Kitarat: kitarakamat ›

Tervehdys jokaiselle sielulle!
 
Otsikon perusteella varmasti osalla nousee heti niskakarvat pystyyn, että taas täällä joku uusavuton kyselee tyhmiä. Sekin on osaltaan totta omalla kohdallani, sillä pohjimmiltaan tarvitsen myös apua/neuvoja/mielipiteitä. Tilannehan on siis se, että kaipaisin neuvoja (mahdollisesti) uuden vahvistimen hankinnassa. Pohjustan tilannetta hieman.
 
Nykyisenä vahvistimena toimii putkirempattu (TAD premium 12AX7 ja E-H EL84) Bugera V22 johon olen oikeastaan todella tyytyväinen. En osaa sanoa vahvistimesta mitään vikaa. Genret/tyylit joita renkuttelen ovat laajasti 70 luvulta aina tähän päivään asti, pääasiassa kuitenkin rock tyylistä. Raskaita säröjä en tarvitse ja soitan oikeastaan kaiken BOSS:n GT sarjan multiefektin kautta.
 
Jos vahvistimessani ei kerran ole mitään vikaa/puutteita niin mihin kaipaan neuvoja? Siihen, että en välttämättä tiedä paremmasta. Olen tyytyväinen nykyiseen vahvistimeeni, koska en ole koskaan kuullut miltä kuulostaa parempi/premium vahvistin. Nykyisin minulla on soittourani kolmas kitara. Ensimmäinen oli noin 300e kitara ja olin siihen aivan vallattoman tyytyväinen. Kunnes kokeilin 500-600e kitaraa, joka olikin käsissäni ihan eri luokkaa. Mietin, että kuinkahan sitä sillä halvemmalla viitsikään soitella. Nykyistä kitaraani ei valmisteta enää mutta uutena sen hinta lienee ollut jossain 800-1000e luokassa ja taas kerran mietin, että miksi en tällaista ole heti hankkinut. Sama tilanne on vahvistimen kanssa.
 
Aloitin soittelemaan jollakin halvalla trankkuvahvistimella, josta ei saanut sitten oikein mitenkään kelvollista ääntä pihalle. Tilalle tuli Yamaha THR10 johon olinkin pitkään tyytyväinen. Tuli kuitenkin tarvetta saada enemmän jerkkua pihalle vahvistimesta joten tilalle tuli hankittua Peavey Bandit. Herranen aika sentään että pidin vahvistinta hyvänä. Tehoa ja ääntä riitti, oli erilaista säätöä ja namiskaa puhtaalle ja särölle. Ajastaan alkoi kuitenkin vaivata se tunne, että on tämä Banditin ääni vähän kolkko ja kylmä. Tilalle tuli Bugera V22. Hintaluokassaanhan tämä on samalla tasolla Banditin kanssa mutta tekniikka toki taustalla on eri.
 
Kysyisinkin nyt teiltä kokeneemmilta ja enemmän soittokamppeita vaihdelleilta, että paraneeko vaihtamalla? Vahvistimia kun on tarjolla useiden satojen, jopa tuhansien, hintaluokassa niin saako tällä rahalla jotakin? Kovasti kiinnostaisi hypätä "isojen poikien kelkkaan" ja hankkia "merkkivahvistin". Itselläni ei ole suurempia ambitioita sille onko kyseessä combo vai nuppi+kaappi. Esiinnyn ehkä pari kertaa vuodessa höntsäporukalla joten sinänsä ei ole tarve millekään suuritehoiselle vahvistimelle. Efektit/säröt/yms otan multiefektistä ja vahvistimesta teen EQ:n avulla lähinnä hienosäätöä. Hintaluokka jota olen miettinyt tälle mahdolliselle merkkivahvistimelle on siinä n. 800e. Saako tällä rahalla jotain erityistä tai parempaa ääntä pihalle?
 
Kiitos kun jaksoit (tai et jaksanut) lukea koko eepostani. Vaikka tästä keskustelusta ei syntyisi uuden vahvistimen hankintaa niin toivon mukaan ainakin hyvää keskustelua siitä, onko kalliimpi premium merkki ollut aina parempi.

Onko kalliimpi aina parempi? No ei tietenkään aina. Entä saatko 800 eurolla paremman vahvistimen kuin Bugerasi? Monen mielestä varmaan saat, mutta jokainen tuon hintainen vahvistin tuskin sopii sulle paremmin kuin nykyinen.
 
