Kitarat: kitarakamat ›

Vai molemmat? olen pannut merkille, että digilaitteiden laatu lienee jo ihan ultimaattinen ja digikamppeiden suosio on myös vahvassa nousukiidossa sekä ammattilaisilla että harrastelijoilla. Samalla näyttää siltä, että digitaalinen ja analoginen signaaliketju sulautuu yhteen eli efekteissä on paljon digidaalisuutta ja toisaalta vahvistimissa alkaa paikoitellen (ainakin trankkukoneissa) kertakaikkiaan raja digin ja anologisuuden välillä hämärtymään. Tuntuisi että rehdisti analogisia laitteita on enää yksinkertaisemmat putkivahvistimet, mutta toisaalta meitä ujutetaan kohti digitaalisuutta kun monien asioiden toteuttaminen käy vain niin paljon helpommin ja halvemmalla digitaalisesti.
 
Eli ajattelin, että pieni galluppi tähän väliin. Digitaalinen, analooginen vai ehkä molemmat ? saa perustella jos tykkää.
 
Itse istun edelleen tiukasti analogisessa maailmassa, siksi vain että viihdyn paremmin analogisten laitteiden kanssa, mutta kummempia "järkiperusteita" minulla ei ole. Vain tunnesyyt.

hallu: Itse istun edelleen tiukasti analogisessa maailmassa, siksi vain että viihdyn paremmin analogisten laitteiden kanssa, mutta kummempia "järkiperusteita" minulla ei ole. Vain tunnesyyt.
 
No vähän sama kyllä itsellä, pakko myöntää, mutta toisaalta, mä en keksi yhtään syytä vaihtaa digiin. Mielestäni se olisi enemmän ideologinen teko kuin pysyä analogisissa.
 
Noin muuten kannatan vahvasti rinta rinnan yhteiseloa ja digin/analogisen valitsemiseen tarpeen ja sopivuuden mukaan. Mun tarve täyttyy tällä hetkellä paremmin analogilla kuin digillä, niin menen nyt analogisella, enkä näe, että olisi tarvetta asian suuntaa muuttaa lähitulevaisuudessakaan.
 
Ja tarkennan vielä, että kyse on omasta tarpeestani, en tässä nyt arvota digiä tai analogista mitenkään yleisellä tasolla.
 
E. Mä en nyt hirveitä johtopäätöksiä sinänsä vetäisi ammattilaisten käytöstä. Harvat niistä mitään ultimaattista soundia hakee, vaan menevät käytännöllisyys ja rahansäästö edellä. Tarkoitus on tienata rahaa musisoinnilla, niin välttämättä haluta niitä palkkarahoja työkaluihin pistää. Kyllä se diu pärähtää sieltä heikommallakin soundilla, kunhan on kevyt kantaa autoon klo 4:00 aamulla. :)

Molemmat, yhdessä ja erikseen:
Putkinuppi + kaappi
Putkinuppi + keinokuorma + kaappi-impulssit -> kuulokkeet/monitorit
Mallintava -> kuulokkeet/monitorit
 
Noilla saan tilanteeseen kuin tilanteeseen tarvitsemani saundit ja kamastossa riittää palikoita kamarunkkaukseenkin :-)

hallu: Itse istun edelleen tiukasti analogisessa maailmassa, siksi vain että viihdyn paremmin analogisten laitteiden kanssa, mutta kummempia "järkiperusteita" minulla ei ole. Vain tunnesyyt.
 
Analoginen, enemmänkin tunne kuin järki edellä mennään :-) Tosin tajusin jokin aika sitten että mulla kun ei ole reverbiä vahvistimessa ja lisäksi on delay, molemmat MP, niin nehän on osaksi digiä. Ja nyt mietin että pitäisikö ne ihan "periaatteesta" vaihtaa pois ;-) Tosin reverb taitaa olla hankalampi tapaus löytää korvike.

Itellä on vahvasti putkilaitteita ja vanhoja putkia salkullinen ja tykkään putkien tuottamasta lämmöstä (siis fyysisesti sekä soundillisesti). Oon pohtinu digiä rinnalle, mutta nyt siirryn seuraavaksi keikkahommissa n. 20kg 4U räkkiin ja 412 kaappiin, joten pientä downsiftausta kasausnopeuden ja roudaamisen helpottamiseksi.
 
Ehkä jos keikkoja olisi ympäri maailmaa tai edes ammatiksi asti, niin voisin siirtyä digivehkeisiin. Toistaiseksi mennään näillä. =D

Molemmat. Kaikkea pitää kokeilla, paitsi siskon kissaa.

