Kitarat: kitarakamat ›

Tässä ollaan hyvää kitaraa hankkimassa, joka mielestäni tarkoittaa Gibson Les Paulia. Tuli sitten kahlattua päivätolkulla Reverbin ja eBayn kaltaisissa foorumeissa ja pää tietenkin pyörällä uusista, vanhoista ja eri variaatioista.
Ilahduinkin, kun kotosuomesta löytyi netissä ilmoitus Les Paul Custom 1977 kohtuuhintaan suomalaiselta myyjältä. Kuvien perusteella hyvinkin se mitä olen hakenut. Viikonloppuna olen aikeissa ajaa katsastamaan kitaraa ostomielessä. Pari asiaa kuitenkin hiertää. Säilytysboksi on kuulemma rikki/halki ja kitaran paperit ovat hävinneet. Jonkinlaisen kuitin edellisestä kaupasta sain sähköpostiin hetki sitten, MUTTA aitoustodistusta ym. papereita kitaran kylkeen kaipaisi. Onkohan käsitystä miten tärkeitä nämä laput voivat olla? Myyjä vaikuttaa kyllä rehdiltä kaverilta ja ymmärsin ettei hänkään ollut ostaessaan kitaraa niitä nähnyt. Sarjanumero on tiedossa ja kesällä kitara täyttää 43 vuotta. Siinä ajassahan ehtii moni lappu hävitä. Olisikohan syytä olla välittämättä lapuista, antaa palaa ja kitara laulamaan vai unohtaa tämä helmi ja jatkaa etsintää?

Eikös sen todistuksen väärennä helpommin kuin kitaran, eli itse en lappujen perään ainakaan katsele. Käytetyn ja uudenkin ostossa on aina riskinsä ja siihen pitää vaan oma tarve sovittaa.
 
Jos face-to-face kauppa onnistuu ja teette siitä kauppakirjan molemmille osapuolille, niin siinä jo ainakin myyjän rehtiyspisteet nousevat. Jos et osta kitaraa jälleenmyynti- tai sijoitusmielessä, niin lappuja tärkempää on sun oma fiilis siitä kitarasta. Itselläni ei käytettyjen kitaroiden yhteydessä juurikaan dokumentteja ole ollut mukana, se ei ole haitannut soittoa eikä niistä luopumista.

Moi.
 
Tervetuloa mnettiin.
 

 
Timoteus-69: Tässä ollaan hyvää kitaraa hankkimassa, joka mielestäni tarkoittaa Gibson Les Paulia.
 
:)
 
Vaikka Les Paul uskovainen olen itsekin -tai ehkä juuri siitä syystä- vuosikymmenten varrella on mulle muotoutunut käsitys että pelkkä Gibson Les Paul ei takaa sitä että instrumentti olisi hyvä.
 
60-luvun puolella asia ehkä vielä olikin niin, mutta etenkin 80-luvulla kaiveltiin pohjamutia useampaankin kertaan.
Joten tarkkana pitää olla ostaessa vaikka kitara olisikin aito.
 
70-luku oli mun rajallisen kokemuksen perusteella työn laadullisesti kasaria parempaa aikaa, tosin alkupään (~71~77) hatusta vedettyjen sarjanumeroiden kanssa saa olla todella tarkkana koska niitä on aikojen saatossa käytetty tuhatmäärin feikkien identiteetteinä.
Ja osittain tuosta syystä etenkin tuonikäisten Gibsonien sarjanumeroista valtaosa on sutattu nettimyynti-ilmoituksissa.
 
Jos tuossa sun haikailemassasi on jo "moderni" sarjanumero ja/tai Gibsonilla pystyvät sen autentisoimaan, aina parempi.
Jos kuitenkin kyseessä on vanhan järjestelmän numero, ei sen takia missään nimessä kannata kauppoja jättää tekemättä, mutta on kyllä syytä ainakin mun mielestä olla tarkkana että kyseessä on aito Gibson.
Esimerkiksi nettihaulla ei saa tulla useampia osumia tuolle sarjanumerolle.
 
En ole reiluun vuosikymmeneen noiden kanssa paininut joten nykymeiningistä ei ole käsitystä, mutta vaikka ennenvanhaan oli Suomessa äärimmäisen epätodennäköistä törmätä feikkiin, muutamista tapauksista olin kyllä jo tuolloin kuullut.
 