Mun oma tuntuma on, että niin kitaroissa kuin vahvistimissa yli 1000 euron hintaluokassa ei välttämättä enää saa objektiivisesti parempia kamoja vaan saa erilaisia.
 
Jos mä olisin sä, heivaisin luultavasti multiefektin pois ja panostaisin purkkeihin ja pohtisin vasta sitten sitä vahvistinasiaa. Silti kannustan menemään soitinkauppaan (vaikka sen oman kitaran ja efektilaudan kanssa) ja kokeilemaan eri vahvistimia rauhassa. 800€ ei välttämättä tarjoa sulle vahvistinta, johon olet tyytyväisempi kuin Bugeraasi, mutta se tarjoaa paljon laajemman valikoiman perushyviä vahvistimia, joista valita.
 
Yhden neuvon vielä annan: tuossa hintaluokassa ei mielestäni kannata panostaa nappuloiden määrään vaan hyvään puhtaaseen perussoundiin. Yksinkertainen tuhannen euron vahvistin on todennäköisesti parempi ja laadukkaampi kuin monimutkainen.

Varmaan arvasitkin, ettei tähän ole yksiselitteistä vastausta. :)
 
Mutta joo, kyllä ne paranee tiettyyn pisteeseen asti. Toisaalta kyse on siitäkin, että kuinka hyvin on oppinut niitä eroja huomaamaan. Samoin omien tarpeiden parempi ymmärrys vaikuttaa asiaan. Eli aika tapauskohtaisia ovat nämä, että kannattaako vaihtaa ja miten paljon kannattaa pistää.
 
Jos kokeilee jotain kallista ja se tuntuu/kuulostaa paremmalta, niin pitäisi erottaa se hinnan (mahdollisesti) tuoma laatu siitä, että jos siinä onkin vain speksit (tai vaikka säädöt) itselle paremmat. Eli johtuuko se paremmuus siitä hinnasta vai niistä spekseistä. Jos paremmuus on hinnan tuomasta laadusta ja tuntumasta, ym, niin silloin kannattaa ostaa kalliimpi. Jos taas kyse on paremmin itselle sopivista spekseistä, niin sen paremmuuden voi saada käyttämättä sen enempää rahaa.
 
Kokeilemalla oppii ja voi löytää jotain yllättvään hienoa, mutta toisaalta ei se kalliimpaan vaihtaminen automaattisesti tarkoita, että se ko. olisi juuri sinulle parempi. Ja vanhassa totuudessa "ei kannata korjata, jos se ei ole rikki" on myös yllättävän paljon järkeä...
 
Bugera on sen verran hyvä, ettei sen vaihto 800 euron vahvistimeen tarkoita automaattisesti askelta parempaan.

Itselläni ei soittoikää suunnattoman paljoa ole mutta sen verran kuitenkin, että joitakin näkemyksiä on muodostunut. Tiedostan itsekin tämän aihepiirin hankaluuden ja pääpaino onkin hakea erilaisia kokemuksia eri ihmisiltä. Kokeileminenhan olisi aina pop juttu mutta oman työnkuvan vuoksi on melkein mahdotonta ehtiä testaamaan. Lisäksi lähimmän liikkeen valikoima on sen verran rajallinen, että sillä ei pitkälle pötkitä. Selvä pelihän se on, että aina kalliimpi ei ole parempi. Otsikkoni on sen puolesta ehkä vähän huono. Sen tarkoitus onkin ehkä ennemmin olla ajatuksia herättävä. Netissä toki tiettyjä vahvistimia/merkkejä ylistetään ja niistä puhutaan enemmän kuin toisista. Soundihan toki on soittajansa korvissa ja jos jokin itseään miellyttää niin liekö muulla enää merkitystä?

Rusty88:Soundihan toki on soittajansa korvissa ja jos jokin itseään miellyttää niin liekö muulla enää merkitystä?
Niin perusjuttuhan näissä lienee se, että saatko nykyvehkeistä ulos sen mitä tarvitset tai haluat => estääkö nykyvahvarissa joku juttu suoriutumasta. Ehkäpä omien "esikuvien" tai mielimusan soittajien romppeiden kautta pääsee sinne "alueelle" eli onko pikkukombo ja polkimia vai hevinuppisetti, efektejä paljon vai pelkka piuha jne jne..
 
