Aihe: Pikkukeikan PA-kartoitusta 1 | |
---|---|
![]() 23.01.2004 00:19:12 (muokattu 23.01.2004 07:03:36) | |
Terve. Laukaisen tästä ilmoille ehkäpä vähän typeränkin threadin ja pyydän sitä anteeksi. Toisaalta, nyt tuntuu, että tarvitsen tässä vähän uskolle vahvistusta tai hyviä ideoita. Tilanne on siis tällainen: esiintymistila suorakaiteen muotoinen, hallimainen ~150 neliömetriä, kohtuullisen korkea ja puurakenteinen pääosin. Sanoisin, että ei kovin paha kumisemaan. Paikan päällä on "esiintymispäädyssä" ripustettuna n. 2,20m korkeuteen pari aktiivista JBL:n EON-sarjan saippuakoteloa, arvatenkin niitä 250W päätteellä varustettuja lootia. Toinen on takaseinässä vasemmassa reunassa ja toinen vähän "eteen vietynä" oikeassa sivuseinässä. Mikseri on Soundcraftin Spirit F1, 6- tai 8-mikkikanavaa (en muista). Ei ulkolaitakamaa. Meillä on tulossa veto bileisiin, jonne on odotettavissa porukkaa tuvan täydeltä. Kokoonpanossa soittaa kaksi kitaristia, basisti, rumpali ja laulaja. Kepinhetkuttajat vetävät taustoja. Musiikki sellaista mainstream-pop-rockia, hittibiisejä, siis. Miksaus lauteilta, rumpalin paikka keskilinjassa lähes kiinni takaseinässä. Lähtökohtaisesti ajattelin, että laulujen lisäksi on mikitettävä näillä näkymin myös styrkkarit. Basso otetaan linjaan DI:n kautta (voiko käyttää mikserin linjatuloa mikkitulon sijaan??). Rummuista lienee syytä mikittää bassari, se kun on jostain syystä jo muutenkin aika hiljainen (virittelyistä ja dempistä/demppaamattomuudesta huolimatta). Tässä vaiheessa alkaa epäilyttää, ettei jiibeeällät enää pysy pelissä mukana. No ei hätää, minä roudaan treenikämpältämme BGW:n 2*300W päätteen ja Cervin-Wegan kokoaluekaapit. Nostamme ne about yleisön päiden korkeudelle. Tenkapå nro 1: emme voi sijoittaa ainakaan vasenta kaappia samalle tasalle vasemman JBL:n kanssa, vaan noin kolmisen metriä sen etupuolelle, "lavan" etureunaan. Onko odotettavissa merkittäviä vaiheongelmia? Miksausta ajattelin alustavasti siten, että ottaisi yhdestä mikserin PFL-auxista (vai kannattaisko ottaa AFL:stä?) syötöt BGW:een. Ajaisi sinne tavaraa eri suhteessa, kuin talon omiin kamoihin - lähinnä bassoa, basaria ja sitten vähemmän kitaroita ja laulua, niitäkin kuitenkin vähän, laulua jopa vähän enemmänkin. Antaisi sitten korkeammalle sijoitettujen kaappien hoitaa pääasiassa laulu- ja kitarapuoli kotiin. Tarpeen mukaan sinnekin voisi sitten lisäillä muuta. Inserteistä vedän lyhyillä piuhoilla basson, basaria, kitarat ja päälaulun Alton pikkumikseriin, jota käytän itselleni luurimonitoreitten vahvistimena. Keppiosasto kuulisi oman soittonsa suoraan omista styrkkareistaan + takaseinän JBL:stä, samoin laulajalle "monitorointi" tulisi takaa. Ja koetetaan nyt leikkiä, ettei laulumikki ala hulluna kiertämään. Onko tässä mitään mieltä? Ehdotuksia, miten homman voisi toteuttaa toisin ilman, että budjettia (0e) tarvitsee muuttaa? Ongelmakohta meillä lienee se, että minä rumpalina olen varsin raskaslyömäinen ja täyden tuvan pohjamelukin saattaa olla aika suuri. Uuden soittotekniikan opetteluun ei ole enää aikaa ja peltejäkään en kykene vaihtamaan. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Nyt vaan vinkkejä & niksejä kehiin. Ei kannata tunkea lunta pilluun! | |
