Kitarat: kitarakamat ›

Onkos ihmisillä paljon haikailua myytyjen kamojen perään? Itse aloin itkeä pari vuotta sitten myytyyn squierin tom delonge -straton perään. En näe tarvetta tuoda esille kitaran ominaisuuksia, mutta minulle se oli juuri paselli, varsinkin tähän maailman aikaan.
Myin kitaran jollekin muusikoiden.netin käyttäjälle irkin kautta. Jos joku tunnistaa ostaneensa kitaran, olisin valmis hankkimaan sen takaisin ;) Kitaraahan ei enää uutena saa, kun valmistus on lopetettu. Olisi mielenkiintoista löytää uudestaan sama yksilö, joka on ennen ollut omassa kädessä.
Onko kellään mielenkiintoisia tarinoita miten myyty kitara on joskus palannut vielä omaan käteen?

Harmittaa, että jouduin taannoin luopumaan ensimmäisestä sähköisestä kitarastani Charvelista, 78Ž Stratosta, Ibanez JPM100P4:stä, käsintehdystä Les Paul -kopiosta ym. kelpovärkeistä uusien hankintojen rahoittamiseksi. Parempaan olen tosin yleensä vaihtanut, mutta eipä tuo haittaisi, vaikka kaikki olisivat edelleen käytettävissä.

Onkos ihmisillä paljon haikailua myytyjen kamojen perään? Itse aloin itkeä pari vuotta sitten myytyyn squierin tom delonge -straton perään.
 

Minä en voi koskaan myydä tai vaihtaa mitään tavaroitani tästä syystä. Ostan vain lisää ja vanhat pannaan hyllylle "kun sitä kuitenkin kohta tarvii johonkin".
Mulla on aika paljon kaikkea romua nurkissa..

Aiai. Nyt osui kipeään paikkaan... Eniten olen kaipaillut ensimmäistä kunnon lankkuani, Jaskan DK-1:stä. Yritin kerran jopa ostaa sitä takaisin. Vaan en saanut.
 
Pääsääntöisesti ei olisi koskaan kannattanut myydä mitään.
Mutta eipä sitten olisi tullut ostettua paljoa uuttakaan.

Mulla on se vanha Eko:n kitara ja sitä en tule myymään koskaan! Niin se vaan on.

Harmittaa, että jouduin taannoin luopumaan ensimmäisestä sähköisestä kitarastani Charvelista, 78Ž Stratosta, Ibanez JPM100P4:stä, käsintehdystä Les Paul -kopiosta ym. kelpovärkeistä uusien hankintojen rahoittamiseksi. Parempaan olen tosin yleensä vaihtanut, mutta eipä tuo haittaisi, vaikka kaikki olisivat edelleen käytettävissä.
 
No voi video. Mä olisin halunnu sen JPM:n :)

Itse haikailen Marsun JCM-800 -kaappien perään, jotka minulla oli muutama vuosi sitten. Muka tarpeettoman suurina myin pois. Nyt olisi kyllä kiva vähän murisutella isoja marsuja.

No kyllä janottaa.
 
Mun ensimmäinen sähkökepukka oli jostain 70 -80 -lukujen taitteesta. Merkiltään Gallan ja malliltaan stratomainen, joskaan ei suora kopio. Kitara oli läpikaula (mahonki-vaahtera-mahonki-vaahtera-mahonki) ja painoi muistaakseni n. 1,8 tonnia. Elektroniikka oli aivan sutta, rautaosat sentään kohtuulliset. Työn jälki oli hyvää. Ostin kitaran 700 markalla ja myin pois 950 markalla. Nykyään noita ei näe enää juuri missään. Tohon kun olisi sijoittanut 1500 mk osiin, olisi kitarasta saatu lähes täydellinen. Siis omalla tavallaan. Jos joku nyt ymmärtää.
 
Seuraavaksi myin pois JCM800 kaksikanavaisen nupin sekä 4x12" yläkaapin. Ei ehkä olisi kannattanut.
 
Ja sitten vielä 90-luvun alun japsistraton.
 
Kyllä mä noi huolisin kaikki takaisin. Vaan parista jälkimmäisestä joutuisin maksamaan ainakin tuplasti sen mitä niistä sain ja tuota ensimmäistä ei kannata havitellakaan. Ellei sitten käy kauhia tuuri.

Nyyh. Myin tarpeettomaksi jääneen ADA MP-1:n poies. Onneksi niitä on kuitenkin maailma pullollaan, jonain päivänä ostan vielä toisen, ehkä jopa modatun.

Ensimmäinen putkivahvistimeni oli Marshall 1959 SLP. Möin jollekin keräilijälle. Oli sarjanumeroiden perusteella "niitä ensimmäisiä metalfaceja". Haluaisin sen takaisin.

Myin ensimmäisen sähkikseni pois, se ei mua kaduta.
Mutta se jo kaduttas mua, jos myisin pois nykyisen Ibanezini. Eihän sekään mikään huippu ole, muttakun sillä on tunne arvoa niin paljon!