Muut soittimet ›

Bill Monroe otti sen bluegrass musiikin perussoittimeksi joskus 1930-40 luvulla ja vasta siitä alkoi sen käytön leviäminen myös tänne Eurooppaan mm. Irlantiin kansanmusiikkipuolelle
 
Huomasin juuri, että ehkä sait tuosta tekstistäni sen käsityksen, että tarkoitin yleensä mandoliinin käytön leviämistä. Tarkoitin kuitenkin nimenomaan amerikkamallin leviämistä ja sen aiheuttamaa uusrenesanssia myös täällä Eurooppassa.
 
Joka tapauksessa yhteenvetona heittämääsi topikkisi sivujuonteeseen vaisusta mandoliinkeskustelusta oma käsitykseni tärkeimmistä vaikuttavista tekijöistä on:
 
- Suomalainen kansanmusiikki on taantunut ja jaksaa kiinnostaa vain harvoja.
 
- Suomessa ei ole huomiota herättäviä inspiroivia mandoliinitaitureita ja esikuvia paitsi BG puolella, joka sekin musiikkityyli kiinnostaa vain harvoja.
 
- Suomalaisen musiikkikulttuurin kapea-alaisuus, radiot ja TV pumppaavat kansaan yhtä ja samaa pop, rock mainstreamiä, ihmiset eivät edes tiedä muuta olevankaan.
 
- Aiemmin heikko amerikkalaistyylisten mandoliinien saatavuus.
 
- Oppiakseen soittamaan hyvin mandoliinia pitää tehdä paljon töitä ja harva jaksaa ...

Eikös mandoliini ole aikoinaan ollut Suomessa kodeissa yleinen soitin. Äidillänikin oli sellainen ollut nuorena. Itsekin sitä joskus nuorena sitten soitin (ja sitten sen peruja taisi kitaraan periytyä huono käden asento).

Eikös mandoliini ole aikoinaan ollut Suomessa kodeissa yleinen soitin. Äidillänikin oli sellainen ollut nuorena. Itsekin sitä joskus nuorena sitten soitin (ja sitten sen peruja taisi kitaraan periytyä huono käden asento).
 
Sillanpään mandoliinikoulussahan oli lyhyt luku mandoliinista suomessa ja sanoma taisi olla osapuilleen, että maniskan soitto ei ollut arvossa eikä korkealla tasolla ennen 70-luvun loppua jolloin harrastus alkoi elpyä. Vuosisadan alussa oli tosin ollut joitakin kevyttä klassista soittavia tasokkaita mandoliiniorkestereita.

Sillanpään mandoliinikoulussahan oli lyhyt luku mandoliinista suomessa ja sanoma taisi olla osapuilleen, että maniskan soitto ei ollut arvossa eikä korkealla tasolla ennen 70-luvun loppua jolloin harrastus alkoi elpyä. Vuosisadan alussa oli tosin ollut joitakin kevyttä klassista soittavia tasokkaita mandoliiniorkestereita.
 
No minä puhuin maniskasta kotisoittimesta joskus 50-70 vuotta sitten; käyttö on varmaan ollut yksinkertaisten sävelmien keskinkertaista soittamista aikana jolloin musiikkia ei vielä muuten tulvinut joka tuutista.

No minä puhuin maniskasta kotisoittimesta joskus 50-70 vuotta sitten; käyttö on varmaan ollut yksinkertaisten sävelmien keskinkertaista soittamista aikana jolloin musiikkia ei vielä muuten tulvinut joka tuutista.
 
Mandoliini on ollut Suomessa nimenomaan kotisoitin, mutta on sitä soitettu esimerkiksi savotoilla ja sotien aikaan rintamalla. Ammattimuusikoita, joiden pääsoitin olisi ollut mandoliini, ei maassamme liene ollut ennen Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta valmistuneita soittajia. Sitä paitsi hekin soittavat myös muita instumentteja.
 
Heikki Laurila oli pitkään maamme ehdottomasti paras mandolinisti, mutta hänen varsinainen soittimensa oli kitara.

Mandoliini on ollut Suomessa nimenomaan kotisoitin, mutta on sitä soitettu esimerkiksi savotoilla ja sotien aikaan rintamalla.
 
Juu, ajattelin nuo myös kyllä siihen mukaan. Kun sitä on kotona oppinut soittamaan se kulkee kohtuullisella vaivalla mukana.

.... Ammattimuusikoita, joiden pääsoitin olisi ollut mandoliini, ei maassamme liene ollut ennen Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta valmistuneita soittajia. ...
 
