Kitarat: kitarakamat ›

Jälleen kerran joko hakutaitoni petti, tai sitten aiheesta ei ole sen enempää keskusteltu.
 
Asiaan..
 
Oon tässä nyt kattellut kitarapajan ja muiden suomalaisten gibbistä myyvien liikkeiden sekä tompan hintoja Les Paulien osalta. Haluaisin jonku raaemman tyylisen viimeistelyn osalta, sinänsä hyvät toivomus, kun nuo faded yms. mallit ovat melkein kaikki alle tonnin.
 
Tähän alkuun kysyn osittain otsikon ohi kysymyksen liittyen Les Pauleihin;
Eli onkos noilla Tompan junnulla http://www.thomann.de/fi/gibson_les_paul_junior_vsb.htm
ja
Tällä special fadedilla http://www.thomann.de/fi/gibson_les_paul_special_faded_p90_ww.htm
juuri muuta eroa, kuin viimeistely ja se, että specialissa on myös kaulamikki?
 
(Hankala löytää infoa, kun mallinimet näyttäisivät olevan vähän mitä sattuu; Special Faded on Gibsonin entisillä sivuilla Junior Special ja nykyinen Special on siellä Special plus jnejne.)
 
Ja sitten tähän otsikossakin ilmoitettuun vastakkain-asetteluun.
 
Kun noita myyntilistoja selasi, tuli Gibsonin kohalla aina jossain vaiheessa vastaan 600-800e SG, osa oli fadedeja ja osa jotain muita.
 
Elikkäs miksi Sg on niin halpa?
Millaiset saundit SGeestä lähtee Les Pauliin verrattuna (tarkoitan nyt sitä "SGsaundia, kun ihmiset täälläkin jauhavat "LPsaundista")?
Mitä merkitystä bodyn materiaalilla (täyttä mahonkia, eikö?) ja muodolla on saundiin?
 
Mitkä olisivat ne kriittiset erot äsgeen ja älpeen välillä?
Ja mielellään käyttäjien omia pitkäaikaisista käyttökokemuksista ois kiva kuulla.
 
Kiitos vaan jo kun jaksoitte lukea, jos joku vaivautuu auttamaan, arvostan sitä suuresti, sillä meikäläinen sokaistuu uuden kitaran hypistelystä niin pahasti, että vaaditaan useampia testikertoja, jotta tajuan ees vähäsen mistä en oikeasti pidä kitarassa. Ja nyt on pikkuhiljaa alkanu tulla sellanen fiilis että voisin äsgeetä ykköskeppinä käyttää, mutta en tiedä sitten jaksaisinko sitä pitkässä juoksussa. Les Paul taas olisi varma vaihtoehto, jonka ulkonäköön en ainakaan kyllästyisi.

No sen vois nopeesti tähän sanoa että soittoergonomia ainakin istualtaan on aika erityyppinen, SG:ssä tulee ylänauhat kitaran muotoilun takia enemmän suoraan silmien eteen, joten soolosoitto helpottuu ainakin mun mielestä. Äärimmäisen mukava kitaramalli ylipäätään soittaa, ehkä paras. Jotkut sanoo SG:tä kaulapainoiseksi mutta itse en oo nähny tuolla asialla niin paljon merkitystä.
 
Kaikista muista eroista löytyy varmaan enemmänkin materiaalia hakemalla jne.

http://www.gibson.com/en-us/Divisions/Gibson%20USA/Guitars/LesPaul/
 
ja
 
http://www.gibson.com/en-us/Divisio … Gibson%20USA/Guitars/SG%20Specials/
 
tuolta ne erot saa kaivettua esille.
vaatii tosin hieman aikaa, jotta voi perehtyä.
muutama ääninäyte tietyissä kitaroissa myös.

Les Paul Special on myös kokonaan mahonkia, aivan kuin SG, ja rungot ovat myös noissa samaa paksuusluokkaa. Näinpä rungosta johtuvan soundieron ei pitäisi olla suuri, vaikka kyllähän se muotokin tietty vaikuttaa. Mikeistä luulisi enemmän soundieroa tulevan, jos yksikelaisia tai P90-mikkisiä kitaroita vertaat humppareilla varustettuun SG:en.

Elikkäs miksi Sg on niin halpa?
 
LP on useimpien mielestä kauniimpi Gibsoni kuin SG. Siksi SG:llä on pienempi kysyntä ja tästä johtuu halvempi myös hinta.
 
