Kitarat: kitarakamat ›

Gibsonilta on tullut digitaalinen Les Paul.
http://www.gibson.com/DigitalGuitarNew/gibsonDigital.html

aika härskiä, mutta tuokohan nyt mitään niin uutta ja uljasta että nousee suosioon..? komealta vaikuttaa silti.

Onhan tuosta ollut juttua jo ajat sitten, mutta vieläkään kukaan ei varmaan osaa sanoa mitä hyötyä tuosta digitaalihässäkästä tässä tapauksessa on. Sillä saa siis joka kieleltä oman signaalin siirrettyä digitaaliseti ethernetkaapelia pitkin ulkoiseen boksiin, mutta so what? Insinöörihän tuolle tietysti keksii vaikka mitä käyttöä, mutta keksivätkö kitaristit?

Onhan tuosta ollut juttua jo ajat sitten, mutta vieläkään kukaan ei varmaan osaa sanoa mitä hyötyä tuosta digitaalihässäkästä tässä tapauksessa on. Sillä saa siis joka kieleltä oman signaalin siirrettyä digitaaliseti ethernetkaapelia pitkin ulkoiseen boksiin, mutta so what? Insinöörihän tuolle tietysti keksii vaikka mitä käyttöä, mutta keksivätkö kitaristit?
 
Eipä se edellinen versio tuolta viime vuosituhannen puoleltakaan oikeen mihinkään kehittynyt.. Eli yhdessä Psi Technologiesin kanssa värkkäilty LP Hyperspeed. Ei siitä sen enempää, ja ei ole edes historiikeissa ollu mitään juttua siitä. Uraauurtavaa systeemiä siin oli mm. optoelektroninen heksamikki ym. Ja kaikki kielet samanpaksuisia, koska se "kitara" tehtiin sitten ulkopuolella, digitaalisesti. Kaikenlaista.
Projektista ei paljoo jäänyt, mulla on huonolaatuinen kuva tuolla jos kiinnostaa...
http://www.lehmo.com/fox/lataamo/LP%20Hyperspeed.jpg

Eräs mahdollinen hyöty siitä, että jokainen kieli tallennetaan erikseen, voisi olla se, että voidaan "aukottomasti" tutkia miten joku soittaa kitaraa. Tämänhän pitäisi voida sulkea vaihtehtoiset sormitukset pois.
 
Siis keppi käteen lempikitaristillesi, ja sitten vain ko. tallennetta analysoimaan ;)

Eräs mahdollinen hyöty siitä, että jokainen kieli tallennetaan erikseen, voisi olla se, että voidaan "aukottomasti" tutkia miten joku soittaa kitaraa. Tämänhän pitäisi voida sulkea vaihtehtoiset sormitukset pois.
 
Siis keppi käteen lempikitaristillesi, ja sitten vain ko. tallennetta analysoimaan ;)
 
Niin tai studiossa leikata pois pieniä "harhaääniä" per kieli, todellisen hifi-tallenteen toteuttamiseksi. Itselle ei kyllä nuo digikitarat kolahda millään tasolla. Miun musiikissa kun riittää perinteiset laitteet, niin omalle soittotaidolle kuin soundeillekin.

Taikka sitten saa joka kielelle oman styrkkarin. Siinäpä vasta psykedeeliset saundit kun olis hullu määrä erilaisia vempaimia ja erilainen styrkka joka kielelle.

Kai tossa merkittävin etu on että jos basistin naama ottaa päähän, toi eetteripiuha vie signaalin 100 metrin päähän. Soittelee vaikka takahuoneesta käsin.
 
Muuten alkaa korpeamaan tää nykyajan digitaalisten systeemien ylistys. Kuitenkin jokaisessa muunnoksessa häviää tavaraa analogisignaalista ja oli näytteenottotaajuus mikä tahansa, tarpeeksi monen muunnoksen jälkeen äänestä tulee luonnottoman kuulloista.
 
Niin ja kaiken hyvän lisäksi tuo mahdollistaa jälkituotannon lisäämistä jolloin
a) rahankeruutarkoituksessa voi tehdä enemmän erilaisia miksauksia
b) korjaillaan niitä soiton pikkuvirheitä digitaalisesti jolloin soitosta tulee luonnottoman kuulloista ja muutenkin filunkia.
 
Jos et osaa soittaa jotain biisiä nauhalle, tee helpompia biisejä tai hanki palkkasoittajat.

Kai tossa merkittävin etu on että jos basistin naama ottaa päähän, toi eetteripiuha vie signaalin 100 metrin päähän. Soittelee vaikka takahuoneesta käsin.
 
Muuten alkaa korpeamaan tää nykyajan digitaalisten systeemien ylistys. Kuitenkin jokaisessa muunnoksessa häviää tavaraa analogisignaalista ja oli näytteenottotaajuus mikä tahansa, tarpeeksi monen muunnoksen jälkeen äänestä tulee luonnottoman kuulloista.
 