Tuossa sinun tapauksessasi mä lähtisin edellä esitettyyn tapaan vaihtamaan sitä multsaria polkimiin. V22 on semmonen hyvä clean-alusta jonka päälle saa sitä omaa palettia rakennettua. Vaikka vaihdat sinne perään kahden tonnin kombon, ei varmaankaan soundillisesti huomattavaa eroa tule. Bugeran haasteet tässä yhteydessä lienevät enemmän siellä "laadun" ja kestävyyden kanssa, mutta niistäkin selviää.
 
Mä soittelen L6 Helixillä ja sitten on peruskombo polkimineenkin olemassa. Soundillisesti Helix kattaa kaiken paremmin, mutta joku "suoruus" tai tunto-fiilis noissa perinteisissä laitteissa on mikä mallintavista puuttuu (fx2,kemper mukaanlukien).
 
Eli loppujen lopuksi: tarviiko muuttaa mitään vai tuottaa ääniä ulos. Oma esitykseni on, että hiljalleen tuon GT:n korvaajaksi tai lisukkeiksi harkittuja purkkeja ja sitten vasta lopuksi uusi vahvistin.

Ja yksi vaihtoehto on vaihtaa siihen Bugeraan alkuperäisen elementini tilalle joku vähän laadukkaampi. Torilta saa 50-100 euroa erinomaisia vaihtoehtoja.

Juu... kajarin vaikutus soinnin kylmyyteen/lämpöön on erittäin olennainen.

Vaihtoehtoja onneksi on maailma täynnä. Niinkuin todettua, en keksi mitään mitä vahvistimesta puuttuisi. Soundi kelpaa minulle tällä erää mukavasti. Hintaisekseen se on jopa yllättänyt minut, kunhan putket pisti vaihtoon. Ero alkuperäisien ja uusien välillä löi minut tyystin ällikällä. Markkinoilla on useitakin vahvistimia jotka ovat hypänneet silmilleni. VOX, H&K, Orange, Fender... Yhteistä näille kaikille on se, että hintaa löytyy pääsääntöisesti lähemmäksi tonni. Bugera kamppailee omassa 200-300e hintaluokassa.
 
Mikäli tarkastelen youtubesta löytyviä demoja niin soundillisesti minua miellyttävät esimerkiksi VOX AC:t, H&K (Tube)maister ja Fenderin Hot Rod sekä Bassbreaker. Siltikin, omaan korvaani en niinkään osaa kuulla eroja näissä laitteissa verrattuna Bugeraan. Toki, käytettävä signaalitie ja kitara ovat joka tapauksessa selkeästi erilaiset kuin minulla. Tähän lisättynä se, paljonko soundi muuttuu matkalla nauhoituksesta minun päätelaitteeseeni kotona. Mikä näissä sitten maksaa? Ovatko ne jotenkin helpommin huollettavaksi rakennettu? Ovatko osat merkittävästi laadukkaampia vai mikä? Oma vahvistimeni on tällä hetkellä noin 9v ikäinen ja ainoa huolto on ollut putkien vaihto.
 
Oma kokemukseni soittokamppeiden vaihtamisesta kalliimpiin on ollut toistaiseksi positiivinen (ääni, laatu, tuntuma, viimeistely jne..). Odotan sitä hetkeä, jolloin ostan jotain kalliimpaa ja totean sen olevan huonompi kuin aikaisempi versio samasta tuotteesta.
 
Kiitos vinkeistä pedaalien suhteen. Se on silti yksi asia mihin en vielä halua lähteä. Foorumilla lukemani perusteella suhtadun kauhunsekaisin tuntein pedaalirallin aloittamiseen, josta tuskin koskaan tulee loppua mikäli sen aloittaa. Toisekseen, tarvitsen multiefektin helppoa käytettävyyttä äänipankin valinnan suhteen koska soittelemme porukalla sen verran laajalla skaalalla covereita omalla twistillä, että soundi täytyy pystyä vaihtamaan helposti.
 
Loppuun vielä yksi ihan oikeakin kysymys. Pääsääntöisesti hehkutetaan kaappeja joissa on enemmän kaiuttimia. Saanko kotikäytössä ja satunnaisessa keikkailussa mitään iloa hankkimalla esimerkiksi 2x12" kaapin/vast. verrattuna nykyiseen 1x12" comboon?

