Kitarat: kitarakamat ›

Tätä eroa on jo vähän aikaa tullut mietittyä. Lähes poikkeuksetta kuulostaa siltä, että brittivahvareissa Marshall, Laney jne. särö on korkeammilla taajuuksilla kuin jenkkipeleissä Mesat ym. Tästäkö johtuu osaksi se, että myös noissa jenkkiläisissä särö tuntuu olevan vähän löysempi ja "british"-termin alle luettavat vahvistimet järjestäen vähän tiukempia?
 
Uutta setuppia kun olen hommaamassa ja nyt testaillut vahvistimia, niin esim. Laney VH100R-nupissa särö tuntui jotenkin diskanttipainotteiselta, kun taas Mesan F-50 nupissa oli alempana, ja sellaiset kivat pikkurouskut löytyi heti kun väänsin kaikki nupukat (volaa lukuunotamatta) klo 12-asentoon. Vastaavaan en Laneystä voi sanoa, tiedä sitten kuulostaisiko paremmalta kun nostaisi vähän volumea. Musakauppavolumella testailin about 30 minuuttia kumpaakin.
 
Myös Marshalleissa tuntuisi särö olevan ylemmillä taajuuksilla. Hämääkö korvani minua?
 
Minkälaiset mieltymykset täällä ihmisillä on, tiukkaa vai löysää?
Onko näin, että joissain vahvistimissa säröytyy enemmän korkeat taajuudet kuin matalat ja toisin päin?
Itse pidin enemmän Mesasta, varsinkin Ibanezin Tube Screamerin kanssa lähti sellaiset laulavat leadit että huhhuh.

Minä yhdistän jenkkisoundiin yleensä sellaisen alapääjytkeen ja tuhdin alamiddlen. Brittisoundi on mulle taas pitkälti sellainen kirkkaampi, tiukempi ja rouheempi ylämiddlepainotteisempi. Jenkkisoundi murisee, brittisoundi karjuu.
 
Sitten on tietysti ne väliinputoajat. Esimerkiksi Mesan Lone Star Classicissa ja Orange Rockerverbissa on vähän niin kuin molempia (melko) sopivassa suhteessa, tosin Mesa nojaa hieman enemmän jenkkisuuntaan tummalla soinnillaan ja Oranki britteihin rouheudellaan - yllätys yllätys. Molemmista tykkäsin kovasti, tuo Mesa tuli aika yllätyksenä koska yleensä en firman vahvareista juuri välitä. Se Mesan "brittisoundinen" vehje eli Stiletto taasen oli aika tylsä eikä siinä ollut mielestäni juurikaan saarivaltakunnan meininkiä. Vähän kirkkaammalla soinnilla tuo Lone Star olisi meikäläisen makuun helkkarin kova peli, tuntui sopivan hyvin ihan metalliosastonkin taontaan asti (miinus ääri-truu-iivil-pläk-death-metal-core jutut...). Vähän hölmö kontrollipaneeli siinä kyllä on (reverbin potikat takana ja miniswitchit ikäviä käyttää). Hinta tietysti hirvittää.
 
Vaan entäpä sitten krauttisärö? Mielestäni ENGL:n, Framuksen ja Hughes&Kettnerin vahvareista löytyy kanssa oma soundinsa - jonkin verran brittisuuntaa, mutta jotenkin avonaisemmalla/enemmän kuopatulla keskialueella ja aika tiukalla fiiliksellä.
 
Itse tykkään tuosta brittisoundista eniten. Jenkkisäröt tuppaavat helposti olemaan turhankin tuhteja ja kompressoituja eikä kevyemmistä säröistä löydy samanlaista rouheutta. Brittivahvareissa tuntuu monessa olevan ongelmana, että niitä saa luukuttaa kohtuuttomilla volyymeilla, jotta sellainen yläpään sirinä häipyy ja vähän treblet pyöristyy, soundi kompressoituu sopivasti jne. Tuo treble-sirinä onkin niitä ominaisuuksia, mitkä meikäläisen korvaa eniten häiritsee. Lone Starista sitä ei tuntunut löytyvän ja Rockerverbista/Rocker30:stakin melko vähän, pienemmilläkin volyymeilla.
 
