun lapaseen jostain syystä. En ole näitä uudempia "pattern" kauloja päässyt kokeilemaan josko olisivat parempia.
 
Speksien puolesta kaksi asiaa on ehdoton ei: "vintage" radius eli 7.25" ja erittäin ohuet kaulat. Omistin alkuperäisen Wizard-kaulan sisältävän Ibanez RG550:n noin 15 vuotta ja siinä oli jo sen tason hammastikku kaulana, että tuntui kädet kramppaavan pidemmissä sessioissa. Hyvä kitara muuten. Tuo vintage radius taas ei toimi mun käytössä, yksi mun suosikkikitaroita on toisen ääripään 20" radiuksella varustettu Kieselin 7-kielinen. Eli mieluummin litteä kuin liian pyöreä otelauta.

Sitä en oikeen tajua kun jengi käy musakaupoissa testaamassa sähkökitaroita akustisesti ja pystyy heti sanomaan että tämä on huono, tämä ei JOS kyse on ihan kelpo kitaroista hyvissä säädöissä.
Mulla menee aina päiviä tai viikkoja kun totun johonkin uuteen, joku aika sitten otin vanhan kitaran uudestaan käyttöön parin vuoden tauon jälkeen, se oli aika kuollut ja tuntui ihmeen oudolta käteen vaikka se on kulkenut matkassa vuodesta 1980. Nyt se on taas ihan parasta ja soitto soi.
 
Todella kovat pro soittajat vetävät millä vaan ja suoraan pakasta, mulla meni hetki jos toinenkin kun hommasin halpiksen, eka fiilis oli että "eihän tällä paskalla voi soittaa" uudet kielet ja sitkeetä soittoa muutama päivä niin lähes samalta se soundasi ja tuntui kuin aiemmin ykköskitarana ollut standardi amerikan F jonka myin pois ja tein harvat huttukeikat halpiksella.
 
Jos kitara ei ole aivan kelvoton tai siinä on joku itelle täysin sopimaton juttu niin kaikkeen tottuu. Mulla on nyt 2 kitaraa, Yamaha SG 2000 ja GAS guitarworksin thinline tele. Kumpikaan ei ole täydellinen kitara mutta molemmilla on nasta soittaa. Seuraavaksi aattelin teettää nylonkielisen thinline telen bodylla olevan elektroakustisen, sitten on kitarat mun osalta siinä tähän elämään.
 
Jos en olisi vasuri niin ajatukset saattaisivat olla erilaiset, esim Treella on turha mennä oikeestaan mihinkään musakauppaan testaamaan vasureita koska niitä ei ole tai jos on niin yksi mustavalko Fender/Squier jotka on niin nähty.

WanhaWetäjä: Sitä en oikeen tajua kun jengi käy musakaupoissa testaamassa sähkökitaroita akustisesti ja pystyy heti sanomaan että tämä on huono, tämä ei JOS kyse on ihan kelpo kitaroista hyvissä säädöissä.
 
Kyllä minä ainakin tiedän suurin piirtein kymmenessä sekunnissa onko kitara "hyvä" vai ei. Tässä tapauksessa "hyvä" kylläkin tarkoittaa "minulle sopivaa" eikä kuvaile niinkään laatua. Jos kitara ei sytytä heti, en viitsi edes kokeilla styrkan kanssa.
 
Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni, itsekin aika pitkälle mukaudun kitaraan tiettyjen rajojen sisällä. Toki nykyään on enempi varaa valikoida kamoja toisin kuin silloin joskus harrastusta aloitellessa. Silloin oli pakko ottaa paikallisen liikkeen kahdesta varteenotettavasta vaihtoehdosta se toinen johon juuri ja juuri oli varaa. :D

LaXu: Säädän itse omat kitarani
 
Tämä on sellanen asia josta meuhkaan aina, että opetelkaa säätämään. Sähkökitara on niin pomminvarma soitin, että ei sitä helposti rikkikään saa.
 
Tuolla minkälaisen kitaran haluaisit -ketjussa sanoin, että kaulatatsi on mulla jännetuppitulehduksen takia ensimmäinen prioriteetti. Jos kaula istuu käteen, niin kitarakin on vähintään ok, ja jos pitää olla enemmän ok, niin sitten säädetään ja modataan.

