Tuosta Pro GAPista on useampiakin versioita (ainakin 3:a versiota olen nähnyt), ja itselläni on se, minkä naamataulussa lukee Pro G.A.P v2.0. Soundilliset erot vanhempaan versioon (v1.0) lienevät pieniä, mutta muutamissa toiminnoissa on eroja. Lisäksi uudemmassa (v2.0) on ulkoinen muuntaja, kun vanhemmassa verkkolaite on sisäänrakennettu, ja se toimii suoraan 230V:lla. Kaikkein uusin laitesarjasta lienee Pro GAP Ultra, joka muistuttaa ulkoisesti enemmän uudempia Rocktroneja (esim. Chameleon), mutta on myös pelkkä etuvahvistin ilman efektejä, kuten edeltäjänsä. Kokemuksia tästä laitteesta minulla ei ole. Pro GAP on enemmänkin suunnattu "metallimiehille /-naisille", eli säröpuolella laite toimii upeasti. Säröt ovat kiinteitä ja laulavia jopa staton takamikillä soitettaessa. Soundin muokkaamiseen on tarjolla 4-alueinen EQ, yhden parametrisen säädön ollessa ennen säröastetta ja loput jälkeen. Puhtailla soundeilla laite ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, koska GAIN -asetusta pienennettäessä laitteen lähtötaso pienentyy vastaavasti niin, että sana "etuvahvistin" saa uuden merkityksen. Myös kohinataso lisääntyy GAINa vähennettäessä (yllättävää, yleensähän käy toisinpäin!), eikä laitteessa oleva HUSH -poista kohinaa riittävästi. Ongelma korostuu, jos puhtaalla soundilla volumea pienennetään kitaran omasta volumepotikasta. Käytetyn laitteen hinnat liikkuvat 200,- euron molemmin puolin. Se on sama millä sitä paskaa lapioi, kunhan paska lentää (Albert Järvinen) |