Kitarat: kitarakamat ›

Lueskelin Peavey Classic 30:tä käytyä keskustelua, ja ajattelin että vahvistinten eri valmistusmetodit ja niihin liittyvä keskustelu voisivat ansaita omankin ketjun. Näihin asioihinhan monet soittajat törmäävät - eivät ehkä ensimmäistä vahvistintaan ostaessa, vaan viimeistä hankkiessaan kylläkin..
 
Mun ajatukseni on, että tärkeämmät laitteet ostetaan todella pitkäaikaista käyttöä varten. Olen kiitellyt itseäni siitä, että teininä tein sellaisia valintoja että voin hyödyntää niitä vermeitä vielä nytkin, yli 15 vuoden jälkeen, ja varmasti vielä tulevinakin vuosikymmeninä. Monia noista kamoista arvostetaan nyt enemmän kuin silloin kuin ostin ne.
 
Ostaessani viime vuosina laitteita mua on alkanut yhä enemmän häiritä se, että monet vahvistimet ja muut kapineet rakennetaan varsin eri tavalla kuin ennen. Esimerkki. Kaupoissa myydään "blackface '65" Fender Twin Reverb reissueta. Moinen tuntuu monesta kokeneestakin soittajasta takuuvarmalta standardiratkaisulta. Vahvistin epäilemättä kuulostaakin miellyttävältä kokeiltaessa. Mutta: kun katsoo "pellin alle", huomaa että aidolla vanhalla ja uusioversiolla onkin todellisuudessa aika vähän yhteistä.
 
Vuoden '65 pelit ovat hyvin pidettyinä edelleen täysin käyttökelpoisia, jopa erinomaisia laitteita. Mutta mitäpä arvioitte: missä elinkaarensa vaiheessa nyt ostettu piirilevyvahvistin on vuonna 2043? Konkkaremppa plus putsaus, ja normaalien putkienvaihtojen kanssa siinä on sitten vahvistinta taas muutamaksi kymmeneksi vuodeksi? Niinkö?
 
Mä en kritisoi sitä, että joku käyttää erilaista strategiaa vahvistinten kanssa kuin minä. Mutta sitä kylläkin, että siihen rahaan, mitä monet nykyvekottimet maksavat, olisi kuluttajalla mielestäni oikeus vaatia kunnolla tehtyä tavaraa. Ja joskus he eivät edes tiedä mitä saavat, kun vehkeen ulkonäkö ja nimi ovat tarpeeksi uskottavia.
 
No niin. Keskustelu on avattu. Saa jatkaa.

Tää on kyllä hyvä aihe, sillä kun omaan budjettiinsa suhteutettuna harkitsee älyttömän kalliin vahvistimen hankkimista, niin kyllä sitä on liikkeellä sellaisella mentaliteetilla, jotta tällä sitten soitellaan vielä eläkkeellä kiikkustuolissa...
 
Vaan mitenkäs tämmöinen tavallinen tallaaja arvostelee vahvistimen pitkäikäisyyttä ja rakennetta, kun ei tiedä elektroniikasta nimeksikään?
 
Jään mielenkiinnolla seuraamaan ketjua, josko jotain oppisin =)

Eipä ole hirveästi järkeä panna rahojaan Reissueihin jos samaan hintaan saa (toistaiseksi) huolletun alkuperäisen.
Mutta kitaristeilla tapaa olla suhde kamoihinsa kuin naisilla vaatteisiin, uutta pitää vaihtaa vaikkei olisi minkäänmoista tarvetta - vehkeen hajoaminen on hyvä tekosyy tuhlata viimeiset rahat johonkin uuteen vermeeseen

Sama juttu pätee melkein kakkiin musavehkeisiin tänä päivänä. Useimmat kalliitkin laitteet ovat tehty niin, että kymmenien vuosien käyttöikää ei ole odotettavissa. Itse en enää rahojani tuhlaisi huonosti tehtyyn soittimeen tai soitinlaitteeseen. Tietenkin, mikäli harrastus ei ole niin vakavaa ja tarkoitus on vain kokeilla hommia, niin halpispelin hankkiminen on perusteltua, mutta kalliin ja lyhytikäisen ostamisessa mä en näe mitään järkeä.

Mutta siis käytännössä, mikä on kestävä ja hyvä peli, ja miksi?
 
Ei nyt välttämättä merkkejä tarvitse luetella, kun ainakin suurilla valmistajilla vehkeiden laatu kulkee kaiketi osittain käsi kädessä hinnan kanssa...
 