WanhaWetäjä:
Mulla menee aina päiviä tai viikkoja kun totun johonkin uuteen..
 
Kun aikanaan ostin gibsonin studio lp:n siinä oli nauhat työstämättä. Silti säätämisen jälkeen soitin sellaisenaan muutaman vuoden ennenkuin sain aikaiseksi hiukan pyöristää nauhoja, toistamiseen ja huolellisemmin hioin pari vuotta sitten. 10 vuoden pähkäilyn jälkeen kitara on nyt lähinnä jazzkitara hiottuine kielineen ja herrasmieskampineen (Duesenberg). Ehkä seuraavan 10 vuoden aikana saan hommattua siihen Bare knuckle Manhattanit, niin sitten se on valmis.

Gary Enfield: Kun tuota custom shop -ketjua lueskelee, niin minun huomioni kiinnittyy siihen, että on kaksi - ainakin - käytäntöä tai filosofiaa kitaroiden suhteen. Joko se kitara tuunataan tai hankitaan juuri omien mieltymysten mukaiseksi/na tai sitten vaan käytännössä sopeudutaan siihen soittimeen joka on käsillä. Oletetaan toki, että soitin on säädöissä ja säädettävissä.
Itse olen aina ollu enemmän mukautuvaa tyyppiä ja ajatellut, että ne erot on kuitenkin marginaalisia lopputuleman kannalta. No, ruma kitara on kyllä hieman vaikea asia, vaikka olisi soittimena asiallinen. Siksi en ole sellaisia hankkinutkaan, mutta muuten kaulan paksuudesta sen sellaisista en pidä niin väliä, kunhan se kaulakin on jossain käteeni sopivissa toleransseissa.
Mahtoiko mulla olla asiaa? Niin, onko mielipiteitä, pitääkö sen kitaran olla just passeli omaan kouraan vai riittääkö, että se on soittokelpoinen? Vaikuttaako tämä kitaroiden kiertovauhtiin taloudessa?
 
Itse ostelen kaikenlaisia hienoja kitaroita, joiden ulkonäkö on viimeisen päälle ja speksit tietyn haarukan sisällä. Nuo speksit muuttuu, joten siksi en halua ostaa custom kitaraa.
 
Pitokitaroiksi jää ne, jotka vaan tuntuvat jotenkin oikeilta. Niissä on jokin fiilis, kun ne ottaa käteen ja soittaa. Saattaa olla, että kyse on vain siitä, että ne ovat hienoja ulkonäöllisesti, sopivat omaan käteen, soivat hyvin ja mikit ovat sellaiset, joiden soundista tykkään. Toisaalta, olen kyllä yleensä kaikkiin vaihtanut mikit. Mutta koska en osaa määritellä sitä viimeistä tekijää, jonka mukaan kitara jää tai lähtee talosta, kutsun sitä mojoksi.
 
Eikä se riipu hinnasta tai merkistä. Tokaitakin on "samanlaisia" stratoja ja telejä kiertänyt useita, mutta vain harvoissa on sitä jotain ja ovat jääneet taloon. Eikä kyse ole sinänsä soundista tai tuntumasta, koska todella hyväsoundisiakin on jatkanut matkaansa.
 
Kyllähän sitä mukautuu erilaisiin kitaroihin, mutta itsellä on tietty haarukka, jonka sisällä pitää olla kuitenkin. En mä nyt ehdoin tahdoin ala "väärältä" tuntuvaan kitaraan totuttelemaan, kun maailma on täynnä parempiakin. En ole kuitenkaan mitenkään erityisen vaativa asian enkä varsinkaan säätöjen suhteen.
 
Ennen tykkäsin 7,25" radiuksesta j avintagenauhoista, mutta nyt ajattelin, että vähän isommat nauhat olisivat paremmat, mutta ei kuitenkaan mitkään jumbot. Sinänsä ihan hyvä, ettei tullut hankittua mitään Ruokangasta vintagenauhoilla...

Ja nyt kun aika hyvin tietää, mitä (ainakin tällä hetkellä) haluaa, niin eipä sellaisia oikein valmiinan löydy, vaan itse joutuu tuunaamaan. Se on myös yksi syy, miksi suosin japanilaisia Tokaita ja Fenderiä. Ovat kitaroina loistavia, tuntuvat käteen paremmalta kuin muut vastaavat ja niitä on vielä mukava tuunata, kun eivät ole niin kalliita.