Osa efekteistä toimii hyvin digitaalisena.

Erilaisten ratkaisujen hyvyys tai toimivuus ei ole kiinni siitä, onko paketti toteutettu digitaalisesti vai analogisesti. Ensisijaisesti pitäisi miettiä käytettävyyttä ja sitä saundia. Hinta ja luotettavuus tulevat siihen perään.
 
Käytettävyyttä korostan, helppo käytettävyys tarkoittaa myös helpompaa käyttöönottoa. Jos laite seisoo vuodesta toiseen käyttämättömänä nurkassa, pois. Samoin huono saundi on teknologiasta riippumatta huonoa.
 
Digitaaliset ratkaisut pitävät sisällään viiveitä, jotka pystytään saamaan isommilla ja tehokkaammilla prosessoreilla kuriin mutta se viive siellä on: käytössä tai äänessä. Joissain paikoissa viiveen merkitys on olematon ja toisaalla viittä vaille mahdoton (MIDI bassolla, tunnistus kielistä).
 
Hallikaiku muutamalla parametrillä ei taitu jousilla mutta muistin halpenemisen myötä sellaisen saa jo pieneenkin purkkiin, edullisesti. Putkistoroitu digikaiku kuulostaisi hankaluuksien ja erikoisuuksien tavoittelulta, siksi yksinkertainen laite voi olla luotettavuuden kannalta vanhaa tekniikkaa parempi. Roudattavuuden kannalta bassovahvistimia on jo kasa, joissa pääte perustuu hakkuriin. Tällainen paketti on sekä tehokas että kevyt, selkä kiittää.
 
Vastakkainasettelu on minusta aika väkisin väännettyä jopa täällä kamarunkhupalstoilla, koska jos soitossa pitää valita lopputuloksen tai romujen väliltä, viimeistään yleisöllä on valmis vastaus. Huippuja kommentoidaan toisinaan, että ne saisivat äänensä ulos vaikka sikaarilaatikkokitarasta tai pahvilaatikosta. Kysehän on vain työkaluista. Eräs valokuvaaja tiivisti asian hyvin: kukaan vakavasti otettava kuvaaja ei kirjoita galleriassa olevan fotonsa alle, millä kamoilla se on otettu. Vain kuvalla on väliä.

ituvirtanen: Digitaaliset ratkaisut pitävät sisällään viiveitä, jotka pystytään saamaan isommilla ja tehokkaammilla prosessoreilla kuriin mutta se viive siellä on: käytössä tai äänessä. Joissain paikoissa viiveen merkitys on olematon ja toisaalla viittä vaille mahdoton (MIDI bassolla, tunnistus kielistä).
 
Piti oikein tarkistaa paljonko viivettä (latency) axessa on: 1ms. Ainakaan siihen ei nykymallintavien käyttö kaadu. Konvertterit itse asiassa nykyään rajoittava tekijä, ei prossuteho.

ituvirtanen: Erilaisten ratkaisujen hyvyys tai toimivuus ei ole kiinni siitä, onko paketti toteutettu digitaalisesti vai analogisesti. Ensisijaisesti pitäisi miettiä käytettävyyttä ja sitä saundia. Hinta ja luotettavuus tulevat siihen perään.
 
Käytettävyyttä korostan, helppo käytettävyys tarkoittaa myös helpompaa käyttöönottoa. Jos laite seisoo vuodesta toiseen käyttämättömänä nurkassa, pois. Samoin huono saundi on teknologiasta riippumatta huonoa.
 
Digitaaliset ratkaisut pitävät sisällään viiveitä, jotka pystytään saamaan isommilla ja tehokkaammilla prosessoreilla kuriin mutta se viive siellä on: käytössä tai äänessä. Joissain paikoissa viiveen merkitys on olematon ja toisaalla viittä vaille mahdoton (MIDI bassolla, tunnistus kielistä).
 
Hallikaiku muutamalla parametrillä ei taitu jousilla mutta muistin halpenemisen myötä sellaisen saa jo pieneenkin purkkiin, edullisesti. Putkistoroitu digikaiku kuulostaisi hankaluuksien ja erikoisuuksien tavoittelulta, siksi yksinkertainen laite voi olla luotettavuuden kannalta vanhaa tekniikkaa parempi. Roudattavuuden kannalta bassovahvistimia on jo kasa, joissa pääte perustuu hakkuriin. Tällainen paketti on sekä tehokas että kevyt, selkä kiittää.
 