No niin, ja tässä juuri on se ongelman ydin.
 
Ei ole mikään ihme, jos porukka vääntää maniskalla komppisoittoa, mitäs muutakaan kun taustalla on kitara ja biisit, joissa ei soiteta melodiaa ja kun ei maassamme edes ole mitään kiinnostavaa omaa musiikkikulttuuria johon kontekstiin maniska suoraan istuisi.

Joka tapauksessa yhteenvetona heittämääsi topikkisi sivujuonteeseen vaisusta mandoliinkeskustelusta oma käsitykseni tärkeimmistä vaikuttavista tekijöistä on:
 
- Suomalainen kansanmusiikki on taantunut ja jaksaa kiinnostaa vain harvoja.
 
Tuo ei ole totta. Kansanmusiikin ammattikoulutusta annetaan Sibelius-Akatemiassa ja useissa ammattioppilaitoksissa maan eri puolilla. Valtaosa valmistuneista muusikoista päätyy opetustyöhön, mutta se ei estä soittamista varsinaisen leipätyön ohella. Suomessa on todella taitavia ja innovatiivisia kansanmusiikin ammattilaisia, ja harrastajiakin riittää. On esimerkiksi kansalais- ja työväenopistojen soittopiirejä sekä näppäri- ja muita lapsipelimanniryhmiä.
 
Suomalaisen kansanmusiikin tulevaisuus näyttää siis varsin hyvältä, mutta tarvitaan roimasti enemmän avarakatseisuutta ja estotonta kokeilua. Minulla on yksi ikävä kokemus pelimanniryhmän johtajan ja kansanmusiikin soitonopettajan ahdasmielisyydestä. Hänen mielestään Konsta Jylhän tuotantoa sopii soittaa, mutta ei nyt toki mitään uudempaa. En viitsinyt kinata asiasta.

Viime vuosien jännittävimpiä ilmiöitä on Suomeen Ruotsista napattu triolipolska. Sen soittaminen ja etenkin säveltäminen on varsin haastavaa. Oletko kokeillut?
 
- Suomessa ei ole huomiota herättäviä inspiroivia mandoliinitaitureita ja esikuvia paitsi BG puolella, joka sekin musiikkityyli kiinnostaa vain harvoja.
 
Tuskin bluegrass on mikään autuaaksi tekevä voima maassamme. Pidän Plektronitea ja Seppo Sillanpäätä melkoisen inspiroivina mandolinisteina. Ainakin minua he inspiroivat.
 
- Suomalaisen musiikkikulttuurin kapea-alaisuus, radiot ja TV pumppaavat kansaan yhtä ja samaa pop, rock mainstreamiä, ihmiset eivät edes tiedä muuta olevankaan.
 
Näin ikävä kyllä on. Siksi luovuinkin televisiosta digitalisoinnin yhteydessä.
 
- Aiemmin heikko amerikkalaistyylisten mandoliinien saatavuus.
 
Tuskin amerikkalaistyylinen mandoliini on asian ydin. Ennemminkin tarpeeksi soittokelpoisten mandoliinien saatavuus on ollut aiemmin heikkoa. Olen joskus muinoin saanut jännetuppitulehduksen soittamalla hirvittävää Landolan mandoliinia.
 
- Oppiakseen soittamaan hyvin mandoliinia pitää tehdä paljon töitä ja harva jaksaa ...
 
Tämä on nappiin sanottu. Muistelen lukeneeni täältä jonkin keskustelun, jossa joku sähkökitaransoittaja arveli tietämättömyyden suomalla varmuudella mandoliininsoiton olevan helppoa kielten rämpsyttelyä. Ja sitten ovat vielä ne, joiden mielestä mandoliini on väärinpäin käännetty komppikitara.
 
Mandoliinikeskustelun onnahtelu näillä sivustoilla liittyy mielestäni selvästi suomalaisen kulttuurin erityispiirteisiin. Outi Nyytäjä on huomauttanut, ettei Suomessa ole oikeaa keskustelukulttuuria, joten suomalaiset eivät osaa keskustella asioista. Näin se taitaa olla; eivät edes kansanmusiikki.fi-sivuston keskustelupalstat kuhise elämää, vaikka kaiken järjen mukaan niiden pitäisi.
 
Omat vaatimattomat kokemukseni tällä sivustolla näyttävät nekin tukevat Nyytäjän näkemystä. Aloitin keskustelun oktaavimandoliinista. Ilmeisesti kellään toisella ei ole sellaista, joten kukaan ei vastannut muuhun kuin huhuiluuni mandoliininsoittajista yleensä. Myöhemmin aloitin keskustelun valetuista kielenpitimistä. Ilmeisesti kellään ei ole kokemuksia niistä, mikä on ymmärrettävää, koska sellaisia osia on valmiina vain joissain huippusoittimissa.
 