Mutta perustaltaan, mitä ratkaisuja on hyväksi ja kestäväksi havaittu ja mikä taas on tekninen itsemurha?

Kannattaa ottaa huomioon, että nykyiset vahvistimet ovat huomattavasti halvempia suhteutettuna tulotasoon kuin mitä vahvistimet olivat vaikkapa 60-luvulla.
 
Siksi ei ole mielestäni mitään järkeä verrata tämän päivän piirilevyvahvistinta 60-luvun p-to-p -vahvistimeen.
 
Suurella rahalla saa tänäkin päivänä hyvän ja kestävän vahvistimen, pikkurahalla saa vahvistimen. Ennen vahvistimia sai vain suurella rahalla.

Ei nykyään tehdä enää yhtikäs mitään niin että kestää. Vrt. boilerit, pesukoneet, tehosekoittimet, ompelukoneet. Juurikin päästi savut kaksi vuotta sitten ostettu pyykinpesukone, kun edellinen kesti 12 vuotta, ja pois vaihdettaessakin vika ei ollut liikkuvissa osissa, ohjaus vain hajosi totaalisesti.
 
Piirilevylle halvalla tehkyin vahvari saattaa kestää vaikka kuinka kauan, jos sitä ei pahoinpidellä eg. keikkailla. Kenttäolosuhteissa boonuspisteitä saa yksinkertaisuus, (=vähän osia), ja helposti korjattavat rakennusmetodit. Yleensä nuo löytyy samasta laitteesta.
 
Point to point, eli osat on "irrallaan" piirilevyn sijasta.
Potikoiden, jakkien ja putkenkantojen kiinnittäminen suoraan piirilevyyn on erittäin iso miinus, raudassa niiden pitää olla kiinni, ja piuhat eteenpäin. Vrt. kova kolaus mikseriin, jonka potikat on piirilevyssä -> piirilevy halki, ja "laitteessa on selvästi vikana se, että se on paskana." Tai sitten potikat on raudassa ja piuhoilla kiinni, kannen rauta vain vääntyy, mutta verme toimii.
 
PTP-kitaravahvareiden tekijät eivät varmasti jätä kertomatta, että "meidän kone onkin PTP", joten sen saa selville helposti. Vaikkapa Marshallit tehtiin vuoteen 75 asti näin.
 
Piirilevykoneenkin voi tehdä kunnolla, tukevasta levystä ja hyvillä liitoksilla, plus tietysti potikoiden ja muiden sijoitus irti levystä. Esim. Orangeissa on erittäin asialliset sisuskalut - osia ei ole paljoa, ja kiinnitykset on tukevia. Mesa mainostaa olevansa yliveto kestävien piirilevykoneiden tekijä, mutta ainakin Studio22:ssa on kyllä aika kamalia virityksiä, putket kiinni levyssä ja niiden kuumuus syö ajan kanssa konkat ja hapertaa liitoksia. Nykylaitteissaan taasen on järkyttävä määrä osia, joskin siististi tehtynä. Potikat ja putkenkannat on kiinni kopassa, ainakin Rectoissa.
 
Yksinkertaisuus ja rauta on valttia vuodesta toiseen.

Kiinnostava aihe. Nykyäänhän tilanne on se että hyvinkin parin kuukausipalkan verran maksava nuppi on yleensä piirilevylle koottu. Ongelmana on tietysti se ettei Triple Rectifieria kannata rakentaa point-to-point, koska sen hinta nousisi liian korkeaksi. Onkohan markkinoilla itse asiassa ainuttakaan monikanavaista hi-gain-vahvistinta jota ei olisi rakennettu piirilevylle?
 
Ne 60-luvun vahvistimet joita aina jaksetaan näissä yhteyksissä muistaa, olivat rakenteeltaan erittäin paljon moderneja pelejä yksinkertaisempia. Sen takia vertailu plexi-Marsun ja Recton välillä ei ole täysin oikeutettua. Vaikka se Marsu onkin paras omassa lajissaan, siitä ei saa Recton soundeja.
 

Vuoden '65 pelit ovat hyvin pidettyinä edelleen täysin käyttökelpoisia, jopa erinomaisia laitteita. Mutta mitäpä arvioitte: missä elinkaarensa vaiheessa nyt ostettu piirilevyvahvistin on vuonna 2043? Konkkaremppa plus putsaus, ja normaalien putkienvaihtojen kanssa siinä on sitten vahvistinta taas muutamaksi kymmeneksi vuodeksi? Niinkö?
 