Laulava Kylätohtori: Ja yksi vaihtoehto on vaihtaa siihen Bugeraan alkuperäisen elementini tilalle joku vähän laadukkaampi. Torilta saa 50-100 euroa erinomaisia vaihtoehtoja.
 
Tämä.
 
Aloittajalle: Kaitutinelementti on mielestäni kitarakaluston aliarvostetuin osa ja vaikuttaa valtavasti soundiin, joka sieltä tulee ulos. Oli vahvistin sitten 200e Bugera taikka 2000e Mesa, kumpikin kuulostaa aivan erilaiselle jos vahvistin soi aivan eri tyyppisen elementin läpi.
 
Minä soitan enimmäkseen Marsun JCM 800 2203 läpi sähkökitaraa, joka on nykyään n. 700-800e arvoinen nuppi käytettynä. Minulla on omassa kaapissani kiinni WGS et65-elementit - loistava soundi. Sen sijaan esim. Celestion v30 (klassikkokajari) läpi soitettuna soundi on (minun korvaani) hirveää sirinää treblet nollillakin, vaikka vahvistin on hintaluokassa keskihintaisen ja kalliin välissä. :)

Rusty88: Mikäli tarkastelen youtubesta löytyviä demoja niin soundillisesti minua miellyttävät esimerkiksi VOX AC:t, H&K (Tube)maister ja Fenderin Hot Rod sekä Bassbreaker.
 
Kaikki nuo ovat sarjassaan aivan pidettyjä perusvarmoja ratkaisuja, mutta aika erilaisia. Minäkin nautin AC15/30 soundista erityisen paljon 60- ja 70-rockissa ja rautalankamusiikissa. Tekisi mieli ostaa sellainen vielä takaisin, mutta vaimon mielestä on liikaa soittorompetta... Hot Rod on kirkkaampisoundinen ja Fenderiltä puuttuu se tietynlainen Voxin räkäisyys. Näissä on myös aika klassinen britti- ja jenkkisoundin jakauma. Tubemeisteristä en ole ikinä pitänyt, jotenkin moderni ja tylsä. Moni silti tykkää.
 
Siltikin, omaan korvaani en niinkään osaa kuulla eroja näissä laitteissa verrattuna Bugeraan.
 
Kaikki nämä mainitsemasi vahvistimet ovat selvästi erilaisia ja erikuuloisia mikäli soittaisit niitä muuten samoilla kamoilla.
 
Toki, käytettävä signaalitie ja kitara ovat joka tapauksessa selkeästi erilaiset kuin minulla.
 
Soundin kannalta signaalitiessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaiutinelementti kuten yllä mainitsin on minusta aliarvostetuin tekijä tässä yhteydessä.
 
Tähän lisättynä se, paljonko soundi muuttuu matkalla nauhoituksesta minun päätelaitteeseeni kotona.
 
Youtubedemoissa tietysti kannattaa muistaa sekin, että mitenkä paljon äänitettä on käsitelty, mitenkä ja millä se on äänitetty. Harvoin soundi on kovinkaan raaka ja miksaamaton noissa demoissa.
 
Mikä näissä sitten maksaa? Ovatko ne jotenkin helpommin huollettavaksi rakennettu? Ovatko osat merkittävästi laadukkaampia vai mikä? Oma vahvistimeni on tällä hetkellä noin 9v ikäinen ja ainoa huolto on ollut putkien vaihto.
 
Valmistumaa, komponentit, ominaisuudet, brändi jne. Välttämättä huollettavuus ei näy hinnassa ja itseasiassa edukkaampi yksinkertainen putkivahvistin on usein helpompi purkaa ja rassata kuin monikanavainen joka kanavalle eri säädöt omaava mörkö. Ei Bugerastasi välttämättä tarvi hakemalla hakea vikaa. Varsin hyvinhän olet halpikseksi sillä pärjännyt, jos putkenvaihdolla olet pärjännyt. :)
 
Odotan sitä hetkeä, jolloin ostan jotain kalliimpaa ja totean sen olevan huonompi kuin aikaisempi versio samasta tuotteesta.
 
No eihän tällaista tilannetta pääse tapahtumaan, kun koesoitat mahdollisesti tulevan vahvistimesi ja vertailet entiseen. :D
 
Foorumilla lukemani perusteella suhtadun kauhunsekaisin tuntein pedaalirallin aloittamiseen, josta tuskin koskaan tulee loppua mikäli sen aloittaa.
 