Näiden kahden aloituksen välissä yritin herätellä keskustelua mandoliininkielistä, ja vain yksi mandolinisti ilmoitti käyttävänsä sellaisia. Millähän ne muut soittajat saavat mandoliinistaan äänen? Olisi ollut kiintoisaa tietää toisten kokemuksia eri kielimerkeistä ja -tyypeistä, mutta minkä sille voi, ettei kieliä käytetä. ;-)

Kahden käden sormilla kai voi laskea vanhat suomalaiset, mutta joka tapauksessa ovat valtaosalle kansasta tuiki tuntemattomia. Bluegrass puolellahan on hyviä soittajia Hakala, Siren jne. Jää nähtäväksi mikä tulee olemaan Akatemian ja Petri Hakalan vaikutus mandoliinin leviämiseen täällä, useinhan tarvitaan joku esimerkki - kuten Karjalainen banjopuolella - jotta ihmiset innostuvat.
 
Mandoliinihan on ollut sota-aikana ja luonnollisesti hieman sen jälkeen yleisimpiä soittimia, ellei peräti yleisin soitin Suomessa. Mandoliinin osiahan rahdattiin aika paljon rintamamiehille, rakensivat siis omia pelejään sodan tuoksinnassa:D
 
Ala-Könnin arkistoäänitteistä löytyy ainakin 3 cd-levyllistä mandoliinimusaa kansansoittajilta tallennettuna. Osa soittajista on todella taitavia. Osalla soittajista taaseb on hyvin omalaatuinen tyyli soittaa kaikkia kieliä koko ajan melodian ohessa, siis sävellajista riippumatta.
 
Kyllä mandoliinin uusrenensanssi alkoi tasapohjaisen mandoliinin myötä Jenkeistä missä se keksittiin. Klassisella puolella tietysti italialaiset pullopohjamaniskat Euroopassa ja edelleen Etelä-Amerikassa bandolim.
 
Mandoliinin uusrenessanssi Suomessa alkoi hyvin pitkälti kansanmusiikkikurssien kautta, ensimmisiä mandoliinikursseja vetivät muistaakseni soitinrakentaja Rauno Nieminen ja ??? Kettunen (etunimi unohtunut). Ensimmäisillä kursseilla oli oppilaan Heikki Lahti, jonka kurssien ansiosta mandoliini on saavuttanut todella paljon suosiota "vanhojen ukkojen" keskuudessa. Hänen pelimannikursseillaan (Akuliinan pelimannipäivät oli vissiin nimi) on ollut jopa toistasataa mandoliininsoittajaa.
 
Kyllähän maniska on kovin suosittu soitin vanhojen "pappojen" keskuudessa. Olen itsekin ollut vetämässä mandoliiniryhmiä pelimannikursseilla Ilomantsissa, osallistujia niissä on ollut 5-10.
 
Huomasin juuri, että ehkä sait tuosta tekstistäni sen käsityksen, että tarkoitin yleensä mandoliinin käytön leviämistä. Tarkoitin kuitenkin nimenomaan amerikkamallin leviämistä ja sen aiheuttamaa uusrenesanssia myös täällä Eurooppassa.
 
Suomessahan on myös rakennettu kohtuullisen laadukkaita mandoliineja (pekka-soitin sekä joitain yksittäisiä soitinrakentajia). En täysin allekirjoita väitettäsi Ameriikan mallien osallisuudesta suomalaiseen mandoliinirenessanssiin. Monet pelimanni suosivat tasakantisia malleja (landoloita, levineitä yms.), eivätkä suinkaan ameriikan malleja. Kansanmusiikin ammattilaisilla (joihin siis lasken myös itseni) taas tuntuu useimmiten olevan amerikan peli, tai kiinassa tehty amerikan peli.
 
- Suomalainen kansanmusiikki on taantunut ja jaksaa kiinnostaa vain harvoja.
 
- Suomessa ei ole huomiota herättäviä inspiroivia mandoliinitaitureita ja esikuvia paitsi BG puolella, joka sekin musiikkityyli kiinnostaa vain harvoja.
 
Et ole varmaankaan tutustunut kovinkaan syvällisesti suomalaiseen nykykansanmusiikkiin. Kyllähän skenestä tulee paljon mielenkiintoista musiikkia, suurin ongelma tuntuu olevan markkinointi tavallisille ihmisille ja ihmiskunnan musiikkimaun rappioituminen.
 
