Kitarat: kitarakamat ›

Niin. Lainasin tässä huvikseni (no en itseasiassa huvikseni, mutta se on toinen tarina) kaverilta jonkun Cheri -merkkisen halpis-sähkiksen, ihan vertailua varten. Soittelin em. Cherillä ja vertailin sen saundia omiin kitaroihini (Washburn Idol-series WI-64 ja Fernandes Vertigo).
 
Nyt tulee se toinen tarina. Kirjoitan gradua sähkökitarasta (jos nyt ketään kiinnostaa. ei se mitään en minä suutu, ei minuakaan kiinnostaisi jos olisin sinä, rakas lukija) ja tarkoitus oli loppuhuipennuksena mittailla eroja (siis spektrianalyysillä) erilaisten sähkökitaroiden välillä. Ajattelin tehdä sellaisen Paska/Hyvä-kitara vertailun. (Mieluusti olisin toki tehnyt Les Paul/Stratocaster vertailun, mutta mistäs minä sellaiset repäisen. vinkki)
 
Nooh. Soiteltuani sillä 600 markan cherillä tulin siihen tulokseen että ihan hyvä kitarahan se on. Se on stratocaster kopio ja omat kitarani ovat ikäänkuin Les Paul-johdannaisia, joten vertailu ei ehkä ollut ihan oikeaoppinen. Kunnon stratocasterilla en ole ikinä edes soittanut.
 
Mutta mitä kummaa? Voiko 600 markan kitara olla hyvä. Vai olenko sokea ja kuuro. Vai pelkästään tyhmä. Ja miten mahtaa olla noiden mallintavien vahvistimien suhteen? Joku väitti jossain että ne latistavat erilaisten kitaroiden välisiä saundillisia eroja.
 
Ja mitä perkelettä minä sitten mittaan, jos 'huono' kitara ei kuullosta yhtään huonommalta kuin 'hyvä' kitara. Onko tämä vain suuri salaliitto? Onko se merkki joka maksaa. Mersulla pääsee perille, mutta niin pääsee trabantillakin. (Uatsilla ei pääse). Kertokaa minulle mikä tekee hyvästä kitarasta hyvän?! Ja huonosta huonon.

Kertokaa minulle mikä tekee hyvästä kitarasta hyvän?! Ja huonosta huonon.
 
Ehkä sulla pitäis olla enemmän vertailupohjaa tossa mittaamisessa ja kokeilussa. Hanki käsiisi ne kunnon Strato ja Les Paul noin niinkuin alkajaisiksi. Mene johonkin kitarakauppaan ja testaile siellä ajan kanssa erilaisia malleja ja merkkejä. Kyllä niitä eroja pitäis alkaa löytymään...
 
Ja tohon soimiseen vaikuttaa niin monta erilaista asiaa, että mitään universaalia tiedettä on varmaan turha koittaa aikaansaada. Toiset soivat jo ilman sähköjä upeasti, toiset vaativat vahvistusta herätäkseen eloon. Ja jotkut ei soi sitten millään...
 
Edit: Niin joo. Tohon varsinaiseen kysymykseen palatakseni vielä. Se, mikä tekee kitarasta hyvän on niin laaja ja subjektiivinen aihe, että tuohon on vaikea vastata yksiselitteisesti.

Hyvästä kitarasta tekee hyvän hyvä soitettavuus ja sointi. Huono kitara on sitten huono kitara. Mutta kummatki ovat makukysymyksiä, toiset pitää siitä, että kaula on silkkisen sileä, toiset katajanoksasta. Toiset oikean puun soinnista, toiset vanerin soundista. Ja mulla on jano.

Minä en tajunnut moneen vuoteen paljos mitään eroa kitaroiden välillä. Moinen tiede kehittyi päähäni vasta ehkä neljännen soittovuoden paikkeilla. Hyvään kuuluu ennenkaikkea soittomukavuus, jämäkkä rakenne, kunnollinen sointi ja sustain, osien toimivuus ja syntyvä rakkaussuhde. (Ja lavan merkki ;););) Eli kun rakastut johonin skitaraan niin se on sitten subjektiivisesti hyvä, kun se on huolella tehty ja hyvistä palasista niin se on teknisesti hyvä. Tältä pohjalta, ei kannata rakastua ritsaan, koska ritsakitarat hajoaa käsiin. :)

Kaikki kitarat yksilöitä vaikka ois sama malli ja vuosi... Mut yleisesti ottaen halvat kitarat on huonoja. Joitakin voi olla hyvä soittaa mut sitte sähköpuoli kusee. Runko materiaali on halvempaa joka ei soi niin hyvin.
 