Kyllähän hyvistä komponenteista rakennettu piirilevyvahvistinkin voi ketää pitkään. Samanlaisia yksittäisiä komponentteja sielläkin on sisällä, kuin vintage-vahvistimessa. Ne voidaan huollon yhteydessä kyllä vaihtaa. Ongelmahan on tietysti siinä ettei piirilevy kestä loputtomiin komponenttien vaihtamista ja juottelua. P-t-p-laitteeseen voi aina vetää uudet piuhat tilalle. Itse asiassa se vuoden '65 vahvistin voi käytännössä olla muuntajia lukuunottamatta lähes kokonaan uudelleen rakennettu.
 
Toinen pulma on että vianetsintä piirilevyiltä on vaikeampaa. Toisaalta jos se Triple Rectifier olisi rakennettu piuhoista, olisi niitäkin jo aikamoinen viidakko tutkittavana. Monimutkaisemman laitteen korjaaminen vaatii enemmän aikaa ja paneutumista. Tosin siinä vaiheessa kun ei ole saatavilla riittävää osaamista vian löytämiseksi, saatetaan olla pulassa. Tämähän alkaa kylläkin kuulemma olla ongelma jo Helsingissäkin.
 
Minkähänlainen olisi sekä teknisen toteutuksen että soundien kannalta ideaalinen kolmikanavainen kitarasetti? Tässä yksi ehdotus.
 
Räkki josssa olisi kolme erillistä etuastetta: Fender, Marsu ja Mesa-tyyliset. Kaikille omat päätteensä, jokaisessa tietenkin putket valittu sen mukaan mikä sopii etuasteen kanssa parhaiten. Jokaiselle päätteelle pitää toki löytyä oma kaappinsa. Marsulle ja Mesalle tietysti 412-kaappeja, Fenkulle vaikkapa takaa avoin 212. Kaikki etuset ja päätteet tietenkin p-t-p. Lisäksi tarvitaan jonkin sortin a/b/c-boxi jolla valitaan käytettävä etuaste.
 
On varmaankin selvää että tuollainen läjä maksaisi aivan tolkuttomasti ja olisi todella tuskainen roudata, ainakin meille paskarokkareille. Korjauskelpoisuus olisi maksimoitu, koska kokonaisuus on hyvin modulaarinen ja jokaista osaa pääsee korjaamaan erikseen. Minusta on kuitenkin hyvin ymmärrettävää että joku haluaa panostaa mieluummin siihen yhteen Rectoon, jolloin soundit ovat jo hyvin pitkälle halutun laiset. Tämä ratkaisu voittaa lopulta kuitenkin hinnassa ja käytön helppoudessa.
 
Tässä yksi näkökulma aiheeseen. Täytyy myöntää että itseänikin kiinnostaisi periaatteessa siirtyä p-t-p-vahvistimen käyttäjäksi, mutta ainakaan tällä hetkellä siihen ei ole varaa. Lisäksi ongelmana on juuri se että tarpeisiini sopivaa p-t-p-vahvistinta tuskin saisi hankittua muuten kuin suoraan rakentajalta (itsellä ei riitä taitoja moisen väsäämiseen).

boilerit
Mä luin eka et broilerit, mut kylhän nekin toisaalta nykyään tehdään halvalla rehulla ja pienessä häkissä... eli ei hyvä.
 
Ja noista hintavertailuista vois sanoa sen verran, että jos nykypäivänä saa wanhan p-to-p -laitteen samalla hintaa tai jopa halvemmalla kuin uuden piiirilevyryönän, niin aivan sama mikä on ollut kuuskytluvun kustannusindeksi. Todennäköisesti se kuuskytluvun verme tuntuu jo kymmenen vuoden päästä uudemmalta kuin tänään tehty samsung.. eiku vox.

Todennäköisesti se kuuskytluvun verme tuntuu jo kymmenen vuoden päästä uudemmalta kuin tänään tehty samsung.. eiku vox.

Minulla on Craten VC3112, hyvä vahvistin sinänsä, mutta kun 70- luvun Carlsbro Top 50, jonka omistan myös, vaikuttaa uudemmalta kuin Crate, joka on kuitenkin parikymmentä vuotta uudempi. Vaikka enhän minä voi tietää mitä remppaa Top viiskymppiseen on vuosien varrella tehty. Carlsbron sisällä ei ollut edes pölyä kun ostin sen... Hyvin pidetty vehje. Cratessa on efektilenkin jakin kanssa jotain hämyisyyttä.