LP:llä on myös sen verran vahva historiallinen osuus koko rock-genressä, että se on ollut aina suosittu malli (ja siis kallis). Varsinkin viime vuosina LP on niin kovassa muodissa että siinä on selvää hintakuplaa.
 
SG:n hinta on paremmin kohdillaan rakennuskustannuksiin nähden. Se ei ole halpa vaan LP on ylikallis.

Uskoisin, että LP on kyllä myös hiukan kalliimpi tehdä (vaahterakansi, kuperakin vielä), mutta ei sentään Standardien hintaeron verran.

Vielä kun joku selittäisi, että miksi '61 Reissue SG maksaa niin saatanan paljon verrattuna SG stankkuun niin olisin iloinen.

Vielä kun joku selittäisi, että miksi '61 Reissue SG maksaa niin saatanan paljon verrattuna SG stankkuun niin olisin iloinen.
 
Eikös tuo ollut juuri tarjouksessa T-kaupassa 1700e? Mutta juu, tuo taitaa olla sitä Gibsonin hinnoittelupolitiikkaa, jossa itse tuotteen rakennuskustannukset eivät määrää sen hintaa :)

LP:llä on myös sen verran vahva historiallinen osuus koko rock-genressä, että se on ollut aina suosittu malli (ja siis kallis).
 
Ei muuten ole ollut aina suosittu malli. Huonot hetkensä on silläkin ollut.
Eikös SG osittain tehty myös siksi että LP:llä oli heikompi hetki? Alun perin Les Paul nimellä sekin, kunnes vaihdettiin tuohon Solid Guitar muotoon se nimi kun Hra LP ei tykännyt.

Les Paulin suosio taisi kokea aikamoisen sysäyksen myös Slashin ansiosta. Nykypäivänä tuon mallin suosio tuntuu olevan sen verran vankka, että suuria heilahteluja on vaikea nähdä tulevaisuudessakaan.

Mulle kovimmat jätkät on taas vetänyt SG:llä, ehkä sillä oli merkitystä siihenkin että itsekin sellaiseen päädyin :) Iommi, Young, Cipollina, Townshend, Zappa...

Eikös SG osittain tehty myös siksi että LP:llä oli heikompi hetki?
 
Totta tämä. Myös Fenderillä on ollut ajoittain ongelmia myynnin kannalta.
 
Mutta noin suurilla linjoilla ajateltuna: jos herrat Les Paul ja Fender poistettaisiin historiasta niin mitä suuria lankkukitarastaroja jäisi jäljelle? Santana ja PRS?

Alkup. aiheeseen: LP:ssä on paksumpi ja yleensä pidempi sointi, jotkut kutsuvat sitä myös "kohteliaammaksi". Isosta rungosta tulee yksinkertaisesti iso soundi - SG:tä tippaakaan väheksymättä, hieno kitara sekin. Parhaiten nämä erot selviävät tietysti testaamalla.

Mutta noin suurilla linjoilla ajateltuna: jos herrat Les Paul ja Fender poistettaisiin historiasta niin mitä suuria lankkukitarastaroja jäisi jäljelle? Santana ja PRS?
 
Noh ainakin herra Les Paulin inhoama SG :D

Mulle kovimmat jätkät on taas vetänyt SG:llä, ehkä sillä oli merkitystä siihenkin että itsekin sellaiseen päädyin :) Iommi, Young, Cipollina, Townshend, Zappa...
 
Kovia nimiä on, ja kiinnostavaa, että mainitsit Cippollinankin! Zappahan soitti ennen SG:iin siirtymistään Les Paulilla.

Kovia nimiä on, ja kiinnostavaa, että mainitsit Cippollinankin! Zappahan soitti ennen SG:iin siirtymistään Les Paulilla.
 
Niin taisi soittaa. Cipollinan SG oli/on kyllä melkoisen veikeä tapaus :)
 
http://www.johncipollina.com/batCutOut.htm
http://michaelcross.me.uk/jc/images/gp_ph6_200.jpg

Kovia nimiä on, ja kiinnostavaa, että mainitsit Cippollinankin! Zappahan soitti ennen SG:iin siirtymistään Les Paulilla.
 
Joo ja Townshend = SG...
 
Noh, kaverihan rikkoi kitaransa tasaseen tahtiin varsinkin alkuaikoina, joten vähän huonoa mainosta.
 
