Soittelin reilu vuosi sitten Seawolf-studiolla vanhaa vaaleankeltaista Bandmaster-nuppia, josta jäi erityisesti mieleen sen lämmin, suorastaan "kermainen" tremolosoundi. Rupesin huvikseni tutkailemaan vanhojen Fender Bandmaster-vahvistimien kytkentäkaavioita - mitään niistä varsinaisesti ymmärtämättä - ja nimen omaan niiden tremolojen (kaavioissa usein käytetty sanaa "Vibrato") kytkentöjä. Huomasin kuitenkin, että vanhassa 6G7-A -kytkennän Bandmasterissa on tremoloa varten varattu kokonaiset 3 putkea (tai ainakin 5 putken puolikasta speksien mukaan). Jos oikein tulkitsen kaaviota, uudemmassa "Blackface"-kytkennässä eli AB763:ssa tremolo on toteutettu yhdellä ainoalla putkella.
Kysymys kuuluukin: onko joku päässyt vertailemaan noita molempia tremoloja ja jos on, kuinka erilaisilta ne kuulostavat? Olen ajatellut rakennuttaa Uraltone Jr:ääni jonkin sortin tremolon ja lähtökohtana ajattelin käyttää juurikin tuollaista vanhaa Fenderin tremoloa, sillä Uraltone Jr. itsekin perustuu vanhaan Fenderin Champ-kytkentään etuasteen osalta. Luulen, että putkien määrän kannalta olisi järkevämpi tehdä tuo "yhden putken tremolo", sillä kotelosta loppuu tila kesken muuten enkä tiedä, loppuuko virtakin jo kesken jos putkia lisätään vielä kolme (vahvistimeen on jo tehty jousikaiku/lisägain -modifikaatio).
Tässäpä vielä lisäinfoa noista kytkennöistä:
6G7-A:
Schematic:
http://www.cnjradio.net/fenderamps/bandmaster_6g7-a_schem.gifLayout:
http://www.cnjradio.net/fenderamps/bandmaster_6g7-a_layout.gifSpecificiations:
http://www.cnjradio.net/fenderamps/bandmaster_blonde.html AB763:
Schematic:
http://www.cnjradio.net/fenderamps/bandmaster_ab763_schem.gifLayout:
http://www.cnjradio.net/fenderamps/bandmaster_ab763_layout.gifSpecifications:
http://www.cnjradio.net/fenderamps/bandmaster_bf.html Ja vielä lopuksi: onko joku ylipäätään rakentanut vahvistimeensa (putki)tremoloa? Millaista kytkentää olette käyttäneet? Käyttökokemuksia, kommentteja, mitä tahansa?
Aiheen "teknisyyden" takia laitan tämän varalta myös tuonne Elektroniikka ja soitinrakennus -palstalle, mutta täälläkin saa kommentoida etenkin jos on kokemusta noista kahdesta eri tavalla toteutetusta tremolosta.