 
Timoteus-69: Pari asiaa kuitenkin hiertää. Säilytysboksi on kuulemma rikki/halki...
 
Nuo Gibsonin alkuperäiset 70- luvun laukut olivat ainakin niiden kahden mulla olleen esimerkin (Alkupään LP Custom ja Bicentennial FB) perusteella varsin heikkoja esityksiä.
Toisaalta niin ovat Fenkunkunkin vastaavat.
Taitava seppä kuitenkin taikoo laukun kuin laukun rakenteiltaan ehjäksi, joten mikä tahansa laukku on parempi kuin ei mitään.
Aidosta hyväkuntoisesta 70-lukuisesta saat pulittaa aimo tuku euroja jollei ihan kammotuuria käy.
 

 
Timoteus-69: ...ja kitaran paperit ovat hävinneet.
 
Missään mun vuosikymmenten varrella myymässä tai omistamassa ei "papereita" ole ollut.
Ainakaan mulle paperittomuus ei ole minkäänlainen este, ja kuten tuossa yllä jo todettiinkin, papereiden väärentäminen on useampaa kertaluokkaa helpompaa kuin itse instrumentin.
 
Toki näyttää hienolta -ja nostaa arvoakin tapauksesta riippuen- jos instrumenttia seuraa takuutodistukset, kuitit yms. planketit, mutta mulle asialla ei käyttöinstrumentissa olisi kuriositeetiarvoa kummoisempaa merkitystä.
 

 
Timoteus-69: Onkohan käsitystä miten tärkeitä nämä laput voivat olla? Myyjä vaikuttaa kyllä rehdiltä kaverilta ja ymmärsin ettei hänkään ollut ostaessaan kitaraa niitä nähnyt. Sarjanumero on tiedossa ja kesällä kitara täyttää 43 vuotta.
 
Keräilyinstrumentissa paperit vaikuttavat hintaan ja myynnin helppouteen ehkä jonkin verran paperittomiin verrattuna, mutta enemmän merkkaa jopa täällä meillä Suomessa jos kyseisellä instrumentilla on todistetusti joku julkimo soitellut.
 

 
Timoteus-69: Olisikohan syytä olla välittämättä lapuista, antaa palaa ja kitara laulamaan vai unohtaa tämä helmi ja jatkaa etsintää?
 
Käy katsastamassa ja jos soittotuntuma on mieleinen, alkuperäisyys ja kunto vastaa hintaa, eikä eteen tule mitään perustavaa laatua olevia rakenneongelmia, itse antaisin palaa jos tuollaista etsisin.
 
T:Samuli

Kyseessä varmaan se kolmemikkiseksi modattu custom? Kuvien perusteella ihan ehta Gibsoni tuo on, itekin tuota tuumailin mutta se kolmas mikki on vaan liikaa.. ;)
Tämän ylempänä sanotun allekirjoitan myös:
 
Missään mun vuosikymmenten varrella myymässä tai omistamassa ei "papereita" ole ollut.
Ainakaan mulle paperittomuus ei ole minkäänlainen este, ja kuten tuossa yllä jo todettiinkin, papereiden väärentäminen on useampaa kertaluokkaa helpompaa kuin itse instrumentin.
 
Sama vika, ja jos jaksaa vähän perehtyä asiaan ja guuglailla noita feikkien ja aitojen eroja niin ne kyllä kohtuu hyvin erottaa itsekin.

Jos 1970 luvun bulkki Les Paulin mukana TULISI joku ns *aitoustodistus* niin epäilisin sitä välittömästi väärennetyksi. :)
Ja varmaan itse kitaraa varastetuksi tai jotain.

joku muu sikko: Jos 1970 luvun bulkki Les Paulin mukana TULISI joku ns *aitoustodistus* niin epäilisin sitä välittömästi väärennetyksi. :)
Ja varmaan itse kitaraa varastetuksi tai jotain.
 
Juuri näin, "aitoustodistuksia" on vain Custom Shop-tavarassa.
 