Soiton mukavuus riippuu siittä mihin on tottunut. Itse pidän Jacksonin näkki kaulasta. Stratossa on hieman paksumpi kaula.. Kitaraa parantaa hyvä mikki, mut miten se mikki soi riippuu myös runkomateriaalista, tai niin oon ainakin ymmärtänyt.

Mutta mitä kummaa? Voiko 600 markan kitara olla hyvä. Vai olenko sokea ja kuuro. Vai pelkästään tyhmä. Ja miten mahtaa olla noiden mallintavien vahvistimien suhteen? Joku väitti jossain että ne latistavat erilaisten kitaroiden välisiä saundillisia eroja.
 
Ja mitä perkelettä minä sitten mittaan, jos 'huono' kitara ei kuullosta yhtään huonommalta kuin 'hyvä' kitara. Onko tämä vain suuri salaliitto? Onko se merkki joka maksaa. Mersulla pääsee perille, mutta niin pääsee trabantillakin. (Uatsilla ei pääse). Kertokaa minulle mikä tekee hyvästä kitarasta hyvän?! Ja huonosta huonon.
 
Taas yleistystä mutta hyvä ja huonohan ovat subjektiivia asioita eli toinen tykkää yhdestä ja toinen toisesta eli hyvyyttä ja huonoutta ei voi mitata vaan kyseessä on maku asia.
 
Mittaamaan pystyt esim. puiden laatuja halpiksissa vaneria oikeissa kitaroissa oikeita puita. Hyvissä kunnolla kuivatettuja joten eivät kääntyile halpiksissa voi kaulat mennä ropelille yms.
 
Metallitavarat hyvissä messinkiä, terästä tai valurautaa halpiksissa mitälienee sekoitusta jota halvalla on saatu ja ajan myötä kuluvat käyttökelvottomiksi..
 
Nauhat menee halpiksissa "nopeasti" hyvissä kestää kauemmin ja niissä on työstövaraa hiontaa varten yms.
 
Virityskoneistot eivät pidä virettään ja niiden kierteet on millä sattuu suhteella joten virittäminen on vaikeaa.
 
Elektroniikka rahisee ja pätkii jo tehtaalta tullessaan ja mikrofonit toistavat mitä sattuu taajuusalueita.
 
Siis eroja on paljon mutta koska työkalusta on kuitenkin kyse tulee mukaan luotettavuus ajan myötä, materiaalien tasalaatuisuus kun tarvii huoltaa niin varaosia löytyy ja joku paikka ei kanita koko aikaa vaan jos hajoaa niin korjataan ja taas toimii.
 
Terveisin: Tumppi

Miten meinasit muuten sen spektrianalyysin käytännössä toteuttaa? Kun tuli mieleen tämmöinen, että jos mittaat kitaran akustista soundia, niin silloin jäävät mikit vertailun ulkopuolelle (mitkä kuitenkin ovat melko olennainen osa sähkökitaraa) ja vahvistimesta tulevaa soundia mitatessa vahvistin puolestaan vaikuttaa soundiin.
 
Tuo hyvyyden/huonouden subjektiivisuus tulikin jo tuossa esiin, mutta yksi tapa kiertää se, olisi yrittää etsiä joku yleisesti 'hyvänä' pidetty kitara (esim. 60-luvun strato) ja verrata sitä uuteen stratoon. Sitten tuon pohjalta yrität miettiä, mikä tekee (vai tekeekö mikään) siitä 60-luvun ihmeestä niin legendaarisen. Yksi tapa olisi myös se, että ensin määrittelet kriteerit hyvyydelle & huonoudelle, ja ilmoitat ne tutkimuksen alkuun.
 
Mutta laita rintamakatsauksia tulemaan siitä, miten projekti etenee. Onhan tuo ihan mielenkiintoinen aihe.
 