Vastakkainasettelu on minusta aika väkisin väännettyä jopa täällä kamarunkhupalstoilla, koska jos soitossa pitää valita lopputuloksen tai romujen väliltä, viimeistään yleisöllä on valmis vastaus. Huippuja kommentoidaan toisinaan, että ne saisivat äänensä ulos vaikka sikaarilaatikkokitarasta tai pahvilaatikosta. Kysehän on vain työkaluista. Eräs valokuvaaja tiivisti asian hyvin: kukaan vakavasti otettava kuvaaja ei kirjoita galleriassa olevan fotonsa alle, millä kamoilla se on otettu. Vain kuvalla on väliä.
 
Joo noi on hyviä pointteja, mutta vastasitko gallupiin "molemmat"? valokuvaajista tuli mieleen, että kyllä ainakin nuoren polven kuvaajilla on ollut taas innostusta ihan filmille kuvaamiseen. Totta kylläkin, että koko prosessia ei kannata väkisin vääntää sen enempää analogiseksi kuin digitaaliseksikaan.
 
Itselläni jonkin verran mielessä väikkyy ajatus siitä miten välineen vastus vaikuttaa itse luomisprosessiin (enemmän valokuvausken kohdalla olen ajatellut, että se millä kuvaan vaikuttaa siihen miten kuvaan). Ajattelen jonkin verran myös soittimien kohdalla näin eli välineet vaikuttaa siihen miten teen asioita. Tiedän, että ammattilaisilla tai ylipäätään kaikilla joilla tekemiseen liittyy muutakin kuin taiteellista intohimoa, välineiden käytännöllisyys ja kustannustehokkuus näyttelee isoa osaa. Mutta kun itse olen puhdas harrastaja (maksan jopa siitä, että saan soittaa keikalla eli olen lavallakin "asiakas"), niin en juurikaan käytännöllisyydestä piittaa. Jonkin verran joudun piittaamaan tilaresursseista ja taloudellisista resursseista joudun piittaamaan paljon.
 
Toisaalta jos roudausta katsoo, niin vahvistimissa se kaappi painaa melkein aina eniten koska sitä ei digitaalisena saa :-D .

Lepinkäinen: Piti oikein tarkistaa paljonko viivettä (latency) axessa on: 1ms. Ainakaan siihen ei nykymallintavien käyttö kaadu. Konvertterit itse asiassa nykyään rajoittava tekijä, ei prossuteho.
 
Ei millisekunnin viive.... tai edes kuuden millisekunnin viive merkkaa mitään yksistään. Niillä on merkitystä ainostaan jos matkan varrella on useampia viiveen aiheuttajia ja sitä paitsi onhan analogisessakin viiveensä kun piuhat on tarpeeksi pitkät se millisekunti tai kuusi tulee sitten siihen päälle.

hallu: Ei millisekunnin viive.... tai edes kuuden millisekunnin viive merkkaa mitään yksistään. Niillä on merkitystä ainostaan jos matkan varrella on useampia viiveen aiheuttajia ja sitä paitsi onhan analogisessakin viiveensä kun piuhat on tarpeeksi pitkät se millisekunti tai kuusi tulee sitten siihen päälle.
 
No älä, jokainen metrikin mitä on etäisyyttä korvalla kaiuttimesta aiheuttaa 3ms latenssia.

Kaikki käytössä täällä.
 
- Putkivahvistin + digitaaliset efektit.
- Täysin digitaalinen signaalitie vahvistin- ja kaappimalleineen VST-plugareista.
 
Seuraavana on todennäköisesti vuorossa jonkinlainen stereo tai wet/dry rig jossa käytän Line6 Helixin mallinnuksia johonkin sopivaan vahvistimeen (ehkä Line6 Powercab tms) samalla kun käytän putkivahvistimen kanssa osaa Helixin efekteistä.
 
Väitän, että saa olla melkoinen kultakorva, että erottaa putkivahvarin vs laadukkaan mallintavan version nauhoitettua ääntä kuunnellessa. Itse tunnistan korkeintaan siitä, että mallintavassa on yleensä vähemmän taustakohinaa.
 
Mä myin juuri vähän aikaa sitten ne muutamat analogiset säröpedaalit mitä mulla vielä oli, koska pääsin Helixin vastaavilla vähintään yhtä hyvään lopputulokseen. Vielä Line6 M13 aikoihin koin, että analogiset säröpedaalit kuulostivat paremmilta.
 
Alan olla myös sitä mieltä, että jousikaiut vahvistimissa ovat menneisyyttä. Niissä on useimmissa aivan liian vähän säätöjä (eli se yksi reverb potikka) ja ihan yhtä hyvää soundia paremmalla säädettävyydellä saa kaiku-pedaaleista.

hallu: vastasitko gallupiin "molemmat"?
 
