Kitarat: kitarakamat ›

mitä nyt on tullu kokeiltua niin kaverin 10 v vanhasta marsusta lähtee paremmat säröt kun uudesta saman kokeisesta putkesta .

saman olen huomannut 7 v vanhasta peavystä ja uudesta.

mikäs tässä nyt sitten on? :D

kertokaahan.

ja hyvät uudet vuodet :D

No onhan se nyt selvää...ennen leipäkin maistui leivälle jne.

Ruoho on aina vihreämpää...nojoo.
 
- Yksi syy vois olla se, että vanhoissa styrkkareissa/kaapeissa kaiutinelementit ovat "löystyneet" ja usein soundaavat tämän vuoksi paremmalle kuin uusien vastaavien uutuudenjäykät elementit. Ja wanhat Celestionit taitavat oikeastikin olla laadukkaampia kuin nykyiset aasialaiset...
- Ensiasennusputket ovat usein heikompitasoisia kuin harrastuneen käyttäjän tilalle vaihtamat laatuputket.
- Ainakin Fenderin uudet vahvistimet on biasoitu liian "kylmiksi" (ilmeisesti paremman clean headroomin / putkien pidemmän käyttöiän saavuttamiseksi?). Vanha vahvistin on putkien vaihdon yhteydessä tod.näk. biasoitu paremmin.
 
Wanhan vahvistimen suuremman mojon lisäksi em. tekijät voisivat vaikuttaa?

Voip tuossa laadun suhteen jotain perää ollakkin...
 
Aikaisemmin ne halpikset tehtiin japanissa ja sieltä niitä komponenntteja tuli ja nykyään ne tulee kiinasta ja tänä päivänä ne halpiksena pidetyt japanilaisvehkeet onkin jo laatulaitteita.
 
Eiköhän se sama yleimaailmallinen suuntaus ole ihan samallailla musiikkilaitteisiin pesiytynyt kuin muuhunkin elektroniikkaan..... kunhan kestää takuuajan.halvemmalla pitää tehdä...
 
Siitä paremmasta laadusta joutuu sitten maksaa ihan vitusti.

No onhan se nyt selvää...ennen leipäkin maistui leivälle jne.
 
Uusia ja vanhoja vahvareita sentään voi kokeilla rinnan, 70-luvun leipää ja 30-luvun kesiä on hieman hankalampi vertailla päittäin nykyhumpuukin kanssa;)

Uusia ja vanhoja vahvareita sentään voi kokeilla rinnan, 70-luvun leipää ja 30-luvun kesiä on hieman hankalampi vertailla päittäin nykyhumpuukin kanssa;)
 
ruisleivän juuri kyllä pitäisi säilyä ehkä jopa satoja vuosia niin siitä kyllä voisi verrata eri vuosikertoja:)
 
Mutta tuo ruokahommahan on ilmankin selvä että ennen oli parempaa/puhtaampaa safkaa ilman myrkkyjä ja muita saasteita sekä keinoteisiä rasvoja ym. nykyajan "light" hömpotyksiä.

vanhat kitarat parempia?
vanhat levysoittimet parempia?
vanhat leivänpaahtimet parempia?
vanhat virvelit parempia?
 
Kapitalismin huonoja puolia.

Eiköhän se sama yleimaailmallinen suuntaus ole ihan samallailla musiikkilaitteisiin pesiytynyt kuin muuhunkin elektroniikkaan..... kunhan kestää takuuajan.halvemmalla pitää tehdä...
 
Totta. Kestävyys lakkaa olemasta etu heti kun markkinat alkaa täyttyä. Pesukoneetkin tehdään tarkoituksella korjauskelvottomiksi, ja autot sellaisiksi että konekannen saa auki vain lisensoidussa merkkihuollossa, joka maksaa lisenssistään paljon tai enemmän.
 
Siitä paremmasta laadusta joutuu sitten maksaa ihan vitusti.
 
Ei välttämättä.
 
