Kitarat: kitarakamat ›

Omistan S4170 neck-thru prestigen, mahonkirungolla.. ja johtuuko sitten taipumuksesta välineurheiluun vai mistä, mutta haluan siihen uudet mikit. Tallaan ja kaulaan, keskisingle saa jäädä DiM/IBZ:ksi. Musiikki jota soittelen on valtaosin instrumentaalia/liruttelua, tyyliin Satriani, Johnson, Vai, Petrucci, mutta myös funkia, jazzia, bluesia ynnä muuta tulee soiteltua. Vahvistimena Marshall JCM900 (, sekä joskus Cube60 ja joku Line6:n mallintava.)
 
Tallapuolen soundia kaipaisin jotenkin erottelevammaksi ja "tarkemmaksi". Ja lisäsustain olisi ihan hieno asia, jos sellaista nyt mikeillä voi saada aikaan.. sillä tuo äSsän ultraohut ja -kevyt body nyt ei ole omiaan kovin pitkälle soinnille. Satrianin soundi ja tyyli miellyttää korvaa eniten.. mutta maestron keihäs on vähän eri puista koottu.. niin en teidä sitten. Hankalaa, kun en ihan tarkkaan tiedä mitä soundi kaipaa.
Vaihtoehtoja nyt on varmaan monia, mutta lähinnä DiMarzion tuotteita olen vilkuillut ja niitä saisin aika edullisestikin ja läheltä. Tietty muitakin saa ehdotella.
 
Tallaan mahd. siis jotain akselilta Evolution, Tone Zone, Fred. Kaulaan sellanen palikka, joka istuis vähän jazzimpaankin menoon.
 
Saisi siis irrota liruttelut, sweepit jne. raikkaasti ja selvästi, mutta myös bändin mukana pitäisi pystyä vetämään monenlaista tavaraa.
 
Kiitos jo etukäteen. - Lauri M.

Hmm, mä tykkäsin oman ässän tallassa rankemmassa mänttöössä Dimarzion D-Activatorista joten sitä osaisin kyllä suositella. Sillä kyllä komppas ja liidas ihan ilolla. Vaihtoehtoja kun on noillakin vaatimuksilla sulle melkoisen paljon. Sanoisin että Evolution Dimarzion tarjonnasta voisi toimia sulle parhaiten. Dunccanilta löytyy myös paljon valinnanvaraa, Jazz/59 kaulalle ja tallalle sitten oman valinnan mukaan Custom, Customcustom, Distortion...
 
Dimarziolta myös tonezone ja PAF pro toimii Iboissa, ainakin mun 970XL:ssä. Siinä olis kyllä monipuolinen parivaljakko, tosin tossa on eri runkopuu kuin omassas joten soundi muuttuu matkalla jonkin verran.

Air Norton on kaulaan mainio. Ja istuis paksulla ja kermaisella soundillaan tod.näk. hyvin noihin sunkin vaatimuksiin.
 
Tallassa mulla on tällä hetkellä Air Zone, pitäis vastata aika hyvin isoveljeään mutta heikommalla outputilla. En erityisemmin pidä, jotenkin liian kliininen ja kylmä soundi. Myös FRED on tullut sillä paikalla testattua mutta se(kin) meni vaihtoon. Tarkka ja erotteleva kyllä mutta soundi ei itselleni passannu. Ja se oli tarkkuudessaan ja suht alhaisella outputillaan jotenkin hankalahko hallita meikäläisen kaltaiselle tahmanäpille. Sulle vois ehkä sopia, kannattaa kokeilla.

Mä en enää laittaisi S-sarjalaiseen Evoa tallaan. Tai kaikki tietenkin riippuu, mitä kaipaa. Ei se huono mikki siinä ole, mutta sen kanssa jo ennestäänkin vähän ohutsoundisesta kitarasta tulee helposti aika pistävä soundiltaan. Jos siitä tykkää, niin sitten ilman muuta. Mulla on ollut Evo S-sarjalaisessa pitkään ja nyt aion sen vaihtaa pois.

Riippuen vähän mitä kitarastaan haluaa ulos, mutta itse valitsisin mahonkirunkoon jonkun seuraavista vaihtoehdoista: DiMarzion PAF, FRED tai Super 2.
PAF tietysti se miedoin, joka säilyttää enempi kitaran ominaissoundia. FRED sitten pykälää tai kahta kuumempi, mutta ei liian kuuma. Voi siis soittaa hyvällä clean-soundilla ja harrastaa puolitteluja. Super 2 on sitten kuuma ja kirkas mikki, jolla saa sen mahonkilankun soimaan selkeästi vaikka olisikin reilusti gainia.
Oma valintani olis varmaankin PAF tai FRED. Haluan säilyttää kitaran ominaissoundin sekä selkeyden. Mahdolliset gain-tarpeet toteutetaan sitten vahvistimella ja/tai od-spedulla.

