Kitarat: kitarakamat ›

Ihan näin markkinatutkimusmielessä kyselisin mitkä asiat ärsyttävät isoimpien kitaravalmistajien malleissa. Yksi omia ihmetyksen kohteita on kontrollien sijoittelu liian lähelle pikkaus-aluetta. Esim volapotikka on usein hevi- ja tilutyyppissä kitaroissakin aivan tallamikin vieressä. Miksi? Siksi kun 1950-luvun stratossakin oli? Eihän sitä juuri kukaan käytä ja tiellä vaan on useimmille. Samat sanat tonepotikalle hevikepeissä, kuka käyttää? Muita vastaavia ihmetyksen aiheita?

Sähkökitaran uudistamiseen tähtäävillä ketjuilla on ollut tapana päättyä jonkun osapuolen pahoittuneeseen mieleen.
 
Ne vanhat ratkaisut ovat parhaat, koska niihin on totuttu ja niiden kanssa osataan elää.

Hevikepit, kuka käyttää?

Tune-o-matic on ihan törkeän huono talla monella tasolla.
 
- Asennus vaativaa: vaatii kaulalle kulmaa, talla pitää laittaa vinoon huonon intonaatiosäätövaransa takia. Vaatii peräkappaleen tai kielet läpi rungon.
- Tallapalat kiinni metallilangalla tai helposti hajoavilla ja katoavilla C-klipseillä.
- Talla voi menettää kaarevuutensa keskeltä, jos kielet painavat liian kovaa.
 
Gibsonin helposti hajoava laparatkaisu pitäisi palauttaa takaisin 1970-luvulle, jolloin firma korjasi sen heikkouksia. Vintageautenttisuuden vinkujat voivat haistaa sanonko mitä.
 
Nykyään ei voi puoltaa myöskään pulttikauloja, jotka ovat kiinni muhkeassa laatikkomaisessa kaulataskussa. Tää on ratkaistu ongelma, siitä kaulataskun alueesta voi ottaa turhat pois ilman mitään haittaa.
 
21-nauhaisessa otelaudassa ei ole muuta etua, kuin että valmistaja säästää työtä ja metallia.
 
Strandbergin talla on huono designi. Actionin ja intonaation säätäminen on tuskaista puuhaa.
 
Lukkovirittimet saisivat olla jo vakiokalustoa.
 
PS. Minä käytän vola- ja tonepotikoita kaikissa kitaroissa, myös hevikepeissä. Aseta vahvari liialle särölle ja kirkkaudelle, rullaa volaa ja tonea vähän pois. Tadaa, pystyt tekemään kitarasta enempisäröisen tai kirkkaamman potikkaa pyöräyttämällä.

Olroxrox: Ihan näin markkinatutkimusmielessä kyselisin mitkä asiat ärsyttävät isoimpien kitaravalmistajien malleissa. Yksi omia ihmetyksen kohteita on kontrollien sijoittelu liian lähelle pikkaus-aluetta. Esim volapotikka on usein hevi- ja tilutyyppissä kitaroissakin aivan tallamikin vieressä. Miksi? Siksi kun 1950-luvun stratossakin oli? Eihän sitä juuri kukaan käytä ja tiellä vaan on useimmille. Samat sanat tonepotikalle hevikepeissä, kuka käyttää? Muita vastaavia ihmetyksen aiheita?
 
Krice?
 
Telen rungon muoto aiheuttaa näppylöitä kun kylkiluut sun muut on jatkuvalla vaaravyöhykkeellä. Tietty jatkuvat kompromissit vireen suhteen on sellainen mitä ei oikein kykene sulattamaan myöskään.

Lego: Telen rungon muoto aiheuttaa näppylöitä kun kylkiluut sun muut on jatkuvalla vaaravyöhykkeellä.
 
Ranneviisteen puuttuminen kitarasta, stratocasteriin se keksittiin jo laittaa ja sen pitäisi olla ainoa suunnitteluvaihtoehto Strato/Tele-tyyppisissä rungoissa.

Moi.
 
Olroxrox: Ihan näin markkinatutkimusmielessä kyselisin mitkä asiat ärsyttävät isoimpien kitaravalmistajien malleissa.
 
Markkinatutkimuksen kantilta on epätodennäköistä että mitän rakentavaa -saati sitten markkinatutkimusta tukevaa- saisit selville, vuosikymmenten varrella ei stratoa & SG:tä ja johdannaisia lukuunottamatta ergonomiauudistukset ole juurikaan tuulta siipiensä alle ottaneet.
Eivätkä kyllä senpuoleen sen suuremmin rakenteellisetkaan uudistukset.
 