EDIT: Tuli mieleen, että luultavasti joudut joka tapauksessa luoman jonkinlaiset kriteerit 'hyvälle' ja 'huonolle', tai sitten muuttamaan kysymyksenasettelua niin, että et törmää tuohon.

Miten meinasit muuten sen spektrianalyysin käytännössä toteuttaa? Kun tuli mieleen tämmöinen, että jos mittaat kitaran akustista soundia, niin silloin jäävät mikit vertailun ulkopuolelle (mitkä kuitenkin ovat melko olennainen osa sähkökitaraa) ja vahvistimesta tulevaa soundia mitatessa vahvistin puolestaan vaikuttaa soundiin.

 
Miten se muuten oli kun tuolla Paul Reed Smithillä oli joku systeemi millä se mittasi RF signaalilla liimatun rungon hyvyyttä. Olikohan se jossain Virtual Factory tourissa joskus taannoin tai jotain.
 
Paras mittari resonoinnin mittaukseen on "korva ja koputtelu"

Tuo hyvyyden/huonouden subjektiivisuus tulikin jo tuossa esiin, mutta yksi tapa kiertää se, olisi yrittää etsiä joku yleisesti 'hyvänä' pidetty kitara (esim. 60-luvun strato) ja verrata sitä uuteen stratoon. Sitten tuon pohjalta yrität miettiä, mikä tekee (vai tekeekö mikään) siitä 60-luvun ihmeestä niin legendaarisen
 
No joo. En ole ajatellut ostaa 60 luvun stratoa säälittävää ja yhdentekevää graduani varten, joka tulee pölyttymään jossain helvetin tiedekirjastossa seuraavat 50 vuotta ilman että kukaan lukee sitä.
 
Olen ajatellut taipua sille kantille, että unohdan tuon hyvä ja huono aspektin kokonaan, ja ihan vaan pyrin selvittämään niitä eroja eri kitaroiden välillä - ottamatta kantaa pahemmin siihen mikä on hyvä ja mikä huono, asian ollessa loppujen lopuksi _täysin_ subjektiivinen asia. Maailman paraskin kitara loppujen lopuksi kuulostaa paskalta, jos sitä soittaa maailman huonoin kitaristi.
 
Niin ja sille joka kysyi: en aio mitata kitaran akustista ääntä, ensinnäkin koska rahkeet ei riitä (shure sm57:lla tämmösessä betonilaatikossa ei varmaan kannata mitään mittauskelpoista yrittää äänittää) ja toiseksi eihän kukaan sähkökitaralla akustisesti soitakaan, joten sillä akustisella äänellä ei ole niinkään väliä.
 
EDIT: niinjoo. Vahvistimet jätän kokonaan 'tutkimuksen' ulkopuolelle. Ajattelin mittailla ihan vaan 'kuivaa' signaalia. Kyllähän se kitaran ero siinä pitää näkyä, jos kitaroissa mitään eroa on ollakseen.

No joo. En ole ajatellut ostaa 60 luvun stratoa säälittävää ja yhdentekevää graduani varten, joka tulee pölyttymään jossain helvetin tiedekirjastossa seuraavat 50 vuotta ilman että kukaan lukee sitä.
 
No, ainakin sulla on hyvä lähtöasenne tutkimuksen tekoon.. Jos tutkimus on tehty huolella, kiinnostuneita lukijoita saattaisi hyvinkin löytyä. En kyllä tiedä yhtään, kuinka paljon sähkökitaroista on aiemmin tehty tutkimuksia.
 
Eikä niitä soittimia tarvitse välttämättä ostaa. Kannattaisi etsiä yhteistyökumppaneita ja selvittää mahdollisuuksia saada sopivia soittimia lainaksi tutkimuksen tekoa varten.

Ei niitä kitaroita välttämättä tarvitse edes lainata. Jos on vaan 'roudausystävälliset' mittauslaitteet, niin ei kun paikan päälle silkkihansikkain mittailemaan. Ison maailman meiningillä... Right on!

No, ainakin sulla on hyvä lähtöasenne tutkimuksen tekoon.. Jos tutkimus on tehty huolella, kiinnostuneita lukijoita saattaisi hyvinkin löytyä. En kyllä tiedä yhtään, kuinka paljon sähkökitaroista on aiemmin tehty tutkimuksia.
 