Riippuen vähän mitä kitarastaan haluaa ulos, mutta itse valitsisin mahonkirunkoon jonkun seuraavista vaihtoehdoista: DiMarzion PAF, FRED tai Super 2.
PAF tietysti se miedoin, joka säilyttää enempi kitaran ominaissoundia. FRED sitten pykälää tai kahta kuumempi, mutta ei liian kuuma. Voi siis soittaa hyvällä clean-soundilla ja harrastaa puolitteluja. Super 2 on sitten kuuma ja kirkas mikki, jolla saa sen mahonkilankun soimaan selkeästi vaikka olisikin reilusti gainia.
Oma valintani olis varmaankin PAF tai FRED. Haluan säilyttää kitaran ominaissoundin sekä selkeyden. Mahdolliset gain-tarpeet toteutetaan sitten vahvistimella ja/tai od-spedulla.
 
Mä en lähtisi pelaamaan mahongin soundilla paljoakaan tuossa kepissä. Se on nimittäin kohtuullisen kirkas jo lähtöjään. On sen verran ohutta tavaraa, ettei sieltä liikaa bodya irtoa. Siksi mä miettisin vähän alapäävoittoisempaa mikkiä tuohon kitaraan, jos sitä bodya soundiin kaipaisin. JA siltä pohjalta tässä BKP-mikkejä odotellaan kaiken aikaa.....

Joo. Kiitos näistä. :) Taitaapi olla niin, että kun oon jo joskus aiemmin miettiny Air Norton(n)&Fred(b) yhdistelmää, vaikken oo mistään varma ollukkaan, niin tän perusteella uskallan sellasen hommata.

Mä en lähtisi pelaamaan mahongin soundilla paljoakaan tuossa kepissä. Se on nimittäin kohtuullisen kirkas jo lähtöjään. On sen verran ohutta tavaraa, ettei sieltä liikaa bodya irtoa. Siksi mä miettisin vähän alapäävoittoisempaa mikkiä tuohon kitaraan, jos sitä bodya soundiin kaipaisin. JA siltä pohjalta tässä BKP-mikkejä odotellaan kaiken aikaa.....
 
Miulla kävi aikanaan vanhemmassa mahonkirunkoisessa S540FM-kepukassa tallassa DiMarzion Super Distortion (osviittaa antava EQ (T/M/B): 5,5 / 7,5 / 8) ja se oli mielestäni liian tumma. Etenkin juuri suuremmilla säröillä erottelevuus kärsi.
 
Dimebuckerin laitoin ko. kitaraan SD:n jälkeen ja sillä erottelevuus parani hivenen, mutta clean-soundi kärsi massiivisesti. Dimebuckerin kera moisen S-sarjasen kauppasin eteenpäin. Näiden kahden lisäksi kokeilin Gibson 490R mikkiä (Les Paulin kaulamikki) tuon mahonkirunkoisen S:n tallamikiksi ja se oli oikeastaan paras ja monipuolisin (hieman "normi-PAFfia" kuumempi, kuten vaikkapa FRED ja Norton). Minulle ainakin jäi se kuva että tuo S-sarjanen kaipasi "miedompaa" mikkiä, mutta myönnän kyllä, että itse tavoittelin hyvää balanssia puhtaan ja särösoundin välillä, sekä monipuolisesti toimivia soundeja (veivasi sitten bluesia, rockia, heviä tai vaikkapa kasaripoppia).

Miulla kävi aikanaan vanhemmassa mahonkirunkoisessa S540FM-kepukassa tallassa DiMarzion Super Distortion (osviittaa antava EQ (T/M/B): 5,5 / 7,5 / 8) ja se oli mielestäni liian tumma. Etenkin juuri suuremmilla säröillä erottelevuus kärsi.
 
