Kitarat: kitarakamat ›

Moi
 
Suunnittelen Gibson tai vastaavan ES 335-tyylisen kitaran hankintaa. 2500 euroa olisi budjetti.
 
Huomasin, että Tokailla, Ibanezilla ja Edwarsilla (minulle outo merkki) on malleja molemmin puolin 2000 euron. Ottaisin mielelläni kokemuksia vastaan varsinkin niiltä soittajilta, joilla on kokemusta "aidosta" Gibsonista tai edellä mainituista laadukkaista kopioista. Itseäni perinteinen Gibson käytettynä houkuttaisi tällä hetkellä eniten.
 
Ajatukseni on käyttää soitinta "all round- soitossa" straton rinnalla.
 
Yleinen korjaus noissa 335-kitaroissa on rikki menneen lapan korjaus. Kyseinen korjaus ilmeisesti onnistuu yleensä ongelmitta? Vai onko jotain, mitä kannattaa huomioida? Jos lapa on korjattu, hinta on yleensä alempi kuin korjaamattoman..
 
Onko jotain muita ongelmia kyseisessä mallissa, joka kannattaa tarkastaa tai huomioida?
 
Terveisin Vesku

Edwards on ESP:n japanilainen merkki. Laadukkaita kitaroita tekevät, ja juuri enemmän Gibsonin näköisiä kuin ESP:n omat.

Gibsoneista on kokemusta eri ES-malleista. 335 on klassikko, 345 Stereo Varitone-hässäkällä, sama kitara mutta "hienompi" koristelu - tosin oma kitarani on muutettu monoksi ja Varitone ohitettu. Sitten on ilman keskipalkkia olevat mallit kuten ES 330, jossa kansikin pääsee pikkuisen resonoimaan, P90-mikit näissä yleensä. Kokeile mahdollisimman montaa eri mallia ja yksilöä. Itse pidän kaikista Gibsonin ES-malleista.
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/160914.jpg
 
Kuvassa vasemmalta oikealle; ES 345, ES 335 ja ES 330.

Tuplasatsi

Itellä on "halpis" vasuri Ibanez AS jotain (hinta n. 800€), ihan ok jos ajattelee hintaa MUTTA jos en olisi vasuri niin tämän hommaisin, japanialaista laatua.
https://www.youtube.com/watch?v=B6cr0ej7u2k
 
Aattelin kyllä päivittää Ibanezin mikit puolitettavilla humppareilla jossain kohtaa ja ehkä myös satula menee vaihtoon.

Kokemusta on Gibson ES335:stä - 80 luvun alkuvuosina ja nykyisestä Gibson ES355 TDSV:stä, TDSV = Thinline, Dual pickup, Stereo Varitone ja on ollut mm bluesmiesten suosiossa mm. Freddie King, B.B King, Eddie Taylor , Harvey Mandel, Chuck Berry, Albert Järvinen....oli myöskin Rush kitaristin kepukka ja Alex Lifeson signature keppikin olemassa, mono ES355:lla on soittanut mm. Keith Richards, Kuha tuossa jo selvittikin näitä eroja ES335 ja ES 345 välillä, joilla myöskin BB ja Freddie ovat soitelleet. ES335 Gibsonilta tai ES330 tuohon hintahaarukkaan vois olla ja ne ovat perus malleja, uudelleenjulkaisujakin niistä tehdään, joista Customshopit ovat hinnakkaimpia, kokeilematta ei tietenkään kannata hankkia, kuten Kuha tuossa mainitsi, kun on niitä mikrofonivariaatioitakin ja eroja kauloissa, niin muodoissa, paksuuksissa, kuin materiaaleissakin yms. Tolonen soitteli ES330:llä ennen kuin vaihtoi ES335:n joskus 70 luvun alkuvuosina. ES355 TDSV on Custom, ilmeisesti vähän kaikessa mielessä, jopa valmistusmäärissä. 1959 - 1979 valmistettiin 3725 ES355 TDSV:tä, joka ei todellakaan ole paljon. ES335:ttä Valmistettiin noin 42600 vv. 1958-1979.
 
