Kitarat: kitarakamat ›

Hyviä vinkkejä kaivataan. Tuli hankittua Fenderin Lead III kitara, josta alkuperäiset mikit on jääneet matkan varrelle ja tilalla kaksi perus PAF kopiota ilman väliulosottoja. Ajattelin laittaa tilalle avokela humpparit puolitusmahdollisuuksilla. Hakusessa mikt jotka ei humbuckerina ole liian tumma soundiset ja toisaalta puolitettuna ei liian ohuet tai kirkkaat. Tiedän, että semmosia on, esimerkiksi Nighthawkin mikit soveltuu erinomaisen hyvin puolitettavaksi. Eli kertokaas joilla on kokemuksia joistain (mieluusti yleisesti saatavilla olevista) mikeistä jotka tämmöseen soveltuu. Ja mitä luokkaa ois ohmimäärät n. suunnilleen. Ajattelin jotain 11-12k tallaan ja n.9-10k kaulalle, eli puolitettuna n.5,5k ja 4,5k kokeiset. Jos on tehokkaat magneetit niin noistahan pitäis vielä ääntä lähteä. Vai tarviiko olla vielä tuhdimmat?

Katselepa valmistajien sivuilta kuvauksia mikeistä. Kaikki, joista tulee neljä piuhaa, saa puolitettua (4 conductor cables). Tässäpä pari hyvää sivua, josta pääset alkuun:
 
www.dimarzio.com
www.seymourduncan.com
 
Edit: ...joilta selviää, että kaikki DiMarzion humpparit ovat puolitettavia ja Duncanilta muut paitsi Live Wire, Seth Lover ja ´59 -mallit.
 
Ja tästä helposti soundit selville suurin piirtein:
 
http://www.seymourduncan.com/images/tonechart.pdf
http://www.dimarzio.com/media/pdfs/product_catalog.pdf

Kiitos ja kumarrus!

Etit siis humbuckereita jotka eivät ole PAF-tyyppisiä? Millaiseen musaan?
Nimittäin aika moni humbucker on automaattisesti tummempisoundinen kuin singlecoil. Räväkkä poikkeus on toki DiMarzion Humbucker From Hell joka kuulostaa todella singlecoil-tyyppiseltä vaikka onkin humbucker. Sitä ei edes tarvitse puolittaa.
 
Mielestäni Seymour Duncan JB on todella loistava tallamikki, se on sopivasti vintage mutta myös sopivan kuuma. Puolitettuna hyvä singlecoil-soundi. Kaulamikkinä sopiva vois olla Pearly Gates missä on hieman mukana sizzleä, humbuckerina pehmeä mutta kuulas soundi ja puolitettuna sopivasti klangia.
 
JB/Pearly Gates olisi siis meikäläisen suositus sellaiseen skebaan joka taipuu hevistä bluesiin ja rockista funkiin. Puolituksien kera soundivaihtoehtoja tuosta combinaatiosta kyllä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.
 
Edit: ...joilta selviää, että kaikki DiMarzion humpparit ovat puolitettavia ja Duncanilta muut paitsi Live Wire, Seth Lover ja ´59 -mallit.
 
Väärin... nimittäin SL ja '59-modelia saa 4-conductor mallisena:
'SH-1 ’59 model
available mods: Four-conductor cable. Trembucker. Nickel or gold-plated cover. 7-string version. Seymour Duncan logo. Available in matched set of ’59 bridge and ’59 neck.
 
SH-55 seth lover model™
available mods: Choose nickel or gold-plated cover. Four-conductor cable.

JB/Pearly Gates olisi siis meikäläisen suositus sellaiseen skebaan joka taipuu hevistä bluesiin ja rockista funkiin. Puolituksien kera soundivaihtoehtoja tuosta combinaatiosta kyllä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.
 
Ei tuo huono vaihtoehto ole, tuo JB ei vain välttämättä joka lankkuun sovi. Yksi mukava combo on laittaa DM:n Paf Pro:t molempiin. Ei välttämättä äkäisin vaihtoehto, mutta kyllä sillä rankeepaakin soittelee ja muuta sitäkin enemmän.

Dimarzion puolelta kaulamikiksi voisi toimia hyvin Air Norton, ei ole liian kuuma ja saundaa hyvältä jazzista funkkiin. Itselläni on sellainen tuossa Jpm:ssä ja tykkään kyllä. Paf Pro saattaisi myös toimia hyvin, sekä kaulassa että tallassa. Nämä ei siis ole mitään tulikuumia. Myös nuo Eric Johnson -mikit voisi olla hyvät. They’re bright and have great presence without sounding thin. When Eric tried them, he said they were almost as clear-sounding as Strat® pickups. lukee Dimarzion sivuilla.
 