Ikävä kyllä näin käy myös jokaisessa analogilaittessa, jonka kautta signaali kulkee, sekä joka metrissä välijohtoa ja jokaisessa liittimessä. Digitaalisesti siirrettäessä näin ei taas käy vaikka välissä olisi puoli maapalloa piuhaa tai tusina tallennusmediaa.

Onhan tuosta ollut juttua jo ajat sitten, mutta vieläkään kukaan ei varmaan osaa sanoa mitä hyötyä tuosta digitaalihässäkästä tässä tapauksessa on. Sillä saa siis joka kieleltä oman signaalin siirrettyä digitaaliseti ethernetkaapelia pitkin ulkoiseen boksiin, mutta so what? Insinöörihän tuolle tietysti keksii vaikka mitä käyttöä, mutta keksivätkö kitaristit?
 
Yksi välittömästi mieleen tulevia heksa-signaalin käyttöjä on särösoitto. Normaalistihan, kun kitaran soundia ajetaan särkijään, alkaa sointuja soitettaessa soundi puuroutua tuntemattomaksi jo tuossa 10% särön jälkeen kun harmoniat alkavat riidellä. Jos soinnun jokainen nuotti pystytään säröttämään erikseen, kestää sointu tunnistettavana periaatteessa vaikka äärettömän yliohjauksen.
 
Which is nice. Ja tarjoaa ihan uusia soundeja.

Kuinkahan hyvä tai käyttökelpoinen soundi tuosta hexamikistä lähtee kun navatkin näyttää olevan sentin päässä tallapaloista.

Kuinkahan hyvä tai käyttökelpoinen soundi tuosta hexamikistä lähtee kun navatkin näyttää olevan sentin päässä tallapaloista.
 
Heksamikin voi rakentaa vaikka tallapalojen sisään, niin että soundi on käyttökelpoinen (tosin silloin se kuulostaa kuivana vähän samalta kuin halpa nailonkielinen). Itse asiassa heksa "lukee" kieltä sitä nopeammin mitä lähempänä tallaa se on, mistä on hyötyä erityisesti midin kanssa pelatessa.
 
Muita heksan hyviä ominaisuuksia on esimerkiksi se, että joka kielen voi panoroida erikseen stereokuvaan (komeita tilaefektejä) ja heksamikin signaali käy sellaisenaan useimpiin kitara-midi-interfaceihin. Tavallinen heksamikki siinä sun Variaxissasikin vain on (tosin päättivät olla käyttämättä standardi-11-piikkistä liitntä jollainen heksoihin usein asennetaan), ja hyvinhän se toimii.
:-)

Ikävä kyllä näin käy myös jokaisessa analogilaittessa, jonka kautta signaali kulkee, sekä joka metrissä välijohtoa ja jokaisessa liittimessä. Digitaalisesti siirrettäessä näin ei taas käy vaikka välissä olisi puoli maapalloa piuhaa tai tusina tallennusmediaa.
 
Ei pidä kaikessa täysin paikkaansa, muun muassa kaikki tietää kuinka hyvin esimerkiksi digiteeveessä se signaali kulkee paikasta toiseen.. Riippuu ihan virheenkorjauksen tasosta kuinka hyvin se signaali siirtyy, siirtotie on yhä kuitenkin herkkä häiriöille.

Ei pidä kaikessa täysin paikkaansa, muun muassa kaikki tietää kuinka hyvin esimerkiksi digiteeveessä se signaali kulkee paikasta toiseen.. Riippuu ihan virheenkorjauksen tasosta kuinka hyvin se signaali siirtyy, siirtotie on yhä kuitenkin herkkä häiriöille.
 
Niin, ja onhan coaxiaalisen S/PDIF kaapelin käyttökelpoinen pituuskin rajoitettu parhaimillaan neljän metrin luokkaan.
Eli puolensa tälläkin voileivällä.

Ei pidä kaikessa täysin paikkaansa, muun muassa kaikki tietää kuinka hyvin esimerkiksi digiteeveessä se signaali kulkee paikasta toiseen.. Riippuu ihan virheenkorjauksen tasosta kuinka hyvin se signaali siirtyy, siirtotie on yhä kuitenkin herkkä häiriöille.
 
Just niin ja jos analogiasignaaliin tulee häiriö, siihen tulee kohinaa. Digisignaali menee mosaiikiksi. Mielummin kuuntelen hieman kohisevaakin musiikkia kuin mosaiikki-titityytä.

Ikävä kyllä näin käy myös jokaisessa analogilaittessa, jonka kautta signaali kulkee, sekä joka metrissä välijohtoa ja jokaisessa liittimessä. Digitaalisesti siirrettäessä näin ei taas käy vaikka välissä olisi puoli maapalloa piuhaa tai tusina tallennusmediaa.
 
Eiks se toimi niin että analogisignaalissa eri komponenteissa signaali vaimenee ja kohina lisääntyy mutta signaali pysyy periaatteessa samanmuotisena jos voimakkuutta ei huomioida. Kunnolla maadoitetut hamat ja ehjät järkevän pituiset piuhat estävät kohinan kasvamisen ja signaalin vaimenemisen aika hyvin.
 