Jos kolmimikkisestä customista puhutaan niin keskimikin routtauksen alkuperäisyys on usein varsin hankala todeta. Ei ole poikeuksellista että tehtaalla routtaus on tehty tarpeen mukaan kaksimikkiseen valmiiseen runkoon jos kolmimikkistä on tilattu, eli kolmas aukko on paljaalla puulla. Se ei tarkoita jälkikäteen modattua. Routtauksen muoto on tärkeä, jos maalaamaton routtaus on muodoltaan ja toteutukseltaan selkeästi erilainen kuin kaksi muuta, on se tehty jälkikäteen. Samanlainen on erittäin todennäköisesti aito.

p130: Juuri näin, "aitoustodistuksia" on vain Custom Shop-tavarassa. .
 
Näin, mukana saattaa olla tarkastuslipuke (joka toki vuosien varrella on todennäköisesti kadonnut tavalla tai toisella), "case candyissa" voi olla jonkinmoinen Owners manual, ja jotain muitakin lippulappusia, niidenkin säilyminen on kyllä melko epätödennäköistä. Mutta tosiaan, eipä noissa mitään sen kummempia "aitoustodistuksia" ollut tapana oheistaa.
Jos/kun kyseessä on vm. -77 kitara, sarjanumeropuolella on 2 mahdollisuutta, alkuvuonna 1977 noissa oli vielä se vuodesta 1975 käytössä ollut dekaali eli siirtokuva jonka ensimmäiset 2 numeroa vuonna 1977 olivat 06, jossain vaiheessa vuoden -77 aikana palattiin lapaan stanssattuun sarjanumeroon, eli siihen, joka osoittaa vuoden ja päivän ym. Eli tuossa pitäis olla joku tuon tapainen: 7ddd7xxx eli nuo "ddd" osoittaa päivän järjestysnumeron. Tyyliin "002" on tammikuun 2. päivä, ja sillee. ;)

fox: Näin, mukana saattaa olla tarkastuslipuke (joka toki vuosien varrella on todennäköisesti kadonnut tavalla tai toisella), "case candyissa" voi olla jonkinmoinen Owners manual, ja jotain muitakin lippulappusia, niidenkin säilyminen on kyllä melko epätödennäköistä. Mutta tosiaan, eipä noissa mitään sen kummempia "aitoustodistuksia" ollut tapana oheistaa.
Jos/kun kyseessä on vm. -77 kitara, sarjanumeropuolella on 2 mahdollisuutta, alkuvuonna 1977 noissa oli vielä se vuodesta 1975 käytössä ollut dekaali eli siirtokuva jonka ensimmäiset 2 numeroa vuonna 1977 olivat 06, jossain vaiheessa vuoden -77 aikana palattiin lapaan stanssattuun sarjanumeroon, eli siihen, joka osoittaa vuoden ja päivän ym. Eli tuossa pitäis olla joku tuon tapainen: 7ddd7xxx eli nuo "ddd" osoittaa päivän järjestysnumeron. Tyyliin "002" on tammikuun 2. päivä, ja sillee. ;)
 
Vähän on sekavaa, kuten lähes kaiken kaiken vanhemman kaman kanssa.
 
Tiedän että sua kiinnostaa niin todetaan että tuon yllä olevan jutun kolmimikkisistä selvittelin kun sellaisen hankin. Ihmettelin paljaalla puulla olevaa routttausta jota myyjä vakuutti alkuperäiseksi. Gibsonin asiakaspalvelusta kerrotiin että se on mahdollista tehdastekoisessa kolmimikkisessä ja eräs kotimainen asiantuntija neuvoi routtauksen yksityiskohtien tarkastelun ja vertailun.

Kannattaa perehtyä ennen ostoa ton aikakauden Gibsoneihin ainakin sen verran, että osaa tsekkaa tarvittavat asiat sen sarjanumeron lisäksi, mikä on myös väärennettävissä oikeissa käsissä.
 
Ton lisäksi suosittelen tsekkaamaan, ettei lapa ole jossain vaiheessa murtunut ja korjattu. Noi lavan rikkoutumiset laskee kitaran arvoa suoraan sen n. 30-50%, vaikka oiskin korjattu ammattilaisen toimesta. Kaularauta kannattaa myös tarkistaa, ettei oo ruuvattu maksimiin, koska sitä ei sitten enää säädellä, jos jo tapissa ja joskus tarttee. Hyviä kitaroita noi ton aikakauden lespat, vaikka 70-luku ei oo ollu ehkä sitä vahvinta niin Gibsonille, kun ei Fenderillekään.
 
