Kitarat: kitarakamat ›

Tutustuin tuossa Fender American Standard Stratocasteriin netissä. Kyseessä on siis CBS kauden jälkeen "uuden Fenderin" FMIC:n vuonna -87 julkaisema malli, jonka 1. generaation tuotanto jatkui aina vuoteen 2000, about.
 
Netin kommenttien ja speksien perusteella kyseessä on paljon parempi tuote kuin perinteiset mallit tai etenkin CBS-stratot. Parempi 2-pistetalla, 22 nauhaa, 9,5 tuuman radius yms. yms. Luin Fenderin CBS:ltä ostaneiden dirikoiden haastattelunkin, jossa kertoivat yhtiön ollessa heikossa hapessa CBS:n jäljiltä piti tehdä uusi parempi, mutta ei liian radikaali strato, jossa ilmeisem hyvin onnistuivat.
 
Erikoista on kuitenkin, että American Standardin markkinahinta vaikuttaa olevan about puolet vähemmän kuin esim. 80-luvun alun CBS-kauden stratoissa. Tätä on vaikea ymmärtää, miksi? Eikö malli ole vielä tarpeeksi vanha?
 
BTW tuolla liikenteessä näyttää pyörivän myös virheellisiä käsityksiä vm. -83-84 American Standardeista, kun alkuun käyttivät sarjanumeroissa vuosien 83-84 ylijäämä-decaleita. Tosi asiassa ekat on tehty vasta vuonna -86, joissa vanhat decalit. :)
 
Mutta joo, tuo on tietenkin ostajan etu, että noista saa "paremman" USA-Fenkun kohtuu edullisesti. Onko semmonen "hidden gem"?
 
Mitäs kommentoi Fender-tietäjät? Kenties joku jolla on tommonen viime vuosituhannen American Standard?
 
Hyvin mielenkiintoinen tapaus!

Ihan hyvän ja oikean huomion olet tehnyt. Joku päivä niiden arvo saattaa nousta, mutta jostain syystä se päivä ei ole vielä koittanut vaikka parjatun CBS-kauden viimeiset boat anchor mallit ovat jo 15-20 olleet ns vintagea. CBS- kauden viimeisten vuosien kitarat (olen omistanut monia) eivät keskimäärin pärjää FMIC aikanauden tuotteille. Ensimmäinen stankku sukupolvi on todella hyvä ja lisäksi samoihin aikoihin tuli muitakin mielenkiitntoisia malleja (Plus mallisto, artist signaturet, vintage reissuet jne). 80-luvun vintage reissuet ovat jo kovissa hinnoissa, mutta standardit eivät.

Mulla oli v. 94 American Standard, jonka ostin uutena. Se yksilö ei alkuhuuman jälkeen vakuuttanut. Ihmettelin mm. sitä että kitara soi huonosti, ei ollut sellaista elävistä ja dynaamista sointia kuin hyvässä stratossa. Mikitkin vaihdoin, mutta jotain jäi silti puuttumaan soinnista. Orkkismikeillä soundi oli todella kylmä ja steriili. Soitinseppä totesi, että kitarassa on viilut pinnassa ja runko kasattu useammasta kuin kolmesta palasta. Sunburstissa ainakin oli viilut. Kaulan kiinnitysruuvitkin korkkas ekan irroituksen jälkeen ja reijistä tuli kasa purua. Itse kiinnitysruuvit olivat pienemmät kuin normaalisti stratossa. Muistan kun muutaman vuoden kärvistelyn jälkeen keppi vaihtui Soitin Huttusella Fenkun USA vintage 62 reissueen. Laatuharppaus tuntui hurjalta. Reissue soi heti kättelyssä paremmin ja tuntui kaikin puolin laadukkaammalta. Perinteinen talla toimi vähintäänkin yhtä täsmällisesti kuin stankun 2 pivot ja tuntuma oli jämäkämpi. Se kitara palveli mulla toistakymmentä vuotta.
Tämä on ihan yksittäinen oma kokemus. Olen soittanut myös saman aikakauden strat plussalla ja se oli hyvä kitara.

Rämppy: Mulla oli v. 94 American Standard, jonka ostin uutena. Se yksilö ei alkuhuuman jälkeen vakuuttanut. Ihmettelin mm. sitä että kitara soi huonosti, ei ollut sellaista elävistä ja dynaamista sointia kuin hyvässä stratossa. Mikitkin vaihdoin, mutta jotain jäi silti puuttumaan soinnista. Orkkismikeillä soundi oli todella kylmä ja steriili. Soitinseppä totesi, että kitarassa on viilut pinnassa ja runko kasattu useammasta kuin kolmesta palasta. Sunburstissa ainakin oli viilut.
 