Dimarziolla on myös tuo Bluesbucker, joka kuulemma kuulostaa ihan p90:seltä, vaikka onkin humbucker noin muuten. En ole testannut.

Ei tuo huono vaihtoehto ole, tuo JB ei vain välttämättä joka lankkuun sovi. Yksi mukava combo on laittaa DM:n Paf Pro:t molempiin. Ei välttämättä äkäisin vaihtoehto, mutta kyllä sillä rankeepaakin soittelee ja muuta sitäkin enemmän.
 
Jep, JB saattaa olla liiankin "kirkas" jos kitaran runko on esim. vaahteraa, lehmusta tai jopa soundiltaan kirkasta leppää. Nuo PAF Pro:t eivät ole ollenkaan huonot vaihtoehdot myöskään, mutta jos ne tuntuu liian "perus PAFfeilta" niin PAF Joe on kova luu. Se on vielä kirkkaampi perustoneltaan kuin PAF Pro.

Mulla on Tokai LC-70:n kaulahumpparina Dimarzion Air Classic mikä sopii mielestäni hyvin tuohon puolituspuoleen. Heleämmät cleanit on mukava vetää tuolla. Humpparimuodossakin laulaa mukavasti säröillä ja on mukavan lämmin cleanilla. Ei varmaan niitä kuumimman puoleisia humppareita, mutta itse ainakin kaulahumpparina tykkään.
 
Dimarzion sivuilta löytyypi varmasti tarkempaa tietoa.

Dimarziolla on myös tuo Bluesbucker, joka kuulemma kuulostaa ihan p90:seltä, vaikka onkin humbucker noin muuten. En ole testannut.
 
Mulla on Bluesbucker etumikkinä siinä vihreessä Epin Std:ssa ja takana 57Classic Plussa. Ihan hyvä pari on se..
Kyllähän siinä B-buckerissa vähän sellasta P-90 henkeä on, ehkä kuitenkin enemmän olis jossain ihan ykskelasessa..Tosissaan, puolitettuna se jää vähän oikeelle P-90:lle ja sitten taas sarjassa on enemmän sen tapainen..

JB on mielestäni myöskin puolitettuna aika mitäänsanomaton. '59 Model saattaa joissain kitaroissa olla turhan middle-voittoinen, näin ainakin omassa Yamaha Pacificassa (leppärunko, vaahterakaula ruusupuu-otelaudalla).

Kiitokset kaikille jotka jaksoivat kommentoida aihetta. Juuri Tällaista keskustelua kaipailin, eli käyttäjien mielipiteitä.
 
Etit siis humbuckereita jotka eivät ole PAF-tyyppisiä? Millaiseen musaan?
 
Joo. Musaa vois parhaiten kuvailla mainitsemalla ZZ-Top. En siis soita niiden biisejä ;) mutta soundimaailma parhaimillaan löytyy noilta alkupään levytyksiltä. Tummaa pörinää ja kirkasta klangia vuorotellen ja sekaisin.
 
Mielestäni Seymour Duncan JB on todella loistava tallamikki, se on sopivasti vintage mutta myös sopivan kuuma. Puolitettuna hyvä singlecoil-soundi. Kaulamikkinä sopiva vois olla Pearly Gates missä on hieman mukana sizzleä, humbuckerina pehmeä mutta kuulas soundi ja puolitettuna sopivasti klangia.
 
Nuo kyllä kuulostaa aikalailla passeleilta. Käväisin Seymourin sivuilta lukemassa kuvaukset ja tässä ois varmaan varteenotettavat vaihtoehdot. Toimivat ilmeisesti nimenomaan parina mainiosti.
 
Ei tuo huono vaihtoehto ole, tuo JB ei vain välttämättä joka lankkuun sovi.
 
Mitä tarkoitat (kysymys esitetty ystävälliseen sävyyn hyvän hengen säilymisen nimessä :) ? Eli onko jotain, esim tummasoundinen kitara -> menee liian tummaksi tai jotain sinne päin. Itselle jäi vain mieleen, kun laitoin Tokain LS70 malliin jossa oli tumma ja tuhti akustinen soundi, Gibsonin PAF+ mikit, ja meni aika tukkoon.
 