![]() 23.01.2004 08:00:59 | |
Oman bändin kanssa olemme soitelleet samankaltaisissa paikoissa viime vuosina useinkin. Vinkit 1. Unohtakaa kokonaan ne talon omat laitteet 2. Jos paikassa on sellainen "oikea" esiintymislava, niin ainakin bassokaappi irti lattiasta. Jos ei muuten niin jotain pehmikettä alle. Lähtee nimittäin kumisemaan melkoisesti hyvin helposti. 3. Tilan akustiikka muuttuu huomattavasti kun väkeä tulee sisään. Tyhjässä hallissa saattaa kuullostaa ihan jees, mutta kun väki on sisällä niin johonkin se ääni vaan katoaa. 4. Monitorointi takaa kuullostaa arveluttavalta. ei ole onnistunut oikein koskaan... 5. Rummut mahdollisimman eteen. Omia kokemuksia: Laitteistona pienehkö Pa: jossa mikseri, efektit, aktiivinen jakosuodin jolla jaetaan yläpäiden 2x275 päätteelle ja subbasten 2x300 päätteelle. Kaappeina Peaveyn kokoalue yläpäät ja alhaalla pienet subbaset. Kaapit pyritään laittamaan samaan sivulinjaan...siis niin että ne ovat sivusta katsottuna samalla tasolla, yläkaapit noin yleisön päiden tasolle, subbaset ovat yläkaappien alla samassa linjassa. Pa:han ajetaan laulu, kitara ja koskettimet. Basso tulee oman combonsa kautta ja rumpuja ei mikitetä. Tasot haetaan niin, että ensin pelkkä laulu ja kitara yhdessä, muut salissa kuuntelemassa, sitten koskettimet mukaan, sitten rummut ja lopuksi basso. On huomattu että tämä on Ok systeemi. Usein myös panoroidaan niin, että koskettimia hiukan enemmän toiselle puolelle, kitaraa toiselle. Joissain paikoissa ääni vaan "katoaa" johonkin puolessavälissä salia, mutta jostain on aina tingittävä. Pääasiana ollaa pidetty että tanssilattian paikkeilla on "optimaalinen" äänenpaine, salin perälle ei tarvii tulla niin "hifinä". Ja vaikka sanoin että meillä on "pieni" Pa, niin se on riittänyt isoihinkin saleihin ja bassoa ei ole tarvinnut laittaa linjaan juuri koskaan, vaikka combona 150w EBS Drome (tai ehkä juuri siksi. Rumpali kuulee basson suoraan combosta, joissain paikoissa olemme käyttäneet kosketisoittajan comboa monitorina niin että se on suunnattu lavalle laulajan takaa...(Kierto-ongelma, jos laulajan edessä) En tiedä oliko tästä apua, mutta toivotaan että edes jotain...Ja ei muuta kuin Lycka Till Lauteille... "Tottakai sä nyt KUSELLA voit käydä" | |
![]() 24.01.2004 13:02:50 (muokattu 24.01.2004 13:03:09) | |
Henk. koht. lähtisin KISS-linjalle (Keep it simple, stupid), varsinkin kun miksaus on tarkoitus hoitaa lavalta. JBL:t voi tosiaankin unohtaa, keskittäkää homma omiin kamoihinne. Yrittäkää saada homma tomimaan backlinen varassa niin pitkälle kuin mahdollista. PA:han laitatte pääasiassa laulut ja vähän bassaria (napsua, älkää lähtekö tekemään mitään doom-jytinää). Kielisoittimia lisätään sitten PA:han niin vähän kuin mahdollista; tarkoitus olisi että pääosa tulee backlinesta ja PA vain vähän tukee ja levittää soundia. Mikäli JBL:iä pystyy