Nii ja ehdottomasti tarkista se, ettei kaula kierrä. Joskus vanhemmissa kitaroissa törmänny vuosien aikana vääntyneisiin kauloihin. Les Paulissa aika kallista käsittääkseni, jos pitää teettää neck reset. Eikä sitä muutenkaa jaksaisi tehdä juuri ostettuun kitaraan varmasti kukaan.

Moi.
 
fox: Mutta tosiaan, eipä noissa mitään sen kummempia "aitoustodistuksia" ollut tapana oheistaa.
 
En tiedä kuinka laajaa moinen toiminta oikeasti oli, mutta aikoinaan kun tuota omaani kauppasin törmäsin noiden 70-luvun alkupuolen villeillä sarjanumeroilla varustettujen kohdalla erittäin usein mainintaan että joko Gibsonilta, viralliselta maahantuojalta tai "luotettavalta taholta" on todistus että ko. kitara on aito.
Feikeistä kun ei varsinaisesti pulaa ollut, ja koska Gibsonillakaan eivät osanneet kertoa tuosta mun yksilöstä käytännössä mitään, feikkiin pystyi valkkaamaan minkä tahansa numeron jonka eka numero vastasi feikin speksejä.
Enemmän tai vähemmän ;).
 

 
fox: Jos/kun kyseessä on vm. -77 kitara, sarjanumeropuolella on 2 mahdollisuutta, alkuvuonna 1977 noissa oli vielä se vuodesta 1975 käytössä ollut dekaali eli siirtokuva jonka ensimmäiset 2 numeroa vuonna 1977 olivat 06, jossain vaiheessa vuoden -77 aikana palattiin lapaan stanssattuun sarjanumeroon, eli siihen, joka osoittaa vuoden ja päivän ym. Eli tuossa pitäis olla joku tuon tapainen: 7ddd7xxx eli nuo "ddd" osoittaa päivän järjestysnumeron. Tyyliin "002" on tammikuun 2. päivä, ja sillee. ;)
 
Jos kyseessä on tuo aiemmin ehdotettu kolmimikkinen joka vastaa aloittajan kuvausta mun mielestä varsin hyvin, siinä on ydddyxxx sarjanumero, jota ainakaan pikaisella etsimisellä ei netistä löytynyt.
Eli varsin suurella todennäköisyydellä tuo on aito.
 
T:Samuli

Moi.
 
abassimo: Kannattaa perehtyä ennen ostoa ton aikakauden Gibsoneihin ainakin sen verran, että osaa tsekkaa tarvittavat asiat sen sarjanumeron lisäksi, mikä on myös väärennettävissä oikeissa käsissä.
 
Sen verran noita on vuosikymmenten varrella tullut käpisteltyä että väitän kyllä että kokonaan purkamatta sellaisen joka ei aiemmin tuollaista ole tutkinut tai Gibsoneihin muuten perehtymättömän on varsin mahdotonta erottaa laadukasta feikkiä aidosta pelkän netti- tai kirjatiedon perusteella.
Kun toisinaan tekee sopivanikäisten Tokaidenkin kanssa tiukkaa, etenkin jos detaljeja on modattu Gibsonmaisemmiksi.
 
Asiallinen myyjä jolla on tarvittaessa aikaa höpistä puhelimessa tai jopa naamatusten ja joka antaa ostajan rauhassa tutkia ja testata tuotetta on huomattavasti parempi indikaatio siitä ollaanko myymässä aitoa vai feikkiä kuin etenkin netistä bongattu nippelitieto.
 
Ja jos oikein arveluttaa, ottaa asiantuntijan völjyyn tai jättää ostamatta.
 

 
abassimo: Ton lisäksi suosittelen tsekkaamaan, ettei lapa ole jossain vaiheessa murtunut ja korjattu. Noi lavan rikkoutumiset laskee kitaran arvoa suoraan sen n. 30-50%, vaikka oiskin korjattu ammattilaisen toimesta.
 
No onpas maailma reilussa kymmenessä vuodessa muuttunut, tuolloin hyvin tehty lapakulmallisen mahonkikaulan lapakorjaus tiputti myyntihintaa tusinatuotteissa 10-15%, harvinaisemmissa ei välttämättä sitäkään.
 