Mutta perustaltaan, mitä ratkaisuja on hyväksi ja kestäväksi havaittu
 
Ainakin puhtaasti ptp-koneet, ja kytkentälevyistä turret ja eyelet. Jälkimmäistä löytyy kovasti vanhoista Fenkuista.
 
mikä taas on tekninen itsemurha?
 
Mesa/Boogiesta olen kuullut pahaa tässä mielessä useammaltakin taholta, itsemurha tosin saattaa olla hieman jyrkkä termi...

Mesa/Boogiesta olen kuullut pahaa tässä mielessä useammaltakin taholta, itsemurha tosin saattaa olla hieman jyrkkä termi...
 
Marshall, Fender, Vox, Mesa, Peavey ja kaikki muutkin suuremmat valmistajat rakentavat nykyään vahvistimensa piirilevyille. Poikkeuksena ovat ainoastaan harvat erikoismallit, kuten Vox AC-30HW (http://www.voxamps.co.uk/products/ac30/ac30hw.htm). Tuskin piirilevyratkaisua itsemurhana voi pitää mutta onhan sillä heikkoutensa.

kytkentälevyistä turret ja eyelet. Jälkimmäistä löytyy kovasti vanhoista Fenkuista.
 
Tämän voisit sanoa vielä uudestaan monisanaisemmin ja kansantajuisemmin =) En tunne termejä turret ja eyelet...

Marshall, Fender, Vox, Mesa, Peavey ja kaikki muutkin suuremmat valmistajat rakentavat nykyään vahvistimensa piirilevyille.
 
Totta, mutta piirilevylaitteittahan on niitäkin fiksummin ja vähemmän fiksusti tehtyjä. Mulla on paljon negatiivisempi mielikuva Mesoista kuin vaikkapa piirilevyille valmistetuista Marsuista.

Tämän voisit sanoa vielä uudestaan monisanaisemmin ja kansantajuisemmin =) En tunne termejä turret ja eyelet...
 
Täältä selviää: http://www.aikenamps.com/PCBorPTP.htm
 
Tuo on kiinnostava juttu muutenkin tähän aiheeseen liittyen.

Totta, mutta piirilevylaitteittahan on niitäkin fiksummin ja vähemmän fiksusti tehtyjä.
 
Itse asiassa piti tätä itsekin korostaa, mutta taisi jäädä mainitsematta.
 
Mulla on paljon negatiivisempi mielikuva Mesoista kuin vaikkapa piirilevyille valmistetuista Marsuista.
 
Kieltämättä Mesoista on liikkunut juttua enemmän, käytännön kokemusta ei minulla ainakaan ole.

Maailmaa muuttuu, veliseni. Nykyisin tehdään siellä missä halvimmalla voi, ja kuljetellaan sitten missä rahakkaat asuvat. Mitä järkeä on tehdä kestävää (ja kallista) tavaraa? Voittomarginaali on silloin pienempi (ostajia vähemmän), ja markkinat täyttyvät nopeasti, kun kohta kukaan ei enää tarvitse uusia tuotteita. Tai jotain sinnepäin.
 
Jos maailma toimisi niinkuin sen toivoisi, tehtäisiin PTP-vahvareita hyvistä osista pieteetillä edullisesti Kiinassa(, sillä kyllä ne sielläkin tehdä osaavat). Näin ihmisten vaatima edullisuus ja laatu toteutuisivat. Mutta tämähän on vain unelmaa.
 
Kunpa kävisi joku kaunis päivä niin että ihmiset ostaisivat leipänsä leipomosta ja kitaransa paikalliselta pikkuvalmistajalta. Enemmän aitoa ammattiylpeyttä kehiin!

Mitä järkeä on tehdä kestävää (ja kallista) tavaraa? Voittomarginaali on silloin pienempi (ostajia vähemmän), ja markkinat täyttyvät nopeasti, kun kohta kukaan ei enää tarvitse uusia tuotteita. Tai jotain sinnepäin.
 
En sitten tiedä väitteen todenperäisyydestä mutta kuulemma yksi suuri syy suomalaisen haitaritehtaan konkurssiin oli että tehdas oli valmistanut liian kestäviä tuotteita. Pienehköt markkinat täyttyivät nopeasti ja sen jälkeen tulikin ongelma. Vanhat instrumentit päätyivät kaatikselle liian hidataasti jotta yritys olisi enää selvinnyt. Näinkin voi kaiketi käydä, niin surullista kuin se onkin.
 