Pitää olla valppaana sellaisen tilanteen varalta, jolloin markkinoille tulee uusia laatulaitteita, joilla on vielä hyvä maine hankittavanaan - ne ekat pelit on yleensä hyvin tehtyjä, ja laatu putoaa heti kun yleisö on laitteen löytänyt. Jos alkuvaiheessa hinta/laatusuhde on kyllin hyvä, kannattaa myydä vaikka tappiolla koska sillä merkillä voi sitten myydä vaikka mitä (hyviä esimerkkejä tällaisesta psykologiasta ovat kitarapuolella mm. Squier 82-85 + Anniversary-mallit vs. muu Squier-tuotanto, ekat 5 vuotta Tokai Love Rockia verrattuna myöhempiin, Epiphonen puoliakkarit ja Korina vs. muut Epiphonet...) ja hyvä maine säilyy. Jokainenhan haluaa uskoa että se oma ritsa on kuitenkin hyvä ellei jopa esikuvaansa parempi, vaikka käyttäjänä oma kosketus muuta sanoisi, ja tämä näkyy täälläkin.
:-)
 
Koko ajan saa joitakin laatuvahvistimia halvalla. Pitää vain tietää mitä hakee. Jos sen plexi-Marshallin sijaan hakeekin tänä päivänä vaikka Laney KLIPPiä, London Cityä, Carlsbro TOP100:sta, Monster 50/100:sta, Ampegin sijaan Monster 120-mallia tai Dan Armstrong 60:tä, tai keskittyy sellaisiin merkkeihin kuin HH, Impact, Selmer tai vaikka Sundown, on täysin mahdollista saada loistopeli todella halvalla. Puhumattakaan uusista "todistelijoista" kuten Blackhearteista, joilla on vielä halpis-uutuusmarkkinointi päällä ja laatu kohdillaan.
 
(Edit: kaikki varmaan ymmärtää, että puhun niistä vanhoista Monstereista, enkä näistä uusista boutique-arvonsa ansainneista peleistä.)
 
20 vuotta sitten 60- ja 70-lukujen Marshalleja sai pilkkahintaan, ja Vox AC30:siä ilmaiseksi tai vaihdossa tuoppiin. 15 vuotta sitten käypä hinta Fender Bassmanista oli 500 markkaa, suomalaisesta käsintehdystä Monsterista ei saanut kuin 300 markkaa. Kannattaa pitää silmät auki ja seurata kamojen hintoja, niin näkee mikä kulloinkin on "löytöä".
 
Ulkomaan käytettyjä kannattaa kans katsella, kun kerran kotimaamme ompi Eurooppa, Eurooppa armas synnyinmaa. Kun Roland re-201 Space Echo nousi Suomessa 800 euroon, kävin ostamassa omani Saksasta 300 eurolla. Pari viikkoa sitten kävin ostamassa Johnny Roadhousesta 70-luvun Vox AC30 topboostin 500 punnalla (600 euroa) ja tuin siis eurooppalaista lähikauppiastani ylikansallisia postimyyntifirmoja vastaan.
;-)
 
Kyllä yks reissaamisen ilo on tsekata paikalliset käytetyt. Sitä ei postimyynti tai ebay koskaan korvaa. Ja kotimaanmarkkinoita ajatellessa pitää miettiä, mikä meille on tyypillistä. Mut ei löytöjen metsästys oo kaikkien juttu - olin aikoinaan Tsekinmaassa metallikitaristikaverin kanssa, eikä tämä löytänyt soitinkauppojen tarjonnasta mitään mielenkiintoista, kun kerran retro ei kiinnostanut ja oma setti oli jo lajinsa huippua. Mä sain yksikseni seota banaaneiksi kaikista höyryuruista ja mandoliineista.
:-D
 
PS. Kannattaa tsekata, onko haluamasi laitteen vintage-hinnassa niin paljon ilmaa, että kannattaa ennemmin teettää uusi laite ammattilaisella (tai puoliammattilaisella, joita kyllä riittää) kuin ostaa aito. Se on usein halvempaa kuin luulisi, ja samalla lopputuloksen voi viilata tarkalleen mieluiseksi. Samalla voi katsella, olisiko joku mielenkiintoinen kitaranrakentaja "nousussa" - meillä on erittäin taitavia kitaraseppiä maa täynnä.