Valmistajat valmistavat mieluiten mahdollisimman halvalla tuotteita jotka menevät kaupaksi.
 

 
Itsellä kyse ei niinkään ole ärsytyksestä, mutten koskaan ole ymmärtänyt miksi kukaan täyspäinen on valmis maksamaan uudesta pulttikaulainstrumentista samaa hintaa kuin set-neck instrumentista (NT:stä puhumattakaan), valmistuksen kustannusrakenteet ovat kuitenkin aivan tyyten eri luokkaa.
 
Pulttikaulainstrumentit sinänsä kyllä ymmärrän:
 
Enemmän jos lentomatkustaa, saa kaula irti käsimatkatavaroihin.
Sustainia voi hienosäätää kaulan ja bodyn kosketuspintaa muuttamalla.
Voi yhdistellä ja vaihdella kauloja ja bodyjä mielensä mukaan.
Voi vaihtaa instrumentin skaalaa mielensä mukaan.
Jne.
 

 
Olroxrox: Yksi omia ihmetyksen kohteita on kontrollien sijoittelu liian lähelle pikkaus-aluetta. Esim volapotikka on usein hevi- ja tilutyyppissä kitaroissakin aivan tallamikin vieressä.
 
Ei ole (/ei ollut) kaikissa, ja saahan sen siirrettyä tai vaihdettua potikoiden paikkoja jos siltä tuntuu.
Sijainti perustunee alunperin muissakin tyylisuuntauksissa kuin hevissä käytettäviin swelleihin joita on vaikea saada muutoin luontevan kuuloisiksi.
Muistaakseni alkujaan jonkun punaniskakantrikitaristin Leolle ehdottama.
Saadaan osittain emuloitua yhtä pedal-steel tekniikkaa.
 

 
Olroxrox: Eihän sitä juuri kukaan käytä ja tiellä vaan on useimmille. Samat sanat tonepotikalle hevikepeissä, kuka käyttää?
 
Vaikka itsekin kuulun niihin jotka eivät juurikaan sen enempää vola- kuin tonepotikkaankaan soitellessa koske, kyllähän niiden käyttötaito esim komppi-/leadvaihdoissa mahdollistaa monia juttuja jotka ilman eivät onnistuisi.
 
Ja vielä uudemman kerran, ottaa vaikka potika(nnupi)t pois tai siirtää pois tieltä jos siltä tuntuu ja ylenmäärin soittoa häiritsevät.
 

 
Lego: Krice?
 
:D
 
Tismalleen sama tuli mullekin välittömästi tuosta kommentista mieleen.
 
T:Samuli

LaXu: Tune-o-matic on ihan törkeän huono talla monella tasolla.
 
Lukkovirittimet saisivat olla jo vakiokalustoa.
 
Komppia näille, paitsi yhdessä TOM pesee floikat ja nuo Hipshot-tyyliset tallat. Atakkia tulee sointiin jostain syystä huomattavasti enemmän, luulisin mutulla koska talla ei ole koko matkaltaan kosketuksissa runkoon.

Jos nyt jokin tulee mieleen aiheeseen liittyen, niin soittimen balanssi hihnan kanssa. Esim. joidenkin Ltd:n LP/V/RR-johdannaisten on tullut vastaan omaan makuun hivenen kaulapainoisia tapauksia tai mitkä muuten kampeaa johonkin suuntaan.

Olroxrox: Ihan näin markkinatutkimusmielessä kyselisin mitkä asiat ärsyttävät isoimpien kitaravalmistajien malleissa. Yksi omia ihmetyksen kohteita on kontrollien sijoittelu liian lähelle pikkaus-aluetta. Esim volapotikka on usein hevi- ja tilutyyppissä kitaroissakin aivan tallamikin vieressä. Miksi? Siksi kun 1950-luvun stratossakin oli? Eihän sitä juuri kukaan käytä ja tiellä vaan on useimmille. Samat sanat tonepotikalle hevikepeissä, kuka käyttää? Muita vastaavia ihmetyksen aiheita?
 