Netti tietää kertoa, että 80-luvun lopun Am std:t oli vielää leppää tai saarnia, mutta 90 alkaen vaihtoivat poppeliin ja viilupintaan kun lepän saanti vaikeutui. Viilutettu rakenne säilyi ilmeisestit koko 90-luvun, mutta leppä palasi runkoon ilmeisesti 95, palikoista liimattuna.
 
Eli tämän pohjalta puiden suhteen 86-89 vuosikerrat oli vielä "oikeaa tavaraa", FWIW.

Yks hintatekijä varmaan on, että noita on saatavissa enemmän kun tuotantomäärä vuodessa oli isompi kuin preCBS-ajalta, eli harvinaisuuskerroin on pienempi. Hyviä pelejä, ei siinä mitään.

jkiva: Tutustuin tuossa Fender American Standard Stratocasteriin netissä. Kyseessä on siis CBS kauden jälkeen "uuden Fenderin" FMIC:n vuonna -87 julkaisema malli, jonka 1. generaation tuotanto jatkui aina vuoteen 2000, about.
 
Netin kommenttien ja speksien perusteella kyseessä on paljon parempi tuote kuin perinteiset mallit tai etenkin CBS-stratot. Parempi 2-pistetalla, 22 nauhaa, 9,5 tuuman radius yms. yms. Luin Fenderin CBS:ltä ostaneiden dirikoiden haastattelunkin, jossa kertoivat yhtiön ollessa heikossa hapessa CBS:n jäljiltä piti tehdä uusi parempi, mutta ei liian radikaali strato, jossa ilmeisem hyvin onnistuivat.
 
Osittain totta, osittain hieman liioiteltua. CBS-aikakauden tuotteista löytyy ihan hyviäkin soittimia ja paljonhan niillä soitettiin aikakauden musaakin, eli kelpasivat osalle soittajiakin. Joku ihan pilipalitiluttaja Jimi Hendrixkin kepitteli menemään CBS-aikakauden Stratolla... vieläpä ihan vääränkätisellä. Hyi olkoon ;)
 
Fender havaihtui ongelmaan tuossa 80-luvun alkupuoliskolla, kun Fenderin silloinen halpatuotantomaa Japani lykkäsi pihalle Squier-sarjan soittimia, jotka olivat työnjäljen ja laadun osalta amerikkalaisia serkkuja parempia. Yhtiön oli siis pakko reagoida asiaan. Villeimmät puheet kertovat, että japanilaisia Squier-sarjan Fendereitä purettiin Amerikan päässä atomeiksi ja porukka ihan itki, kuinka japanilaiset pikkukätöset olivat tehneet niin paljon parempaa työtä. Mene ja tiedä... ehkä siinä on totta toinen puoli ja loput sitten värikynää.
 
Osa CBS:n muutoksista oli alkuun puhtaasti visuaalisia. Isompi lapa ja telkkarissa paremmin näkyvä "boldattu" logo siinä. Muutenhan ne alkupään CBS-Stratot olivat vielä "kuten vanhatkin". Osa vanhoista työntekijöistä ei diggaillut uudesta komennosta ja vaihtoivat maisemaa. Samalla myös tuotantolinjat ja -tavat muuttuivat kun 60-luku eteni ja lähestyi loppuaan. Yleensä huonoimpina CBS:n tuotoksina on pidetty niitä painavimpia Telejä ja Stratoja, mutta sekään ei ole ihan koko totuus asiassa. 70-luvun alun Thinline saattaa olla selvästi painavampi kuin umpipuinen 60-luvun alun Tele, muttei välttämättä soinnillisesti tai soundiltaan huonompi. Tuollaisen CBS-aikakauden soitin on ennen kaikkea yksilö, joka kannattaa testata ennen tuomiota (tai rahojen siirtämistä myyjän tilille).
 
Erikoista on kuitenkin, että American Standardin markkinahinta vaikuttaa olevan about puolet vähemmän kuin esim. 80-luvun alun CBS-kauden stratoissa. Tätä on vaikea ymmärtää, miksi? Eikö malli ole vielä tarpeeksi vanha?
 
Ei se lopulta ole niin vaikeaa. Tuollaisen '87 Am. Standardin speksit poikkeavat perinteisestä Stratocasterista. Ja juuri siksi se ei ole ehkä niin haluttu (eikä varsinkaan keräilty) kohde kuin vanhemmat, jopa ne CBS:t.
 