Uusia ja vanhoja vahvareita sentään voi kokeilla rinnan...
 
Tässä se "juju" piilee. Milläs kokeilet sitä 90% prosenttia niistä vanhoista vahvistimista. Siis niitä jotka oikeasti olivat huonoja ja surkeasti rakennettuja ja täten ihan syystäkin päätyivät kaatupaikoille ja unohdetuksi. Tuollaista roskaa oli oikeasti todella paljon.
 
Vanhoista vahvareista on pääsääntöisesti jäljellä enää ne hyvät jotka oli jotain järkeä säilyttää tai korjata. Jokaista Fenderiä kohti löytyi kymmeniä muita jotka rakentelivat ihan mitä sattuu ja miten sattuu. Kuten ei kaikkea uuttakaan, ei kaikkea vanhaakaan ollut järkeä korjata ja säilyttää jossain tilaa viemässä.
 
Uusia vahvistimia puolestaa löytyy hyviä, huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Vertaapa hyvää uutta vahvistinta ja hyvää vanhaa vahvistinta niin kyllä se ero uuden ja vanhan laadun välillä pienenee kummasti.

Uusia vahvistimia puolestaa löytyy hyviä, huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Vertaapa hyvää uutta vahvistinta ja hyvää vanhaa vahvistinta niin kyllä se ero uuden ja vanhan laadun välillä pienenee kummasti.
 
Tässä on ainakin mulla se ajattelutapa että mix vanhat vahvarit/soittimet muka olis parempia kuin uudet. Tekniikka menee koko ajan eteenpäin ja miksei sen mukana myös vahvarit ja soittimet ?

Tässä on ainakin mulla se ajattelutapa että mix vanhat vahvarit/soittimet muka olis parempia kuin uudet. Tekniikka menee koko ajan eteenpäin ja miksei sen mukana myös vahvarit ja soittimet ?
 
Putkivehkeet hiukka eri asia.
 
Kun nykyään ei oikein putkitekniikkaa muualla taida paljoa olla kuin vaffarijutuissa niin putkitekniikan huippu tuotekehitys loppunut ja samoin niiden kanssa yhteensopivimpien ja laadukkaimpien komponenttien valmistus lopetettu.
(jatkuvasti saat lukea että jonkin legendaarisen pedaalin valmistus lopetettu jonkin "piirin" Chipin? varastojen ehdyttyä jne.)
 
Parhaat putketkin ovat niitä N.O.S mummon ajoilta ja nykyään vaan muutamat nyrkkipajat niitä valmistelee ilman sotilaallisen tiukkoja laatuvatimuksia.
 
Sekä ennen tehtiin komponentitkin länsimaissa tai ainakin japanissa ja nykyään ne pitkälti tulee kiinasta jne.
 
...kyllä nää varmaan vähän vaikuttaa laatuun. En enempiä kyllä tiiä...... :)
 
Korjatkoon viisaammat.

Totta. Kestävyys lakkaa olemasta etu heti kun markkinat alkaa täyttyä. Pesukoneetkin tehdään tarkoituksella korjauskelvottomiksi, ja autot sellaisiksi että konekannen saa auki vain lisensoidussa merkkihuollossa, joka maksaa lisenssistään paljon tai enemmän.

saattaa olla tottakin , eko -kitarathan tehtiin ennen italiassa ja ne oli hyviä. nyt länsimaissa halpis työvoimalla. hyvä esimerkkina minun polttopuu eko .