Itse sain tuosta aiemminmainitsemastani lapakorjatusta Customista Seymour Duncanin mikeillä ja alkuperäisellä laukulla kokolailla saman mitä täällä vastaavista ehjistä vaihdetuilla mikeillä pyydettiin, ja useamman satkun enemmän kuin millä esimerkiksi Jenkeissä vaihtoivat omistajaa.
Puolisen vuotta otti aikaa, ja pari satkua pyynnistä tinkasin mieluusti koska ostaja oli harvinaisen asiallinen ja maksoi käteisellä, mutta saman ajan ottivat muutkin vastaavat kun ei ollut tarvetta hinnalla kaupata.
 
Olisiko lähdettä linkittää josta nuo prosentit löysit?
 

 
abassimo: Kaularauta kannattaa myös tarkistaa, ettei oo ruuvattu maksimiin, koska sitä ei sitten enää säädellä, jos jo tapissa ja joskus tarttee.
 
Höpö höpö.
 
Gibsoneihin saa ihan samalla tapaa -itse asiassa jopa helpommin- prikkoja mutterin alle kuin Fendereihinkin.
Ja ihan samalla tapaa saa myös tapitettua kaularaudan alkupään likipitäen kaikkiin 1-toimisella puristavalla raudalla varustettuihin kauloihin valmistajasta riippumatta jos joku latvaroso on öljynnyt puuaineksen muusiksi.
Ylimääräistä jumppaa ja jonkin verran kustannuksiakin tietty noista tulee, muttei missään nimessä muuta kuin hyvä syy tiputtaa hintaa joitain prosentteja.
 
Gibson (tai mikään muukaan instrumenttivalmistaja) ei myöskään ole mun kokemuksen perusteella ollut yhtä nuuka kierteiden pituuden kanssa kuin Fender, aniharvoin muihin joutuu prikkoja lisäilemään.
Pl. tietysti ankkurin pettäminen tai aiemminmainittu öljyin lutraaminen.
 
T:Samuli

basisti1971: Olisiko lähdettä linkittää josta nuo prosentit löysit?
 
Ei kai sitä missään tietokirjassa on määriteltynä, mutta usein näkee erilaisissa keskusteluissa tosta juttua. Tuossa nyt jotain: https://forum.gibson.com/topic/56698-broken-lp-headstock-value/
 
YouTubessa myös pari vähän isompaa Gibson diileriä sanonut tuota samaa, joten meen edelleen tuolla 30-50%. Usein ne jotka noita kauppaa työkseen vähentää heti sen 50%, mikä on ymmärrettävää, koska pitää jotain sillä kai tienatakin. Niin ja vanhoissa soittimissa se arvo vasta tippuukin alaspäin. Niitä saa välillä suhteellisen hyvällä hinnalla juurikin noitten kaulan korjauksien takia. Se on ihan sama mitä sä oot saanu lapakorjatusta Les Paulista. Toi kertoo vaan, että se ostaja on tehny paskat kaupat, jos saa samalla hinnalla ehjä lapaisen kitaran, kun sellasen, josta on lapa korjattu.
 
Mitä tohon kaularautaan tulee. Tottakai jokainen saa ostaa ja laittaa heti kitaraa, jos näin haluaa. Ite skippaisin heti ääriasentoon ruuvatut kaularaudat sun muut kaulavikaiset kitarat ja niin tekee moni muukin varmasti. Miksi maksaa eka kitarasta ja sitten heti joutuu korjauttaa sitä? Toki asia toinen jos saa ihan pilkkahinnalla soittimen, niin tätä voi katella vähä sormien välistä; tai vaihtoehtosesti jos rahalla ei oo mitään väliä.

Itse jos olisin ostamassa 1970 luvun tai vanhempaa lespaulia niin lähtisin lapakorjauksen suhteen siitä että jos kitarassa kaikki on alkuperäistä niin lapakorjaus on isompi miinus hintaan, kuin sellaisessa yksilössä, jossa osia on vaihdettu tai soitinta muuten räpelletty, eli sillä ei muutenkaan tule kummemmin olemaan ns keräilyarvoa myöhemminkään. Pelkän käyttöarvon suhteenhan sillä lapakorjauksella ei ole väliä. Myyjän pitää jopa osata aina sutkauttaa se klassikko, eli että tuo korjaus on kestävin kohta tässä kitarassa, hehheh.

basisti1971
 
Vaikka Les Paul uskovainen olen itsekin -tai ehkä juuri siitä syystä- vuosikymmenten varrella on mulle muotoutunut käsitys että pelkkä Gibson Les Paul ei takaa sitä että instrumentti olisi hyvä.
 