Meikäläisen Stephenson LJ-10 edustaa särösoundien osalta tuota brittiosastoa (tosin perus-Marsua hillitymmällä treblella) ja sitäkin vaivaa isommilla säröillä se yläpääsirinä. Marsuista sitä saa hillittyä presencella, mutta tässä tuntuu lääke olevan lähinnä vähempi gaini tai isompi vola (hukkuu sirinät "perussoundin" alle?). Kysäisinkin rakentajalta saako tuota vaimennettua jotenkin pienemmillä volilla vaikka jotain komponenttia (PTP-vehjettä helppo modailla) tai putkea vaihtamalla (vahvarissa voi EL84:n kaverina tai yksinään käyttää melkein mitä tahansa putkea, vakiona 6V6+EL84 yhdistelmä).
 
Mielenkiintoista on, että mun Yamaha DG combossa tuntuu olevan yksi parhaista "väliinputoajasoundeista" - ei sirinää, tuhti ja rouhea soundi jossa sopivasti yläpäätä. Sääli vaan, ettei vahvarin dynamiikka ole lähelläkään LJ-10:a. Vaan eipä kyllä mikään muukaan viime aikoina kokeilemistani putkimyllyistä tarjonnut samanlaista dynamiikkaa - LJ-10 tuntuu puhdistuvan rankemmillakin säröillä ihan pelkällä kevyellä pikkauksella.
 
Tällaista ajatuksenvirtaa tällä kertaa, lukekoon kuka jaksaa. ;)

Paljon tuli LaXulta asiaa. Vielä ei kuitenkaan selvinnyt, että onko nimenomaan se särö korkeammilla taajuuksilla briteissä, vai johtuuko tuo vain vahvistimen diskanttisesta ominaissoundista jota särö sitten vielä vähän kyydittää?
 
Kun Laneyn VH100R-nuppia testasin, niin cleanissa en sellaista turhaa diskanttisuutta ollut kuulevinani juuri ollenkaan, toisin kuin säröt oli tosi diskanttisia.

Kompit jenkillä, soolot britillä.

Kompit jenkillä, soolot britillä.
 
Pätee myös soittajiin=)

Pätee myös soittajiin=)
 
Heh! Tää oli hyvä lohkasu:)

Kompit jenkillä, soolot britillä.
 
Mulla just toistepäin... kompit britillä ja soolot jenkillä.
Tai oikeastaan tuo homma menee niin että kaikki vedetään britillä :)

Samantapaisia mutuja täältäkin usa/britti/saksa-särömaailmojen suhteen.
 
Huttukettu: Ei maistu enää, lähtis paikat hampaista jos paikkoja ois
ENGL: Toisaalta tykkään, toisaalta turhan "kliininen" särö. Saisi olla enemmän räkää. Olisi mun valinta speedmetalliin.
 
Marshall: Perusvarma rock :) Yläpäätä tosiaan vähän liikaa, yksinsoittoon kamalaa mutta bändissä leikkaa sopivasti läpi.
Laney: Vähän samaa kuin ENGLissä, sellaista kliinisyyttä kuin äänittäisi linjasoittona kitaraa ilman kaiutinemulaatiota, tavallaan... Mutta Tony Iommi-mallissa on kyllä hyvä ekstriimihevisärö ja VH100R yleisesti ottaen hyvä hevipeli.
 
Mesa: Mukavasti mureutta mutta enemmillä gaineilla suttuinen soundi. On tosiaan bassoa mutta ylämiddle (nuotit selkeiten erottuu tässä osassa spektriä) tuntuu lähes puuttuvan joskus.
 
--
 
Orangen Rockerverbiä en ole vielä testaillut mutta ehkä siitä löytyisi sitä mitä haen? Ainakin löytämäni ääninäytteet ovat erittäin lupaavia. Tykkäisin marshall-henkisestä säröstä mutta ilman sitä ylikirkkainta yläpäätä. Toisaalta, ehkä sitä voisi kompensoida kaiutin/elementti-valinnoilla?
 
Mutta se on vissi että dynamiikka on meikäläiselle tärkeää. Kitaristina kadehdin basisteja siinä mielessä että bassossa on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa soittodynamiikalla soundiin.

Kitaristina kadehdin basisteja siinä mielessä että bassossa on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa soittodynamiikalla soundiin.
 
What?