Jos mandoliini kiinnostaa, niin kannattaa ottaa haltuun esim. Petri Hakala, Helsinki Mandoliners, Plektronite, Jarmo Romppanen.

- Suomalaisen musiikkikulttuurin kapea-alaisuus, radiot ja TV pumppaavat kansaan yhtä ja samaa pop, rock mainstreamiä, ihmiset eivät edes tiedä muuta olevankaan.
 
Tää on aivan mielettömän totta...

- Aiemmin heikko amerikkalaistyylisten mandoliinien saatavuus.
 
En usko, että tämä on välttämättä syypää. Epäilen, mutta voithan olla oikeassakin.

- Oppiakseen soittamaan hyvin mandoliinia pitää tehdä paljon töitä ja harva jaksaa ...
 
Se on totta. Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin soittimiin. Kitaristeille ja viulisteille maniskan haltuunottaminen on kuitenkin kohtuullisen kivutonta, jos siihen viitsii panostaa hieman.

Suomalaisen kansanmusiikin tulevaisuus näyttää siis varsin hyvältä, mutta tarvitaan roimasti enemmän avarakatseisuutta ja estotonta kokeilua.
 
Kuten vaikka soittaa mandoliinilla komppia. Tai jopa jotain muuta, kuin kansanmusiikkia. Hui kauhistus!
 
Näiden kahden aloituksen välissä yritin herätellä keskustelua mandoliininkielistä, ja vain yksi mandolinisti ilmoitti käyttävänsä sellaisia. Millähän ne muut soittajat saavat mandoliinistaan äänen? Olisi ollut kiintoisaa tietää toisten kokemuksia eri kielimerkeistä ja -tyypeistä, mutta minkä sille voi, ettei kieliä käytetä. ;-)
 
Ehkä kaikki muut ovat vielä siellä aloittelijoiden palstalla ihmettelemässä ja odottamassa tason nousuaan, jotta pääsisvät oikeisiin keskusteluihin.

Mandoliinin uusrenessanssi Suomessa alkoi hyvin pitkälti kansanmusiikkikurssien kautta, ensimmisiä mandoliinikursseja vetivät muistaakseni soitinrakentaja Rauno Nieminen ja ??? Kettunen (etunimi unohtunut).
 
Etunimi on Antti. Hän vaikuttaa nykyisin Oulun folk-piireissä.
 
Kyllähän maniska on kovin suosittu soitin vanhojen "pappojen" keskuudessa. Olen itsekin ollut vetämässä mandoliiniryhmiä pelimannikursseilla Ilomantsissa, osallistujia niissä on ollut 5-10.
 
Mandoliinipapoissa on melkoisia persoonallisuuksia. En koskaan väsy hämmästelemästä Jalasjärven Mandoliinimiesten sivuja: http://www.nic.fi/~jiiaho/mandoliinimiehet/

Etunimi on Antti. Hän vaikuttaa nykyisin Oulun folk-piireissä.
 
Danke schön. Sieltähän se tuli
 
Mandoliinipapoissa on melkoisia persoonallisuuksia. En koskaan väsy hämmästelemästä Jalasjärven Mandoliinimiesten sivuja: http://www.nic.fi/~jiiaho/mandoliinimiehet/
 
Mandoliinipapat ovat kyllä mielettömiä tyyppejä. Diggailin kyllä kovasti kurssien vetämisestä.
 
Tällä hetkellä opetan paria vakituista ryhmää, aloittelijoita kylläkin.

Ei ole mikään ihme, jos porukka vääntää maniskalla komppisoittoa, mitäs muutakaan kun taustalla on kitara ja biisit, joissa ei soiteta melodiaa ja kun ei maassamme edes ole mitään kiinnostavaa omaa musiikkikulttuuria johon kontekstiin maniska suoraan istuisi.
 
Mandoliinille soveltuvaa materiaalia kyllä löytyy todella paljon. Vanhat polskat on mielettömän hienoja. Edesmenneeltä mestarisviulisti Otto Hotakaiselta löytyy varsin messevää soitettavaa myös maniskalle.
 
Ehkäpä kyse ei ole soveltuvan musiikin puuttumisesta vaan ihmisten saamattomuudesta etsiä matskua...