Pro Gradu ei ole tutkimus, vaan leikkitutkimus eli nollatutkimus. Kukaan ei oleta Gradulta mitään mullistavaa uutta tietoa. Sen tarkoitus on osoittaa, että kykenee tarvittaessa tutkimaan jotain oikeasti. Olen lähinnä haalinut yksiin kansiin kaiken tiedon mitä olen sähkökitarasta löytänyt.
 
Eli kunhan olen siis lähinnä jauhanut paskaa 60 sivua.
Mutta se on kyllä totta, että sähkökitaraa on tutkittu suhteellisen vähän. Ehkäpä noita mikrofoneja on kovastikin tutkittu mutta veikkaan, että tutkimusta ovat tehneet lähinnä firmat jotka niitä mikrofoneja valmistaa, eikä näitä tutkimuksia siis missään julkaista koska ne on lafkan sisäiseen käyttöön tarkoitettuja.
 
Akustista kitaraa on tutkittu todella paljon, mutta sähkökitaran rungon värähtelyitä koskevia tutkimuksia en löytänyt kuin yhden acta acustica -julkaisusta (mikä oli kyllä kieltämättä aika kiinnostava.).

Pro Gradu ei ole tutkimus, vaan leikkitutkimus eli nollatutkimus. Kukaan ei oleta Gradulta mitään mullistavaa uutta tietoa. Sen tarkoitus on osoittaa, että kykenee tarvittaessa tutkimaan jotain oikeasti.
 
Tämä nyt menee OT:ksi, mutta on pakko tarttua, kun aihe koskettaa itseäkin.
 
Vaikka gradun ensisijaisena tehtävänä on olla nimenomaan opinnäytetyö (eli että osaa tutkimusmetodit, kykenee tutkimukseen, jne.), ei (ainakaan meillä) mikään estä asettamasta tavoitteita niin, että tuloksena olisi aivan uutta tieteellistä tietoakin. Päinvastoin, jos haluaa L:n gradustaan saada (taas meillä), sieltä pitäisi jo jollain tasolla löytyäkin jotain uutta.
 
On totta, että suurimmassa osassa graduja ei löydy sinällään mitään uutta tietoa tai uusia ajatuksia, mutta enemmänkin se johtuu siitä, että ihmisillä ei ole joko kiinnostusta tai sitten taitoa tehdä tarpeeksi pätevää tutkimusta. Tietenkin myös gradulle asetetut rajat vaikuttavat siihen, että pakostakin graduista tulee suhteellisen pienimuotoisia tutkimuksia, mutta siltikään en itse näe mitään todellisia esteitä sille, etteikö myös gradussa voisi saada selville jotain uutta tieteellistä tietoa.
 
(Gradun tekijän) vuodatus loppuu tähän.
 
EDIT: eli olen samoilla linjoilla tuosta, että jos tutkimus on hyvin tehty, löytyy sille lukijoitakin. Varsinkin kun aina välillä törmää siihen että hyviä graduja julkaistaan ihan kaupallisestikin.

Olen Vilpun kanssa samaa mieltä. Pyöritellään asiaa kuitenkin vielä lisää..
 
Pro Gradu ei ole tutkimus, vaan leikkitutkimus eli nollatutkimus.
 
Varmasti osa graduista onkin nollatutkimuksia, mutta ei tämä mikään lähtökohta ole. Niinkuin edellä todettiin, joutuu hyvän arvosanan eteen tekemään töitä. Toki aika huonollakin paperilla voi päästä läpi.
 
Kukaan ei oleta Gradulta mitään mullistavaa uutta tietoa.
 
Ei kukaan mullistavasta tiedosta ole puhunutkaan. Aika harvassa väikkärissäkään on varsinaisesti mullistavaa tietoa. Eiväthän ne gradun vaatimukset vielä erityisen kovat ole, mutta ei kyse silti mistään huuhaasta ole.
 
Sen tarkoitus on osoittaa, että kykenee tarvittaessa tutkimaan jotain oikeasti.. Eli kunhan olen siis lähinnä jauhanut paskaa 60 sivua.
 