Nykyään melkein firma kuin firma voi kuitenkin toimia kansainvälisestikin. Tuskin siitä on vaaraa että koko maailma jäisi soittamaan samoilla vahvistimilla seuraavaksi 30 vuodeksi ostamatta yhtään mitään.

Toisaalta voi miettiä sitäkin, että vahvistimet, jotka ovat mallia "kestää isältä pojalle" ovat usein myös huomattavasti yksinkertaisempia. Harvemmin sitä näkee 3-4 kanavaisia PTP-tekniikalla toteutettuja vahvistimia.
 
PTP-tekniikalla tuollainen monimutkainen vahvistin olisi varsin työläs ja kallis rakentaa, uskoisin, että samaan tulokseen pääsee nopeammin (valmistajan kannalta..saadaan tuotteita ulos nopeammin) laadukkaalla piirilevyllä, hyvillä komponenteilla ja koteloon kiinnitetyillä putkilla, kytkimillä, potikoilla ym.
 
Huomattavaa on myös, että nykyisissä massatuotantovahvistimissa käytetään monissa useampaa piirilevyä. Guitaristin arvostelun mukaan esim. Marshallin TSL100 nupissa on peräti 7 piirilevyä, DSL-nupeista taasen löytyy kolme tai neljä. TSL:n rakenteesta en tarkemmin tiedä, mutta DSL:ssa potikat ovat omalla piirilevyllään, kuten myös putketkin. Tämä ainakin jossain määrin tekee mahdollisesti korjauksesta nopeampaa ja halvempaa, kun ei tarvitse vaihtaa koko vahvistimen sisuksia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana taasen epäluotettavuudestaan tunnetut DSL-kombot on rakennettu yhdelle isolle piirilevylle, jossa on myöskin putken kannat suoraan kiinni. Kyseisten kombojen yleinen ongelma on kova lämpeneminen ja hajoilevat juotokset ja komponentit.
 
PTP-laitteiden luotettavuuteen vaikuttaa myöskin se, että kun kyseessä on usein tilauksesta yksi kerrallaan rakennettavat laitteet, niiden rakentamiseen ja testaamiseen käytetään huomattavasti enemmän aikaa kuin suuremmilla valmistajilla. Minulle on tulossa muutaman viikon päästä Kanadasta PTP-tekniikalla valmistettu vahvistin (jahka saan sen niin pistän arvostelua kuvien ja soundiclippien kera). Kun rakentaja lähetteli minulle kuvia ihmettelin middle-potikan sijoitusta treblen ja bassin jälkeen. Vastauksena sain, että tuolla tavoin piuhat saa kuulemma siistimmin ja se vaikuttaa soundiin. Totta tai ei, tuollaista pieniin yksityiskohtiin paneutumista ei varmasti näe massatuotantona tehdyissä laitteissa.

En sitten tiedä väitteen todenperäisyydestä mutta kuulemma yksi suuri syy suomalaisen haitaritehtaan konkurssiin oli että tehdas oli valmistanut liian kestäviä tuotteita. Pienehköt markkinat täyttyivät nopeasti ja sen jälkeen tulikin ongelma. Vanhat instrumentit päätyivät kaatikselle liian hidataasti jotta yritys olisi enää selvinnyt. Näinkin voi kaiketi käydä, niin surullista kuin se onkin.
 
Juuri tähän perustuu halvan tuotannon ylivoimainen
kannattavuus. Aloittelevia kitaristeja, haitaristeja,
viulisteja jne. on ziljoona kappaletta. Tämän seurauksena
markkina on suuri, ja vaikka tarjontaa on paljon, niin
kaikki hinta/laatu -kilpailukykyiset valmistajat löytävät
paikkansa. (Ja kukaan aloittelijahan ei siis osta tolkuttoman
kallista soitinta - jos ei ole lottovoittaja tai mallia pappa
betalar. =)
 
Sen sijaan pidemmälle ehtineiden ja laatua arvostavien
joukko onkin HUOMATTAVASTI pienempi, eli kyseessä on
tiukasti rajattu markkina. Kilpailu on kovaa ja suuri osa
markkinoista kuuluu tunnetuille merkeille. Jos puhutaan
Suomen kokoisesta markkina-alueesta, niin ei tänne
kovin tolkutonta määrää mahdu huippulaadukkaita soittimia.
Jos erehtyy vielä tekemään sellaisen, ettei se hajoa ikinä,
niin sekin pieni markkina tyrehtyy nopeasti.
 
Näin on näreet ja ei naurata kiina-ilmiö tippaakaan... =(