Aihe: Mesa Boogie Caliber ja Studio sarjan combot
1
Rypsolisti
24.12.2006 01:09:29
Eli kyseisen sarjan .50 Caliber+ ja Studio .22+ putkikomboista olen kiinnostunut. Koitin hakua käyttää mutta tällä kertaa ei toiminut edes epävirallinen hakukone joten kysyn nyt täältä. Juuri nuo m.netin torilla olevat Mesat rupesi kiinnostamaan.
 
Sen verran noista tietoa löysin että ymmärsin että .50 Caliberissa on 50 wattia ja Studio .22:ssa 22 wattia niin kuin nimistäkin voi jo päätellä. Onko Studiossa kaksi kanavaa, jotenkin ymmärsin että Caliberissa on vain yksi, saattaa tietysti riippua mallistakin. Myös mietitytti että miten riittää tuo 22w bändi ja keikka soitteluun? Joissain arvosteluissa kehuttiin että ihmeen hyvin pärjäisi mutta tiedä siitä sitten, ehkä. Entäs noin yleisesti ottaen mitenkä soveltuu esim. hard rockin tai heavyn soittoon? Tarvitseeko pedaalia lisäksi vai lähteekö tarpeeksi omaa säröä? Monipuolisiksi ovat monet noita kehuneet mutta sitten on myös hieman arvosteltu noiden Mesojen puhtaita soundeja. Koitan jos pääsisin noita itse kokeilemaan. Tarkennan vielä että bändi soittoon tulee ja musiikkityyli on ihan bluesista heavy metalliin asti, mutta pääosin rockia ja hard rockia soittelen.
 
Eli kaikki käyttäjä kokemukset ja muut kommentit kyseisistä vehkeistä ovat tervetulleita.
 
Kiitos! Ja hyvää joulua!
Fender Stratocaster '62
supernasu
24.12.2006 11:03:39 (muokattu 24.12.2006 11:04:05)
Ymmärtääkseni Caliber-sarjan koneissa on kaikissa siinä mielessä kaksi kanavaa, että niille on omat volumet mutta yhteiset sävynsäädöt. Nämä ovat yleensä väriltään mustia.
 
Sitten on erikseen Studio Caliber sarja joissa on kahdessa rivissä täysin erilliset joskin identtiset potikkarivit joille kuitenkin yhteiset master ja reverb. Näissä olen kuullut ainakin kahdessa tapauksessa sellaisen ongelman että kanavat vuotaa toistensa läpi. Tämä kuulemma johtuu siitä että paljon putkia on ahdettu liian lähekkäin samalle piirilevylle. Olen omistanut tällaisen 25 dyna-wattisen ja siinä ainakin riitti meteliä enemmän kuin tarpeeksi. Väriltään nämä ovat yleensä tummanvihertävänharmaita.
 
Clean-soundi on ongelma näissäkin kuten yleensäkin Mesoissa, nuo kun ovat tunnetumpia särökoneina.
monotone
24.12.2006 11:27:24
 
 
Clean-soundi on ongelma näissäkin kuten yleensäkin Mesoissa, nuo kun ovat tunnetumpia särökoneina.
 
Onhan Torilla Mark I'kin kaupan. Siinä ei cleanit muodostu ongelmaksi - parhautta ovat. Tosin ei ole varsinaisesti mikään heavy-osaston peli tuo, mutta haardrokit kyllä sujuu mainiosti. Eikä mikään kanavanvaihtomulineksi, muutoin monipuolisuutta soundipuolella löytyy yllin kyllin.
askomiko
24.12.2006 12:07:46 (muokattu 24.12.2006 12:39:39)
Eiiih, Firefox söi miun selityksen, piru!
 
No, lyhennelmä: Studio22 on jees studiokone. "Makea" soundi, 90-luvun telkkariohjelman leadi. Hyvin helpposoittoinen. Ehdottomasti hanki peli jossa on graafinen eq, ilman sitä se o hurjan honottava. Hyvä yhdistelmä jonkin scooped-henkisen vahvarin kaveriksi (vaikkapa Recto) isoa yhdistelmäsoundia varten, ominaissoundinsa on sen verran middle-täyteläinen. Telkkarista tutulla V-käyrällä pääsee "normisoundiin". Melu ei ihan itselleni ainakaan riittänyt bändikäyttöön. Kyllä se kuuluu rumpalin kanssa soittaessa, mutta saisi kuulua enemmänkin. Pieni ja söpö, kenties Mesan hauskimpia vahvareita. Harkitsin MarkIII:aa sen tilalle, että jospa Markista saisi saman soundin mutta enemmän potkua, vaan eipä ollut, särö on ihan eri.
 
