Aihe: Oman kitaran valmistus.
1
Hate
20.03.2005 00:06:44 (muokattu 20.03.2005 00:10:29)
 
 
Eli tarkoituksenani olisi seuraavan muuteman vuoden sisällä saada tehdyksi oma kitara. Idea on hehkutellut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta tänään mummulassa käydessä se sai viimeisen niitin, kun tuffa oli kaatanut lempi kiipeilypuuni joka oli todella vanha, ja kitukasvuonen (eli näin kitaran puullakin on tunnearvoa). Sisältä tuo puu paljastui todella upeaksi materiaaliksi. Mahtavaa todella kitukasvuista ja upeasti loimuilevaa/aaltoilevaa koivua. Noin 7 m pitkää 60 - 100 cm halkaisijaltaan olevaa kokonaista puuta, joka ei ole ollenkaan lahoa. Tuffani tekee minulle metri kakskymppisen parrun, et voin siitä sitten sitä bodyä alkaa miettimään. loput menevät raa-asti polttopuiksi ensiviikolla, joten nopealla toiminnalla voi saada hyvää puuta!!
 
Puussa todella suurta aaltoilua (en tiedä sille hienompaa nimeä. curly se kuitenkin englanniksi on se sana) eli ulkonäöltään täydellistä puuta, mutta miten on toimivuuden laita? Entä miten kuivaan puun niin ettei se halkea?
 
Mistä voi opetella esim. Les Paul -mallisen kitaran tekemistä? jotain ohjeita, vai pitääkös kaikki ite miettiä? Entäs mistäs kannattaa alkaa etsimään otelautoja, nuppeja, mikkejä, sun muita vempaimia? miten mitoitetaan otelaudan ja tallan väli?
 
Entä mikitykset? mistä tiedän millaiset mikit ovat hyvät ja millaiset kannattaa hankkia? Sehän nyt tietysti riippuu ihan tarpeista varmaankin, mut mitkä soveltus mihinkin tarpeisiin?
 
Entä mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon tuollaista bodyä tehtäessä? Miten tuo rakenne tulee, että kannattaako se tehdä niin että sellanen lättänä pala tavallista puuta ja joku ohkasempi pala tuota loimuilevaa puuta siihen pintaan, vai niin että koko body yhdestä puusta? Entä miten tuo les paulin bodyn kannen muotoilu, onko siihen olemassa mitään oikeaoppista mittaa, että kuinka paljon se kumpuaa mistäkin kohtaa, vai tuntumallako vain pitää tehdä?
 
niin ja tuota puuta saa siis tosiaan kysyä, koska sääli se on jos se pannuhuoneen pesässä palaa :/
 
Varmaan vaikeimmasta päästä tuo lespa tehdä, mut eipä sitä helpon kautta tässä olla menossakaan. Kädentaitoja ja kärsivällisyyttä pitäisi löytyä tuon tekemiseen, kunhan vain tietoa sais et miten ja mitä pitäs tehä. kotona on hyvät määrät työkaluja ja työtilaa, ja syksyllä alkava puusepäksi opiskelu ammattioppilaitoksessa suo mahdollisuudet työstämiseen oikeen kunnon koneilla ja laitteilla.
 
Mutta nyt vaan neuvoja, niksejä ja vastauksia odottelemaan. niin ja jos kiinnostaa saada itelleen tuota puuta, niin pikaviestiä vaan.
 
EDIT1: niin ja paljonkos on tullut maksamaan tuollaiset itse tehdyt lespat tai kitarat yleensä? eihän se mitään halpaa ilmeisestikään ole... kyllähän niitä nyt varmaan jotkut m.nettiläiset on väsäilly, niin vois kertoa vähän kokemuksia.
Kun poltat sillat takaasi niin mitä käytät, kun peräännyt?
carlos
20.03.2005 00:22:45 (muokattu 20.03.2005 00:24:19)
Olisko toi soitinrakennusosio mitään?
 
EDIT: Ja ilmanmuuta lykkyä pyttyyn projektillesi!
I can't hide but I can run for miles
Hate
20.03.2005 00:25:09 (muokattu 20.03.2005 00:37:55)
 
 
Olisko toi soitinrakennusosio mitään?
 
voisihan tuo ollakin. ajattelin asian vaan niin että täällä tämän olisi nuo kitara ihmiset paremmin huomanneet. no jos modet pystyy tän siirtämään, tai jotain, ni käyhän se niinkin.
 
EDIT, okei no tuo elektroniikka ja soitinrakennus palsta on mulle sen verta pimeä alue, et en ees muistanu sellasen olemassaoloo, jote tää tuntu parhaalt vaihtoehdolt. ei tullu mileen alkaa kattoo onko soitinrakennuksel omaa palstaa, ja nyt se hävettää... :O
 
EDIT: TÄHÄN LUKKOA, JA POISTO! postaan tämän tuonne soitinrakennukseen. niin se on sitten sillä ilmeisesti korjattu.
Kun poltat sillat takaasi niin mitä käytät, kun peräännyt?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)