Minusta kysymys ei ole validi. En tee laitevalintaa tuolla kriteerillä. Siten vastauksekseni voi lukea "molemmat".
 
hallu: Itselläni jonkin verran mielessä väikkyy ajatus siitä miten välineen vastus vaikuttaa itse luomisprosessiin (enemmän valokuvausken kohdalla olen ajatellut, että se millä kuvaan vaikuttaa siihen miten kuvaan). Ajattelen jonkin verran myös soittimien kohdalla näin eli välineet vaikuttaa siihen miten teen asioita.
 
Tämä on jo ihan toisentyyppinen kysymys ja pitää sisällään enemmän filosofista ajattelua, kuin karkea A vs. D. Kuvaamisen kohdalla mietin tätä asiaa joskus niin, että otin digikameraan vanhan megaluokan CF-kortin, jolloin kuvia saattoi ottaa vain filkkarullan verran. Kuvaamisen muoto muuttui sillä hetkellä aivan toiseksi. Keinotekoinen rajoite vaikutti taas kuvaamiseen mutta toiselta kannalta: oli taas mietittävä (kenties turhaan), mitä kuvaa. Ei ehkä niinkään miten.
 
Prosessi ei edes ollut täysin identtinen, koska kuvia voi katsoa ja yksittäisen otoksen poistaa ja samalla venyttää "filkkaa". Silti kuvamäärän aiheuttama rajoite takoi päänahassa. Toisaalta ostan kymmenen rullan paketteja mustavalkoista ja silloin rosoja syntyy ajoittain kuin digiä kuvatessa - samalla tavoitan eri lailla filmikuvauksesta asioita, joihin digillä olen ehtinyt tottua.
 
Häpeäkseni tununstan, että minulla on myös palkkikamera (nega 9 x 12 cm). Sen käyttö on niin raskasta ja hidasta, ettei kuvia ole tullut vuosiin. Kehittäjiäkin on Suomessa enää yksi, ColorKolmio. Tallinnassa on yksi kiva vedostaja mutta ei... Härvelillä pystyy moneen sellaiseen asiaan, mihin digijärjestelmä ei taivu - mutta se käytettävyys.
 
Tuosta digiviiveestä sain näköjään muutaman kuitin mutta korostan, että eri paikoissa viive voi olla merkittävä, kuten esimerkilläni pyrin sen ilmaisemaan. Useissa paikoissa viive on soiton kannalta jo mitätön.

LaXu: Väitän, että saa olla melkoinen kultakorva, että erottaa putkivahvarin vs laadukkaan mallintavan version nauhoitettua ääntä kuunnellessa. Itse tunnistan korkeintaan siitä, että mallintavassa on yleensä vähemmän taustakohinaa..
 
Mielestäni, siis vain minun mielestäni, tuo pointti on jotenkin älytön. Kuka ostaa kitarakamat sen pohjalta, miltä nauhoitettu soundi kuulostaa sivuttaen soundin soitettaessa ja ennen kaikkea soittotuntuman. Ymmärrän tuon, jos on kovatasoinen maailmanluokan studiomuusikko, joka soittaa megahittien taustoille, mutta en muuten.
 
Itse ostan kamat soundi ja soittotuntuma edellä ja se, mitä ehkä joskus tulee nauhalle, on sitä, mitä se on. Mielestäni se on täydellisen merkityksetöntä, olisiko jollain muulla päässyt identtiseen lopputulokseen nauhoituksen kannalta, jos en tykkää sen jonkun muun soundista tai soittotuntumasta siinä soittotilanteessa. Ja toki käytön helppouskin vaikuttaa mulle ja sitten jotain pienempiä asioita.

Laulava Kylätohtori: Mielestäni, siis vain minun mielestäni, tuo pointti on jotenkin älytön. Kuka ostaa kitarakamat sen pohjalta, miltä nauhoitettu soundi kuulostaa sivuttaen soundin soitettaessa ja ennen kaikkea soittotuntuman.
 
Minä näen kommentin siinä kontekstissa, että kuunnellaan lopputulosta. Siinä ei otettu kantaa soittotuntumaan vaikkapa äänitystilanteessa. Sekaisin menevät kaksi asiaa, joista tämä jälkimmäinen on työkalun sopivuus omiin tarkoituksiin tai fiiliksiin.
 
Lisäisin vielä, että toisille matka ja toisille päämäärä on tärkeämpi. Kumpikin tapa on kunnioitettava. Ei sen huonompi tai parempi, vain erilainen.

ituvirtanen: Minä näen kommentin siinä kontekstissa, että kuunnellaan lopputulosta. Siinä ei otettu kantaa soittotuntumaan vaikkapa äänitystilanteessa. Sekaisin menevät kaksi asiaa, joista tämä jälkimmäinen on työkalun sopivuus omiin tarkoituksiin tai fiiliksiin.
 