Omassa oli jotain lämpöongelmia, piirilevydesigni o vähän kökköä kun putket hehkuttaa vuositolkulla piirilevyä. Soundi meni semmoiseksi katkonaiseksi, sähköverkon 50hz moduloitui soundiin sekaan ikäänkuin supernopeaksi tremoloksi. (Siis volume-vipatus.) Korjaantui, mutta vasta kahden korjausreissun jälkeen, en muista enää mikä syy oli, mutta gurumpi korjaaja sen löysi, joskin kalliisti, kun aikaa meni reilusti...
 
Vastaavasti .50 caliberista on monesti sanottu että Mesan vittumaisin vahvari. Ajatuksena oli lie olla Studio22:n isoveli, mutta soundi on jotain aika muuta. Karmea minusta.
 
Heavyn soittoon mietittynä ei ehken paras vaihtoehto, jos tarvitsee ranggaa repivää soundia, Studio22 on melko "smooth", tyylikäs. 80's hevi. :)
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
Rakoni
24.12.2006 12:09:41
Valtameren yli huhuillaan, että tammikuun NAMMissa tulisi Dual Caliber Series II F-sarjan tilalle. Ihan mielenkiintoista mitä ominaisuuksia on paranneltu.
Makuasioista ei voi kiistellä mutta mä olen aina oikeassa.
maxillaris
24.12.2006 13:51:24
Itselläni on ollut tuollainen caliber22+. Googlettamalla löydät lisää tietoa mitä tuo + tarkoittaa noissa malleissa. Taisi olla muistaakseni jokin lisävolume säätö vahvistimen takana. Tuossa Studio 22+:ssa on päätteenä El84-putket. Tehoja tuosta myllystä lähti mielestäni uskomattoman paljon. Soittelin joskus sillä Marshall 4x12" kaapin kanssa ja kyllä sillä pärjäsi ihan treeneissäkin. Itse olen jäänyt kaipaamaan vahvistimen mukavaa Lead-soundia, se on todella hyvä(leveä, pitkään soiva). Lisäksi puhdas kanava antoi heleän soundin(Fendermäinen). Pikku vahvistimeksi kaikukin oli hyvä. Heikkoutena siinä oli puhtaan ja särökanavan volumeasetukset ja muistaakseni omassa kanavanvaihto aiheutti lievän "naksahduksen", tuosta en tiedä, että onko kaikissa noin. Neuvona sinulle, että osta malli jossa on EQ. Mielestäni tuo on erittäin tärkeä osa soundin "muokkaamisessa". Lisäksi noissa vanhemmissa caliber.50 vahvistimissa on päätteenä eL84-putket ja uudemmissa taitaa olla 5881 tai 6l6. Monet pitävät tuota eL84-päätettä hiukan Vox-soundia tuottavana. Niin ja lopuksi. Kyllä tuosta ainakin hyvän hardrock särön saa, itse en tarvinnut pedaaleja lisäsärön tuottamiseen. Voin suositella kyseisiä vahvistimia, itse olen kanssa harkinnut vakavasti uudelleen studio22+:n ostamista, koska siinä on kyllä omanlaisensa soundi jota en saa MK III:sta kaivettua ulos:=)
Ai niin ja lopuksi vielä..Studio preampinkin omistin ja tuo ei mielestäni ollut niin hyväsoundinen kuin "oikea" studio 22+.
Rypsolisti
24.12.2006 21:30:06 (muokattu 25.12.2006 00:55:29)
Okei, kiitoksia vastauksista!
 
Joo, noiden Mesojen katselu on vähä rajoittunutta kun budjettin ehdoton katto on siinä noin 900 eurossa. Mark IV olisikin se unelma vahvistin, ollut jo pitkän aikaa. Ehkä sitten jonakin päivänä mutta nyt sen on vain kaukainen haave. Mutta jotkut täällä kommentoivat että lähtee hyvät kasari hevi soundit, se on erittäin hyvä juttu nimittäin sen tyylistä tulee soiteltua paljon ja niistä soundeista kovasti pidän. Myös hyvät rock ja blues soundit on hyvä lähteä ja vaikuttaisi että siihen myös nuo Mesat taittuu.
 