Mun 60-luvun dr103 pieksee soundinsa puolesta reissuen a/b:attuna (makuasia tietenkin kun soundista puhutaan mutta anyway) ja on kestänyt 40 vuotta mint condition, dave reevesin käsityötä omassa kellarissaan new maldenissa eikä liukuhihnatavaraa. Maksoi huomattavasti vähemmän kuin reissue. Niin kyllä soundin laadun ja mojon takia kallistun tässä tapauksessa vintageen. (kunhan muistaa että on yhtä paljon paskaa vintagee kuin hyvää ja hommaa sitä hyvää)
 
Vanha voi hyvinkin olla uutta parempi!

kelatkaa muuten miten vähän vintagespekseillä tehdään vahvistimia (jos sikakalliit butiquet lasketaan pois). Vaikka joku valmistaja markkinoi styrkkariaan tarkkana reissuena niin ei ne sit välttämättä ole. Ja uusia yksikanavaisia retrohärpättimiä aika vähän massakamana kehitetään. Se ei kohtaa vallitsevaa musiikkituotantoa :)

20 vuotta sitten 60- ja 70-lukujen Marshalleja sai pilkkahintaan, ja Vox AC30:siä ilmaiseksi tai vaihdossa tuoppiin. 15 vuotta sitten käypä hinta Fender Bassmanista oli 500 markkaa, suomalaisesta käsintehdystä Monsterista ei saanut kuin 300 markkaa.
 
Tämä on kyllä totta. 80-luvun lopulla ostaessani Marsun JMP:n harmaalla 60-luvun kaapilla maksoin siitä kaverille 1000 markkaa plus 40 vattisen Rolandin kuution. Osto- & myyntiliikkeistä sai kantaa Monstereita, Vampirea ja sitä toista vihreää perushirviötä, kaappeineen muutamalla satkulla. Ihmisille kelpasi vain Gallien-Kruegerit ja muut ihme kasarisoundiset trankkupelit, jotka tänä päivänä kuulostavat lähinnä korneilta tehden mistä hyvänsä kitarasta piezomikitetyn kuuloisen. Jussi Raittinen elämäkerrassaan kiteyttää trankkuvahvistimien läpilyönnin (joskin 70-luvulla) seuraavalla tavalla: "vahvistimet pienenivät, roudattavuus helpottui, korjaukset vähenivät ja ennen kaikkea soundi huonontui." No, kun sitten vertaa tämän päivän mallintavaa multistyrkkaria vanhempaan vastaavaan, niin 80-luvun Rolandin kuutio oli sentään vahvistin isolla V:llä monessakin mielessä. Sitä se markkinatalous teettää :)

20 vuotta sitten 60- ja 70-lukujen Marshalleja sai pilkkahintaan, ja Vox AC30:siä ilmaiseksi tai vaihdossa tuoppiin. 15 vuotta sitten käypä hinta Fender Bassmanista oli 500 markkaa, suomalaisesta käsintehdystä Monsterista ei saanut kuin 300 markkaa. Kannattaa pitää silmät auki ja seurata kamojen hintoja, niin näkee mikä kulloinkin on "löytöä".
 
Nojuu... enivei, "vielä" 2002 katselin Kitarapajalla vuoden 1976 Marshallin 50-wattista Super Leadia. Joku pieni modaus siihen oli tehty, muuten todella siistikuntoinen. 500 €. Eskottelin viikon liian kauan, meni, vituttaa vieläkin. Samoin samoihin aikoihin roikkui hyllyillä 70-lukulaista teleä ja stratoa yllin kyllin, tyyliin 700-1000 €. Vieläkin vituttaa, kun ei tajunnut tuotakaan. JCM 800:t oli aina 350-450 €, todella siistit 550 €. Todella kiva kävi faijan tutulle. Osti liikkeestä v. 2001 70-luvun alun Gibson SG:n. 5000 mk, mint-kuntoinen. Ja vaimo pakotti palauttamaan kepin kauppaan...
 
1998 Rytmi-lehdessä Apulannan Toni kertoi laittavansa keikoilla palasiksi japsifenkkuja, kun ne on "halpoja, maksaa noin kolmisen tonnia". Teineille tiedoksi, että silloin oli markka-aika, 3000 mk = n. 500 €.
 