Itse taas pidän tosi paljon Straton kontrolleista. Se on nopein leiiska säädellä potikoita ja valita mikkejä. Kaksi potikkaa lähellä ja viisiasentoinen vipu, mistä valita mikkikytkentä on parhautta. Toiselle tonelle mulla ei tosin ole käyttöä ja siinä reiässä on tällä hetkellä treble bleed -piirien valintakytkin. Nuorena käpälä käpälä vaihteli vahingossa volaa ja mikkejä Stratoissa, mutta nykyisin ei. On varmaan jotenkin kontrolli parantunut. Mitään varsinaista syytä tai tarvettahan kädellä ei siellä ole heilua. Samalla myös kielten katkeilu on loppukut. Liittynee osittain samaan.

nakedzen: Komppia näille, paitsi yhdessä TOM pesee floikat ja nuo Hipshot-tyyliset tallat. Atakkia tulee sointiin jostain syystä huomattavasti enemmän, luulisin mutulla koska talla ei ole koko matkaltaan kosketuksissa runkoon.
 
Mites Tele sopii tuohon teoriaan, kun sen tuhkakuppi on kannessa aika hemmetin laajallla alueella?

basisti1971:
 
Itsellä kyse ei niinkään ole ärsytyksestä, mutten koskaan ole ymmärtänyt miksi kukaan täyspäinen on valmis maksamaan uudesta pulttikaulainstrumentista samaa hintaa kuin set-neck instrumentista (NT:stä puhumattakaan), valmistuksen kustannusrakenteet ovat kuitenkin aivan tyyten eri luokkaa.
 
T:Samuli
 
Siihen hintaan, minkä itse olen valmis maksamaan kitarasta, ei kyllä valmituskustannukset vaikuta. Ne ovat puhtaasti valmistajan murheita. Mua kiinnostaa se, paljonko pidän kitarasta, millainen sen arvo markkinoilla on ja miten arvelen sen arvon muuttuvan tulevaisuudessa.

Kuusikieliset lavallisen kitaran ainoa oikea lapa on Musarin 4+2. No sen verran pehmennetään, että reversenä 2+4 se on vieläkin parempi. Kaularaudan säätöön spoke wheel kaulan päässä on oikea ratkaisu. Kiinteätallaisissa kitaroissa split shaft -virittimet. Lukkovorittomet eivät auta vaan ainoastaan lisäävät massaa, työvaiheita ja kompleksisuutta. Muut kyheälmät ovat virheellisiä.

Lego: Krice?
 
Telen rungon muoto aiheuttaa näppylöitä kun kylkiluut sun muut on jatkuvalla vaaravyöhykkeellä. Tietty jatkuvat kompromissit vireen suhteen on sellainen mitä ei oikein kykene sulattamaan myöskään.
 
Telehän on mitä vakain pohja vireisyydelle.

Mikko1978: Kuusikieliset lavallisen kitaran ainoa oikea lapa on Musarin 4+2. No sen verran pehmennetään, että reversenä 2+4 se on vieläkin parempi. Kaularaudan säätöön spoke wheel kaulan päässä on oikea ratkaisu. Kiinteätallaisissa kitaroissa split shaft -virittimet. Lukkovorittomet eivät auta vaan ainoastaan lisäävät massaa, työvaiheita ja kompleksisuutta. Muut kyheälmät ovat virheellisiä.
 
Todella ärsyttävää että punotut ja punomattomat kielet ovat sekaisin eivätkä omilla puolillaan, kuten 3+3 lavassa. 7-kielisessä sitten ainoa oikea ratkaisu 4+3. Pitää nyt joku roti ja järjestys olla.

Ilmeisesti elän sitten vahvassa hevikuplassa kun kaikki kitaristikaverit valittaa että potikat on tiellä ja toneen kosketaan ainoastaan sen verran että varmistetaan sen olevan täysillä.

Kyllä yli 4kg:n paino kitaralle on ihan liikaa, ainakin tälläiselle mukavuudenhaluiselle.

Stratocaster-mallisessa kitarassa yläkieliä vaimentaen soitellen käsi väkisinkin hipoo äänenvoimakkuuden säätelemiseen tarkoitettua potentiometriä, joka tietysti aiheuttaa äänen katoamisen.

1964, kun Epiphonen lankkukitarat uudistettiin, tehtiin kaikki oikein. Siiitä ei mukavuus, ergonomia tai käytettävyys parane. Mikkejä ja tallaratkaisua voi muuttaa tarpeen mukaan. Mutta peruskonstruktio on äärimmäisen oikein. Munsta.

Kyynärviisten puuttuminen bodysta
 
Floikka on keksintö helvetistä
 
Itselle ei kaulan kiinnitys malli merkitse mitään,kaikilla niillä pystyy soittamaan