T:Samuli
 
Ei takaa ei.
 
Kun sitä mietiskelee että mitä kriteerejä soittimen pitää täyttää jotta se olisi ns. hyvä niin vastaus varmaan riippuu vähän keneltä kysyy. Onko soitin 'hyvä' jos sitä on hyvä soittaa - siis kaula itselle hyvin käteen sopiva, itselle sopivan painoinen, sopivan kokoiset nauhat ja miellyttävä radius jne. Oikein hyvältä tuntuva ja itselle miellyttävän tuntuinen soitin saattaa olla huonosti viimeistelty, äänet syttyvät jotenkin väärin, sustainta puuttuu, tietty ääni on susi jne jne... Tai aivan päinvastoin.
 
Jokainen lienee oikeassa kun omista käsityksistään kertoo enkä omaa mitään viisautta kun en ole ikinä yhtään Gibsonia omistanut enkä oikein soittanutkaan. Mutta katsoinpa Youtubesta uuuden (2020) seitsemänosaisen sarjan joka oli Gibsonin omaa tuotantoa, eräänlainen Factory Tour in steroids, kanavan nimi on GibsonTV. Luulisin että tuosta välittyy hyvin millainen massateollinen apparaatti tuottaa Gibsoneita nykyään. Prosessi on varsin vakuuttavan oloinen ja varmaankin markkinointiosaston vastaisku Gibsonin huonolle maineelle eli tietenkin on prapagandaa. Silti sanoisin että homma on hiottua ja mietittyä ja epäilemättä syntyy mekaanisteknisesti tasalaatuista, mittatarkkaa ja standardoitua lespaa jotka ovat kuitenkin erilaisia soittimia keskenään, osa niitä hyviä, osa heikkoja ja osa varmaan aivan loistavia, soinnillisesti siis. Se on tulos pakosti kun raaka-aine lopultakin on rekkalasteittain ostettua bulkkia jota ei kitarakohtaisesti mietiskellä sen kummemmin. Vanha totuus siitä että kitaran 'hyvyys' lopultakin riippuu siitä millaiset puut sattuvat osumaan, pätee. Valmistusprosessi on takuulla riittävän hyvä Gibsonilla (tässä tehtaassa ainakin) ja hyvin monella muullakin firmalla. Konekantaa riittää ja niitä osataan käyttää. Se kaikista tärkein asia joka liittyy puun ymmärtämiseen ja valitsemiseen per kalikka puuttuu eikä se ole massatuotannossa mitenkään mahdollistakaan. Jokainen joka ostaa lespan ymmärtäköön mistä siinä on lopulta kyse ja käyttäköön aikaa eri yksilöiden läpikäymiseen ettei satu niin että saakin sen kepin missä tähtimerkit olikin sattumalta ns. sinne päin.
 
Ja kas, kun sitten vihdoin on oppinut itse arvioimaan soittimen ja lopettanut valmistajan logon nimeen vannomisen saakin havaita että hyviä soittimia tekevät monet muutkin, ne teolliset prosessit on nimittäin hyvin samankaltaisia ja konekannat yleensä myös, kaikkialla maailmassa. Ja puukin ostetaan rekkalasteittain, kuivataan uuneissa ja aletaan sahata.
 
Eri asia sitten on jos itse teollinen prosessi mättää. Sellaisestakin esimerkkejä riittää.

Täytyy vähän jatkaa.
 
Itse muistan soitinkaupoissa ihmetelleeni muutama vuosi sitten käsittämättömän huonosti tehtyjä Gibsoneita, pintakäsittely aivan kuraa, kelvottomat bindaukset, nauhatyöt sinne päin jne paska oikein huokui. Monet sanoissaan varomattomat kauppiaat haukkuivat laatua myös ja kertoivat että kauppa ei käy, ei niitä osteta. Varsinkin eri SG -mallit kiinnittivät huomiota tässä suhteessa.
 
Vuonna 2018 Gibson päätyi Chapter 11 menettelyn mukaiseen konkurssiin, suomalaisittain kai ns. selvitystilaan. Taustalla oli yrityksen bisneksen hajoaminen liikaa eri suuntiin, strategiset virheet, alan rakennemuutokset ylipäätään sekä tässä vaiheessa jo huonoksi mennyt laatu ja siihen nähden liian korkeat hinnat. Chapter 11 mahdollisti liiketoiminnan jatkumisen, sanokaamme että firma ajautui rahoittajiensa haltuun: rönsyt karsittiin pois, Levi Straussilta tuli uusi toimitusjohtaja ja muutakin. Vanhaa tuplaten liian isoa Nashvillen tehdaskiinteistöä alettiin kaupata ja oli pyrkimys tarkoituksenmukaisempiin tiloihin.
 
