Aihe: Tehonpuolituskytkin putkivahvistimeen? 1 2 | |
---|---|
![]() 27.09.2006 00:07:23 | |
Tarkoituksena olisi saada 120 wattisesta putkivahvistimesta hyvää soundia ulos hieman inhimillisemmällä äänenvoimakkuudella. Mitä nyt olen tältä palstalta lukenut, niin tehojen puolittaminen vaikuttasi juuri sopivalta ratkaisulta. Olen ymmärtänyt että tehojen puolittaminen saattaa vaikuttaa vahvistimen soundiin muutenkin, joten siksi ajattelin että voisi olla kätevää jos saisi asennutettua kytkimen, josta voi valita 60W tai 120W tilanteen mukaan. Kysymyksiä: 1) Vaikuttaako tehojen puolitus jotenkin vahvistimen soundiin? (muuten kuin että murea soundi lähtee pienemmällä volumella) 2) Onko tällaisen tehonpuolituskytkimen asentaminen mahdollista ja järkevää? Kokemuksia? Paljonko maksaa ja missä? 3) Olisiko sittenkin järkevämpää tehdä tehonpuolitus perinteisesti ilman mitään ylimääräisiä kytkimiä? Mitä sellainen maksaa? En uskalla lähteä repimään putkia irti enkä varsinkaan tekemään mitään muita modauksia itse, ajattelin pistää jonkun ammattimiehen asialle. Ettei tuolle kallisarvoiselle kapistukselle vaan käy mitään vahinkoa.. WWW.THEBADEXCUSE.NET | WWW.2NDSUICIDE.COM | Parhaat soolot lähtevät G-kieltä venyttämällä. | |
![]() 27.09.2006 01:05:38 (muokattu 27.09.2006 01:12:08) | |
mä oon ehkä aika väärä tyyppi kommentoimaan tota kaikkee mut sen verran tiedän ja voin sanoo et meijän bändin keskuudessa on ollu iha toi perinteinen putket pois ja tehot puoleen. kuten myös moni muu kitarahemmo täältä ja muualta on tehny saman ratkasun! ite en lähtis tekee. ehdottomasti ammattiukko ni varmaa tulee hyvä ja toimii. sillee saat ajettuu putkii paremmin ja saundi luonnollisesti ns.paranee mitä lujemmalla putkivehjettä huudattaa. ja frendin fenderin twinissä ainaki saundi on sikahyvä!en usko et vaikuttaa saundiin tuo puolitus. ei sen pitäs saundiin vaikuttaa huonol taval.ehkä päinvastoin. eli paremmax! kytkimistä ei oo harmainta aavistusta.en oo oikee kuullukkaa! se fenderi oli 100 W ja ei sitä pysty huudattaa ku iha sika pienil volumeil ku se räyhää nii saatanasti.tuntu et se putkisaundi ei oikee päässy ajaa asiaansa nii hyvin! nyt ku se on 50W ni saa ajettuu paljo helpommin ja putkisaundi tulee paremmin elementtiinsä! sehän siin on olennaista et saa laittaa nuppeja kaakommax ja saundi paranee...ainaki mun mielestä. hinnast ei oo tietoo..en muista paljo sil makso ja et missä ni on oikeestaa 2 paikkaa mut en viitti hehkuttaa enempää niistä ku oon sitä jo tehny tossa toisessa topicissa iha riittävästi näköjää nii et jotain rupes jo korpeemaan. lue toi alempi topicci mis puhutaan putkista jne...sielä se vastaus saattas olla! toi tekiskö joku putkienvaihdon ja biasoinnin. | |
![]() 27.09.2006 06:53:40 | |
Eipä se mekkala taida hirviästi pienetä vaikka tehot puolittuiskin. Varmaan kannattaisi ostaa pienempitehoinen vahvistin, jos haluaa täysillä soitella. | |
![]() 27.09.2006 07:36:14 | |
Eipä se mekkala taida hirviästi pienetä vaikka tehot puolittuiskin. Varmaan kannattaisi ostaa pienempitehoinen vahvistin, jos haluaa täysillä soitella. Siis mitä V----a? Turhaa | |
![]() 27.09.2006 08:24:09 | |
Siis mitä V----a? Varmaankin sitä ajetaan takaa että 50 wattisena vahvistin olisi kuitenkin vaan jotain 3 desibeliä hiljaisempi kuin 100 watin vastaava. Järkevämpää olisi keinokuorman laittaminen, tai selvästi pienemmän vahvistimen hommaaminen. | |