Tarkoitin siis sitä että bassoa kun nyplää sormilla niin oikean käden tatsilla on suurempi vaikutus soundiin kuin särökitaralla ja plektralla. Isompi särö kaventaa aina dynamiikkaa, ja vaikka soittaisi puhtaammalla soundilla niin ero forte fortissimon ja piano pianissimon välillä on mielestäni soundillisesti pienempi kitaralla kuin bassolla.
 
Mahdoinkohan vieläkään tehdä itseäni ymmärretyksi? :S

Tarkoitin siis sitä että bassoa kun nyplää sormilla niin oikean käden tatsilla on suurempi vaikutus soundiin kuin särökitaralla ja plektralla. Isompi särö kaventaa aina dynamiikkaa, ja vaikka soittaisi puhtaammalla soundilla niin ero forte fortissimon ja piano pianissimon välillä on mielestäni soundillisesti pienempi kitaralla kuin bassolla.
 
Mahdoinkohan vieläkään tehdä itseäni ymmärretyksi? :S
 
Voihan kitaraakin soittaa puhtaana ja sormilla, ja bassoa vastaavasti vitullisella säröllä ja plekulla.
 
Mutta joo. Tajusin pointin.

Engl: Toisaalta tykkään, toisaalta turhan "kliininen" särö. Saisi olla enemmän räkää. Olisi mun valinta speedmetalliin.
 
Jep. Samoilla linjoilla. Tohon onneksi löytyi ratkaisu samalta valmistajalta, nimittäin se Classic Tube -sarja. Sellanen hyvä välimallin vehje, enemmän sinne brittiin kallellaan. Erittäin hyvät perinnerokkisoundit, joskaan ei ihan niin puukkoiset, kuin esim Marsuissa. Omaansa tietysti mainostaa mielellään, mutta jotenkin nyt on vaan löytynyt itselle istuva peli. Osaltaan tähän vaikuttaa varmaan myös nuo 10" kartiot, joiden soundista tykkään mielettömästi. A/B -testi 12" kaappiin (samantyyppisillä elementeillä) komppaa "diagnoosia".
 
Marsu ei jotenkin ole koskaan toiminut telen kanssa ja muita kitaroita en enää käytä. Mesa-tyyppinen särö ei muuten vaan jotenkin oikein mulle putoa. Jotain siltä väliltä siis. Hiwatt kyllä kuumottelis kovasti... Soundi vaan on tietysti sellanen yltiöbritti.
 
Keski-Eurooppalaisissa on muitakin erittäin hienoja välimallin hommia, esim. Koch, josta on paljon omia kokemuksia. Soundit on just sieltä välistä, tarpeeksi tiukat, mutta ei liian kireät.
 
Jos jomman kumman välillä pitää ehdottomasti päättää, niin kyllä sinne britteihin mennään säröissä ja puhtaat sitten fender-hommaa. Tele+fender= kivaa twangia ja kuulovaurio...

Jotain siltä väliltä siis. Hiwatt kyllä kuumottelis kovasti... Soundi vaan on tietysti sellanen yltiöbritti.
 
Hmmm..Onko yltiöbritti hyvä vai huono juttu? Ehdottomasti hienoin puhdas mitä noista brittivehkeistä olen saanut. Ja oikeastaan yhtään mistään. Tai no, on niitä muitakin hienoja soundeja muttei yhtään sen parempia. Erillaisia vaan. Säröjä en ole tosta edes koittanut :)

Hmmm..Onko yltiöbritti hyvä vai huono juttu? Ehdottomasti hienoin puhdas mitä noista brittivehkeistä olen saanut. Ja oikeastaan yhtään mistään. Tai no, on niitä muitakin hienoja soundeja muttei yhtään sen parempia. Erillaisia vaan. Säröjä en ole tosta edes koittanut :)
 
Niinpä, tiedä sitten. Mulle se on ihan positiivinen juttu, vaikka ei se ihan täydellinen soundi-ihanne olekaan. Siihen Hiwatt-hommaan liittyy niin paljon muutakin, kuin se soundi. Esim. The Who... Mä olen aina digannut Pete Townshendin säröistä, ne on tarpeeksi väkivaltaiset tohon rokkihommaan. Ja näyttäähän se 6 kaappia ihan hemmetin hienolta! Omat testikokemukset on erittäin vähäiset, mutta pelkästään positiiviset.

Hmmm..Onko yltiöbritti hyvä vai huono juttu?
 