kääntämään tai kokonaan irrottamaan ripustuksistaan, niitä voi tietysti harkita käyttävänsä monitorointiin, esim. sidefilleinä. Mutta yleisösoundiin niitä on turha sekoittaa. Eikä missään tapauksessa kannata ottaa riskejä kierron kanssa, varsinkaan kun miksataan lauteilta. Kokemus on osoittanut että on paras luottaa tuttuihin kamoihin ja simppeleihin, hyviksi havaittuihin setuppeihin. Eri systeemien yhdistely ja säätäminen vie vaan tuhottomasti aikaa ("okei nyt voidaan alkaa tsekata kitaroita" - "ei ehdi, jengi tulee jos sisään!") eikä yleensä paranna asioita, pikemminkin päinvastoin. Montako basistia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Ei yhtään, koska kosketinsoittaja hoitaa sen vasemmalla kädellä. | |
![]() 25.01.2004 19:19:08 | |
Kokemus on osoittanut että on paras luottaa tuttuihin kamoihin ja simppeleihin, hyviksi havaittuihin setuppeihin. Eri systeemien yhdistely ja säätäminen vie vaan tuhottomasti aikaa ("okei nyt voidaan alkaa tsekata kitaroita" - "ei ehdi, jengi tulee jos sisään!") eikä yleensä paranna asioita, pikemminkin päinvastoin. No aikahan ei sinällään tuottane ongelmia. Päästään kasaamaan vehkeet jo vuorokautta ennen keikkaa. Ja keretään varmasti säätää, treenitkin ajateltiin keikkapaikalla vetää. Mietin vaan, että eikö todellakaan maksa vaivaa edes kokeilla. Kuulemma ovat aiemmin vetäneet pelkästään noilla JBL-kamoilla, mutta minua houkuttelisi mahdollisuus saada vaikka nyt sitten se yksi dB lisää pelivaraa. Ja tietysti se, ettei kamoja tarvitsisi ajaa täysillä. Nähdäkseni se johtaa joka tapauksessa kiertoon. Jos ajaa pelkästään Kervisillä, niin mistä se laulajaparka sitten itsensä kuulee? Kiitoksia kuitenkin. Täytyy nyt sitten harkita tarkkaan, miten homman hoitaa. Ei kannata tunkea lunta pilluun! | |
![]() 26.01.2004 01:25:47 | |
Toi sun hommasi vaikuttaa kyllä aika monimutkaiselta, ja vielä ilman äänimiestä.... Ai,ai! Lähtökohtaisesti ajattelin, että laulujen lisäksi on mikitettävä näillä näkymin myös styrkkarit. Basso otetaan linjaan DI:n kautta - - Rummuista lienee syytä mikittää bassari, se kun on jostain syystä jo muutenkin aika hiljainen (virittelyistä ja dempistä/demppaamattomuudesta huolimatta). EON-15 pitäisi riittää (ja on mulla riittänyt ammattikehissä) 150 m2 covereiden vetoon normaalihintaisella arkikeikalla, jos ei nyt aivan ikkunoita ulos haluta puhaltaa. Tietenkään äänenlaatu ei ole se mitä subbasilla ja erillisillä styrkkareilla etc. mutta riippuu kuinka tärkeä keikka on ja haluaako panostaa... Muutama huomio: - EON-15 ei riitä jos laitat basson linjaan! Bassolle ehdottomasti oma styrkkari/kaappi. Bassarin voinee sitten mikittää laulukamoihin sen verran mitä tarvii (Musta EON:t on lähempänä termiä laulukamat kuin todellinen PA). Pieniä akustisia vetoja voi tehdä vetämällä basson EON:niin mutta silloin ei kyllä äänenpaineilla brassailla. Sitä paitsi soundi on TODELLA pyöreä, eli mitään presenciä on turha odottaa. - EON-15 vanhat vai uudet?? Vanhoissa yläpää vähän tuhnu ja kuuluisa ylämiddle tulee läpi! Eli ei kauheen hifi... Uusista