Tarkoitin sitä laajemmassa mielessä. Kyllä täällä usein esitetään perustelu, että joku halpa vehje on yhtä hyvä kuin kalliimpi, koska kukaan ei kuule eroa nauhoituksessa bändin kanssa.
 
Ja vaikka kyse olisi lopputuloksesta, niin silti tuo argumentti ei päde. Kyllä se lopputulos on paljon muutakin kuin joku soundi levyllä. Mielestäni se, että kaksi vehjettä saa kuulostamaan nauhalla about samalta, on vain merkityksetön kuriositeetti.
 
Mutta tämä on tosiaan vain oma mielipiteeni ja tiedostan kyllä, ettei se ole fakta.

ituvirtanen: .......
Lisäisin vielä, että toisille matka ja toisille päämäärä on tärkeämpi. Kumpikin tapa on kunnioitettava. Ei sen huonompi tai parempi, vain erilainen.
 
Jep, mä työskentelin tuollaisen "päämäärätyypin" kanssa eikä se meinannut millään ymmärtää miksi haluan soittaa raidan yhdellä otolla alusta loppuun sen sijaan, että soittaisi tahdin tai pari ja luuppaisi sitä :-) (mun rummut se kyllä luuppasikin kun soitin ne niin päin helvettiä :-D ). Mutta oivalsin hänen kanssaan yhden jutun kun teimme kitara raitoja. Nimittäin mä käytin paljon aikaa, että soundi on just mieleinen mulle ja tuntui hyvältä soittaa (ja joo kyllä siellä muutkin oli sitä mieltä), no nauhoitettiin ne raidat ja kun myöhemmin kuuntelin lopputulosta, niin se oli vetänyt ne kitararaidat jonkun mallintimen läpi kuitenkin (siis mun soundien kanssa karvoineen päivineen). No se ei haittaa koska soundi parani ja lopputulos oli siis parempi niin. Mutta opin, että soundi jolla soittaa on tärkeää soittaakseen juuri tietyllä tavalla ja toisaalta, vaikka sillä ei olisikaan mitään tekemistä lopputuloksen kannalta, niin sillä on ihan helvetisti tekemistä lopputuloksen kannalta. Niinpä kun seuraavan kerran mulle ehdotettiin, että "mikitetään vaan vahvistin, mutta otetaan kummiskin kitarasta kuivasoundikin toiselle raidalle...." niin se on ihan okei koska toisaalta lopputulos ratkaisee, mutta lopputuloksen kannalta se matka on ratkaiseva (vaikka tiedän jo etukäteen, että ne mun hienot mikitetyt vahvarisoundit lentää roskiin samantien, niin mulle ne on silti tärkeitä).
 
Me eletään varmaan jotain "tuottajien" aikaa jolloin ei läheskään aina jos edes ikinä kukaan enää haluaa taltioida muusikon autenttista soundia, vaan mieluummin trigataan vaan sen tekemiset, jotta jälkituotannolle jäisi mahdollisimman vapaat kädet toteuttaa luovuuttaan.

hallu: Jep, mä työskentelin tuollaisen "päämäärätyypin" kanssa eikä se meinannut millään ymmärtää miksi haluan soittaa raidan yhdellä otolla alusta loppuun...
 
Tähän on ihan helppo löytää selkeät perustelut: Soittamalla biisi alusta loppuun, tulee luonnostaan pieniä nyanssieroja ja variaatiota soitttoon ja lopputulos kuulostaa paremmalta/ luonnollisemmalta/ musikaalisemmalta. Mun on ainakin melko hankala saada "tää ois nyt oka säkeistö"- fiilis päälle jos en oo soittanu biisiä siihen asti vaan äänittäjä laittaa mut pucnh-inina sisään suoraan toka säkkärin alkuun.
 
Itse teen 99% raidoista "yks otto alusta loppuun, vaikka menis koko vitun päivä yhdessä raidassa"-menetelmällä.

Sopisko tähän aiheeseen näin vaalienkin lähestyessä lainata kokkareita: Vastakkainasettelun aika on ohi!
 
Esimerkiksi Carol-Ann vahvistinvalmistajana tekee yhteistyötä Fractalin kanssa, jotta mallinnukset olisivat mahdollisimman hyviä. Kannattaa kuulemma, koska joku pieni osa, mutta riittävän moni, axen käyttäjistä ostaa sitten sen alkuperäisen.