Dimarzion puolelta kaulamikiksi voisi toimia hyvin Air Norton, ei ole liian kuuma ja saundaa hyvältä jazzista funkkiin. Itselläni on sellainen tuossa Jpm:ssä ja tykkään kyllä. Paf Pro saattaisi myös toimia hyvin, sekä kaulassa että tallassa.
 
Dimarziosta itsellä onkin jo jotain kokemuksia hot-yksikelaisista ja pikkuhummpareista. Niistä onkin semmonen mielikuva, että ovat kirkkaita ja suhteellisen voimakkaita lähes aina. Eli ilmeisen vahvat magneetit, koska impedanssit pyörii normaali lukemissa. Tuo Air nortonkin vaikuttais tosi mielenkiintoiselta.
 
JB on mielestäni myöskin puolitettuna aika mitäänsanomaton. '59 Model saattaa joissain kitaroissa olla turhan middle-voittoinen, näin ainakin omassa Yamaha Pacificassa (leppärunko, vaahterakaula ruusupuu-otelaudalla).
 
Jaahas. Kyseinen kitara on siis saarni-runko ja vaahtera kaula vaahteraotelaudalla. Toisaalta middle ei ole minun mielikuvissa miinus, vaan hyvin bändisoitossa erottuva ominaisuus. Toki middle on aika laaja käsite, joten voihan se olla vaikka tukkoinen tjms.
 
Mites ois jotku halvemmat, esim Kent Armstrong? Mulla on yks semmonen P90 humpparin kuorissa ja se toimi hienosti Lepassa, joten merkki ei aiheuta hylkimisreaktiota. Ei vain ole kokemuksia muista malleista eikä haluta ilman kommentteja tilailla semmosia.
 
Merkillä ei tässä tapauksessa ole yhtään mitään väliä. Ehdottomasti ykkösvaihtoehto on löytää Fenderin Lead sarjan alkuperäiset mikit, mutta sen todennäköisyys lähenee "Linnunradan käsikirja liftareille" epätodennäköisyys moottorin lukemia...

Mitä tarkoitat (kysymys esitetty ystävälliseen sävyyn hyvän hengen säilymisen nimessä :) ? Eli onko jotain, esim tummasoundinen kitara -> menee liian tummaksi tai jotain sinne päin. Itselle jäi vain mieleen, kun laitoin Tokain LS70 malliin jossa oli tumma ja tuhti akustinen soundi, Gibsonin PAF+ mikit, ja meni aika tukkoon.
 
Ei kun just päin vastoin. Bonekin tuossa jo aiemmin mainitsi, että JB on aika kirkas mikki. Tietyissä lankuissa se soundi menee liian kirkkaaksi. Mä en välitä moisesta, mutta makujuttuja taasen...

Vaikka mikit ei alunperin olekaan puolitettavissa, se on mahdollista askartelemalla saavuttaa. Itse olen tehnyt tämän aika moneen mikkiin onnistumisprosentilla 100. Ja kuten ehkä tiedät, ne ohmit ei mikrofonin soundista tai äänenvoimakkuudesta kerro juuri mitään, niitä on harhaanjohtavaa tuijotella.
 
Kitarasi puumateriaalit kuulostaa siltä että Duncanin 59 saattais olla erittäin ok. Eräässä ruusupuuotelautaisessa se on mun kirkkaaseen makuun tukkoinen mikki, mutta monissa ympäristöissä mainio. Puolitettuna toimi hyvin. JB:tä en ole vieläkään testannut vaikka sellainen kaapista löytyy, mutta olen ymmärtänyt sen olevan hyvin kirkas mikki. Noilla puumateriaaleilla hakisin hyvin tuhtisoundista tallamikkiä. Taannoin yhdessä kitarassani oli tallassa DiMarzio Fred, joka oli mainio. Sen uusi versio Mo'Joe saattaisi olla oiva peli.
 
Dimarziosta itsellä onkin jo jotain kokemuksia hot-yksikelaisista ja pikkuhummpareista.
 
DiMarzio tekee mikkejä moneen makuun, ja mun makuun ne on monesti hieman helpommin sulatettavissa kun Duncanit taasen välillä vähän yllättää kummallisuudellaan. Toki Duncanillakin on paljon mainioita mikkejä, joista pidän.
 
DiMarzion Bluesbuckeria kokeilisin hyvin mielelläni.
 
Mites ois jotku halvemmat, esim Kent Armstrong?
 