Ne vintage-speksit ovat osa sitä juttua vaikka monen soittajan mielestä moderneissa Stratoissa olevat ekstranauha, loivempi radius ja "parempi" talla tekevät soittimesta helpposoittoisemman. Ne eivät vain ole klassiset ja legendaariset speksit. Eivät ainakaan vielä.
 
Mutta joo, tuo on tietenkin ostajan etu, että noista saa "paremman" USA-Fenkun kohtuu edullisesti. Onko semmonen "hidden gem"?
 
Parempi on tosiaan suhteellista. Mun mielestä kyseessä ei ole mikään piilossa oleva timantti enkä oikein jaksa uskoa että 80- tai 90-luvun perus-Telestä tai perus-Stratosta tulee mitään '62 Straton kaltaisia legendoja. Ei 80-luvun Am. Standard ole oikein millään tavalla "mittapuu" millekään muulle, kuten esim. '52 Tele, '57 Strato, '62 Strato jne. Olen mielelläni kuitenkin väärässä.

Miulla on 98-vuosimallin American standard strato. Ostin sen vähän käytettynä kesätyörahoilla 2000-luvun alkupuolella. Tallamikiksi vaihtui hot rails, kun Iron Maidenin ukkeleillakin sellaiset stratoissa oli. Kaikin puolin pitopeli, mikään muu musiikkikampe ei ole 20 vuotta omistuksessa pysynyt. On tuossa kitarassa joku taika, kun tulee poikkeuksetta hyvälle tuulelle ihan vain soittamalla kaulamikki päällä reunasäröllä olevan Marshallin läpi.

Suosittelen tutustumaan sarjanumeroiltaan E4-alkuisiin stratoihin. Ja mitä tulee JV Squiereihin niin ovat kyllä oman ajanjaksonsa helmiä.

makoskela: Suosittelen tutustumaan sarjanumeroiltaan E4-alkuisiin stratoihin..
 
Tarkoitatko vuoden -84 CBS-stratoja vai -87 Am. standardeja, joiden sarjanumerot myös E4-alkuisia? Vaiko Japanin stratoja vm. 84-87?
 
Noista varmaan nuo japsit ja alkupään am.std -87 ois niitä kiinnostavimpia, CBS 84:t ei niinkään.

rainmaker: Miulla on 98-vuosimallin American standard strato. Ostin sen vähän käytettynä kesätyörahoilla 2000-luvun alkupuolella. Tallamikiksi vaihtui hot rails, kun Iron Maidenin ukkeleillakin sellaiset stratoissa oli. Kaikin puolin pitopeli, mikään muu musiikkikampe ei ole 20 vuotta omistuksessa pysynyt. On tuossa kitarassa joku taika, kun tulee poikkeuksetta hyvälle tuulelle ihan vain soittamalla kaulamikki päällä reunasäröllä olevan Marshallin läpi.
 
Kiitos kommentista! Kuulostaa asiapeliltä, helppo uskoa!

jkiva: Tarkoitatko vuoden -84 CBS-stratoja vai -87 Am. standardeja, joiden sarjanumerot myös E4-alkuisia? Vaiko Japanin stratoja vm. 84-87?
 
Noista varmaan nuo japsit ja alkupään am.std -87 ois niitä kiinnostavimpia, CBS 84:t ei niinkään.
 
Sori, pitää tarkentaa. Eli 87-88 Am Stankkuja tarkoitan. Ekat tosin tehtiin jo joulukuussa -86 (1987 NAMMia varten).
E4:ssa ovat mukana tietenkin myös plussat, joita en arvosta ihan samalle asteikolle - ovat toki laatua nekin.
Samat sepät alkoivat kasaamaan samaan aikaan ensimmäisiä Fenkun CS-keihäitä.

McNulty:
Parempi on tosiaan suhteellista. Mun mielestä kyseessä ei ole mikään piilossa oleva timantti enkä oikein jaksa uskoa että 80- tai 90-luvun perus-Telestä tai perus-Stratosta tulee mitään '62 Straton kaltaisia legendoja. Ei 80-luvun Am. Standard ole oikein millään tavalla "mittapuu" millekään muulle, kuten esim. '52 Tele, '57 Strato, '62 Strato jne. Olen mielelläni kuitenkin väärässä.
 