Digitaalisessa näytteenotossa signaalista otetaan taas näytteitä tietyin välein jolloin signaali ei olekkaan käyrä, vaan sarja palkkeja. Tämähän on hirveen kiva jos koko signaalitie on digitaalinen ja toimii samoilla datanäytteillä, mutta useimmiten siihen väliin tungeskellaan erilaisia purnukoita, vahvistimia ja tallentimia, joiden AD/DA-muuntimet haukkaavat signaalia pois enemmän ja enemmän ja tätä yritetään taas korjailla virheenkorjauksella. Ongelmaksi tulee taas se että mistäs se virheenkorjaus tietää et mitä pitäisi tehdä kun signaali katkeaa. Pidetäänkö vanha ääni, vaihdetaanko uuteen vai otetaanko jotain siltä väliltä.

Eiks se toimi niin että analogisignaalissa eri komponenteissa signaali vaimenee ja kohina lisääntyy mutta signaali pysyy periaatteessa samanmuotisena jos voimakkuutta ei huomioida. Kunnolla maadoitetut hamat ja ehjät järkevän pituiset piuhat estävät kohinan kasvamisen ja signaalin vaimenemisen aika hyvin.
 
Digitaalisessa näytteenotossa signaalista otetaan taas näytteitä tietyin välein jolloin signaali ei olekkaan käyrä, vaan sarja palkkeja. Tämähän on hirveen kiva jos koko signaalitie on digitaalinen ja toimii samoilla datanäytteillä, mutta useimmiten siihen väliin tungeskellaan erilaisia purnukoita, vahvistimia ja tallentimia, joiden AD/DA-muuntimet haukkaavat signaalia pois enemmän ja enemmän ja tätä yritetään taas korjailla virheenkorjauksella. Ongelmaksi tulee taas se että mistäs se virheenkorjaus tietää et mitä pitäisi tehdä kun signaali katkeaa. Pidetäänkö vanha ääni, vaihdetaanko uuteen vai otetaanko jotain siltä väliltä.
 
Ei millään pahalla, mutta tuo kuulostaa juuri siltä, että nyt taitaa olla digitaalisen signaalinkäsittelyn perusteet aika pahasti hakusessa, tai paremminkin siltä ettei niistä ole hajuakaan. Digitaaliseen signaalinkäsittelyyn liittyvä matematiikka on pikkasen monimutkaisempaa ja korkeampitasoista, että pelkällä peruskoulupohjalla ei sitä välttämättä hanskata. Varsinkin tuo palkkijuttu osoittaa, että olet ymmärtänyt äänen digitoinnin suoraan sanoen päin ...ttä ja pieni dsp:n perusteiden kertaus olisi kyllä paikallaan.
 
Samplausksen teoriaa:
http://www.dspguide.com/ch3/2.htm

Ei millään pahalla, mutta tuo kuulostaa juuri siltä, että nyt taitaa olla digitaalisen signaalinkäsittelyn perusteet aika pahasti hakusessa, tai paremminkin siltä ettei niistä ole hajuakaan. Digitaaliseen signaalinkäsittelyyn liittyvä matematiikka on pikkasen monimutkaisempaa ja
 
Jep, jos signaali pysyy digitaalisena ja muunnos tapahtuu digitaalisesta signaalista toiseksi digitaaliseksi signaaliksi.
 
Kaveri tais kuitenkin puhua tilanteesta jossa signaali käännetään vähän väliä analogiseksi esim jotain muokkausta varten, ja sitten taas digitaaliseksi. Mikä on aika tavallista.

Kaveri tais kuitenkin puhua tilanteesta jossa signaali käännetään vähän väliä analogiseksi esim jotain muokkausta varten, ja sitten taas digitaaliseksi. Mikä on aika tavallista.
 
Mikä taas osoittaa sen, että ei hirveästi AD-muuntimista tiedä, saatika asioista mihin ne pystyy tai sitten edes miten ne toimii. Muuntaminen on aika järeää matematiikkaa ja paljon monimutkaisempaa mitä luulisi, sattumalla siinä ei ole hirveästi tilaa niin muutokset muuntokertojen välissä on pienempiä kuin saattaisi kuvitella. Ei sitä turhaan ole vuosikymmeniä tutkittu.

Yksi välittömästi mieleen tulevia heksa-signaalin käyttöjä on särösoitto. Normaalistihan, kun kitaran soundia ajetaan särkijään, alkaa sointuja soitettaessa soundi puuroutua tuntemattomaksi jo tuossa 10% särön jälkeen kun harmoniat alkavat riidellä. Jos soinnun jokainen nuotti pystytään säröttämään erikseen, kestää sointu tunnistettavana periaatteessa vaikka äärettömän yliohjauksen.
 
Which is nice. Ja tarjoaa ihan uusia soundeja.
 
Joo nimenomaan efektoinnin kannalta tuo avaisi aivan mielettömiä mahdollisuuksia. Kuolasin varmaan jo yli vuosi sitten tuota vekotinta ja prkl kun saisi parikis viikoksi jostain testiin. Ai himohimohimo..!