Tuollainen allekirjoittaneen Gibson ES355 TDSV
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/149432.jpg
 
Ja tälläinen oli se Gibson ES335 -80 luvun alkuvuosina
 
https://maihinnousu.net/dyn/gallery/f/4744.jpg
 
P.S Tokain ES60 on ollut myös hetken aikaa, se ei oikein ottanut tulta alleen, vaikkei varmaan niitä kaikkein pöllöimpiä kopioita olekaan. Sanoisko, että vähän hengetön, jollain tapaa väritön ja yksitotinen, "kepeähkön oloinen". Ei lähellekään sellainen kuin oli 1972 Hagström Viking, millainen allekirjoittaneella oli 70-luvun alkupuolella jonkin aikaa.

Aidosta 335:stä minulla ei taida olla kokemusta ja ainoa Gibsonin puoliakustinen mitä on tullut räpellettyä edes hieman pitempään on Midtown Custom.
 
Sen sijaan minulle meinasi joskus tulla vaihdossa Tokain japanilainen 335-kopio. Se oli kyllä oikein laadukkaan oloinen laite kaikinpuolin, mutta malli nyt vaan ei sopinut syliin yhtään. Väittäisin, että isoin kysymysmerkki ja ero Gibsonin ja näiden Japanilaisten välillä on se, että haulatko poly-, vai nitrolakan? Itse ottaisin muovilakan joka kerta.
 
Ja mitä tulee tuohon lapa-asiaan, niin se nyt vaan valitettavasti on näiden vintagehenkisten Gibsonien ja kopioiden riesa. Yamahan kitaroissa ongelma kuitenkin korjattu vähemmän hölmöllä lapakulmalla ja "volutella".
 
Jos olisin nelinumeroisia summia laittamassa 335 tyyppiseen kitaraan, niin katsoisin vakavasti Yamahan SA-2200 mallia. Semmoista minulla ei ole koskaan ollut itselläni, mutta Yamaha SG-1000 on ollut ja siinä oli kitara mistä ei olisi koskaan pitänyt luopua.
 
SA-2200:ssa on valmiina fiksumpi kaularakenne, Gotohin raudat ja puolitettavat mikit. Käytettynäkin noita tuntuu välillä pyörivän ihan sopuhintaan.
 
https://www.thomann.de/fi/yamaha_sa2200vs_halbresonanz_egitarre.htm
 
Menee uutenakin budjettiin, vaikka näistähän ei tunnetusti saa kovin hyvin omiaan takaisin.
 
E: Tokai ES-120 oli se malli mikä meinasi tulla vaihdossa. Hyvä kitara, mutta tuttuun Tokai tyyliin hyvin uskollinen esikuvalleen. Niin hyvässä, kuin pahassakin.

Aina löytyy joku asia josta tehdään jonkinmoinen "riesa", itsellä ei ole Gibsonin lapakulmien kanssa ollut ongelmia tai huomauttamista, jos ei se kelpaa, niin sitten voi hyvinkin olla hankkimatta Gibsonia, jossa lapakulma häiritsee, vaan valitsee ihan kaikessa rauhassa muun merkin. Jossain vaiheessa 60-lukuahan lapakulma pieneni 3:lla asteella ja myöhemmin tuli volute, ainoahan tuossa lapakulmassa on ollut, että jos huolimattomasti on käsitellyt Gibsoneita ja päästänyt esim kaatumaan tms. niin se on ollut saletti kaulakatkos. No jokainen huolehtii omastaan ja sillä mennään.

BigPapa: Aina löytyy joku asia josta tehdään jonkinmoinen "riesa", itsellä ei ole Gibsonin lapakulmien kanssa ollut ongelmia tai huomauttamista, jos ei se kelpaa, niin sitten voi hyvinkin olla hankkimatta Gibsonia, jossa lapakulma häiritsee, vaan valitsee ihan kaikessa rauhassa muun merkin. Jossain vaiheessa 60-lukuahan lapakulma pieneni 3:lla asteella ja myöhemmin tuli volute, ainoahan tuossa lapakulmassa on ollut, että jos huolimattomasti on käsitellyt Gibsoneita ja päästänyt esim kaatumaan tms. niin se on ollut saletti kaulakatkos. No jokainen huolehtii omastaan ja sillä mennään.
 
Ei ole ollut ongelmia kun ei ole päässyt kaatumaan. Vahinkoja voi aina sattua :)
 
Mielestäni tuo jyrkkä lapakulma ei ole mikään järin fiksu ominaisuus ja saattaa aiheuttaa vireongelmiakin eli ei siitä tehdä riesaa, vaan ihan rakenteellinen heikkous on kyseessä. Jokainen tietenkin tyylillään, mutta aloittajan ottaessa lapojen katkeamisen esille on varmaan hyvä kertoa vaihtoehdoistakin.
 