Vieläkin hieman mietityttää tuo 22 wattia, monella se kuitenkin on tuntunut riittävän ja ei meidänkään bändi niin kovaa soita. Cube 30 olen tähän asti pärjännyt eikä ole tarvinnut täysille pistää joten sen perusteella tuo 22w riittäisi hyvin?
Fender Stratocaster '62
Exhausted
25.12.2006 11:46:48
 
 
Kävin kokeilemassa tuossa joulun alla erästä Caliber 50-komboa, ja en tykännyt yhtään. Oli kovin futsimainen särö, en tiedä vaikuttiko sitten T75-elementti asiaan vai mikä, mutta mitään hyvää sundia sieltä ei lähtenyt. Sen sijaan itsellä on Mesan F-30 ollut käytössä, mikä on nykyajan vastaava peli, ja 30 wattia kyllä riittää ihan mainiosti bändin kanssa. Ei ole volumet ollut edes puolivälissä koskaan.
Sammo
25.12.2006 16:20:29
Vastaavasti .50 caliberista on monesti sanottu että Mesan vittumaisin vahvari. Ajatuksena oli lie olla Studio22:n isoveli, mutta soundi on jotain aika muuta. Karmea minusta.
 
Ite en ole kokeillut .50:tä, mutta kuullut siitä myös paljon pahaa. Toisaalta Allan Holdsworthin "Joshua" on soitettu .50:llä, ja se on mun mielestä AH:n paras lead-sooundi, ja mä tykkään muutenkin Holdsworthistä ku hullupuurosta. Ja ainakin osa Frank Gambalen kasarivedoista on vedetty Calibrella (ja Quadilla), mutta niistä voi olla sitten jo toista mieltä...
"Facts are meaningless. You could use facts to prove anything that's even remotely true." - Homer S
Sammo
25.12.2006 16:23:42
Sen sijaan itsellä on Mesan F-30 ollut käytössä, mikä on nykyajan vastaava peli
 
Noiden välistä on sitten myös DC-sarja ... niissä on molemmilla kanavilla sävynsäädöt sekä EQ. Ainakin DC-3:n sai huomattavasti halvemmalla kuin Calibren tai F-30:n ja se on ihan kelpo peli.
"Facts are meaningless. You could use facts to prove anything that's even remotely true." - Homer S
Rypsolisti
26.12.2006 00:01:25
Noiden välistä on sitten myös DC-sarja ... niissä on molemmilla kanavilla sävynsäädöt sekä EQ. Ainakin DC-3:n sai huomattavasti halvemmalla kuin Calibren tai F-30:n ja se on ihan kelpo peli.
 
Missäs hinnoissa DC-3:t liikkuu normaalisti täällä Suomessa?
Fender Stratocaster '62
dogster
26.12.2006 23:38:46
Sen verran on vedettävä himaan päin, kerta omistan tuollaisen Mesa Cal. 50+ combon, että mainio styrkkari blues/rock/heavy soundeihin...ja suosittelen ainoastaan tota plus caliberia,tekee tosi paljon tossa laittees toi graafinen equalizer!!!
Himassa toimii hyvin ,bändin kanssa ei ole tullu soiteltua sillä, mut varmasti erottuu joukosta..Tosiaan 2 kanavaa ja graafinen eq tossa..2kpl 6L6 putkia j 5x 12AX-7 putkia.
 
Puhtaasta kanavasta saa hyvän ja lämpimän Fender tyylisen soundin jos osaa säätää tota ja on oikeanlaiset putket !! tosin EMG:illä ei puhdas pääse oikeuksiinsa =p
 
Tossa caliberi:ssa on Mesa:ksi vähän tyly soundi =p ainakin säröllä.
Säröä löytyy tarpeeks itestään mut eri asia pitääks siitä...
Itse oon buustannu säröpedaalilla(MT-2) tota puhdasta kanavaa ja täytyy sanoa et törkeen hyvät metalli soundit irtoo ^^,
Sen verran vielä et oon testannu Mark 3 ja tota cal.50 + Comboja samaan aikaan ja täytyy sanoa et hommaa ihmeessä Mark 3 jos löydät sellaisen ,se ei ole läheskään yhtä tylyn kuuloinen kun toi cal.50+.siinä on muuten melko samanlainen tone, mut paljon enemmän lämpöä yms..
Mutta caliber on kyl huippu laite jos haluaa raskaampia/tylympiä soundeja.. =)
Sammo
27.12.2006 09:05:25
Missäs hinnoissa DC-3:t liikkuu normaalisti täällä Suomessa?
 
Viime keväänä ku seurasin niitä niin Custom Shopissa oli 650€ ja Kitarapajalla pyyntö 750€ (jonka sai tingittyä 650€:een). Torilla oli vähän sen jälkeen joku DC, hienoilla puilla, mutta se taisi olla sitten kalliimpi.
"Facts are meaningless. You could use facts to prove anything that's even remotely true." - Homer S
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)