Dimebuckerin laitoin ko. kitaraan SD:n jälkeen ja sillä erottelevuus parani hivenen, mutta clean-soundi kärsi massiivisesti. Dimebuckerin kera moisen S-sarjasen kauppasin eteenpäin. Näiden kahden lisäksi kokeilin Gibson 490R mikkiä (Les Paulin kaulamikki) tuon mahonkirunkoisen S:n tallamikiksi ja se oli oikeastaan paras ja monipuolisin (hieman "normi-PAFfia" kuumempi, kuten vaikkapa FRED ja Norton). Minulle ainakin jäi se kuva että tuo S-sarjanen kaipasi "miedompaa" mikkiä, mutta myönnän kyllä, että itse tavoittelin hyvää balanssia puhtaan ja särösoundin välillä, sekä monipuolisesti toimivia soundeja (veivasi sitten bluesia, rockia, heviä tai vaikkapa kasaripoppia).
 
Ei se Evo välttämättä liian kirkas ole, mutta sen kanssa tosiaan katoaa kaikki alapään body soundista. Siksi mä kaipaan nykyisin jotain muuta tallaan. Puhtaiden perään mä en ole kyllä liikaa katsellut, koska tuossa on sen verran reilusti noita muitakin keloja. Ei toki tee pahaa, jos tallamikilläkin puhtaat soi kivasti.
 
Mut noi Fredit, Paf Prot (mikä tuntuu muuten sopivan melkein kaikkeen) ja muut vastaavat vois kyllä toimia ihan hyvin S-lankussa. Mä en tosin niitä seuraavakais kokeile, vaan kysyin neuvoa Millsiltä, tilasin mikkisetin ja nyt odottelen, että joku kaunis päivä saan sen käsiini.

Paf Pro on erittäin hyvä ja monipuolinen mikki. Ei kannata antaa sen hämätä, ettei se ole mikään high output-mikki. Se kyllä taipuu kevyestä musiikista rankempaan heviinkin vallan mainiosti.
 
Omaan korvaan siinä on miellyttävä soundi niin säröillä kuin kliineilläkin ja sopii mainiosti sekä tallaan että kaulaan.
 
Tuosta S-sarjalaisesta ei ole itsellä kokemusta, mutta luulisi sen tuossakin mainiosti toimivan.

"Huom! Olet kirjoittamassa yli 168 päivää vanhaan ketjuun!"
 
Joo joo... ketju on "vanha"... Mutta kun itse olen sen kerran aloittanutkin niin saan sen varmaan myös nostella... :D
 
Eli... kun nyt taas palkka vähän juoksee niin aattelin repästä ja tilata Fredin ja Air Nortonin. Haluaisin tehdä myös puolituksen ja treble bleedin/high pass filterin/tms tohon kytkentään. Millasiakos osia siihen tarvii? Ja pystyyhän sen puolituksen tekemään vaikka jättäis keskelle sen vakio singlecoilin... ? Öhhhm...

Petrucci mainostaa käyttävänsä dimarzion D-sonicia ja myös itsekin olen tykästynyt kovin siihen..... erittelee ,rouhii ja laulaa kivasti liideissä.
 
Toimii ainakin mahonkilespassa mukavasti niin miksei tuossakin.
 
Katoppa ihmeessä vielä se ennekuin päätät lopullisesti.
 
BKP nailbomb myös varma valinta.

pekurides: BKP nailbomb myös varma valinta.
 
Molemmat omistaneena mä rankkaisin Nailbombin korkeammalle, ellei sitten hae sellaista jonkin verran scoopattua lähtösoundia kitarasta. D Sonic voi tosin olla oivallinen valinta jollekin tosi paksusoundiselle kepukalle. Hyvä mikki, mutta ohutsoundisella tai erityisen kirkkaalla kitaralla ei oikein loista.

Jaahas jaahas. Äijät meinaa sekottaa mun jo "varmaa" valintaa... :D
Mitenkäs toi D-Sonic taittuu jazzimpaan ja bluesimpaan menoon? Varmaan ihan ok, mitä nyt Evening with Petrucci and Rudessia oon kuunnellu... ?

Hillboy: Mitenkäs toi D-Sonic taittuu jazzimpaan ja bluesimpaan menoon?
 
Onhan se aika kuuma, mutta ei onneksi mikään nirsoin säädöistään --> saa säädettyä alemmaskin hieman pienemmän ulostulon toivossa. Ei kuitenkaan mikään ykkösvalinta todellakaan noihin musatyyleihin mulla, joskaan ei olis mikään muukaan erityisen kuuma humbucker.
 
Mites se Nailbomb? Se on vähän perinteisemmän kuuloinen, mutta silti tarvittaessa perhanan räyhäkkä.