Pedaaliralli on kyllä kieltämättä loputon suo, mutta mukavahan niiden purkkien kanssa on väkerrellä ja lisäksi torilla saa niitä aika hyvin myytyä ja käytettyjen tarjonta on ollut viimeaikoina hyvä. Ajatus siitä, että pedaaleilla lähtisi parempaa soundia rakentamaan on minusta silti outo, koska pedaaleille tarvitaan jokatapauksessa kelvollinen alusta (tässä tapauksessa hyvä vahvistin).
 
Saanko kotikäytössä ja satunnaisessa keikkailussa mitään iloa hankkimalla esimerkiksi 2x12" kaapin/vast. verrattuna nykyiseen 1x12" comboon?
 
Aivan makuasia. Onhan 2x12 vähän isompi soundi entä 1x12, mutta minä olen mieltynyt 2x12 ja vaihdoin 4x12 pois, sillä 2x12 on helpompi roudata, eikä ero 4x12 ole reeniksellä valtava. Keikalla pärjäät jokatapauksessa 1x12, sillä kaappi mikitetään kuitenkin.

No eihän tällaista tilannetta pääse tapahtumaan, kun koesoitat mahdollisesti tulevan vahvistimesi ja vertailet entiseen. :D.
 
Tarkoitinkin kokemusta yleisellä tasolla kamppeisiin liittyen, että milloin tulee se hetki kun vanha olikin parempi. Kitara, mikit, pedaalit jne :).
 
Hyviä mietteitä ja vastauksia. Haluan painottaa vielä sitä, että en odotakaan kenenkään tuovan minulle ratkaisun valopalloa taivaalta. Erilaiset kokemukset ja mietteet siitä, kuinka oma kamppeiden hankkiminen on sujunut ja minkälaisia kokemuksia muilla soittoa harrastavilla on ollut, on tässä se tarkoitus. Onko itselle tullut jotakin ahaa elämyksiä jostakin asiasta nimenomaan kamppeisiin liittyen. Itselleni ainakin soiton opettelu sekä kamppeiden opiskelu on ollut todella kivinen tie, koska musikaalisuutta ei taustalla ole oikeastaan yhtään.
 
Niin, elementti vahvistimessani ei ole alkuperäinen vaan on vaihdettu edellisen omistajan toimesta joskus aikanaan Jensenin Tornadoksi.

Rusty88: Tarkoitinkin kokemusta yleisellä tasolla kamppeisiin liittyen, että milloin tulee se hetki kun vanha olikin parempi. Kitara, mikit, pedaalit jne :).
 
Hyviä mietteitä ja vastauksia. Haluan painottaa vielä sitä, että en odotakaan kenenkään tuovan minulle ratkaisun valopalloa taivaalta. Erilaiset kokemukset ja mietteet siitä, kuinka oma kamppeiden hankkiminen on sujunut ja minkälaisia kokemuksia muilla soittoa harrastavilla on ollut, on tässä se tarkoitus. Onko itselle tullut jotakin ahaa elämyksiä jostakin asiasta nimenomaan kamppeisiin liittyen. Itselleni ainakin soiton opettelu sekä kamppeiden opiskelu on ollut todella kivinen tie, koska musikaalisuutta ei taustalla ole oikeastaan yhtään.
 
Niin, elementti vahvistimessani ei ole alkuperäinen vaan on vaihdettu edellisen omistajan toimesta joskus aikanaan Jensenin Tornadoksi.
 
Jos haluat soundia parantaa, niin ensin opettelet soittamaan ja sitten säätämään niitä nykyisiä vehkeitä. Sitten voit huviksesi ostella jotain uutta, jos tarvetta tuntuu vielä olevan, mutta soiton ja säätämisen heikkouksia ei kamoja vaihtamalla korjata. Tämä siis humoristinen kommentti, mikä on valitettavan totta.
 
Jos hommaa tuntuu olevan tuolla Jensenillä kunnossa, niin oma suositukseni on, että anna olla vaan. Hommaat sitten jotain uutta, kun oikeaa tarvetta muutokseen tuntuu olevan. Helposti se paremman etsiminen menee turhaksi kamarumbaksi, joka ei johda mihinkään, mutta syö aikaa, vaivaa ja rahaa. Jos täytyy kysyä, että kannattaako siihen lähteä, niin mielestäni vastaus on, että ei kannata.