Mielestäni ei ole ainakaan huono... mutta löytyy niitä jenkeistäkin vastaavia "brittisaundisia" vaffareita. Mielestäni Fenderit ovat hyvä esimerkki sellaisista.
 
Siispä... tässä tullaan siihen että Fender + Britit ovat niitä kultaisia vermeitä millä tuottaa meikäläisen hippirock-saundit. Tästä syystä vahvistinarsenaali onkin lastattu briteillä. Ashdowniin olen tykästynyt ERITTÄIN kovasti... sen jokainen saundi on kerrassaan mainio. Clean-kanavan gainia säätelemällä päästään ihanista cleaneista aina sopivaan bluesruttuun, 2. kanavalla saundeja piisaa aina kevyistä rosoista hardrock-menoihin saakka ja gain vähän yli puolenvälin, middleä ja trebleä pois niin rupee kuulostamaan fuzzahtavalta. Aivan tajuttoman monipuolinen tuo vehjas.
 
Sitten 3. kanava toimii vähän kuin 2. kanavan boostina. Eli maximissaan hardrock osastolta siirrytään kunnon 80s ja 90s metalliin. Kaiken tämän päälle kun vielä lisätään 2 mastervolaa niin paras 40W britticombo valmis :) Tuhkatalas ja kädetylös!
 
Ehdottomasti hienoin puhdas mitä noista brittivehkeistä olen saanut. Ja oikeastaan yhtään mistään. Tai no, on niitä muitakin hienoja soundeja muttei yhtään sen parempia. Erillaisia vaan. Säröjä en ole tosta edes koittanut :)
 
HattiWatti kiehtoisi minuakin... juuri siitä syystä että se on ollut 60/70-lukujen vaihteessa SE kone millä moni sen aikainen hippiäinen soitteli. Saiskohan niitä halvalla UK-ebaysta? Pitänee tarkastella mestoja.

Aika kovasti tuntuisi kaikki olevan brittisärön puolella. Mua häiritsee ainakin Laneyssa ja Marsussa särössä juuri se, että ne on aivan liian yläpääpainotteisia, mä kun tykkään pehmeämmistä soundeista. Fender on asia erikseen, niitä cleaneja mielellään kuuntelee, mutta kun säröjäkin pitää saada, niin kahden nupin systeemi rajaa itsensä hintansa takia pois.
 
Mulle Englin säröistä tuntuu puuttuvan se jokin, en sitten tiedä olisiko se kliinisyys just se mikä häiritsee.
 
Ylämiddlen puutetta Mesassa? Mitä?

Ihan sama, kunhan sitä on paljon :)

Aika kovasti tuntuisi kaikki olevan brittisärön puolella. Mua häiritsee ainakin Laneyssa ja Marsussa särössä juuri se, että ne on aivan liian yläpääpainotteisia, mä kun tykkään pehmeämmistä soundeista.
 
Oletko ajatellut että skeban ja vaffarin väliin tulisi EQ-poljin jolla voisi tarvittaessa boostata sitä alapäätä. Vähän kuin viagraa vaffarille :)
 
Fender on asia erikseen, niitä cleaneja mielellään kuuntelee, mutta kun säröjäkin pitää saada, niin kahden nupin systeemi rajaa itsensä hintansa takia pois.
 
Mites olisi Orange? Vox-tyyppiset cleanit ja Marshall-tyyppiset säröt mielestäni. Kaksi hyvää saundia ympätty yhteen rasiaan.
 
Mulle Englin säröistä tuntuu puuttuvan se jokin, en sitten tiedä olisiko se kliinisyys just se mikä häiritsee.
 
Saksa on paska maa, sanoi Rätykin jo aikanaan. Ei ne vaan osaa vaffareita tahi soittimia valmistaa :)
 
Ylämiddlen puutetta Mesassa? Mitä?
 
Mielestäni Mesan Rectot ovat "löysiä"... toiset tykkää toiset ei. Joku muu Mesa voisikin olla parempi ratkaisu. F-sarjanen tai Mark IV tms...

Niinpä, tiedä sitten. Mulle se on ihan positiivinen juttu, vaikka ei se ihan täydellinen soundi-ihanne olekaan. Siihen Hiwatt-hommaan liittyy niin paljon muutakin, kuin se soundi. Esim. The Who... Mä olen aina digannut Pete Townshendin säröistä, ne on tarpeeksi väkivaltaiset tohon rokkihommaan. Ja näyttäähän se 6 kaappia ihan hemmetin hienolta! Omat testikokemukset on erittäin vähäiset, mutta pelkästään positiiviset.
 