WanhaWetäjä: Sitä en oikeen tajua kun jengi käy musakaupoissa testaamassa sähkökitaroita akustisesti ja pystyy heti sanomaan että tämä on huono, tämä ei JOS kyse on ihan kelpo kitaroista hyvissä säädöissä.
Mulla menee aina päiviä tai viikkoja kun totun johonkin uuteen, joku aika sitten otin vanhan kitaran uudestaan käyttöön parin vuoden tauon jälkeen, se oli aika kuollut ja tuntui ihmeen oudolta käteen vaikka se on kulkenut matkassa vuodesta 1980. Nyt se on taas ihan parasta ja soitto soi.
 
Kyllä sitä heti pystyy sanomaan, onko se hyvä vai ei, mutta se ensituntuma voi olla vähän virheellinen. Kyllä se usein kestää kauemmin, ennen kuin oikeasti pystyy sanomaan, sopiiko se skeba itselle vai ei.
 
Aika usein moni muukin vehje tuntuu aluksi todella hyvältä, mutta vähitellen löytyy ärsyttäviä piirteitä tai jotain, joka ei vaan itselle toimikaan. Toimii toki toisinkin päin. Esim. yhden telen jo myin, mutta päätyikin mulle takaisin, enkä enää myisi mistään hinnasta.

WanhaWetäjä: Sitä en oikeen tajua kun jengi käy musakaupoissa testaamassa sähkökitaroita akustisesti ja pystyy heti sanomaan että tämä on huono, tämä ei JOS kyse on ihan kelpo kitaroista hyvissä säädöissä.
Mulla menee aina päiviä tai viikkoja kun totun johonkin uuteen, joku aika sitten otin vanhan kitaran uudestaan käyttöön parin vuoden tauon jälkeen, se oli aika kuollut ja tuntui ihmeen oudolta käteen vaikka se on kulkenut matkassa vuodesta 1980. Nyt se on taas ihan parasta ja soitto soi.
 
Todella kovat pro soittajat vetävät millä vaan ja suoraan pakasta, mulla meni hetki jos toinenkin kun hommasin halpiksen, eka fiilis oli että "eihän tällä paskalla voi soittaa" uudet kielet ja sitkeetä soittoa muutama päivä niin lähes samalta se soundasi ja tuntui kuin aiemmin ykköskitarana ollut standardi amerikan F jonka myin pois ja tein harvat huttukeikat halpiksella.
 
Jos kitara ei ole aivan kelvoton tai siinä on joku itelle täysin sopimaton juttu niin kaikkeen tottuu. Mulla on nyt 2 kitaraa, Yamaha SG 2000 ja GAS guitarworksin thinline tele. Kumpikaan ei ole täydellinen kitara mutta molemmilla on nasta soittaa. Seuraavaksi aattelin teettää nylonkielisen thinline telen bodylla olevan elektroakustisen, sitten on kitarat mun osalta siinä tähän elämään.
 
Jos en olisi vasuri niin ajatukset saattaisivat olla erilaiset, esim Treella on turha mennä oikeestaan mihinkään musakauppaan testaamaan vasureita koska niitä ei ole tai jos on niin yksi mustavalko Fender/Squier jotka on niin nähty.
 
Tämäkin on aivan totta, mutta itselläni (en kai ole kamalan montaa kitaraa ihan huonoksi tituleerannut??) kaupassa testaaminen tarjoaa mahdollisuuden testata kitaroita rinnakkain enkä oikein helposti huomaa eroja jos en ihan vierekkäin kokeile. Kyllä kaupassa testatessakin saa fiiliksen, että soiko se kunnolla. Olet tietenkin oikeassa, että siihen ei pidä liikaa tuudittautua koska säädöt ja kielet vaikuttaa asiaan niin paljon.
 
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä ettei kitarasta oikeasti saa tolkkua pelkällä kaupassa kokeilemisella .

Gary Enfield: Kun aikanaan ostin gibsonin studio lp:n siinä oli nauhat työstämättä. Silti säätämisen jälkeen soitin sellaisenaan muutaman vuoden ennenkuin sain aikaiseksi hiukan pyöristää nauhoja, toistamiseen ja huolellisemmin hioin pari vuotta sitten. 10 vuoden pähkäilyn jälkeen kitara on nyt lähinnä jazzkitara hiottuine kielineen ja herrasmieskampineen (Duesenberg). Ehkä seuraavan 10 vuoden aikana saan hommattua siihen Bare knuckle Manhattanit, niin sitten se on valmis.
 
