Kitarat: kitarakamat ›

Aloin tuossa muistelemaan nykyisyydessä ja menneisyydessä omistamieni kitaroiden sointia (mm. Fenderiä, Jacksonia, LP-kopioita) ja tuntuu, että H-H -konfiguraation sisältävät soivat yleensä koko otelaudalta tasaisesti, kun taas H-S-S (tai muuten kolme mikinkoloa sisältävät, eli myös H-S-H tai S-S-S) kanssa on ollut merkittäviä dead spottien ongelmia, yleensä otelaudan puolivälissä tai vähän ylöspäin. Onkohan sattumaa vai huuhaata, vai tekeekö tuo ylimääräinen kolo mahdolliseksi ilkeitä resonansseja, jotka voimistavat kaulan dead spottien vaikutusta tms.?

Tarkoitatko kitaroiden akustista sointia vai vahvistimen kanssa?

Akustista sointia meinaan. Mikkien magneettikentän aiheuttamista häröilyistä ei kai pitäisi olla kyse, koska nuo dead spotit säilyy, vaikka mikkejä kuinka alas ruuvaisi.
 
Toki sähköisesti reilun särön kanssa nuo dead spotit kuulee vielä ikävämmin, kun kielen ääni rupeaa "tärisemään" perustaajuuden häipyessä pois, tai miten sen nyt selittäisi :)

Hmm, kuulostaa kyllä erikoiselta. Oliko kaikki kitarat suurin piirtein samaa hintaluokkaa (vertailukelpoisia) keskenään? Tottakai koverrukset soundiin vaikuttaa, muttei kai aivan korvin kuultavaa eroa tee jos kyse on vain mikkien koloista. Itse en ole moiseen törmännyt enkä edes kuullut ennen mikkikolojen koverruksia ja dead spotteja yhdistettävän, mutta olisi mielenkiintoista testata kitaroita joissa olet tuollaisen huomannut. Ennen kuin olen itse asian todennut, väitän sulla käyneen vaan aikamoista sattumaa. Tosin HSS/HSH-mikityksellä varustetuista kitaroista ei mulla paljoa kokemusta olekaan, kun on aina ollut HH tai SSS.
 
Millä kitaroilla tuon olet huomannut (merkkejä ja malleja)? Oletko varma, että ongelma on ollut dead spotit? Mä en vaan keksi miten nämä kaksi asiaa voisi ilman järkyttävää aasin siltaa yhdistää.

Oikeastaan niin, että nämä hyvin soivat H-H -kitarat ovat / ovat olleet kohtalaisen halpoja, esim Jacksonin JS30 ja DX10D, ja vähemmän hyvin soineista mm. hieman hintavampi Richie Sambora -strato (Mexico). Ikinä en ole tainnut stratoa tavata, joka ei dead spotteja sisältäisi :)

Oikeastaan niin, että nämä hyvin soivat H-H -kitarat ovat / ovat olleet kohtalaisen halpoja, esim Jacksonin JS30 ja DX10D, ja vähemmän hyvin soineista mm. hieman hintavampi Richie Sambora -strato (Mexico). Ikinä en ole tainnut stratoa tavata, joka ei dead spotteja sisältäisi :)
 
Noissa Jacksoneissa on mikit rungossa ja vain niille on koverrettu tila, kun taas Stratoissa on enemmän koverruksia. Jos juttu on tullut esiin noilla kitaroilla, niin kuulostaa siltä ettei olla vain dead spottien kanssa tekemisissä. Onhan noissa jo valmiiksi niin erilainen sointi. Asiaahan voisi tutkia vaihtamalla kaulan HH-mikeillä varustetusta kitarasta saman tyyppisen SSS-mikityksellä tehdyn kitaran kanssa jonka kaulassa niitä dead spotteja tuntuu olevan. Joka tapauksessa mä lähtisin etsimään tuolle syytä jostain muualta kuin dead spoteista.

Tämän ketjun aloituksen innoittikin yhdenlainen eksperimentti.. nimittäin minun DX10D:n kaula ilmeisesti sisältää taipumusta deadspotteiluun (esim. G-kielen 14.nauha), mikä tuli ilmi, kun testasin sitä Jackson DK2:n (HSS) runkoon. DK2-runko saattoi olla kyllä susi yksilö, mutta joka tapauksessa deadspot-ilmiö oli sen kanssa selvästi voimakkaampi ja ikävämpi. DX10D:n rungolla huomaa vain aavistuksen verran lyhentyneen soinnin.

Voisitteko kertoa tarkemmin deadspoteista ja ne löytää.

Tässä hieman tieteellispainotteinen juttu asian tiimoilta:
http://www.acoustics.org/press/137th/fleischer.html

Dead spotteja ei pidä sekoittaa nauha-pohjaisiin "vikoihin". Eli jos nauhan profiili on hiottu väärin, varsinkin jos kaulan päästäkatsottuna nauhan reuna nousee terävästi ylös ja sitten laskee loivasti alas mentäessä bodyä kohti (tämä siis hyvin lyhyellä matkalla, itse nauhan profiilissa eli poikkileikkauksessa). Tämä aiheuttaa särisemättömän dead-spot efektin. Tämän voi tunnistaa esim painamalla kieltä nauhaan vaikkapa plektran reunalla että kosketuspinta tulee pieneksi ja paine on kovempi -> soinnin kuolleisuus häviää.
Tästä viastahan sitten selviää oikeaoppisella nauhojen hionnalla + "crownauksella" tai pahimmassa tapauksessa nauhan vaihdolla.
 
Itse olen useimmiten löytänyt aloittajan kuvailemia dead spotteja nimenomaan stratoista ja pahiten ehkä sävel-A, soitettuna D-kielellä 7-välistä. Tämä tosin vaihtelee kitaran mukaan. Liekö tuossa bodyn aukotuksessa jotain taikaa, kun tuntuu tuo Lead III (2*humb) soivan todella voimakkaasti ja pitkään vaikka puut vastaa stratoa? Ja näitä DS:ä on löytynyt useista kitaroista lähes hinnasta riippumatta. Tuo "tieteellinen" tutkimus valaisee kyllä asiaa (sait plussan!), mutu pohjalta on jotenkin näin sitä tullut joskus mietittyäkin. Joskus taas on tullut mieleen että miten se kaularauta ja sen "kireys" vaikuttanee sointiin?
Hieman asiaa sivuten, akustisissa aika jännän efektin saa aikaan ns. fatfinger siellä kaulan päässä. Sustainia tulee jonkin verran lisää, ja nimenomaan riittävästi että sen kuulee ja tuntee soittettaessa.