![]() 27.09.2006 08:25:29 | |
Itselläni Peavey 6505+ ja sillä ei ainakaan ajella nupit kaakossa, kyllä ne enemmänkin lounaaseen sojottelee! En ole vielä päässyt kunnolla perehtymään putkimaailmaan, mutta olisiko nuppiin tosiaan rakennettavissa joku tehonpuolitus vai tulisiko keinokuorma kysymykseen. Onhan se totta että soundi alkaa aueta vasta siinä vaiheessa kun pitää jo tunkea tulppia korviin kun yksin soittelee... Tämä ketju vaan osui tähän passelisti, joten oli pakko osallistua ja nyt vasta käytän hakua... | |
![]() 27.09.2006 08:45:58 (muokattu 27.09.2006 08:47:14) | |
60 wattiakin on jo verrattain suuri määrä; kun nykyisellä setupillani uskaltaa (olohuoneessa) korvia särkemättä pistää volat ehkä puoleen väliin. Ja setuppi ompi siis 5W Ibanez ValBee -vahvari tuuutattuna 2x12 Greenbackien kautta ilmoille. Eli henkilökohtaisesti ehdottaisin huomattavasti pienempää vahvaria. Tietty, jos haluaa headroomia, niin sitten menee iteroinniksi. Tai sitten se keinokuorma on kanssa järkevä vaihtoehto. Ruista ranteeseen ja pettua pohkeeseen! | |
![]() 27.09.2006 09:46:48 | |
Tai sitten se keinokuorma on kanssa järkevä vaihtoehto. Monivuotisena Koch Loadboxin käyttäjänä voin kyllä sanoa ettei edes se keinokuorma ole mikään autuaaksi tekevä vaihtoehto jos on tuollainen monsteri kyseessä. Sormituntumalla haarukoiden tuollainen 120w putkivahvistin kykenee tuottamaan möykkää yli 120 dB:tä ja jos esim. tuon LoadBoxin maksimivaimennus on 2% asennossa, eli kun 98% prosenttia läpimenevästä energiasta muutetaan lämmöksi, on n. 15dB niin pienellä vähennyslaskulla keinokuorman jälkeekin mökää syntyy vielä yli 105dB, mikä on ainakin kerrostaloon pikkasen liikaa. | |
![]() 27.09.2006 10:20:27 | |
keinokuorman jälkeekin mökää syntyy vielä yli 105dB, mikä on ainakin kerrostaloon pikkasen liikaa. Kotona soitellaankin PodXT Pro:lla, mutta 120w on mulle liikaa treenikämpälläkin. Ja ei, nupin vaihto ei tule kysymykseen =)) Mutta jos jollain on kokemusta 5150/6505 puolituksesta niin neuvot ovat tervetulleita. Jos siihen löytyy ihan selkeä ohje niin sitten raahaan nupin meidän sähkömiehelle, muutoin johonkin ammattilaiselle. | |
![]() 27.09.2006 11:57:22 | |
tehon pulitus on yhtäkuin -3 db. ei tunnu paljolta mutta vaikuttaa jonku verran anyway siihen et kuin paljo lujempaa pystyy ajaa. | |
![]() 27.09.2006 12:20:59 | |
Ois aika muree tuon Marsun puolittaminen. Onnistuuko 50 wattisessa vehkeessä tuo puolitus siten, että ottaa sen toisen pääteputken irti? Joutuuko biasoida uusiksi sen jälkeen? Vai pitäiskö hommata vaan se keinokuorma? | |
![]() 27.09.2006 12:25:00 (muokattu 27.09.2006 12:26:23) | |
Kun on kaks pääteputkea niin ei oikein onnistu tuo puolittaminen putkia vähentämällä. Yhdellä putkella AB-luokan push-pull vahvarissa jäisi aallon toinen puolikas vahvistamatta ja soundi olisi aika kamala. Ihmiskunta on ylittänyt rajan. Pakokeinoja nopeutuvalta tuhoutumiselta säästymiseksi ei ole. | |
![]() 27.09.2006 12:40:52 | |