Jos joku voi kertoa minulle, että mitä hyvää siinä jyrkässä kulmassa ja heikossa kohdassa on, niin kuuntelen mielelläni. "Autenttisuuden" ymmärrän kyllä, jos sitä soittimeltaan hakee ja haluaa, mutta jotain konkreettisempaa.
 
Kuha: On mullakin Gibson ES 345ssa volute, ei hölmö kitara ensinkään.
 
Mielenkiintoista. Täysin vieras malli minulle, mutta mahdetaanko tuommoisia enää tehdäkkään?

T_V_H: Ja mitä tulee tuohon lapa-asiaan, niin se nyt vaan valitettavasti on näiden vintagehenkisten Gibsonien ja kopioiden riesa. Yamahan kitaroissa ongelma kuitenkin korjattu vähemmän hölmöllä lapakulmalla ja "volutella".
 
On mullakin Gibson ES 345ssa volute, ei hölmö kitara ensinkään.

Kuha: On mullakin Gibson ES 345ssa volute, ei hölmö kitara ensinkään.
 
Peghead angle is 14 degrees: 1966-1983 (approximately), eli tuossa välissä noin oli pienempi lapakulma 14. Ennen 1966 oli 17:sta ja 1983 jälkeen palattiin 17:sta. Jonniin verran lapakulman pienennys vahvisti Gibsoneiden kaulan - huolimattoman käsittelyn johdosta - rikkoutumisaltista tienoota ja toinen oli 3:n palan kaulat.
 
Ei volute haittaa, mulla esim. menee - Gibson SG Special -68 (ei volutea) ja 70-luvun Gibson ES355 TDSV (volute) - tähän väliin, molemmat kyl keleppaa.

https://www.f-musiikki.fi/kitarat-j … mahasa2200-violin-sunburst-sa2200vs
 
Tuossa hyvä vertailu Yamaha vs G 335 hyvän soittajan toimesta
https://www.youtube.com/watch?v=_WyRKcHAjuI
 
Näyttää siltä että ko kaiffari innostuu aina enemmän ja soittaa paremmin kun pääsee soittamaan Yamahaa.

Mulla oli vm. 2010 Gibson ES335 Memphis ja se oli hyvä kitara niin soundeiltaan kuin soitettavuudeltaan. Tosin jouduin jonkin aikaa metsästämään ennenkuin löytyi yksilö joka miellytti mm. painon puolesta.
Pari vuotta sitten 335 vaihtui '59 reissue ES345:een, jossa on paksu kaulaprofiili, mono-varitone ja erittäin maukkaat Memphis historic - mikit. Todella hieno ja upeasoundinen kitara, toki paremmuus 335een verrattuna on pitkälle makuasioita. Keskipalkilliset Essit ovat kyllä erinomaisen monipuolisia ja luonteikkaita kitaroita. Kaulat ovat lavan juuresta heikko kohta kaikissa perinteisissä Gibson-tyylisissä kauloissa. Tosin lavan juuresta katkennut kaula saadaan yleensä korjattua täysin, joten lapakorjatusta voi saada hyvän kitaran huomattavalla hinnanalennuksella.

WanhaWetäjä: https://www.f-musiikki.fi/kitarat-j … mahasa2200-violin-sunburst-sa2200vs
 
Tuossa hyvä vertailu Yamaha vs G 335 hyvän soittajan toimesta
https://www.youtube.com/watch?v=_WyRKcHAjuI
 
Näyttää siltä että ko kaiffari innostuu aina enemmän ja soittaa paremmin kun pääsee soittamaan Yamahaa.
 
Mulla on tollanen Yamaha ja voin kyllä varauksetta suositella, vaikka musafasu näyttää nostaneen sen hintaa muutamalla satasella. Tuo linkkaamasi video on erinomainen, koska siinä kuulee myös noiden pienen soundieron. Olen vain testaillut G pajan ES335:tä ja Yamahaa soitellut enemmän, mutta minulla oli vähän tunne että Yamaha saattaisi olla soinniltaan hiukan kirkkaampi ja mielestäni tuossa videossa tuon pienen kirkkauseron kuuli. Mitä tulee Yamahan soundiin, niin se on ollut helppo hallita kun se pysyy kasassa eikä säröä nostaessa edes kaulamikillä mene tukkoon.