Kova Dude on mies ja tykkään.

Kyllä se SG on vaan semmonen että turpaan tulee lespa-ukoille. Sen kun nappaa käteen niin johan lähtee. Ei siinä mitään järkisyitä tai perusteluja tarvita, tajuat sitten kyllä. Mulla on muuten SG.

Mä tykkään SG:stä vallan kovasti, mutta jotenkin se ei vaan tunnu omalta. LP:stä tykkään myös, mutta sekään ei tunnu omimmalta kepakolta.
 
Erään toisen valmistajan kepakot tuntuvat enemmän omilta, mutta ei niistä enempää tässä.
 
LP on minunkin mielestä "kohteliaampi" kuin SG, joka on enemmän räyhä. Soundiltansa siis.

Ei muuten ole ollut aina suosittu malli. Huonot hetkensä on silläkin ollut.
Eikös SG osittain tehty myös siksi että LP:llä oli heikompi hetki? Alun perin Les Paul nimellä sekin, kunnes vaihdettiin tuohon Solid Guitar muotoon se nimi kun Hra LP ei tykännyt.
 
1961-68 ei tullut yhden yhtäkään Les Paul-mallia.. Kunnes sitten päättivät kysynnän voimallisuuden houkuttelemana ryhtyä moista taas valmistamaan. Osaltaan tuohon Les Paulin nimen tippumiseen SG-Les Paul- mallin nimestä johtui siitä, että hra Lester Polfus oli 1961 keskellä eroprosessia, ja sitäpaitsi hänen sopimuksensa Gibsonin kanssa oli päättynyt, eikä sitä oikein kannattanut eroprosessin ja omaisuusjuttujen vuoksi uusia. Les itse oli sitä mieltä, että syynä oli tuo kitaran mallin muuttuminen... mutta on kyllä tuohon aikaan hänen nähty useammassakin tilaisuudessa soittelevan valkoista SG-Les Paul Customia, samoin ku vaimonsa Mary Fordin.. ;)
Methis on juu oikeassa, 1960 alkoi Les Paul-malli menettää kovinkin tuota markkinaosuutta, ja senpä vuoksi suunnittelupöydälle otettiin tuo kevyempi tasakantinen SG:nä tunnettu kitaramalli.
Toisaalta tuo "oikean" Les Paul-kitaran kysyntä sitten elpyi voimakkaasti, kiitos vaikka Mike Bloomfieldin, Eric Claptonin ja monen muun, seurauksena toki oli sitten, että kitaristit alkoivat sitten kysellä LP:tä. Kun Gibson ei valmistanut niitä, niin markkinaosuuksista piti huolen muutama muu.. 8)
Lähinnä Elger USA ja toimittajansa Hoshino olivat huomattavan ripeästi liikkeellä tyydyttämässä LP-mallisten kitaroitten kysyntää, jonka myöhempänä seurauksena oli sitten tuo 3 suuren "vastaisku", vaikka sen käytännössä toteuttivatkin Norlinin lakimiehet, olivat myös Fender ja Rickenbacker mukana samoilla rattailla, ja kohteenahan oli tuolla kuululla "Lawsuit"-episodilla sekä Elger että myös tuolloin nimellä "King of the Kopies"- tunnettu Hoshinon lippulaiva Ibanez.
 
Historiakatsauksen jälkeen takaisin aiheeseen.. taas 2 melko lailla erityyppistä kitaraa, toinen tavallaan "sustain-hirmu" ja painava, toinen taas nopeasti syttyvä "räyhäkitara". Kumpikin omanlaisensa kyllä. Suosittelisin topikin aloittajalle, että kokeilee, kumpi enemmän natsaa, meidän soolokitaristi siirtyi SG-leiriin 70-luvun puolivälissä, eikä oo sitten vaihtanut.
Mitä tulee sitten siihen onko SG muka kaulapainoinen, toteanpahan vaan, etteivät ainakaan alkuperäiset ole, kaikista kopioista en sitten tiedä, jos kovin erimoisesta mahongista ne rungot on tehty, saattavat hyvin vaikka ollakin.
Hinnoitteluun en ota kantaa, toki osa selittyy LP-mallissa mm. 2 puulajin käytöstä, kaarevasta kannesta ja vaikkapa hieman työläämmistä ratkaisuista muutenkin viimeistelyssä ja joissakin muissa yksityiskohdissa.