Laulava Kylätohtori: Jos haluat soundia parantaa, niin ensin opettelet soittamaan ja sitten säätämään niitä nykyisiä vehkeitä. Sitten voit huviksesi ostella jotain uutta, jos tarvetta tuntuu vielä olevan, mutta soiton ja säätämisen heikkouksia ei kamoja vaihtamalla korjata. Tämä siis humoristinen kommentti, mikä on valitettavan totta.
 
Tästä olen liikuttavan samaa mieltä kanssasi. Asia mikä itseäni on soittamisessa eniten auttanut ja motivoinut oli sopivan kitaran löytäminen joka käy käsiin. Toiseksi paras asia oli putkivahvistimen hankkiminen koska, no, ne putket. Soittajana olen edelleen aika aloittelevalla tasolla omasta mielestäni mutta olen törmännyt myös tilanteisiin, jossa suurin syy huonolle soundille löytyy soittajasta itsestään. Yllättävän monet syyttävät kamppeita siitä, että homma ei toimi. Hyvä soittaja soittaa melkein millä vain uskottavasti.

Rusty88: ...Erilaiset kokemukset ja mietteet siitä, kuinka oma kamppeiden hankkiminen on sujunut ja minkälaisia kokemuksia muilla soittoa harrastavilla on ollut, on tässä se tarkoitus. Onko itselle tullut jotakin ahaa elämyksiä jostakin asiasta nimenomaan kamppeisiin liittyen...
 
Monet ahaa-elämykset on tulleet siitä, kun on oppinut käyttämään omia vahvistimia oikein (säätämään) ja hoksannut mitä pedaaleilla voi tehdä ja miten ne pitää säätää toimimaan vahvarien/toisten pedaalien kanssa.
 
Niin ja perusasiat pitää olla kunnossa, eli itselle sopiva kitara ja kitarassa musatyyliin/soundeihin sopivat mikrofonit ja/tai sopivat pedaalit tukemaan soundia. Ja tosiaan se kaiutin vaikuttaa myös todella paljon ja on hyvin usein myös makuasia mikä on itselle mieluisin. Omalla kohdalla suuri ahaa-elämys tapahtui kun vaihdoin vuosimallin 2011 Epiphone LP:n alkuperäiset mikit Seymour Duncanin Jazz+JB-yhdistelmään. Johan alkoi 80-luvun Rock- ja hevisoundit löytymään. Toinen ahaa-elämys tuli kun hommasin ensimmäisen putkikombon halvan trankkumallintavan kombon tilalle. Kolmas elämys tapahtui kun päivitin kyseisen vahvarin (Peavey Classic 30) kajarin itselleni sopivampaan (WGS Veteran 12").
 
Itse olen yrittänyt laajentaa pedaaleilla särömaailmaa, mutta aika usein sitä päätyy siihen yhteen ja samaan tiettyyn soundiin. No tosin nykyään mulla on pääasiallisesti käytössä 5150-tyylinen särö ja Hot Rodded Marshall (boostattu Plexi)-tyylinen särö. Eli jotain suunnilleen tällaista: https://www.youtube.com/watch?v=AHULW0Taxxg ja tällaista: https://www.youtube.com/watch?v=rU2Ll4pX4Q8
 
EDIT: Ai niin, tuplahumpparimikeillä varustetun kitaran mikkirumbaan lähtiessä suosittelisin aloittamaan kokeilut esimerkiksi juurikin Seymour Duncanin tai Dimarzion mikeistä. Mikäli musiikkimaku on yhtään jostain Bluesrokista Gunnarien ja Dream Theaterin kautta Metallicaan saakka, voisin suositella esim juurikin SD:ltä Jazz+JB -yhdistelmää 59+59-yhdistelmää tai Slash-settiä. Dimarziolta yksi erittäin suosittu yhdistelmä on Liquifire+Crunch Lab. Siksi suosittelen noita kahta merkkiä, koska molemmilta valmistajilta löytyy hyvä ääninäytteet ja kuvaukset omista mikeistä, jolloin pystyy vertaamaan jatkossa paremmin, mikäli meni ensimmäisellä kerralla niinsanotusti metsään ;) Omakohtaista pitempiaikaista kokemusta mulla on vain Jazz+JB- sekä Liquifire+CrunchLab -seteistä. Noista kahdesta Jazz+JB on piirun verran yleissävyltään kirkkaampi setti. Vaikea sanoa kumpi on absoluuttisesti parempi. Lisäksi molemmat mikkisetit saa myytyä helposti järkevällä hinnalla pois, jos tekee mieli kokeilla jotain muuta.