Mun mielestä studiot on pääsääntöisesti hyviä (en ole huonoa sellaista koskaan pidellyt kädessäni) ja ehdottoman aliarvostettuja keppejä ja olen stankun nälkääni sellaistakin harkinnut :-).

Gary the pine: Oma empiirinen kokemus on semmoinen, että mitä pätevämpi sälli, sitä vähemmän sillä on merkitystä, minkälainen luuttu kouraan isketään. Soitto jatkuu samanlaisena vaikka vaihtuis kesken bisin skaalan pituus ja kaulan profiili.
 
Itseäni en tuohon ryhmään kuitenkaan lue, vaan mulla tarvii olla kyllä itelle mieleinen ja tutun tuntuinen luuttu kourassa. Ja jos ei joku torrakko hetimiten sovi mun käteen, niin en ala ehdoin tahdoin sen kanssa taistelemaankaan. Maailmassa on niin paljon luuttuja että varmasti löytyy jokaiselle se joka tuntuu oikealta heti alusta lähtien.
 
Näinhän se on ja kuten tuolla toisessa ketjussa totesin, niin osa maailman parhaista soittajista soittaa ihan liukuhihnakitaroilla. Taide on soittajassa, ei soittimessa.

Gary Enfield: Kun tuota custom shop -ketjua lueskelee, niin minun huomioni kiinnittyy siihen, että on kaksi - ainakin - käytäntöä tai filosofiaa kitaroiden suhteen. Joko se kitara tuunataan tai hankitaan juuri omien mieltymysten mukaiseksi/na tai sitten vaan käytännössä sopeudutaan siihen soittimeen joka on käsillä. Oletetaan toki, että soitin on säädöissä ja säädettävissä.
Itse olen aina ollu enemmän mukautuvaa tyyppiä ja ajatellut, että ne erot on kuitenkin marginaalisia lopputuleman kannalta. No, ruma kitara on kyllä hieman vaikea asia, vaikka olisi soittimena asiallinen. Siksi en ole sellaisia hankkinutkaan, mutta muuten kaulan paksuudesta sen sellaisista en pidä niin väliä, kunhan se kaulakin on jossain käteeni sopivissa toleransseissa.
Mahtoiko mulla olla asiaa? Niin, onko mielipiteitä, pitääkö sen kitaran olla just passeli omaan kouraan vai riittääkö, että se on soittokelpoinen? Vaikuttaako tämä kitaroiden kiertovauhtiin taloudessa?
 
Mulla on ihan sama juttu kuin sinulla. Mukaudun soittimeen ja kaulan paksuudella ja muodolla ei ole minulla soittamisen kannalta merkitystä (joskin olen tänä kesänä pohtinut mahtaako se kuitenkin vaikuttaa jotenkin soundiin ätäkkiin ja sensellaiseen). Mukaudun soittimeen ja se varmaan selittää, että mulla on tuossa hyllyssä muutama kitara ja ne on keskenään aika erilaisia (kun minusta ei ole järkeä pitää kahta samanlaista kitaraa kun soitan pelkästään standardivireessäkin). Semmoinen juttu kyllä on, että kitara ei saa olla huono, mutta hyvyyttä on monenlaista ja kitaroiden erityispiirteiden arvostaminen ja hyödyntäminen on minulle olennaisempaa kuin jonkun mystisen täydellisen kitaran etsiminen, joka on enemmänkin virvatulien perässä laukkaamista.

Kymmenen vuoden ja parinkymmenen kitara jälkeen luulen löytäneeni sen oikean eli Fender Telecaster, large c profiili, 9,5 radius ja vintage tall nauhat. Mikeistä en ole ihan varma vielä. Sopivan yksinkertainen mulle! Lespat ja stratot on käyty läpi, mutta tämäköhän se pitopeli nyt on

Tää on kyllä aika mielenkiintoinen keissi. Itse olen vahvasti sillä kannalla, että kitaran pitää olla laadukas, mutta jokainen otetaan omana yksilönään ja esim kaulanmuodon "kuuluu" vaihtua kitaran mukaan. Myöskään tatsin ei tarvitse olla sama, tai ei se ainakaan ole syy kitaran vaihtoon. Muinoin olin sitä mieltä että uuden kitaran piti täyttää juuri oikeat kriteerit, jotta se istuisi kouraan ja kuulostaisi odotetulta, mutta onneksi kasvoin tästä ajatuksesta ulos. Kaikkeen tottuu ja skeboista tulee näin erityisempiä ja merkityksellisempiä yksilöitä... ainakin itselleni.

