Kitarat: kitarakamat ›

Fenderin tele olis hankintalistalla ja nyt kiinnostaisi mielipiteet molemmista otsikon malleista.
 
Eli tuo perus American malli irtoais noin tonnin pintaan ja tuo Deluxe olis ilmeisesti hieman tyyriimpi. Soitettavuus on molemmissa erinomainen, joten noitten osien laatu tässä enemmän kiinnostaa.
 
Tuossa Deluxessa on se Fenderin S-1 -mikitys ja ilmeisesti hurinattomat mikit (toisin kuin Standardissa). Lisäksi tuolla mainitaan Deluxessa olevam "a modern chrome stainless steel Tele bridge with chrome-plated solid brass saddles".
 
Periaatteessa sitä vois ostaa American Standardin ja ostaa siihen hurinaton tallamikki.. mutta kommentteja otan mielelläni vastaan!

Sanon mielipiteeni noihin hurinoihin... Ei sitä kuule soittaessa...

Periaatteessa sitä vois ostaa American Standardin ja ostaa siihen hurinaton tallamikki.. mutta kommentteja otan mielelläni vastaan!
 
Jos perinnetelesoundia + hurinatonta mikkiä hakee, pääsee parempaan lopputulokseen Kinmanin (www.kinman.com) mikeillä kuin Fenderin omilla hurinattomilla. Tosin ihan asiallisia ne fenderitkin ovat...
 
S-1 systeemillähän saa telessä ainoastaan mikit sarjaan/rinnan...? Minun mielestäni sen toteuttaminen 4-asentoisella kytkimellä on paljon käyttäjäystävällisempi ratkaisu (kytkentä: http://www.guitar-mod.com/tele_4way.gif).
 
Eli minun mielestäni: American ja modausta oman maun mukaan.
 
edit: Sama talla noissa on ainakin aiemmissa vuosimalleissa ollut.

Jos perinnetelesoundia + hurinatonta mikkiä hakee, pääsee parempaan lopputulokseen Kinmanin (www.kinman.com) mikeillä kuin Fenderin omilla hurinattomilla. Tosin ihan asiallisia ne fenderitkin ovat...
 
Ei nyt välttämättä perinne telesoundia vaan tuo tallamikki saisi olla hurinaton ja toimia hyvin raskaammaskin mäiskeessä.
 
Pitänee kattella nuo Seymour Duncanit ja DiMarziotkin läpi.

tallamikki saisi olla hurinaton ja toimia hyvin raskaammaskin mäiskeessä.
 
Pitänee kattella nuo Seymour Duncanit ja DiMarziotkin läpi.
 
Tuollaisessa tapauksessa suosittelen lämpimästi yksikelaisen kokoista humpparia. Esimerkkeinä vaikkapa DiMarzion ToneZone, josta irtoaa tarpeentullen myös hyvin singlemäinen krispy. Tosin hieman LP-henkinen, mikä ei tietenkään ole välttämättä huono juttu. Duncanin lil'59 toisena vaihtoehtona, jos ei halua ihan sille heavyheavyheavy/fuusiolinjalle lähteä.