Kitarat: kitarakamat ›

Millä soitatte keikkanne?
 
Onko ykköskitarana se 59 gibson ja varalle 69 fender?
Vai ihan vaan joku perus epi ja halpis fender?
 
Vai kenties marsun 69-plexi ja varalle 59-bassman?
Vai valvestate 100 ja fenkun M-80?
 
Itseä kauhistuttaisi viedä keikalle "ne" kitarat. Onneksi niitä ei edes itsellä ole. Kaikki kitarani ovat käytettäväksi hankittuja ja kolhuja lavalla saaneita. Itseäni hirvittäisi viedä, olkoon se mikä tahansa perusräkälä missä vain , sitä vaivoin säästettyä ja vaalittua kitaraa..
 
Ihmetyttää kun halutaan ostaa +2000e kitara, uskaltaako sillä soittaa/roudata sitä, vai onko koko setin jälkeinen ilta kitaran "vaalimista"..

Vaalimaalla vaalitaan, kohtahan tulee taas vaalit.
 
Niin, toisille ne on työkaluja. Ei niissä oo sen kummempaa vaalimista. Vaikka mitä maksavat.

Millä soitatte keikkanne?
 
Onko ykköskitarana se 59 gibson ja varalle 69 fender?
Vai ihan vaan joku perus epi ja halpis fender?
 
Vai kenties marsun 69-plexi ja varalle 59-bassman?
Vai valvestate 100 ja fenkun M-80?
 
Itseä kauhistuttaisi viedä keikalle "ne" kitarat. Onneksi niitä ei edes itsellä ole. Kaikki kitarani ovat käytettäväksi hankittuja ja kolhuja lavalla saaneita. Itseäni hirvittäisi viedä, olkoon se mikä tahansa perusräkälä missä vain , sitä vaivoin säästettyä ja vaalittua kitaraa..
 
Ihmetyttää kun halutaan ostaa +2000e kitara, uskaltaako sillä soittaa/roudata sitä, vai onko koko setin jälkeinen ilta kitaran "vaalimista"..
 
Mitä järkeä olisi ostaa SE kitara jos sitä ei käyttäisi, eikä antaisi sen toimia omassa elementissään?

Vaalimaalla vaalitaan, kohtahan tulee taas vaalit.
 
Niin, toisille ne on työkaluja. Ei niissä oo sen kummempaa vaalimista. Vaikka mitä maksavat.
 
Mutta taas toisaalla... ;) Sitähän varten esim. Giballa tuli noita "reissue"-malleja kun niitä toivottiin henkilöiden taholta, jotka ei sitä orkkis fiftynineria halunneet keikkailun kiroja kokemaan..mutta saman tuntuinen ja -näkönen oli syytä saada..
 
eräs henkilö jonka kanssa keikkaa teen, näkyy soittavan
Gibson SG Standard -75 , Veijo Rautia "LP Special singlecut" P-90 mikeillä ja Fender Telecaster Paisley..
Rocktron Velocity 150 - Rocktron VooDu Valve etuaste
 
kun taas toisella puolella
Aria Pro II YS 500, Gibson SG Special -76
Yamaha G-100
 
ja taas 4-kielialavireis-puolella
Gibson RD-77 Artist, varalla Gibson EB-3
Trace Elliot AH 300-7

Ihmetyttää kun halutaan ostaa +2000e kitara, uskaltaako sillä soittaa/roudata sitä, vai onko koko setin jälkeinen ilta kitaran "vaalimista"..
 
Käyttöön ne on tarkotettu. Eriasia toki joku oikeesti arvokas vintage-ritsa joka on ehkä hommattu sijoituksena.
 
Mä oon roudannut tollasta +2000 rahan kepakkoa kohta kuus vuotta. Toki se on mun silmäterä ja yritän katsoa että sitä ei nyysitä. No, onnea vain jos joku nyysii, ei liene vaikea tunnistaa sitä markkinoilta kun niitä ei ole kuin yksi ja suht hyvin dokumentoitu, hehheh.
Mutta en mä sen vieressä koko iltaa istu vahtimassa. Ennen keikkaa se on siinä lavalla jossain ja keikan jälkeen takahuoneessa, jos semmonen sattuu olemaan.
 
Mitä uskaltamiseen tulee, niin kyllä ne skraadut siihen tulee kuitenkin jossain vaiheessa ;-) Soittamista varten ne kepakot on pääasiassa tehty.
 
E: Ja joo, en minäkään välttis jotain '59 Les Paulia keikalla roudais, vaan enemmänkin himassa olisi ja suuremmilta osiltaan sijoutuksena semmonen. Jos mulla semmonen olis. Keikalle hommaisin sitten sen reissuen.

Mä soitan mun meksikon presaria vain makuuhuoneessa, enkä ole vielä kertaakaan vienyt sitä keikalle kun se on niin hienosti maalattu. Eipä mutta hei, mähän olenkin kitaristi enkä edes soita bassoa missään bändissä:)

Käyttöön ne on tarkotettu. Eriasia toki joku oikeesti arvokas vintage-ritsa joka on ehkä hommattu sijoituksena.
 