Millä tavalla gradu osoittaa, että pystyt tutkimaan jotakin "oikeasti", mikäli sanomasi mukaisesti jauhat paskaa?

Millä tavalla gradu osoittaa, että pystyt tutkimaan jotakin "oikeasti", mikäli sanomasi mukaisesti jauhat paskaa?
 
Paskanjauhamisella en tarkoita tässä yhteydessä tällaista:
 
"Sitte mä lähin penan kanssa ostamaan ärrältä kaljaa ja sit me vedettiin perseet".
 
Enemmänkin tarkoitan jotain tällaista:
 
"Aaltoliike on varsin yleinen ilmiöluokka. Aaltoliikkeeksi sanottuja ilmiöitä esiintyy hyvin monenlaisissa systeemeissä. Ne ominaisuudet, jotka määrittävät tietyn ilmiön aaltoliikkeeksi liittyvät erityisesti sen systeemin dynamiikkaan, jossa aaltoliikettä esiintyy. Tällaisia systeemejä voidaan yleisesti luonnehtia nimityksellä kenttä. Kenttä on jatkuva, joten kentän tilaa kuvaa jatkuva, pisteittäinen ominaisuus, kenttäsuure. Aaltoliike voidaan ymmärtää kentän tilan muuttumisena ajan suhteen, ts. kenttäsuureen arvon muuttumisena ajan funktiona.

Yleensä ei ole kuitenkaan tapana kutsua aaltoliikkeeksi mitä tahansa kenttäsuureen aikariippuvuutta. Tavallisesti aaltoliikkeenä pidetään sellaisia ajallisia muutoksia kentässä, jotka aiheutuvat kentän pyrkimyksestä palata tasapainotilaan. Tämä vaatimus koskee tarkasteltavan kentän ominaisuuksista aiheutuvaa dynamiikkaa. Aaltoliike voidaan siten rinnastaa yksinkertaisiin värähteleviin systeemeihin, kuten värähtelevään jousi-punnus -systeemiin tai värähtelevään kieleen, joista jälkimmäistä voidaan pitää esimerkkinä yksiulotteisessa kentässä tapahtuvasta värähtelystä. Molemmissa tapauksissa systeemillä on tasapainotila, josta poikkeaminen saa aikaan systeemin värähtelyn, aaltoliikkeen. Aaltoliikkeen määrittely siis vaatii, että systeemillä on hyvin määritelty tasapainotila, ja että kentässä jokin mekanismi, joka pyrkii palauttamaan kentän tasapainotilaan.
 
Aineen klassisen perusmallin mukaan aine on jatkuva, joten se voidaan ymmärtää kentäksi siinä suhteessa, että se täyttää jatkuvasti tietyn tilan. Aineella on jatkuva, pisteittäinen ominaisuus, joka määrittää väliaineen muodostaman kentän ominaisuudet tietyssä pisteessä. Väliaineen kenttäsuureena voi siis olla paine, lämpötila, tiheys, massa jne. Aaltoliike väliaineessa voidaan siis ymmärtää tietyn väliaineen ominaisuutta kuvaavan suureen arvon muuttumista ajan funktiona."
 
Katsos tieteellisen kuuloinen paskanjauhaminen on eri asia kuin paskanjauhaminen. Jos täällä on humanisteja, he tietävät tieteellisestä paskanjauhamisesta kaiken.
EDIT: lyhensin vähän sitaattia

Katsos tieteellisen kuuloinen paskanjauhaminen on eri asia kuin paskanjauhaminen.
 
No joo, en uskonutkaan että kirjaimellisesti paskaa kirjoittaisit. Mutta kyllä gradussakin edellytetään teorian latelemisen ohella joitakin tutkimustuloksia. Eli jos gradu on täysi nollatutkimus, miksi henkilön voitaisiin sen perusteella olettaa kykenevän vakavastiotettavaan tutkimukseen?
 
Tieteellisen kuuloinen paskanjauhaminen voi mennä kyllä läpi asiaan vihkiytymättömälle, mutta asiantuntijaa ei hämätä niin helposti. Riippuu gradun tarkastajasta.

