Kitarat: kitarakamat ›

Nonni.
 
On tullu aika kävellä kitarakauppaan.
 
Budjetti 700-900 euroa.
 
Ajattelin vähä jotain rajumpaa.
 
Kannattaako joku epin les paul?

Osta Strato, Tele, Firebird, SG tai joku tuplahumbukkereilla ladattu puoliakustinen. Ne on oikeesti kovan jätkän vehkeitä.

Osta Strato, Tele, Firebird, SG tai joku tuplahumbukkereilla ladattu puoliakustinen. Ne on oikeesti kovan jätkän vehkeitä.
 
Strato on, SG:tä ei tule. Olisko epin explorer paha?

Sopivan Tokain lespan ostaisin.

Budjetti 700-900 euroa.
 
Kannattaako joku epin les paul?
 
Tohon hintaan ei kannata enää mitään Epiphoneja hankkia. Tokain japski Les Pauleja saa tohon hintaan kevyesti.

aika mahoton sanoa, kun en edes tiedä mitä soitat ja millaista saundia haluat. tykkäät vissiin zakk wyldestä? no, voisit ostaa jonku lespan tyylisen...hengaa harmony-centralissa ja kysy paljon tyhmiä kysymyksiä. kannattaa ostaa kerralla kunnon kitara.

No kun rajusta kerran oli puhe, niin ei mulle ainakaan Les Paul tullut ekana mieleen. Niitä nyt on joka jätkällä ja wannabe-Wyldellä. Epin Explorer on kyllä ihan siisti, ainakin se Korina-malli. Jos rankkaa haetaan, niin joku puoliakustinen ja siihen vaikka jotkut paremman luokan mikit, niin sillä saa jo aikaan melko pahaa jälkeä. Perkule, muistelen edelleen kaiholla sitä kun mulla oli 335-kopio, Marshall Bluesbreaker ja Turbo Rat keikkavermeinä. Siinä oli jytinää.

Jos rankkaa haetaan, niin joku puoliakustinen ja siihen vaikka jotkut paremman luokan mikit, niin sillä saa jo aikaan melko pahaa jälkeä. Perkule, muistelen edelleen kaiholla sitä kun mulla oli 335-kopio, Marshall Bluesbreaker ja Turbo Rat keikkavermeinä. Siinä oli jytinää.
 
Mites noi 335-tyyppiset kepit, onko kiertoherkkiä?

Mites noi 335-tyyppiset kepit, onko kiertoherkkiä?
 
Kyllähän ne tietysti yleisesti ottaen helpommin kiertävät kuin lankkukepit. Mutta eiköhän niiden kanssa toimeen tule, jos nyt mikit ei ole sitä kaikkista halvinta kuraa. Tuo munkin 335 oli halpa Samick, eikä ollut mitään suurempia ongelmia niiden about kolmen vuoden aikana joina se palveli keikkakitarana. Kaulamikki kyllä kiljui suht herkästi kovemmilla säröillä. Jos tuommoista oikein tosissaan meinaa uutena hankkia, niin tottakai täytyy pitää mielessä se että halvoissa skeboissa yksilöerot on aina suuria. Ja testaillessa täytyy volaa ja säröä ruuvata reilusti vahvarista irti, jos on tarkoitus mättöä soittaa. Mutta tolla 700-900 eurolla pitäisi jo saada sen verran laadukas peli irti vaikka sitten käytettynä, että mikkienkin voisi odottaa olevan kuosissaan. Tai sitten voi tyytyä vähän halvempaan ja päivittää mikkejä myöhemmin, jos siihen on tarvetta. Kyllä tommonen puoliakustinen on ainakin mun mielestäni sekä ulkonäöltään että soundillisesti huomattavasti persoonallisempi, vaikka sitten "rajumpikin" keppi kuin joku lespa. Mutta kaikkihan taaplaa tyylillään, eikä mitään kitaraa kannata oikeasti ruveta sen perusteella hommaamaan että "joku siellä netissä sanoi että se on rankka vehje". Henkilökohtaisesti tykkään vain tuoda näissä keskusteluissa esiin vähän erilaisempiakin vaihtoehtoja kuin just nämä iänkaikkiset standardikitarat, jotka tietyn tyylisuunnan soittajilla muka "pitää" olla kourassaan.

Unohtakaa nyt jo ne Epiphonet. Silkkaa rahanhukkaa. Samalla rahalla saa käytettynä paljon parempia keppejä.
 
Esim. Gibsonin Flying-V:n saat varmasti tuohon hintahaarukkaan.

Esim. Gibsonin Flying-V:n saat varmasti tuohon hintahaarukkaan.
 
Joo. Semmoinen kannattaa ostaa, jos haluaa seinälle nätin koristeen. Mutta jos on meininki soittaa sitä kitaraa, niin sitten kannattaa ostaa jotain vallan muuta.
 
Ja ennen kuin joku ehtii kysyä: Kyllä, olen omistanut sellaisen. Ikävä kyllä.

Joo. Semmoinen kannattaa ostaa, jos haluaa seinälle nätin koristeen. Mutta jos on meininki soittaa sitä kitaraa, niin sitten kannattaa ostaa jotain vallan muuta.
 
Ja ennen kuin joku ehtii kysyä: Kyllä, olen omistanut sellaisen. Ikävä kyllä.
 