Eräs bassomikkisatsi Armstrongilta oli kyllä tosi kuollut. Hirveen tunkkaiset ja elottomat, eikä botnekaan potkinut yhtään. Talmanissa oli Armstrongin minihumpparit ja lipstick, ja ne - vaikkakin ihan ok - oli aika tummat. Oon kyllä monista kitaramikeistään kuullut ihan hyvääkin palautetta.

Vaikka mikit ei alunperin olekaan puolitettavissa, se on mahdollista askartelemalla saavuttaa. Itse olen tehnyt tämän aika moneen mikkiin onnistumisprosentilla 100. Ja kuten ehkä tiedät, ne ohmit ei mikrofonin soundista tai äänenvoimakkuudesta kerro juuri mitään, niitä on harhaanjohtavaa tuijotella.
 
Aki kiteytti homman hyvin, tosin sen verran täytyy täydentää, että kaikki mikit, joita ei ole valettu epoksiin, on puolitettavissa, ettei kukaan rupee esim. Gibsonin vintage Superhumbukkeria tai joitain japsien "tehomikkejä" saati EMGgejä yrittämään...
Ohmit ei tosiaan ole sen tehon yksiselitteinen mittari, mutta osviittaa tavallisissa magneetti-ladatuissa mikeissä antaa kyllä.. yleensä yli 9 kiloo rupeevat olemaan niitä "distortion" humbukkereita.
 
DiMarzio tekee mikkejä moneen makuun, ja mun makuun ne on monesti hieman helpommin sulatettavissa kun Duncanit taasen välillä vähän yllättää kummallisuudellaan. Toki Duncanillakin on paljon mainioita mikkejä, joista pidän.
 
DiMarzion Bluesbuckeria kokeilisin hyvin mielelläni.
 
Itsekin oon enemmän DiMarzion kannalla omissani. Toki jos kaveri haluaa niin laitan vaikka mitä, tai siis laitoin..
Tuosta Bluesbuckerista vielä..Epipuhelin toimii sillä kyllä ihan OK, tosin PeteH joka sillä vihreellä on soitellu jonkin verran, ilmaisi mielipiteenään, että olisi reippaasti tavan Gibsonia kirkkaampi soundeiltaan, eli enemmän ylä-keskipainotteinen. Saattaa olla puistakin kiinni, mahonkihan noissa on sitä itäisten maitten varianttia, tuossa kitarassani ainakin kaula oli vaaleeta laua-mahonkia jota rumpupuolella on joskus värinsä vuoksi sotkettu tummasävyiseen vaahteraan/koivuunkin, niitä vaaleimpia.
DiMarzion maahantuojasta ei oo tällä hetkellä havaintoa, ja aivan varma se ei ole, mutta luulisin, että tuo B-bucker on tilauskamaa.
 

 
Eräs bassomikkisatsi Armstrongilta oli kyllä tosi kuollut. Hirveen tunkkaiset ja elottomat, eikä botnekaan potkinut yhtään. Talmanissa oli Armstrongin minihumpparit ja lipstick, ja ne - vaikkakin ihan ok - oli aika tummat. Oon kyllä monista kitaramikeistään kuullut ihan hyvääkin palautetta.
 
Ja mystisintä näissä mikkiasioissa on vielä se, että joku hyväksi todettu ja toimiva pari saattaa jollekulle ollakin aivan kamala, tai pettymys ainakin..

Jaahas. Kyseinen kitara on siis saarni-runko ja vaahtera kaula vaahteraotelaudalla. Toisaalta middle ei ole minun mielikuvissa miinus, vaan hyvin bändisoitossa erottuva ominaisuus. Toki middle on aika laaja käsite, joten voihan se olla vaikka tukkoinen tjms.
 
Saarni-runkoisessa voisi '59 Model itseasiassa toimia hyvin. Mulla on saarnirunkoinen ja vaahterakaulainen/otelautainen strato ja se on selvästi vähemmän keskialuevoittoinen yleissoundiltaan. En minä mitenkään keskialuetta vieroksu, tuossa '59 Modelissa sitä vain on muutenkin keskialuevoittoisen lepän kanssa liikaa - menee helposti honottavan kuuloiseksi puhtaammilla soundeilla.

Ja mystisintä näissä mikkiasioissa on vielä se, että joku hyväksi todettu ja toimiva pari saattaa jollekulle ollakin aivan kamala, tai pettymys ainakin..
 