Hyvä avaus Rysty, ja asiaa täällä on tullutkin.
Usein saundimieltymyksen kehitys ja tavoittelu tapahtuu juuri soittotaidon kyljessä, tai miksi ei toisin päinkin, soundin hakeminen pakottaa soittamaan paremmin. Porttiteoria toimii kyllä tässä kohdin. Kun joskus pääsi soittamaan kaverin lespalla niin oma ritsa tuntui, no ritsalta. Se ero oli vaan niin suuri vaikka osa oli puhdasta mojoa. Samoin se kerta kun trankkumallentavan jälkeen soitti tutun tai bändikaverin kunnon putkipelillä niin se oli menoa, vaikka ei se oma soitto kovin kaksiselta kuulostanut. Ikään kuin olisi ollut jonkun suuremman voiman äärellä, varsinkin kun oma vahvistin samalla volalla kuulosti tosi ilkeältä. Ehkä itsellä isossa osassa on se että kamat on luotettavia, varmatoimisia ja tietyllä tavalla yksinkertaisia.

spacelord: Usein saundimieltymyksen kehitys ja tavoittelu tapahtuu juuri soittotaidon kyljessä, tai miksi ei toisin päinkin, soundin hakeminen pakottaa soittamaan paremmin.
 
Tässä onkin kieltämättä yksi mielenkiintoinen asia käsillä. Tiettyyn pisteeseen paremmat kamppeet pakottavat harjoittelemaan paremmin. Omastakin soitannastani alkoi kummasti paljastua virheitä kun välineistä tuli tarkempia ja erottelevampia. Toki aloitin akustisella joka myöskin pakotti tarkkuuteen mutta kaikkia biisejä ei oikein voi soitella akustisella.
 
Onko tätä lukevilla kantaa mikkiasiaan? Ensimmäinen virheeni/hätäilyni soittokamppeiden kanssa on itseasiassa jo tapahtunut. Tilasin edelliseen kitaraani Dimarzion PAF 36th anniversary mikit mutta ehdinkin myymään kitaran ennenkuin mikit saapuivat. Nykyisessä kitarassa on Seymour Duncanin SH-1n ja SH-4. Johonkin nuo Dimarziot pitäisi hukata niin onko ajatuksia kannattaako vaihtaa? Ei, nykyisissä ei ole vikaa mielestäni ja kyllä, ainahan mikkejä voi edestakaisin vaihdella. Itse en niitä taida kuitenkaan kehdata vaihtaa niin ei viitsisi pajalla kovin montaa kertaa käyttää. Yleisajatuksellinen kysymys vain ilmoille, kun sattui tulemaan mieleen edeltävistä kommenteista mikkeihin liittyen.

Mun mielestä hinta/laatu korrelaatio on totta, mutta ei todellakaan yksiselitteinen. Vahvistimissa laadukas työnjälki on myös käytön kestävyyttä ja sitä, että laitetta on helppo (lue edullista) huoltaa ja sillä tavalla käyttöikää pidentää (on ekologinenkin silloin). Mutta ei kalliskaan vahvistin aina tätä ehtoa täytä, vaikka useinmiten täyttää, tai sitten täyttää osittain.
 
Piti sanomani, että kalliit on monesti herkkiä ja ilmaisuvoimaisia ts. tulostaa soittajan tarkasti ilman liikkeeksi jolloin ei sellaisella soitteleminen ainakaan mikään oikotie onneen ole, mutta pidemmällä tähtäimellä voi kuitenkin soittajalleen onneksi koitua :-D , mutta jätänpä sanomatta. Nykyisin saa kyllä edullisesti ihan huippulaatuista kamaa analogisella puolella. Meinaan, että onneksi kenenkään ei enää ole pakko soittaa huonoilla kamoilla jos ei taho :-D

Rusty88: Tässä onkin kieltämättä yksi mielenkiintoinen asia käsillä. Tiettyyn pisteeseen paremmat kamppeet pakottavat harjoittelemaan paremmin. Omastakin soitannastani alkoi kummasti paljastua virheitä kun välineistä tuli tarkempia ja erottelevampia. Toki aloitin akustisella joka myöskin pakotti tarkkuuteen mutta kaikkia biisejä ei oikein voi soitella akustisella.
 