Risto sez: - Suomalainen kansanmusiikki on taantunut ja jaksaa kiinnostaa vain harvoja
 
Topi sez: Tuo ei ole totta. Suomalaisen kansanmusiikin tulevaisuus näyttää siis varsin hyvältä, mutta tarvitaan roimasti enemmän avarakatseisuutta ja estotonta kokeilua. Minulla on yksi ikävä kokemus pelimanniryhmän johtajan ja kansanmusiikin soitonopettajan ahdasmielisyydestä. Hänen mielestään Konsta Jylhän tuotantoa sopii soittaa, mutta ei nyt toki mitään uudempaa. En viitsinyt kinata asiasta.
 
Minusta se on totta, suomalainen kansanmusiikki ei näytä kiinnostavan suomalaisia laajemmin, eikä tyylillisesti imponeeraa minuakaan. Ehkä kiinnostusta sitten löytyy enemmän jossakin Keski- tai Pohjois-Suomessa.

Viime vuosien jännittävimpiä ilmiöitä on Suomeen Ruotsista napattu triolipolska.
 
Ai, pitikö sekin tuoda muualta ;-)
 
Tuskin bluegrass on mikään autuaaksi tekevä voima maassamme.
 
Enhän niin edes sanonut.

Kuten vaikka soittaa mandoliinilla komppia. Tai jopa jotain muuta, kuin kansanmusiikkia. Hui kauhistus!
 
Kyllähän mandoliinilla voi soittaa sointusäestystäkin, mikäs siinä. Muuta kuin kansanmusiikkia? Lienee helpompi yrittää luetella, missä mandoliinia ei käytetä.
 
Ehkä kaikki muut ovat vielä siellä aloittelijoiden palstalla ihmettelemässä ja odottamassa tason nousuaan, jotta pääsisvät oikeisiin keskusteluihin.
 
Nopealla vilkaisulla en huomannut siellä mandoliinikeskusteluita. Onko niitä tosiaankin ollut?

Kuten vaikka soittaa mandoliinilla komppia.
 
Onhan tuo aika karkean kuuloista.
http://www.youtube.com/watch?v=lVz-umy8QI0

Jos mandoliini kiinnostaa, niin kannattaa ottaa haltuun esim. Petri Hakala, Helsinki Mandoliners...,
 
Kyllä nämä löytyvät hyllystä, samoin Simon Mayorin kai koko tuotanto, Paul Kelly ja suuri joukko jenkkimaniskisteja.

Viime vuosien jännittävimpiä ilmiöitä on Suomeen Ruotsista napattu triolipolska. Sen soittaminen ja etenkin säveltäminen on varsin haastavaa. Oletko kokeillut?
 
En nyt ihan täysin allekirjoita tätä väitettä. Onhan se triolipolska ihan jees, muttei se mikään mielenkiintoisin asia ole. Makuasioita sanoi koira, kun muniansa nuoli.
 
Tuskin amerikkalaistyylinen mandoliini on asian ydin. Ennemminkin tarpeeksi soittokelpoisten mandoliinien saatavuus on ollut aiemmin heikkoa. Olen joskus muinoin saanut jännetuppitulehduksen soittamalla hirvittävää Landolan mandoliinia.
 
Tää on varmaan oleellisempi pointti. Eikä suinkaan amerikkalaisten mandoliininen ylivertaisuus.
 
Näiden kahden aloituksen välissä yritin herätellä keskustelua mandoliininkielistä, ja vain yksi mandolinisti ilmoitti käyttävänsä sellaisia. Millähän ne muut soittajat saavat mandoliinistaan äänen? Olisi ollut kiintoisaa tietää toisten kokemuksia eri kielimerkeistä ja -tyypeistä, mutta minkä sille voi, ettei kieliä käytetä. ;-)
 
Suosin kaikissa akustisissa rämpyttimissäni John Pearsen kielisettejä. Käytössä hyväkiksi havaittuja kieliä. Soundaa hyvältä ja hyvä soundi kestää ainakin omilla kätösilläni pitkään, klähmäräpylät ovatkin sitten eri juttu.

Kyllä nämä löytyvät hyllystä, samoin Simon Mayorin kai koko tuotanto, Paul Kelly ja suuri joukko jenkkimaniskisteja.
 
Lähinnä viittaukseni liittyi suomalaisiin soittajiin, koska sanoit, ettei Suomesta löydy esikuviksi kelpaavia soittajia.

Laura Airola soittaa mandoliinilla klezmeriä, ainakin toisinaan. Mandoliinihan ei ole mikään perinteinen klezmersoitin, mutta taannoin klezmerin elpyessä USA:ssa uudet soittajat toivat omat soittimensa mukanaan, mandoliinin lähinnä Andy Statman.