Katsos tieteellisen kuuloinen paskanjauhaminen on eri asia kuin paskanjauhaminen. Jos täällä on humanisteja, he tietävät tieteellisestä paskanjauhamisesta kaiken.
EDIT: lyhensin vähän sitaattia
 
Yllättävän moni valmistuu ja se on oikeasti vaikeaa luoda jotain uutta.Siitä voi vetää johtopäätöksiä.

Mutta kyllä gradussakin edellytetään teorian latelemisen ohella joitakin tutkimustuloksia. Eli jos gradu on täysi nollatutkimus, miksi henkilön voitaisiin sen perusteella olettaa kykenevän vakavastiotettavaan tutkimukseen?
 
Koska Gradu ei usein ole mikään tutkimus vaan 'selvitys', eli metatutkimus. Ei siis luoda uutta tietoa varsinaisesti, vaan valmiiksi olemassa olevasta tiedosta kootaan synteesi (mikä on tietysti uuden tiedon luomista).
 
On minulla sen teorian lisäksi tietysti empiirinen tutkimuskin (jota olen juuri tekemässä). Sähkökitara aiheena olisi melko turha jos ei mitään mittailisi. Mutta suoraansanoen olen jo niin kyrpiintynyt koko gradun aiheeseen (kun nyt 60 sivua on sitä jo vääntänyt), että motivaatio mittausten suorittamiseen ei ole kovin korkealla. Itse asiassa yritin lykätä mittaamista mahdollisimman kauas, sillä pelkäsin, etten saa mitään järkeviä tuloksia. Mutta ah ja voi, iloni oli suuri kun huomasin alustavien mittausten sopivan yhteen teorian (tai oikeastaan mallien) kanssa.
 
Mutta tuli vaan mieleen että tämä keskustelu nyt ei ihaa sovi kitarakamat palstalle.
 
EDIT:
 
Eniten olisin kiinnostunut siitä miten kitaran akustisen äänen spektri ja 'sähköisen äänen' spektri riippuvat toisistaan. Olen nimittäin hyvin skeptinen sen suhteen, että rungolla olisi saundiin niin suuri merkitys kuin yleisesti uskotaan.
 
Tuli vaan mieleen, että yleensä luullaan, että rungon akustinen resonanssi tai sointi jollain tavalla kuvaa sitä ääntä mitä letkua pitkin lähtee. Sähkökitarassa runkohan nimenomaan suodattaa ääntä eikä vahvista sitä. Kielen värähtelyn energia siirtyy runkoon mutta rungon värähtely ei vaikuta siihen signaaliin, jonka elektromagneettinen mikrofoni poimii. Akustisen kitaran tapauksessahan rungon resonanssitaajuudet suoraan kuvaavat sitä saundia mikä kitarasta lähtee, sillä akustisessa se on runko joka äänen tuottaa. Mutta näin ei suinkaan ole sähkökitaran tapauksessa. Mikäli rungolla on vahva resonanssipiikki, tämän piikin pitäisi näkyä sähköisessä signaalissa kuoppana, sillä tällä taajuudella tapahtuvan kielen värähtelyn energia siirtyy tehokkaimmin runkoon ja siten vaimentaa värähtelyä.
 
Yleensä sähkökitaran tapauksessa puhutaan sustainista ja rungon 'soimisesta' eli resonanssista jonkinlaisina synonyymeinä. Mutta asia on päinvastoin. Mitä paremmin runko soi, sen huonompi sustain. Tämän takiahan sähkökitaran runko on kokopuuta - kokopuinen jäykkä runko ei liiemmin värähtele.
 
Mutta valitettavasti akustisen spektrin mittaaminen on suhteellisen hankalaa näillä eväillä. Kuten aiemmin totesin, käytössäni on shuren SM57 joka ei todellakaan ole taajuusvasteeltaan se maailman tasaisin mikrofoni. Toisaalta asun ns. betonilaatikossa, jonka huoneresonanssit voivat aiheuttaa virhetulkintoja.,

No kun se tutkimus on valmis, muuta se pdf:ksi ja pistä tänne linkki. Kyllä lukijoita varmasti riittää.

Saat tulla mun kellariini mittailemaan jos haluat, JulGubbe - mulla on LP, Strato (japanilainen) ja jonkun verran äänitystarpeitakin. Mesta on Kirkkonummella.
 
Laita pikaviestiä jos on tarvetta.