Jestas sentään, mutta kyllä on porukalla hienoja Essejä. Alkaa taas essikuume nostamaan päätään ikävästi.. :)
 
Mulla jäi japanilaisesta Tokain ES:stä erityisen hyvä fiilis, mutta kyllä aito 90-luvun alun nashwilleläinen "Dot" oli myös hieno kitara. Tyhmyyttäni hävitin molemmat pois..

Itselleni keskeinen huomio Gibsonin 335:n kanssa liittyy siihen, että se toden totta "aukeaa" vasta vuosia tehtaalta putkahtamisen jälkeen. Tämä ominaisuus on korostunut huomattavasti enemmän kuin lankkujen kanssa, tiedä sitten mistä johtuu. Hankin vuosimallin 2010 335:n uutena hieman yli vuoden ikäisenä, ja olin ensimmäisen viiden vuoden aikana myymässä sitä moneen kertaan. En sitten raaskinut, kun oli tärkeän läheisen perinnöksi jättämillä penneillä maksettu. Paljon se makasi laukussa ensimmäiset vuodet, mutta aukesi pari kolme vuotta sitten ihan korvin kuultavasti. Soundi on nykyään voimakkaampi, syvempi ja "puumaisempi" kuin aluksi. Voi olla myös muuta kuin mystiikkaa, kuten kieli- ja plektravalintoja ja hyvää säätöä, ken tietää. Yhtä kaikki: jos päädyt jostain syystä uuteen Gibsoniin, voi tällainenkin seikka olla harkinnan arvoinen.
 
Mukaelmista tai kopioista ei ole kokemusta. 335 ja pystyvämmät verrokkinsa ovat sen verran arvokkaita instrumentteja, että ainakin itse käpistelen omaani erityisen varovasti. En esimerkiksi jätä essiä ständiin seisomaan, vaan laitan aina laukkuunsa soittelun jäläkeen; lapa ei toisin sanoen rikkoudu ellei sitä köyri rumasti.
 
Tavattoman hieno soitin; sellainen, johon itselläni on syntynyt aivan erityislaatuinen suhde. Muut sähkökitarat ovat muuttuneet hyvän essin myötä itselleni enimmäkseen tarpeettomiksi.

Eli tälläinen oli Hagström Viking 1972, varsin kelpo ES versio, se sitten vaihtui Ibanez Thinlineen jossain paikoin 70-luvun alkupuolta.
 
https://maihinnousu.net/dyn/gallery/f/4745.jpg

Epiphonen Sheraton II voisi olla yksi ihan ok -vaihtoehto. Uudemmista en tiedä, mutta oma on muistaakseni 90-luvun lopulta ja on jämäkkä peli.

Itsellä on Edwards E-SA 125, ja olen pitänyt siitä kovasti. Kansi ja pohja ovat tosiaan kokopuuta eikä laminaattia, joten ihan suoraan tämä kait ei vertaudu aitoon asiaan. Akustisesti kitarassa on kuitenkin hieno soundi, ja monessa halvemmassa testaamassani 335-kopiossa oleva pahvilaatikkomaisuus loistaa poissaolollaan. Mikit vaihdoin Phat Catteihin, ei niissä alkuperäisissä humppareissa kyllä mitään vikaa ollut, mutta oli semmoinen P-90 kausi yhdessä vaiheessa elämää. Mutta toimii näin tosi hyvin.
 
Kitarassa on paksuhko kaula, ei mikään superhalko, mutta kuitenkin semmoinen että sitä voi luonnehtia tuhdiksi. Nauhat ovat matalat ja kapeat, eivät missään nimessä mitään jumbomallia. Kitara on suht painava. Jaksaa sitä kantaa mutta käteen ottaessa se aina hieman yllättää kun olettaa kitaran olevan lähinnä tyhjää täynnä. Pinta on matta ja sellainen vaikutelma tulee että lakkakerros on sangen ohut.
 
Yksi valittamisen aihe ulkonössä on. Kitarassa on tummankeltainen reunalista, mutta plektrasuojassa reuna on kirkkaan valkoinen. Pisti silmään niin pahasti että piti ottaa koko plektrasuoja irti :).
 
En kyllä oikeastaan osaa tätä verrata Gibsoniin kun en ole sellaista kunnolla koskaan soittanut. Instrumenttina kuitenkin parhaita mitä olen omistanut.

Yamaha SA2200.
 
Huippukeppi. Saa kaytettyna 1300 pintaan.