Soittamista varten ne kepakot on pääasiassa tehty.
 
Näin. Olen nähnyt keikalla soitettavan 10000 euron maniskaa, yhtä hyvin kuin Giban Trini Lopez Standardia, L-5 jatsilootaa kuin Byrdlandia ja L-5S lankkukitaraa.
Eikähän nuo oo ees kalliita jos vertaa klasaripuolen soittimiin, enkä nyt puhu mistään Amatin tai Guarnerin, saati sitten ollenkaan itsensä Antonio Stradivarin soittimista, vaan ihan tavan sinfoniaorkka-kamasta, saattaa yhellä viulun jousella olla tuo 2500 euroa hintaa.

Käyttöön ne on tarkotettu. Eriasia toki joku oikeesti arvokas vintage-ritsa joka on ehkä hommattu sijoituksena.
 
Mä oon roudannut tollasta +2000 rahan kepakkoa kohta kuus vuotta. Toki se on mun silmäterä ja yritän katsoa että sitä ei nyysitä. No, onnea vain jos joku nyysii, ei liene vaikea tunnistaa sitä markkinoilta kun niitä ei ole kuin yksi ja suht hyvin dokumentoitu, hehheh.
Mutta en mä sen vieressä koko iltaa istu vahtimassa. Ennen keikkaa se on siinä lavalla jossain ja keikan jälkeen takahuoneessa, jos semmonen sattuu olemaan.
 
Mitä uskaltamiseen tulee, niin kyllä ne skraadut siihen tulee kuitenkin jossain vaiheessa ;-) Soittamista varten ne kepakot on pääasiassa tehty.
 
Niinpä. Soittamista varten ne on tehty, mutta järjellä. En menisi paiskomaan Les Pauleja Marsustäkin päältä alas, sen lavan saa poikki helpommallakin. ;)

Eikös se niin mene, että ensimmäinen kerta on kivuliain. ;) Sen jälkeen helpottaa. :P

Mä soitan keikkani parhailla kamoillani, vaikka keikkapaikat on mitä on. Joskus olen jättänyt efektit käyttämättä, jos on ollut vaikeuksia löytää tarpeeksi monta toimivaa pistorasiaa. Välillä kyllä hirvittää, mutta käyttöön ne on tarkoitettu, enkä kyllä rahallisessa arvossa mitään korvaamattoman arvokasta omista, lähinnä jotkut kamppeet ovat sen verran erikoisia, että uusien hankkiminen ei onnistu, ja välillä olen ajatellut niiden jättämistä treenis/studiokäyttöön. Rahaa ei kuitenkaan ole erillisten keikkakitaroiden ostoon, joten pakkohan se on niillä ykköskamoilla vetää.
 
Toinen juttu on se, että haluan keikalla soundata mahdollisimman hyvälle; jengiä on (toivottavasti) vaivautunut katsomaan, joten koen velvollisuudekseni vetää homman mahdollisimman kompromissittomasti. Tosin kaippa sekin halvemmilla kamoilla onnistuisi, tässä taanoinkin yksi bändi soundasi hyvältä paljon halvemmilla vermeillä. ;)

Mulla on tällä hetkellä keikkakoneina:
 
Fender Custom Shop '60 Stratocaster (Relic)
Gibson Custom Shop Les Paul '57 Reissue tai fiiliksen mukaan joskus '59 Reissue.
 
Ja pedaaleissakin on kiinni yhden kelpo kitaran hinta. Turha niitä on vain kotona kaapissa pitää.
 
Eikä tuo Buddakaaan ilmainen ole, mutta ... soitettavaksi ja käytettäväksi ne kaikki on tehty.

... soitettavaksi ja näytettäväksi ne kaikki on tehty.
 
Nyt aletaan olemaan asian ytimessä. =)
 
Jokainen arvottaa tietenkin eri tapaan, mitä meinaa missäkin käyttää. Mut mun mielestä ne keräilyyn ja säilyttämiseen hankitut kamat kannattaa laittaa suoraan vitriiniin. Kyllä ne kolhut ja naarmut tulee treenikselläkin tai kotosalla ajan mittaan. Jos ei laukun kansi rämähdä huonosti asetetun kitaran päälle, niin joku idiootti vetää sen Lespan lapa edellä turvalleen ständistä.
 
Ei niihin kitaroihin keikallakaan tule mitään jälkiä, jos niitä vähän pitää silmällä siellä. Pahimmat jäljet mä ainakin olen saanut aikaan treeniksellä. Siellä kun kaikki on niin suojassa, ettei paljon tarvitse miettiä...