Ja mitä alkuperäiseen aiheeseen tulee, niin monesti tietä ja elämää nähneet vermeet ovat "parempia". Uudet monesti jotenkin "kylmempiä". Tiedä sitten onko kyseessä mojo, boogie, tottumus, hintalappu vai se, että ne ovat vuosien varrella alistuneet kohtaloonsa soittovermeinä. Veikkaisin viimeiseksi mainittua.

Nojuu... enivei, "vielä" 2002 katselin Kitarapajalla vuoden 1976 Marshallin 50-wattista Super Leadia. Joku pieni modaus siihen oli tehty, muuten todella siistikuntoinen. 500 €. Eskottelin viikon liian kauan, meni, vituttaa vieläkin.
 
Tuo vahvistin on yhdellä tutulla nyt, ja pro-keikkakäytössä. Kivioja on purkanut rakentamansa modauksen. Se oli kyllä viimeinen hetki kun tuota vahvistinta oli tuolla hintaa saatavana, mä yllytin samaista kaveria varmaan vuoden verran käymään hakemassa Aron Soittimesta vastaavan modatun JMP:n joka oli siellä pitkään vaikka hintaa oli vain ensin 200, sitten 300 euroa. Ei hakenut kun ei uskonut ennen kuin itse näki hintojen nousevan
;-)
 
2000 Seinäjoella Markun musiikissa oli 2 kappaletta Marshall 2550 Silver Jubileita. 1500 mk kappaleelta, eli 500 eurolla molemmat. Olis pitäny poimia talteen.
:-)
 
Samoin samoihin aikoihin roikkui hyllyillä 70-lukulaista teleä ja stratoa yllin kyllin, tyyliin 700-1000 €. Vieläkin vituttaa, kun ei tajunnut tuotakaan. JCM 800:t oli aina 350-450 €, todella siistit 550 €. Todella kiva kävi faijan tutulle. Osti liikkeestä v. 2001 70-luvun alun Gibson SG:n. 5000 mk, mint-kuntoinen. Ja vaimo pakotti palauttamaan kepin kauppaan...
 
Noi on aika kalliita tarjouksia kumminkin. Liki tonni SG:stä on liikaa, se kun on aina ollut "halvin oikea Gibson" (typerää mutta varsin yleistä snobbailua jonka mukaan Sonexit, Melodymakerit ja Studio-sarjan reunalistattomat LesPaulit eivät ole "oikeita" Gibsoneja, vaan jotain halpisvaihtoehtoja - vielä 80-luvulla kaikki ajattelivat näin.) Mut toisaalta, 1980-luvulla mintti 70-luvun alun SG maksoi 650 markkaa, suoralla rahakäännöksellä siis reilun sata euroa, rahan arvon mukaisella käännöksellä ehkä nelisen sataa.
 
70-luvun CBS-isolapaisia stratojahan sai euroaikaankin 400-650 eurolla, hintaa pudotti jos kitarassa oli Micro-Tilt, kolmiruuvinen kaulankiinnitys. Eihän niitä kukaan halunnut. Ainoastaan telecastereissa oli arvomalleja 70-luvullakin, ajateltiin, tosin esim tele customit ja specialit maksoivat näihin päiviin asti aina sen tasan tuhat markkaa, ensin USA-mallit, myöhemmin japsit. Mut saahan meksikon-Fendereitä nytkin 200 eurolla, Fender niissäkin lukee, just viime kuussa ostin Midnight wine -telen tuohon hintaan...
:-)
 
Anteeksi jos meni muisteluksi.

Hehe.
 
Silloin kuin transistorivahvistimet tulivat markkinoille niin ne maksoivat enemmän kuin putkivehkeet. Joku Burnsin vahvistin oli helposti kalliimpi kuin Vox AC30, joka puolestaan oli sellainen romu ettei kukaan huolinut edes ilmaiseksi. Niin ne vaan hinnat ailahtelevat mielikuvien ja aikakauden ilmiöiden mukaan.
 