No paskapuhettahan tuo, kyllä kaikkia kitaramalleja voi soittaa.

No paskapuhettahan tuo, kyllä kaikkia kitaramalleja voi soittaa.
 
Itse mallista ei ollutkaan kysymys. Muotoilunsa puolesta Flying V oli jopa melko hyvä soittaa noin niinkuin seisaaltaan ja hihnan kanssa, ja onnistui sen soittaminen jotenkin myös istuen. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että se oli muuten vaan hemmetin huono kitara. Rimpula, lelu, whatever.

Gibson Faded SG*, 800e pitäisi irrota. Jää vielä rahaa bisseen.
 

 
*ei voi kyl rajuudesta puhua jos ei SGtä pysty sulattamaan.

Itse mallista ei ollutkaan kysymys. Muotoilunsa puolesta Flying V oli jopa melko hyvä soittaa noin niinkuin seisaaltaan ja hihnan kanssa, ja onnistui sen soittaminen jotenkin myös istuen. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että se oli muuten vaan hemmetin huono kitara. Rimpula, lelu, whatever.
 
Gibson Ž67 V kysessä? Mikäs siinä oli vialla?

Olisko epin explorer paha?
 
Ei olisi. Minä ainakin olen ollut omaan Exploreriini erittäin tyytyväinen. Kannattaa nyt ainakin käydä testaamassa.

*ei voi kyl rajuudesta puhua jos ei SGtä pysty sulattamaan.
 
Se on semmoinen saatanan Angnus Young-kitara, mitä pitää soittaa vitun lippis päässä.
 
Eih.
 
Mut semmonen Iommi ois kiva.

Olisiko jostain liimakaulaisesta Tokain lespasta (hintaa n.500-700e) kitaraa siihen asti että olen rocktähti ja minulla on talo täynnä kitaroita? Ja ei, en soita mättöä.

Se on semmoinen saatanan Angnus Young-kitara, mitä pitää soittaa vitun lippis päässä.
 
No onhan se SG nyt sentään vähän laajemman joukon käytössä ollut...eikä heillä kaikilla suinkaan ollu lippistä :)
Mut miten vaan :)

Gibson Ž67 V kysessä? Mikäs siinä oli vialla?
 
OK! Kun kerran tuli laitettua noin vahva kommentti, niin perustelu on varmaankin paikallaan. Koitetaan laittaa lyhyesti, vaikka tämä onkin näitä mun suosikkiaiheita joista voisi jauhaa vaikka kellon ympäri. Pohjatiedoksi, että ostin kyseisen V:n uutena vuonna... hetkinen, olisko ollut -00? Tai sitten -01.
 
Ensinnäkin se, miltä tuo kitara tuntui soittaessa. Fiilis oli vähän sama, kuin olisi tanssinut jenkkaa normaalimittaisen, mutta 35 kiloa painavan eukon kanssa. Tuli sellainen olo, että jos tuosta nyt reilummin ottaa kiinni, niin keskeltähän se perkele katkeaa.
 
Toisekseen vaikka se oli uusi kitara, niin sen potikat ja piuhaliitäntä rutisivat ja rätisivät miten sattuu. Kesken soiton häipyi vola tai sitten tuli hirveä rutina, ja sitten oli heilutettava piuhaa plugissa, väänneltävä ja paineltava potikoita jotta sai sen loppumaan. Musaliike ei vikaa onnistunut korjaamaan. Kolmanneksi otelauta, joka oli huonosti viimeistelty, karmean hailakan värinen ja rutikuiva. Viilanjälkiä oli ja öljyämistä riitti. Eikä ole ainoa Gibson, jossa on ollut tämä pulma. Jopa Riffissä ihmeteltiin noita kuivia otelautoja joskus. Neljänneksi se, että se ei tahtonut pysyä vireessä. Jopa nuo vintagevibroilla ja bigsbyillä varustetut kitarat mitä mulla on ollut, on pitäneet vireensä paremmin. Viidenneksi lapa, joka oli muotoiltu kuin merihädässä. Se oli saatu jollain käsittämättömällä tavalla sorvattua epäsymmetriseksi, jollainen sen käsittääkseni ei pitäisi olla.
 
Kuudenneksi soundi, joka oli sanalla sanoen onneton. Mutsilta saatu 60 vuotta vanha mandoliinikin soi paremmin. Puhdas soundi täysin lattea, särösoundit nyt toimivat vähän paremmin mutta ei niistäkään lapsille kertomista ollut. Botnea puuttui, soitit sitten bluesia, heviä tai mitä vaan. Enkä usko että oli vahvistimistakaan kiinni, sillä noihin aikoihin repertuaarista löytyi Marshall JCM 900- sekä JCM 2000 TSL -nupit sekä Bluesbreaker-combo.
 
Olihan V:ssä hyvääkin: todella hieno laukku ja näyttihän se hyvältä kuvissa. Ja lavassa luki Gibson. Rahaakin tuli kivasti, kun sen myin. Nyt fiksu kaveri kysyy, että mitä helvettiä sen sitten ostit jos se kerran oli niin huono? Täytyy rehellisesti vastata, että en tiedä. Ehkä olin kuullut liikaa urbaanilegendoita Gibsonin ylivertaisuudesta ja alkanut itsekin uskoa niihin niin paljon, että objektiivisuus ja terve järki kaikkosivat pääkopastani.