Tää on kyllä niin totta! Ja toisaalta, jos joku vierestä kuuntelee kun toinen vaihtaa mikkejä, ei se ero ole välttämättä toisen kuultavissa. Sitä ikäänkuin "adaptoi" soittotyyliään sinne suuntaan, että saa paremmin sen mieleisensä soundin. Siitä koostuu sitten itselle mielikuva mikin toiminnasta. Ihan sama juttu kitaroiden kanssa, ainakin mulla. Sama se mikä kitara, jos se on jotakuinkin soitettavissa, niin sitä tatsia muuttamalla jne hakee haluamaansa.
 
Mutta kun puhutaan tuommosista liki 100€ kpl mikeistä, niin mielellään kuulee että juttu on edes jonkun mielestä toiminut. On pieniä toiveita onnistumisesta. Esim tuo SD:n JB:n kirkkaus oli mulle ihan uutta. En ole mikillä soittanut koskaan, mutta olen täältä juttujen perusteella luonut itselleni mielikuvan tuhdista TUMMASTA humbucker soundista, enkä ollut ymmärtänyt että kyseessä on kirkas mikki. Mutta nytpä sekin selkis.
 
Jotain hyvää liidi soundia pitäis löytää. Kitaran nimikin jo vaatii, Lead III ;)
Osaisko joku muuten kertoa tuon mallin lyhyestä historian kaaresta lisää?

Hetkinen, kaikki puhuu '59:n middlekkyydestä. Vanhoilla SD:n sivuilla sound chartissa oli kuvattu '59 nimenomaan scoopattuna mikkinä - ja olen aivan varma tästä. Voihan tietysti olla että sivuilla oli vain virhe. Omaa kokemusta asiasta ei ole.

Tää on kyllä niin totta! Ja toisaalta, jos joku vierestä kuuntelee kun toinen vaihtaa mikkejä, ei se ero ole välttämättä toisen kuultavissa.
 
Mä olen vaihtanu mikkejä, joissa ei oo ollu mun korvaan juuri mitään eroa.. Mutta rahasta tehdään mitä vaan, vaikka annetaan isäntää selkään, sano entinenkin kulkumiäs..
Usein oon kyllä täälläkin sanonut, että jos se tone-alue jota kitarasta tulee ulos, on jotenkin bassovoittonen tms. niin saattaa olla autettu jopa tone-konkan vaihdolla.. muutama sentti versus "muutama" kymmenen euroo..
Ja taas, ihan halpiskitara jossa on jotku üüberkalliit mikit, on edelleen joku halpiskitara mutta niillä kalliilla mikeillä...jotka sitte se kaveri antaa vaihdossa, kun on ne orkkismikit hukannu/myyny/lahjoittanu, ja ei saa edes niitten mikkien hintaa...

Hetkinen, kaikki puhuu '59:n middlekkyydestä. Vanhoilla SD:n sivuilla sound chartissa oli kuvattu '59 nimenomaan scoopattuna mikkinä - ja olen aivan varma tästä. Voihan tietysti olla että sivuilla oli vain virhe. Omaa kokemusta asiasta ei ole.
 
Noihin karttoihin ei kannata juuri luottaa. Eri mikit kuulostavat erilaisilta eri kitaroissa. Mulla on Ibanez RG:ssa kaulamikkinä '59 Model ja se ei ole liian middlekäs, kun taas Yamaha Pacifican tallamikkinä sama malli on sellainen super-middle - räyhää isommilla säröillä kivasti, puhtailla näkättää vähän liikaa.

Noihin karttoihin ei kannata juuri luottaa. Eri mikit kuulostavat erilaisilta eri kitaroissa. Mulla on Ibanez RG:ssa kaulamikkinä '59 Model ja se ei ole liian middlekäs, kun taas Yamaha Pacifican tallamikkinä sama malli on sellainen super-middle - räyhää isommilla säröillä kivasti, puhtailla näkättää vähän liikaa.
 
Eiköhän kuitenkin valmistajan tonekartat kerro enemmän kuin kaulamikin vertailu eri kitarassa olevaan tallamikkiin.. :) Mikki kitaran mukaan, mutta kyllä noista kartoista voi hahmotella eri mikkien eroja.
 
Mulla on kahdessa eri kitarassa (Flaxwood, Tokai LC-70) ollut JB enkä sitä nyt oikein kirkkaaksi luonnehtisi. Tai no mikä on kirkas. Mulle kirkas on straton tallamikki :) Onhan siinä särmää ja purevuutta. '59 on oleellisesti vähemmän middlekäs, avonaisempi, ei siis niin tukkoinen. Punotut kielet soi kauniimmin.