Ihan mielenkiinnosta kyselen, että onko kenelläkään enää Westone Rainbow II kitaraa? En sen tarkemmin ole tutkinut, että milloin noiden tekeminen lopetettiin. Omani (sunburst, tämä se väri kait on) ostin suurin piirtein vuonna 1984. Taisipa ostohinta uutena olla laukkuineen noin 2.300 markkaa. Ei se käsittääkseni mikään arvokitara ole noin niin kuin rahallisessa mielessä. Näyttäisi hintapyynnöt olevan ulkomailla noin 500 euroa. Hyvä japanilainen puoliakustinen kitara se on kuitenkin ollut. Edelleen on erittäin käyttökelpoinen. Mukava olisi muutenkin saada tietää näistä Westone kitaroista, jos jollakin on tietoa. |
Kiitos linkeistä. Minulla onkin näköjään 2 versio tästä kitarasta. Sinänsä ihan hauskaa, että parina viime vuonna olen ajatellut, että olisi joskus mukava hankkia sellainen kitara, jossa otelauta on eeben puuta. Ihan siis vain kokeilumielessä. No, nyt sitten ilmeni linkistä, että minulla on ollut sellainen viimeiset 34 vuotta. Luulin nimittäin kaikki nämä vuodet, että otelauta on ruusupuuta. |
Mulla tais joskus 15 sitten olla samanlainen Rainbow II natural värityksellä. Muistaakseni oli aivan helkkarin hyvä 335 henkinen puoliakustinen . Yksi niistä harvoista kitaroista, jonka myymistä olen joskus jälkeenpäin harmitellut. Kamaahan on sopivasti, tilaa vaan liian vähän. |