Ei kyl lähe The Who säröt ihan helpolla. Sehän olis Hiwatti (eli siis monta Hiwattia) täysillä, niin että pääte menee särölle. Se ei Hiwatissa mene kovin helpolla särölle. Kuitenkin kyseessä on 100W vehje ja erittäin laadukkaan muuntajat yms eli ei kyykkää tosiaankaan helpolla. Onhan niitä sitten 50w versio ja niissä 2-inputtisissa on enempi etuastesäröä mut se ei ole noissa se juttu.
 
Mut mulle toi puhdas on just se juttu. Siihen sopii tosi hyvin säröt eteen. Esim ODlla ryyditetty big muff, delayllä ja ehkä vibellä höystettynä tarjoilee aika semmoset Pink Floyd-liidisäröt. Ja se on mahtavaa.
 
HattiWatti kiehtoisi minuakin... juuri siitä syystä että se on ollut 60/70-lukujen vaihteessa SE kone millä moni sen aikainen hippiäinen soitteli. Saiskohan niitä halvalla UK-ebaysta? Pitänee tarkastella mestoja.
 
Ei saa halvalla. Suomesta voi hyvinkin saada paljon halvemmalla. Ebayssä noista maksetaan ihan sikasummia. Plexipalace.com on hyvä paikka ihmetellä Hiwattiin liittyviä juttuja. Siellä on paljon juttua käypäsistä hinnoista. Niiden mielestä 1600$ on oikein sopuhinta Hylight Hiwattista. En kehtaa edes sanoa mitä itse maksoin :)
 
Joku muu Mesa voisikin olla parempi ratkaisu. F-sarjanen tai Mark IV tms...
 
F-sarjan säröt on mun mielestä semmosia veteliä plörinöitä. Mark-sarjalaiset ei sitten taas ole. Tai no, en mä oo soittanut kun kolmosella ja nelosella. Nelosellakin vaan kaupassa. Se oli oikein kiva. Pehmeä ja kallis. Kolmonen on vähän nenäkäs. Nomadista mulle jäi paljon parempi kuva kuin F-sarjasta. F-sarjan nuppi vois olla kova juttu sen saman sarjan kaapin kanssa. Ainakin Englin kanssa siitä kaapista lähti poikkeuksellisen hyvä soundi.

Oletko ajatellut että skeban ja vaffarin väliin tulisi EQ-poljin jolla voisi tarvittaessa boostata sitä alapäätä. Vähän kuin viagraa vaffarille :)
 
Mutta jos olisit nainen ja valitsemassa itsellesi miestä, niin etkö mielummin valitsisi sellaista joka lähtee kunnolla käyntiin jo ilman sitä viagraa ;)
 
Mites olisi Orange? Vox-tyyppiset cleanit ja Marshall-tyyppiset säröt mielestäni. Kaksi hyvää saundia ympätty yhteen rasiaan.
 
Ei toimi Marshall-soundi mulle.
 
Mielestäni Mesan Rectot ovat "löysiä"... toiset tykkää toiset ei. Joku muu Mesa voisikin olla parempi ratkaisu. F-sarjanen tai Mark IV tms...
 
Tai Road King...huoh...
 
No, kyllähän Rectoista aivan ultimaattisen rock/hevi-soundin saa, mutta ongelmana on ettei sitten paljon muuta saakaan. En ole muuten ikinä tajunnut, miksi Mesa on ympännyt niihin kolme kanavaa kun niitä selvästikään ei ole miksikään all around-vahvareiksi tarkoitettu.
 
F-sarjalainen on minulla nyt ykkösvaihtoehtona. Todennäköisesti F-100 nuppi. F-50 ajattelin ensin, mutta jos haluaa aivan ultra cleaninin soundin ilmaan mitään rosoja gainia joutuu pitämään klo 9 kohdalla, ja silloin on vaikea saada kanavia balanssiin jos vähän kovemmalla pitää toista kanavaa. Siihen sitten Ibanezin TS-9DX niin johan lähtee. F-50:n cleani oli jotain aivan ihanaa.