Hillboy: Jaahas jaahas. Äijät meinaa sekottaa mun jo "varmaa" valintaa... :D
Mitenkäs toi D-Sonic taittuu jazzimpaan ja bluesimpaan menoon? Varmaan ihan ok, mitä nyt Evening with Petrucci and Rudessia oon kuunnellu... ?
 
Reenien peruuntumiseen vitutykseen vetäsin kostoksi pikkumelodian Epin lespalla D-sonic tallassa.
 
http://maihinnousu.net/s/?song_id=3496
 
pörinäksihän se loppu meni kun en tarkistanut Zoomin h2 äänitystasoja ja jaksanu uudestaan vetää, mutta kyllä tuostakin pientä ideaa saa siitä laulavasta liidi saundista mitä siitä irtoaa.
 
Memory man with hazarain loopilla leikin pohjia ja vetäsin improna säröä pintaan.
 
vaffarina sansamp PSA-1 ja valvestaten trankkupäätteellä rupisen 2x12 eminence v12 legend elementtien läpi.
 
ei ole pakko hirveäti kommentoida äänityksen tasosta, surkea tiedetään:)
 
-pekka-

Okei. Kiitos näistä. :9 täytynee sittenkin vielä vähän harkiskella, mitä sinne kaulapuolelle nyt sitten ostan...

Tuli nuista BKP:n mikeistä ja muiden jäsenien suositteluista mieleen...
 
Mie taidan olla palstalla niitä harvoja, joille riittää rankempiinkin metallitouhuihin ne miedommat mikit. Aikanaan ostin BKP:n Nailbombin mutta myin sen kaverille joka kovasti moista hinkui. Sen jälkeen kokeilin saman pajan Painkilleriä Explorerin tallassa ja senkin myin lopulta etiäpäin. Nailbomb oli omaan käyttöön ihan liian kuuma ja todella herkkä korkeussäädöistään. Meni oikeastaan kaikki aika sen ruuvaamiseen edestakaisin ja soittamisesta tuli sivuseikka. Painkiller oli kokomahonkiseen luuttuun ihan hyvä vaihtoehto, mutta kovasti kuuma sekin. Sen minkä hivenen gain-osastolla voitti, hävisi kyllä 4-0 puhtailla soundeilla tai miedommissa rosoissa. Aavistuksen piikikäs ja/tai yläkireä oli Painkiller myös, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla häiritsevästi/ärsyttävästi kuin vaikkapa se alkup. Gibson 500T tai Dunkkasen JB.
 
Tämän jälkeen otin BKP:n valikoimasta ns. miedoimmat, eli Stormy Mondayn (AlNiCo II tai IV) ja siitä hivenen ärtsymmän The Mulen (AlNiCo IV). Kyseistä parivaljakkoa ei ole tarvinut katua hetkeäkään. Kummatkin ovat 50-luvun PAFfien tapaan valmistettuja, mietoja humbuckereita, joiden soundi on samaan aikaan humbucker-tyylisen lämmin ja paksu, mutta erotteleva (kiitos etenkin AlNiCo IV:n jota muuten Gibsonin PAFfeissa taidettiin eniten suosia, ei siis II eikä V). Stormy Monday on kevyesti alikäämitty, The Mule pienellä "perspotkulla" varustettu, erinomainen nimenomaan tallamikkinä. Kyseisten mikkien kanssa ei ole tarvinut enää murehtia siitä, onko hi-gain soundi riittävän erotteleva ja selkeä. Ko. mikit ovat EQ-käyrältään kovasti tasapainossa joten sinne ei tule piikkejä tai kuoppia, vaan korostukset ja leikkuut suoritetaan a) vahvistimella tai b) erillisellä EQ-spedulla/boostilla/säristimellä.
 
Mielestäni se signaali kitaralta vahvistimelle kannattaa pitää erottelevana ja mahdollisimman laadukkaana (ja dynaamisena). Sitä gainia kun voi rakentaa muuallakin kuin pelkästään mikeissä. Nykyään vaffareista itsestään löytyy niin pirusti gainia jo valmiiksi. Tuntuu jotenkin hullulta että kitaraan hankitaan kuumimmat mikit jotka kompressoivat signaalia ja jopa ajavat ruttuun. Sitten se viedään erinäisten pedaalien ja kaapelimetrien jälkeen jälleen kerran vahvistettuna ja kompressoituna vahvistimelle, jossa siihen lisätään kolmannen kerran gainia. Ei siis ole mikään ihme, jos soundista tulee huonosti erotteleva ja munaton.
 