Onko tätä lukevilla kantaa mikkiasiaan? Ensimmäinen virheeni/hätäilyni soittokamppeiden kanssa on itseasiassa jo tapahtunut. Tilasin edelliseen kitaraani Dimarzion PAF 36th anniversary mikit mutta ehdinkin myymään kitaran ennenkuin mikit saapuivat. Nykyisessä kitarassa on Seymour Duncanin SH-1n ja SH-4. Johonkin nuo Dimarziot pitäisi hukata niin onko ajatuksia kannattaako vaihtaa? Ei, nykyisissä ei ole vikaa mielestäni ja kyllä, ainahan mikkejä voi edestakaisin vaihdella. Itse en niitä taida kuitenkaan kehdata vaihtaa niin ei viitsisi pajalla kovin montaa kertaa käyttää. Yleisajatuksellinen kysymys vain ilmoille, kun sattui tulemaan mieleen edeltävistä kommenteista mikkeihin liittyen.
 
SH-1n = 59 kaulamikki ja SH-4= JB. Eli en lähtisi ainakaan itse ihan heti vaihtamaan noita mihinkään muihin. Tuossa kombossa on hieman tummasoundisempi kaulamikki kuin Jazz+JB-yhdistelmässä ja moni tykkää myös tuosta. Tokihan näitä voi yhdistellä miten vain oman maun mukaan. Johdotukset ovat hieman selkeämpiä jos molemmat on saman valmistajan mikkejä. Mutuna heittäisin, että DiMarzio PAF on enemmän perinnehenkisempi mikki kun nykyinen yhdistelmäsi (Mulla ei ole PAF 36th anniversarystä omaa kokemusta). Yleensä PAF:llä viitataan Gibsonin ensimmäisiin humppariversioihin.
 
Tosiaan jos olet tyytyväinen nykyisiin mikkeihin, ei ole syytä vaihtaa. Mikkien puolesta ei ainakaan pitäisi soundien olla lainkaan huonot, ainakaan jos ymmärsin oikein musagenren.
 
Seymour Duncanin sivuilta voit käydä vertailemassa 59 ja Jazz kaulamikkien soundeja. Muistaakseni ne sai valittua johonkin vertailunäkymään, josta voi sitten vuorotellen kuunnella soundeja. Jos 59 on sun mielestä hyvä nykyisellä laitteistollasi, voi Jazz olla sitten aavistuksen liian kirkas makuusi.

Omal kohal soundi vaikuttanu motivaatioon ehkä turhankin paljon. Hb:n pikku trankusta, marsun johki mörkö stäkkiin asti löytyy itel ns kokemusta ja bugeran joku 2x12" mökäcombo ollu omaan korvaan yks parhaista vekottimista, ainoo miinus ettei kotisoitteluun passaa olleskaan. Blackstarin HT5R taas oli ns täydellinen kotiin ja puutarhaan. Vieläkin harmittaa kun menin myymään pois ton combon ja meinaa löytää mistään uutta tilalle järki hintaan.
 
LTD M50 Emg 85/81 mikein ollu parasta omaan käteen ja erittäin hyvänä kakkosena tulee Wolfin kopio exploveri johon oli jotkut Gibsoni studio lp:n mikit vaihdettu.
 
Ei sillä etten tietäisi ns paremmasta pirkasta, tuli käytyy läpi pienimuotosta kamarunkkailua., Jacksonin rr3 oli eka ns kunnon keihäs ja ei sopinu räpylääni sit yhtään. Tutuilla oli Lespaulia ja fenkkua mitä pääsi soittelee mut ei niistäkään mieleistä. Vitutus päissäni menin paikallisest musapuljust ostaa oikeestaan kokeilematta Gibsonin sg:n. Omaa tyhmyyttänihän toi oli mut fiilis oli tosta tuotoksesta lähinnä et soittelis leikkuulaudalla jossa pöydänjalka kaulana, ei siis jatkoon. Yritin kyllä totuttautuu tohon sg:hen mut ei ni ni ei.
Tossa ltd:n ruoskas toi kaulan profiili ku tehty mulle ja tällä sen perustellu itelle miks mun juttu.
 
Niin ja sekin et olen köyhä.

Ei ole juuri minkäänlaista korrelaatiota, koska hyvyys liittyy sointiinkin, ja sointi on makuasia.