Laama666 06.09.2017 22:06:01 | |
---|
Aiemminkin on ollut täällä puhetta siitä mitä eroja kitarakamojen välillä voidaan kuulla: puulaadut, mikrofonit, vahvistimet, pedaalit jne. Minulla on ollut ystäväpiirissäni 17 vuoden ajan hyvin tarkkakorvainen kaveri. Kitaraa hän on soittanut yli 50 vuotta, nuorempana rokkia, vanhempana tanssimusiikkia. Työskenteli muistaakseni lähemmäs 25 vuotta äänitysstudiossa, nähden analogisen kauden kelanauhoineen ja digitaalisen kauden tietokoneineen. Yllätykseni oli suuri kun tämä musiikista paljon tietävä kaverini ei tiennytkään sitä maukasta yksityiskohtaa, että Page soitti Staiway To Heavenin kitarasoolon Telellä. Hän sanoi aina luulleensa, että se on soitettu Gibsonilla ja humppareilla. Mielikuva oli perustunut livevetoihin, joissa Page käytti EDS-1275:tä. Kun sooloa kuuntelee studioversiossa, on Telen terävän tallamikin kirskunaa ehkä havaittavissa ainakin kun tietää, että Tele siinä soi. Tämä sooloasia tuli puheeksi, koska kaverini oli hankkinut Telen ja tutustui sen soundimaailmaan. Siksi vinkkasin hänelle Stairwayn soolosta. Erään lähteen mukaan Page ei muista soittiko soolon Marshallilla vai Supron vahvistimella. Eikä edes hän ilmeisesti pysty levytetyn version perusteella sanomaan kumpi se oli. Niin vaikeaa on joskus erottaminen "sokkona". En väitä, etteikö olisi tilanteita, joissa kamojen erot ovat hyvin selviä. On niitä paljonkin. Mutta halusin tuoda esiin, että todella tarkkakorvaiset audioalan ammattilaisetkin voivat erehtyä kuten Stairway-esimerkkini osoittaa. |
elon arska 06.09.2017 22:07:01 | |
---|
Nyt kävi näin. no vähä rypäis ja paka shousii. -haitaripartio |
petrip 06.09.2017 22:12:50 (muokattu 06.09.2017 22:13:17) | |
---|
Tämä on vähän samaa osastoa kuin Gilmourin soolo Another Brick In The Wall, Part Two:ssa. Tunnettu stratomies soittaakin Lespalla P90 mikillä suoraan tiskiin. Never trust someone who tells you to trust them. Trust me. |
Laama666 06.09.2017 22:16:01 | |
---|
Väärinkäsitysten välttämiseksi painotan, että luulin itsekin vuosien ajan, että Stairwayn soolo oli soitettu Gibsonilla humppareilla. Telemäisiin piirteisiin osasin kiinnittää huomiota vasta kun luin, että kyseessä oli Tele. |
Laama666 06.09.2017 22:17:40 (muokattu 06.09.2017 22:18:15) | |
---|
petrip: Tämä on vähän samaa osastoa kuin Gilmourin soolo Another Brick In The Wall, Part Two:ssa. Tunnettu stratomies soittaakin Lespalla P90 mikillä suoraan tiskiin. Aijai! Tämä oli paha! :-) Niinkö se oli? Olen AINA pitänyt tuota tyyppiesimerkkinä stratosta, hah hah! Tämä pitää vielä tarkistaa...!!! |
tumppusormi 06.09.2017 22:24:42 | |
---|
Joo-o. Itse en oikein usko kultakorviin. Tähän mennessä olen onnistunut tunnistamaan äänitteistä kun VOX ac30 vahvari on ollut käytössä ainakin cleanimmässä ja rautalankaosiossa. Tähän voinkin sitten heittää tämmöisen kommentin tietämättä asiaa tarkemmin, että mielestäni Dick Dalen Miserlou kappaleessa ei käytetty VOXia. Jos tämä meni väärin, niin sitten en tunnista tuotakaan. En allekirjoita mitään |
Laama666 06.09.2017 22:26:49 | |
---|
Laama666: Niinkö se oli? Olen AINA pitänyt tuota tyyppiesimerkkinä stratosta, hah hah! Tämä pitää vielä tarkistaa...!!! Kyllä oli petrip oikeassa, ei käyttänyt Gilmour stratoa: On the original recording, he played a Les Paul Gold Top (with P-90 pickups) direct into the mixing desk and then gated and compressed the signal, before running it back out again and into a Mesa Boogie Mark I Amplifier which was micd up and recordedphew.. take a breath! Eli vähän monimutkaisemmin kuin suoraan mikseriin, signaali ohjattiin sieltä vielä ulos ja Mesaan, ja mikitettiin ja nauhalle. Mutta olin kyllä ihan varma, että se oli vedetty straton kaulamikillä. |
Laulava Kylätohtori 06.09.2017 22:32:44 | |
---|
Onhan noita soundeja käsitelty ja muokattu sen verran, ettei se nyt ihme ole, jos ei tunnista. More is less. |
Laama666 06.09.2017 22:38:58 | |
---|
Laulava Kylätohtori: Onhan noita soundeja käsitelty ja muokattu sen verran, ettei se nyt ihme ole, jos ei tunnista. On tuossakin totuutta mitä sanot. Mutta olin "tunnistanut" Gilmourin soolon stratoksi luultavasti osaksi myös siksi, että tiesin hänet stratomieheksi. Näin siis oma ennakkokäsitykseni muokkasi kuulohavaintoani. En kyllä varmaan ole ainoa, joka luuli, että se on strato kaulamikillä! :-) |