Itse odottelen koska jengi keksii alkaa keräämään vanhaa trankkukamaa. Sitten itketään niitä kaikkia fiboja jolloin joku ensimmäisistä trankku Marshalleista meni sivusuun tai jäi ostamatta vaikka hintaa oli vain muutama kymppi tai kuinka ne vanhat Teiscot tuli kärrättyä kaatikselle.
 
Ja totta kai tippa linsississä muistellaan kuinka lämpöinen se niiden vintage soundi oli. Jotain ihan muuta kuin nykyvehkeissä. Huulenheittoako? Ehkä, ehkä ei. Aika lailla se keskustelu menee jo tuota rataa kun vanhat Thomas Organ tai Jennings transistori Voxit 60-luvulta otetaan puheeksi tietyissä piireissä.

Itse odottelen koska jengi keksii alkaa keräämään vanhaa trankkukamaa. Sitten itketään niitä kaikkia fiboja jolloin joku ensimmäisistä trankku Marshalleista meni sivusuun tai jäi ostamatta vaikka hintaa oli vain muutama kymppi tai kuinka ne vanhat Teiscot tuli kärrättyä kaatikselle.
 
Ja totta kai tippa linsississä muistellaan kuinka lämpöinen se niiden vintage soundi oli. Jotain ihan muuta kuin nykyvehkeissä. Huulenheittoako? Ehkä, ehkä ei. Aika lailla se keskustelu menee jo tuota rataa kun vanhat Thomas Organ tai Jennings transistori Voxit 60-luvulta otetaan puheeksi tietyissä piireissä.
 
Noita Teiscoja ei Suomessa paljoa näkynyt. Mut esim brittiläinen HH on sellainen merkki joka kannattaa poimia talteen, varsinkin kun käypä hinta 100w nupille on kaiketi noin 100-150 euroa. Ekat trankkumarshallit joista tässä puhutaan ei myöskään oo mitään ValveStateja, vaan ne ekat oli sellaisia 70-80-luvun vaihteessa hyvin matalassa kotelossa myytäviä varsin asiallisia pelejä. Mosfet-soundia kyllä, mut voishan noi "normaali-nuppimuotoiset" Marshall Mosfet 100:tkin kerätä talteen kun hinta näyttää olevan 50-100 euroa.
 
Hyviä tai erinomaisia trankkupelejä joita olen tullut ostaneeksi (ja valitettavasti myös myynyt pois rahoittaakseni taas jotain putkilöytöä) on olleet Höfner KV100 kiekkokaiulla ja Gibson-combo joka on epäilemättä samaa kamaa kuin Teiscot. Höfneriä soitin monelle levyllekin. Transistorikone Vox Super Beatlesta mulla on myös rakkaat muistot.
 
Ja sit on tietenkin ne trankkupelit, joiden arvo ei ole koskaan laskenut, kuten Roland Jazz Chorus. Siinä se oma soundi on aina ymmärretty ominaisuudeksi, joka ei ole juurikaan riippuvainen päivän muotisoundista.

Ja sit on tietenkin ne trankkupelit, joiden arvo ei ole koskaan laskenut, kuten Roland Jazz Chorus. Siinä se oma soundi on aina ymmärretty ominaisuudeksi, joka ei ole juurikaan riippuvainen päivän muotisoundista.
 
Kyllähän noita on, jos ei pilvin pimein, niin runsaahkosti.. HH tuli jo mainittua, mutta periaatteessa samalla rakenteella esim. Carlsbron Stingray, sitten viheriät Alligatorit, japsien Yamaha G 100 (ja B 100)..
Onpahan sitte kotimaisen vahvistinteollisuuden helmet Powerset ja Ampton..
 
JazzChorukseenhan luottavat edelleen monet huippunimet, joita on tässä turha mainita. Tosin tuntuu usein siltä, että täällä jää (tai jätetään) huomiotta täysin kaikki sellaiset vahvistimet, joissa ei oo noita "lamppuja", vaikka sen nyt ei pitäisi se ainoa kriteeri olla. Hyväsoundinen vahvistinhan on hyväsoundinen, on se sitte millä konseptilla hyvänsä tehty. ;)