Mieleen tulee että tuo GibsonTV:n uusi videosarja pyrkii vakuuttamaan kaiken kansan siitä että aivan paskaksi mennyt vanha, perinteinen ja arvokkaan brändin omaava teollisuusyritys on kyennyt luomaan nahkansa ja on nyt pakon edessä nouseva tuhkasta kuin feeniks-lintu. Videoissa jaksetaan suitsuttaa kuinka hyviä työntekijöitä heillä on, kuinka cnc-automaatio lisää nimenomaan työntekijöiden turvallisuutta, kuinka tarvitaan monen kuukauden koulutus että duunari oppii tekemään sen yhden työvaiheen joka hänelle on uskottu. Jaksetaan kertoa myös että kun bindausta tehdään niin ne narukiinnitykset tehdään aina samalla tavalla, yhtä monta kierrosta aina joka lespaan aina samalla tavalla jne... Toisin sanoen yrityskuvan kirkastaminen on meneillään sata lasissa ja viesti on vahva: me teemme nyt tasaista laatua, voitte luottaa siihen että toinen kitara ei ole toista huonompi, ne ovat yhtä hyviä kaikki, prosessi on kunnossa ja mahtavat työntekijämme siellä rivissä viilat kourissaan ovat omistautuneita ja viilaavat paremmin kuin koskaan ennen. Samalla videosarja muodostuu yrityksen sisäisen viestinnän ja henkilöstön motivoinnin välineeksi ihan selvästi. Olisipa kiva tietää mitä työntekijöiden palkkatasolle on tapahtunut välillä vaikkapa 2017-2020? Näissä melskeissä tapaa käydä niin että palkkataso joustaa palkkioksi siitä että työpaikka ylipäätään säilyy eikä kannata kieltäytyä jos pomo pyytää palkattomiin ylitöihin bindailemaan eikä ehkä kannata sairastellakaan.
 
Mutta kuten sanottu, ammattimaisesti tehdyt videot tekevät tässä tehtävänsä ja jäämme odottelemaan millaiseksi vaikkapa lespojen ja SG-kitaroiden laatu ajan kuluessa asettuu.

petteri m: Täytyy vähän jatkaa.
 
Itse muistan soitinkaupoissa ihmetelleeni muutama vuosi sitten käsittämättömän huonosti tehtyjä Gibsoneita, pintakäsittely aivan kuraa, kelvottomat bindaukset, nauhatyöt sinne päin jne paska oikein huokui.
 
Tämä tuli kyllä huomattua. Niin kai se on trendi ollut kohta 25v melkein alasta riippumatta, että laatu uhrataan tehokkuuden ja tuloksen tekemisen alttarilla, oli se sitten fyysinen tuote tai palvelu. Kitaroissa onneksi markkinat on täynnä vanhoja ammattiylpeydellä tehtyjä ja viimeisteltyjä soittimia ja laatuakin tehdään edelleen, sekä tehdastyönä että varsinkin käsityönä kaikille halukkaille riittävästi.

joku muu sikko: Tämä tuli kyllä huomattua. Niin kai se on trendi ollut kohta 25v melkein alasta riippumatta, että laatu uhrataan tehokkuuden ja tuloksen tekemisen alttarilla, oli se sitten fyysinen tuote tai palvelu. Kitaroissa onneksi markkinat on täynnä vanhoja ammattiylpeydellä tehtyjä ja viimeisteltyjä soittimia ja laatuakin tehdään edelleen, sekä tehdastyönä että varsinkin käsityönä kaikille halukkaille riittävästi.
 
Ja miksei se Gibsoniltakin onnistuisi taas, ainakin teknisen puolen osalta, ei siihen mitään periaatteellista estettä liene. Vaan sanonpa vaan jotta jos joku aikoo F-musiikista ostaa 2019 lespan ja maksaa siitä sen 3400 euroa niin aika fani saa olla ja toivottavasti on tähtimerkit asemassa sitten.