petrip 06.09.2017 22:41:14 | |
---|
Laama666: En kyllä varmaan ole ainoa, joka luuli, että se on strato kaulamikillä! :-) Et tosiaan :) Never trust someone who tells you to trust them. Trust me. |
Mr. Speed 06.09.2017 22:59:14 | |
---|
Laama666: Väärinkäsitysten välttämiseksi painotan, että luulin itsekin vuosien ajan, että Stairwayn soolo oli soitettu Gibsonilla humppareilla. Telemäisiin piirteisiin osasin kiinnittää huomiota vasta kun luin, että kyseessä oli Tele. Niin ne mielikuvat vaikuttaa. Varmasti sieltä alkaisi löytyä "stratomaisia" piirteitä, jos yhtäkkiä kävisikin ilmi, että perhana stratohan se siinä otolla olikin käytössä. Ihminen tuppaa löytämään omaa mielikuvaansa tukevia piirteitä asioista. Samoin lienee käynyt alun perin ihmisten kanssa, jotka odottavat kuulevansa äänitteellä Les Paulin. Samoin lienee käynyt kohdallasi kun odottaa kuulevansa äänitteellä telemäisiä piirteitä uuden tiedon myötä. |
Laama666 06.09.2017 23:30:18 | |
---|
Mr. Speed: Niin ne mielikuvat vaikuttaa. Varmasti sieltä alkaisi löytyä "stratomaisia" piirteitä, jos yhtäkkiä kävisikin ilmi, että perhana stratohan se siinä otolla olikin käytössä. Ihminen tuppaa löytämään omaa mielikuvaansa tukevia piirteitä asioista. Samoin lienee käynyt alun perin ihmisten kanssa, jotka odottavat kuulevansa äänitteellä Les Paulin. Samoin lienee käynyt kohdallasi kun odottaa kuulevansa äänitteellä telemäisiä piirteitä uuden tiedon myötä. Noin se varmaan on. Tuntuisi aika uskottavalta teorialta. |
fox 07.09.2017 01:15:52 | |
---|
Laama666: On tuossakin totuutta mitä sanot. Mutta olin "tunnistanut" Gilmourin soolon stratoksi luultavasti osaksi myös siksi, että tiesin hänet stratomieheksi. Näin siis oma ennakkokäsitykseni muokkasi kuulohavaintoani. En kyllä varmaan ole ainoa, joka luuli, että se on strato kaulamikillä! :-) Niin no, "tunnettu stratomies" James Marshall Hendrix soitteli levyille (Electric Ladyland muun muassa) Gibsonin Flying V:llä. Myös hän käytteli sujuvasti SG Customia.. ;) |
Urban Baboon 07.09.2017 02:52:10 | |
---|
tumppusormi: Tähän voinkin sitten heittää tämmöisen kommentin tietämättä asiaa tarkemmin, että mielestäni Dick Dalen Miserlou kappaleessa ei käytetty VOXia. Jos tämä meni väärin, niin sitten en tunnista tuotakaan. Eiköhän se ole Fenderin vahvistin, kun mies ainakin uransa huipulla teki yhteistyötä Fenderin kanssa. Voi tehdä vieläkin? Kuulemma Fenderin Dalelle rakentama Showman oli maailman ensimmäisen sadan vatin vahvistin. Noista tosin on niin paljon juttuja, että mahtoiko olla oikeasti ensimmäinen. |
Tympee Huttunen 07.09.2017 06:26:48 | |
---|
Tunnettu SG-mies, Tony Iommi, soitteli Stratolla Jethro Tullissa ja vielä Sabbathissakin, kunnes kesken debyytin äänitysten sen takamikki hajosi. |
Guitarfreak 07.09.2017 07:49:03 | |
---|
Tikulla silmään joka vanhoja muistaa :D.. Lelut kallistuu - äijät rapistuu |
toivase 07.09.2017 10:02:27 | |
---|
Guitarfreak: Tikulla silmään joka vanhoja muistaa :D.. ...ja tasapuolisuuden nimissä Takulla myös :). |
Laama666 07.09.2017 10:07:06 | |
---|
fox: Niin no, "tunnettu stratomies" James Marshall Hendrix soitteli levyille (Electric Ladyland muun muassa) Gibsonin Flying V:llä. Myös hän käytteli sujuvasti SG Customia.. ;) Tiesin hänen käyttäneen molempia, mutta en tiennyt, että studiossakin. Sen sijaan muistelin, että Teleä Hendrix käytti Fire ja Purple Haze biiseillä. Tässä on jotain keskustelua aiheesta: http://www.tdpri.com/threads/hey-jo … -haze-recorded-on-telecaster.65524/ |
fxb 07.09.2017 10:41:10 | |
---|
petrip: Tämä on vähän samaa osastoa kuin Gilmourin soolo Another Brick In The Wall, Part Two:ssa. Tunnettu stratomies soittaakin Lespalla P90 mikillä suoraan tiskiin. Se on varmaan se p90 mikä valehtelee |
Rämppy 07.09.2017 14:09:06 | |
---|
Laama666: Yllätykseni oli suuri kun tämä musiikista paljon tietävä kaverini ei tiennytkään sitä maukasta yksityiskohtaa, että Page soitti Staiway To Heavenin kitarasoolon Telellä.. Ja eikös Page soittanut zepukoiden ekan LP:n sähkökitararaidat kokonaan Telecasterilla. In Finland we have this thing called "diu diu". |