Itselle tärkein elementti on kitarasssa kaula. Näin 20 soittovuoden jälkeen (mikä ei kylläkään missään näy eikä varsinkaan kuulu) osaan kyllä sanoa, että istuuko se kaula käteen vai ei. Tokiihan sitä nyt jonkun keikan aina soittaa aina kepillä mikä ei 100% käteen istu, mutta en kyllä sellaista ostamaan lähde.
 
Tullut todettua että itselle parhaiten istuu käteen Jacksonin RR:t mallit. Toki myös muut ominaisuudet kyseisen mallisissa kitaroissa miellyttää, mutta kyllä se kaula on mistä tiedän ainakin itse heti, että onko kyseessä pitopeli vai ei.

Osa kitaroista sopii käteen kuin hanska, osa taas ei. Itse ostan vain niitä, jotka sopii kuin hanska, koska en ole vielä keksinyt yhtään syytä alkaa mukautumaan vähemmän sopiviin kauloihin.
 
Soputumiskysymyksiähän nämä, jne, mutta kun kitaroita on tyrkyllä tuhansia, niin miksi ostaa epäsopivaa tai edes ei itselle "täydellisesti" sopivaa...
 
Siis nykyään, joskushan sitä osteli ihan testamattakin puhtaasta mielenkiinnosta ja sitä kautta se oma näkemys on varmasti kirkastunutkin. Nyt ei enää jaksa testailua, eikä pelaamista, niin suoraan vaan kunnollinen.

Laulava Kylätohtori: ...........
 
Soputumiskysymyksiähän nämä, jne, mutta kun kitaroita on tyrkyllä tuhansia, niin miksi ostaa epäsopivaa tai edes ei itselle "täydellisesti" sopivaa...
 
..................
 
En tosiaankaan halua väittää vastaan (jokainen on oman soittohommelinsa asiantuntija), mutta omalla kohdallani kaulan tuntuma ei vaikuttaisi olevan minulle kovin tärkeä. Aikaisemmin luulin, että se on mutta olen huomannut että kaulaan tottuu aina jos kitara on muuten kiinnostava.
 
On minulla mieltymykseni kaulojen suhteen sikäli, että tykkään vähän tuhdimmasta kaulasta ja esim Fenderin V-profiili (se mikä on Bajassa) tuntuu mulle oikeinkin miellyttävältä, mutta jos kitara on hyvä ..... siis todella hyvä, niin en todellakaan halua hylätä sitä vain siksi että kaulaprofiili on jotain muuta kuin mihin olen tottunut. Nimittäin vaikka tarjontaa on vaikka kuinka, niin varsinkin käytettyjä kahlatessa aina toisinaan kohdalle sattuu ns. "helmi" niin kyllä sen kaulaprofiilin kanssa silloin aina juttuun tulee. Mutta jos kitarassa ei ole mitään erityistä eikä se muuten sytytä, niin miksipä sitä kaulaakaan sitten alkaisi totuttelemaan.
 
E: niin ja tietenkin myös päinvastoin. Eli vaikka kitarassa olisi kuinka käteensopiva kaula, mutta se muuten on vain "ihan okei" niin skippaan sen kyllä. Ei hyväkään kaula mitään pelasta.

hallu: Mun mielestä studiot on pääsääntöisesti hyviä (en ole huonoa sellaista koskaan pidellyt kädessäni) ja ehdottoman aliarvostettuja keppejä ja olen stankun nälkääni sellaistakin harkinnut :-).
 
Harmi, ettei Gibson ennen noita Tributeja ole tajunnut tehdä tuollaista valebindingia (ainakaan tietääkseni). Mua Studiot ei ikinä ole visuaalisesti miellyttänyt juuri tuon reunalistan puutteen takia, mutta noi Tributet on ihan hyvän näköisiä kun niissä on feikattu reunalista jättämällä kannen reuna maalaamatta.