Eihän tässä "ränttäyksessä" nyt ole muuta pointtia, kuin korostaa mikkejä valikoidessa sitä, että pitää mielessään koko soundiketjun ja ne omat rasiat/vaffarit/kaapit/elementit yms. Soundin rakentamiseen on useita lähestymistapoja eikä pelkkä "kitaramikrofoni" yksistään kykene ihmeisiin. Kannattaa pohdiskella myös sitä, missäpäin ketjua haluaa signaaliin lisättävän gainia:
a) Mikäli gain toteutetaan kitarassa mikkien avulla, niin se heikentää puhtaan soundin laatua. Sitä ei enää paikkailla pedaaleilla tai vahvistimellakaan (äärimmäisissä tapauksissa - on toki perinteistä että kuumilla mikeillä yliajetaan mietoja vintage-styrkkareita).
b) Mikäli gain toteutetaan pedaalilla/pedaaleilla tai vahvistimella, niin silloin kitara voi olla varustettu miedommilla mikeillä ja samoin vahvistin voi olla "kevyempää" osastoa. Tämä säästää puhdasta soundia ja antaa pelivaraa kumpaankin suuntaan. Liian usein hi-gain vaffareissa puhdas kanava on toissijainen asia ja soundiltaan ontuva, siihen ei ole panostettu suunnittelussa eikä toteutuksessa. Tällöin voisi harkita miedompaa kitaraa ja vahvistinta parilla spedulla ryyditettynä, joilla ajaa hyväsoundinen vahvistin higain-puolelle.

Ihan asiaa bonella ja ymmärrettävästi toi esiin.
 
Yhteen väliin täälläkin laitettiin X2N myntiin ja miedommlla mikillä niitä metallia kaivettiin mutta kuitenkin totesin kun tuli joka mikki kuitenkin nostettua niin lähelle kieliä kuin mahdollista ja miedommalta kaulamikiltä ne paremmat kliinit kuitenkin tarkoitus niin voimakkampaa mikkiähän täsä selvästi haetaan.
 
Viimeistään BKP Warpigin saatuani tiesin mitä itse halusin, mahdolliisimmn simppelin signaaliketjun, gainit pelkästään vaffarista sekö mikistä.
 
Myönnetään, olen high-gain addikti:)

ja hiukan sellaisia tuntemuksia että se suoraan mikistä lähtevä pörinä olisi enemmän "in your face" ja jollain tapaa "puhtaampi" tai munakkampi kuin boostipedalilla tuotettu joka tuntuisi hiukan sitä dynamiikka kuitenkin kadottavan matkalla ja lisäävän "ylimääräisiä" suhinoita kuitenkin.
 
Ehkäpä tätä voisi myös hiukan luonnehtia kuin joku hakee enemmän päätesäröä ja toinen haluaa särön etuasteesta!
 
Jollain tavalla tuo suoraan mikistä puristettu gain voisi olla lähempänä "rehellistä" päätesärö menttaliteettia? (aika syvissä vesissä mennään, elkää huolestuko:)
 
No joo, ihan tuubaa nuo vertaukset:)

mutta simmpelisti (yli)kuumamikki mielestäni saundaa ja tuntuu "brutaalimmalta ja agresiivisemmalta" kuin miedompi buustattuna.
 
tämäkin oli vain yhden miehen krapulassa loruiltu mielipide joka saattaa muuttua saman päivän aikana vielä monta kertaa..... makuasioita veljet.

bonecrusher: Tuli nuista BKP:n mikeistä ja muiden jäsenien suositteluista mieleen...
 
Aivan aivan. Koko ketjulla on merkitystä ja varmaan eniten sillä omalla tatsilla.
Mun ketju näyttää nykymuodossaan tältä: Minä->Ibanez->CryBaby->Satchurator->Noise Suppressor->JCM900, eli high gain osastolla usein mennään... tosin onhan Marsussa se kliinikin, jolla silläkin soitan paljon... pikku bluesrosoon siitä saa vähän isommilla volyymeillä kaikkea kivaa mielestäni... jja miksei ihan säröttömänäkin. :) Kyllä noista kamppeista saa sen verran vihaset säröt aikaseksi ettei sen mikin tarvi olla mikään X2N. Ja tosiaan, kun sitä jazz/funk/blues puoltakin veivaan bändin kanssa niiin...
Turhaan enää jahkailen. Fred ja Air Norton ne palikat nyt on ja sillä selevä. :)