en osaa varmasti sanoa kun en sellaisia omista. - Toiset mikittää kitarastyrkkareita enemmän, toiset vähemmän, onpa joku ammattimies soittanut suoraan BODin läpi linjaankin. Makuasia, en ota kantaa. Onko odotettavissa merkittäviä vaiheongelmia? Unohda vaiheet! Laitat laulukamat siten että bändi ja kamat asettuu mahdollisimman yksinkertaisesti ja luonnollisesti mukavimmille paikoilleen, ja kaikki kuulevat toisensa mahd. hyvin/ näyttää hyvältä/ei olla tarjoilun tiellä etc. Tarpeen mukaan monitoreilla jeesataan rumpalia, kiipparia etc. Tällä menettelyllä vaiheongelmia ei tarvi noin pikkureleillä miettiä. Miksausta ajattelin alustavasti siten, että ottaisi yhdestä mikserin PFL-auxista (vai kannattaisko ottaa AFL:stä?) syötöt BGW:een. Ajaisi sinne tavaraa eri suhteessa, kuin talon omiin kamoihin - lähinnä bassoa, basaria ja sitten vähemmän kitaroita ja laulua, niitäkin kuitenkin vähän, laulua jopa vähän enemmänkin. Antaisi sitten korkeammalle sijoitettujen kaappien hoitaa pääasiassa laulu- ja kitarapuoli kotiin. Tarpeen mukaan sinnekin voisi sitten lisäillä muuta. Inserteistä vedän lyhyillä piuhoilla basson, basaria, kitarat ja päälaulun Alton pikkumikseriin, jota käytän itselleni luurimonitoreitten vahvistimena. Unohda! Minä käyttäisin vain yhtä PA-kalustoa kerrallaan. Jos pakko käyttää molempia niin en ainakaan syöttäisi samaa signaalia molempiin. Jos haluat käyttää molempia kamoja niin toinen PA laulukamoina ja toinen PA basso- ja kitarakamoina. Kai se menee niinkin. Toinen vaihtoehto on se mitä joku jo tarjosi, että käytä toista PA:ta monnareina ja toista kansalle. Täytyy vaan huolehtia siitä että kansalle menee kaikki oikeassa balanssissa. Itse tarjoan monnariin yleensä samaa tavaraa kuin kansalle, ja korjailen sitten vasta monnaribalanssia jos joku pyytää. Silloin tietää että joku järkibalanssi menee myös kansalle. Paljoltihan harrastajasoiton ongelma on että balanssi heittelee kun soittajien omat tasot heilahtelevat. Sitten kukaan ei koskaan ole tyytyväinen vaikka monitorista tulisi mitä. Keppiosasto kuulisi oman soittonsa suoraan omista styrkkareistaan + takaseinän JBL:stä, samoin laulajalle "monitorointi" tulisi takaa. Ja koetetaan nyt leikkiä, ettei laulumikki ala hulluna kiertämään. Jos tila on otollinen ts. lava ei ole eri tilaa muun salin kanssa (kauhuesimerkki vanha kunnon nuorisoseurantalo), voi olla että pärjäät hyvin pienellä monitoroinnilla. PA:t sen verran sivulle (uskallanko sanoa "taakse"), että sieltä kuulee/ vuotaa lavalle mitä soittaa. Täytyy olla tarkkana vaan ettei sitten sohi laulumikkien kanssa. Etuna on se, että koko ajan kuulee mikä on kansalle menevän musan balanssi, kun äänimiestä ei ole. Ei tule ikäviä yllätyksiä, joskin pitää osata asettautua oikein. Tämä ei toimi jos vedetään tosi kovaa, mutta akustisemmissa vedoissa hienosti. Kaikkien pitää vaan osata asettua niin että kuulee. Kiippari ilman monnaria yleensä soittaa liian lujaa (siitä mua on syytetty) ja rumpali voi olla aika ulkona. MrS | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)