Onneks tuossa Stratossa on kolhut ja naarmut valmiina, ihanteellinen keikkakitara siinä mielessä. Ja mun Les Pauleista tuo '57 Reissue on edullisin ja sellaisia saa kaupasta: ei siis mitään korvaamatonta - toisaalta taas '59 Reissuessa on jo edellisen omistajan jäljiltä ihan kunnon kolhuja, senkään kanssa ei tarvitse silkkihansikkaita. Bantamin kanssa en toisaalta ihan helpolla lähtisi rokkikeikalle... se on edes pikkasen enempi keräilyesine kuin armoton keikkatyökalu, vaikka silläkin on pari kertaa oltu keikalla.

Itseäni eivät kolhut huoleta (tai no, välillä huolettaa meneekö roudauksessa jotain palasiksi), vaan enemmän arveluttaa se, että joku nappaa kalustoani matkamuistoksi.

Soittamista varten olen keppini hankkinut, joten keikoillakin niitä käytän. Fiiliksen ja sounditarpeen mukaan käytössä keikoilla on standardi Les Paul ja pari jenkkistratoa. Lespaa joutuu vähän enemmän varomaan, kun se lakka siinä tuntuu olevan kolhuille melko herkkä, stratoihin taas ei tunnu saavan kolhuja vaikka tahtoisikin. On se julmaa :D

Keikalla yleensä mukana Gibson LP studio ja Stagg SG. Kumpikaan ei ole sen enempää ykkös- tai varakitara. Vähän fiiliksen mukaan jommalla kummalla vedetään. En näkis kyllä mitään pointti (varsinkaan Studio) Gibsonia hankkia ellei se palvelis käytössä.
 
Tuo Stagg kieltämättä on "täydellinen" keikkakitara sikäli, että se on hyvä soittaa, kuulostaa hyvältä eikä ole rahalliselta arvoltaan juurin minkään arvoinen.

Japanialaisella stratolla mennään, kun ei oo käteen vielä parempaakaan sattunut.
Varalla vietävästi modattu 57' meksikon pommi, johon vaihdettu talla, mikit, satula, nauhat, kaikki. Kirottu kitara oli se. Nyt ihan ok, vaikka valkoinen onkin.

Ihmetyttää kun halutaan ostaa +2000e kitara, uskaltaako sillä soittaa/roudata sitä, vai onko koko setin jälkeinen ilta kitaran "vaalimista"..
 
Ei tietenkään uskalla.
 
Vetäkäämme siis keikkamme Harley Bentonin valmistamilla. HBL-200 mallikseen saaneilla rutkuilla. Vahvistimena voisi toimia paristo käyttöinen 5w vahvistin.
 
Eipähän paljon itketä jos vorot vievät. Tosin kun vahvistin mahtuu taskuun niin kuka sen sieltä veis.
 
Joopa joo. Itse kyllä mieluiten otan mukaan sen millä on mukavin soittaa. Mutta... tästä pääsee tosin kysymykseen, miksi ostaa jotain millä ei nauti soittamisesta?
 
Lesoillakseen (=munaa pidennystä).
 
E

Itseäni eivät kolhut huoleta (tai no, välillä huolettaa meneekö roudauksessa jotain palasiksi), vaan enemmän arveluttaa se, että joku nappaa kalustoani matkamuistoksi.
 
Sori, menee vähän off-topicciin. Mut, kuinka yleistä tollane nyysiminen on? ku aina saa täällä palstoilla lukea: X:stä reenikseltä/keikalta varastettu X kitara/basso. Vai onko todellakin niin mouhoja liikkeellä?

Turha niitä kolhuja ja naarmuja on pelätä, nehän vaan tekee kitarasta soitetun näköisen ja ajan patinan kanssa siitä sen yksilön. Aika vaikea on keikalla mitään sellaista tehdä mikä oikeasti rikkoisi soittimen.
 
Lisäksi mun mielestä ainakin noihin old-school mallisiin (lespat, stratot, telet jne) keppeihin jotenkin kuuluu ja sopii se käytön jälki. Ovat jotenkin paremman ja luonnollisemman näköisiä, kuin vielä kaupan hyllyllä roikkuvat überkiiltävät sisarensa.
 
Vaikka oma gibsoni onkin vielä tuore (2006), on siinä jo melko maukkaat vyönsolkikulumat ja muutama kolhu siellä täällä. Niiden syntytarinoita on aina kiva muistella kotona soitellessa. Edellisessä keikkalespassa oli takaa jo muutamasta kohtaa korkannut vyönsolki-ihottuma petsistäkin läpi ja asiallista dingiä siellä täällä.
 
Eri asia on tietysti jos yrittää pitää yllä soittimen jälleenmyyntiarvoa, mutta eihän niitä myytäviksi hankita? Ja kyllä noi käytönjälkiä saaneetkin merkkisoittimet katoavat tuolta torilta varsin nopeasti ja ihan hyvään hintaan. Tietysti sehän ei kerro lopullisesta kauppahinnasta mitään, eikä välttämättä edes sitä menikö vehje kaupaksi vai luovuttiko myyjä.