Yksi tehonpuolituskytkin on n.s. pentodi/triodi-kytkin. Tämä vähentää tehoja about puolella. Triodiasennossa tehot pienenee, mutta soundi muuttuu myös hieman tummemmaksi ja pehmeämmäksi. on sitten makuasia jos siitä tykkää tai ei. Tämä keino toimii myös Härskin kaksipiippuisessa. Toinen tehonvähennyskeino, joka myös toimii sekä neljä että kaksipiippuisissa, on potikka jolla voi portaattomasti vähentää toisen pääteastepuolen hönkää ainaa nollaan asti. Pienimmillään pääteaste toimii sitten parin watin a-luokkaisena päätteenä. Tästä voi lukea lisää Kevin O´Connorin "The Ultimate Tone 4", joka ilmestynee joskus alkutalvesta. En muista ulkoa jospa tästä olisi olemassa hänen aikaisemmissa kirjoissa joku kaava. Voipi olla. | |
![]() 27.09.2006 13:53:05 (muokattu 28.09.2006 16:01:58) | |
Yksi tehonpuolituskytkin on n.s. pentodi/triodi-kytkin. Tämä vähentää tehoja about puolella. Triodiasennossa tehot pienenee, mutta soundi muuttuu myös hieman tummemmaksi ja pehmeämmäksi. on sitten makuasia jos siitä tykkää tai ei. Tämä keino toimii myös Härskin kaksipiippuisessa. Toinen tehonvähennyskeino, joka myös toimii sekä neljä että kaksipiippuisissa, on potikka jolla voi portaattomasti vähentää toisen pääteastepuolen hönkää ainaa nollaan asti. Pienimmillään pääteaste toimii sitten parin watin a-luokkaisena päätteenä. Tästä voi lukea lisää Kevin O´Connorin "The Ultimate Tone 4", joka ilmestynee joskus alkutalvesta. En muista ulkoa jospa tästä olisi olemassa hänen aikaisemmissa kirjoissa joku kaava. Voipi olla. MOI Kyllä TUT 4 on jo ilmestynyt. Tuo mainitsemasi kykentä on hyvänkuuloinen ja toimiva kytkentä. Siinä ikäänkuin pystytään säätämään portaattomasti push-pullin ja single endid vaahvistimen välillä. Tehoa voi puolittaa ja minusta soundia parantaa vaihtamalla 6V6: set päätelampuiksi. Lisäksi on vielä tällainen tehon puolitus 4-pillisissä koneissa:kahden pääteputken katodit irti maasta kytkimellä. | |
![]() 27.09.2006 14:01:46 | |
Nyt rupes tulemaan niin norjaa että mä katselen vaan niitä keinokuormia. Pitänee kysyä jostain lainaksi ensin... näkyvät pyörivän 300-450€ välillä. Jos Hämeenlinnan nurkilla joku omistaa moisen ja voisi vuokrata pariksi päiväksi kokeiluun niin kättä pystyyn :) | |
![]() 27.09.2006 14:13:48 | |
Kannatta miettiä Power Scaling-boksia ennen kuin ostaa keinokuorman. | |
![]() 27.09.2006 14:21:45 | |
Mitä muuten tapahtuisi jos ottaisi screamerista toisen päättärin pois? | |
![]() 27.09.2006 14:57:13 | |
Kannatta miettiä Power Scaling-boksia ennen kuin ostaa keinokuorman. PS:n asentaminen ei ohjeista huolimatta ole sitten helppo.... Kotio eri vehkeet ja kämpille miesten vehkeet.... /sv - tone is everything - Q: Is solid-state really as evil as you say? A: Yes (R.Aiken) | |
![]() 28.09.2006 00:30:11 | |
Yksi tehonpuolituskytkin on n.s. pentodi/triodi-kytkin. Eli mikäs tää käytännössä sitten on? Löytyykö perusvaffareista tälläi pentodi vakiona:) ja sen sais muuteltua triodille:)? Nimittäin tuo saundin tummuminen ja pehmeneminen ei ois yhtään pahitteeksi... Tunteella päin vittua. | |
![]() 28.09.2006 01:01:24 | |
Kevin O´Connorin "The Ultimate Tone 4" Mielenkiintoista! Pitääpä tutustua. Rakensin taannoin Fenderin Blues Deluxeen Sundown-vahvistimista tutun Governor-säätimen, jolla putkien hönkää vähennettiin potikalla. Onnistunut modaus, kuulosti paremmalta kuin se joku keinokuorma mitä joskus kokeilin. Eikä ollut kovin vaikea tehdä. Sundownin kytkikset (esim A-50) vaan googlesta, ja kolvi lämpeemään... :o) "Every being in the universe knows right from wrong, Mark."
-Prot, 2001 | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)