Itse veikkaan, että noista alkupään standardeista 86-89 voi olla tulevaisuudessa klassikkoainesta. Etenkin -86 vuoden E3-sarjanumeroiset, joita ei käsittääkseni hirveen paljon ole.

makoskela: Sori, pitää tarkentaa. Eli 87-88 Am Stankkuja tarkoitan. Ekat tosin tehtiin jo joulukuussa -86 (1987 NAMMia varten).
E4:ssa ovat mukana tietenkin myös plussat, joita en arvosta ihan samalle asteikolle - ovat toki laatua nekin.
Samat sepät alkoivat kasaamaan samaan aikaan ensimmäisiä Fenkun CS-keihäitä.
 
Jeps, nuo on uskoakseni tulevaa klassikkoainesta. Ja vaikuttavat speksien ja nettikommenttien perusteella erittäin hyviltä.

jkiva: Jeps, nuo on uskoakseni tulevaa klassikkoainesta. Ja vaikuttavat speksien ja nettikommenttien perusteella erittäin hyviltä.
 
Ja ne on hyviä! Laatu tuntuu sormissa. Elektroniikka on peruskauraa mutta muuten pelkkää priiimaa.

makoskela: Suosittelen tutustumaan sarjanumeroiltaan E4-alkuisiin stratoihin. Ja mitä tulee JV Squiereihin niin ovat kyllä oman ajanjaksonsa helmiä.
 
Ja miulla perhana oli JV Fender eli ihan niitä ekoja mitkä oli Fender logolla. Avioerossa möin pois, sellaista ei saa edes rahalla mistään.

makoskela: plussat, joita en arvosta ihan samalle asteikolle - ovat toki laatua nekin.
Samat sepät alkoivat kasaamaan samaan aikaan ensimmäisiä Fenkun CS-keihäitä.
 
Mulla oli joskus plussa ja en tykännyt. Suurin syy oli se rullasatula jossa ohkaisimmat kielet liikkuivat sivusuunnassa. Se oli myös aika painava stratoksi, joten se sai lähteä. Mikit siinä oli ihan hyvät, mutta se rullasatula on ihan perseestä.

mpekkanen: Mulla oli joskus plussa ja en tykännyt. Suurin syy oli se rullasatula jossa ohkaisimmat kielet liikkuivat sivusuunnassa. Se oli myös aika painava stratoksi, joten se sai lähteä. Mikit siinä oli ihan hyvät, mutta se rullasatula on ihan perseestä.
 
Se eka rullasatula oli huono, mutta sehän vaihdettiin huomattavasti parempaan. Jeff Beck tykkäsi siitä ekasta, missä oli se oire,kun laakerit keräsi pölyä, alkoi kanittamaan.

Swimming pool on hyvä kun siihen saa tungettua kaikki mikit. Joku väitti sustainin kärsineen kun pari senttiä puuta puuttui :D

empires: Swimming pool on hyvä kun siihen saa tungettua kaikki mikit. Joku väitti sustainin kärsineen kun pari senttiä puuta puuttui :D
 
Niin se väitti suunnittelijakin soundin olevan erilainen: "George Blanda: Later on, some people said the tone suffered from the big hog rout for the pickups also known as the swimming pool, but when we devised the Standard, the popular thing wasnt so much the Stevie Ray Vaughan tone or the Texas blues sound. People were looking more for the kind of sound Andy Summers was getting, and lots of Strat players were really into the funky 2 and 4 positions. Our perception was that the big rout actually enhanced that sound. We thought there was a little less midrange, and a little more highs and lows.
 
Ihan viininmaistelua. Mutta jos ihmiset pitää noita seitsemästä jämäpalasta tehtyjä runkoja kelvollisina, mihin ei ihan varmasti ole valikoitu noita palasia yhtään millään tavalla muuten kuin että nyt jotakuinkin samaa puuta tulee ja vedetty viilu päälle, niin se kertoo sen, että Ikean puutikuista saa aivan kelvollisen rungon sähkökitaraan ja ei ihmiset oikeasti kuule mitään muuta, kuin lavan decalin synnyttämiä mielikuvia ja muuta höperöjuttua.
 
Tuommonen American Standard Strato jostain ysäriltä on muuten yksi kamallimmista kitaroista, mihin olen ikinä koskenut ja se ei liity näihin seikkoihin millään tavalla.
 
Itse soitan suurimmaksi osaksi sähkistäkin ilman sähköä, niin siinä tuommonen iso routtaus saattaa kyllä kuulua pleksin alta jonkinlaisena kaikukoppana. Siltä osin saattaa olla jopa parempi.
 
https://www.stratcollector.com/news … tocaster-chronicles-by-tom-wheeler/

https://muusikoiden.net/dyn/users/178738.jpg Tonewood.