Muut soittimet ›

Kertokaapa tyhmälle miksi ne putkivehkeet on niin hienoja? Mitä ne tuo lisää soundeihin, ei siis pelkästään kitaraan vaan yleensäkin on mikkietuasteita sun muuta. Toki saa selittään kitarastakin.
 
En ole henk.koht. tässä 15 vuoden keikkamuusikon uralla vielä törmännyt livenä putkivehkeisiin joten nyt olisi jo aika hommata tietoa.
 
Siis miksi pitäisi olla putkilaite? (vahvistin, etuaste)

Kertokaapa tyhmälle miksi ne putkivehkeet on niin hienoja?
 
Ainakin Hammondin ja leslien kanssa on putkivahvistin kivempi. Kokeilin joskus ennen putkivahvistimen hankkimista kotistereoiden transistorivahvistimella ja saundista puuttui jotain.
 
Paras saundi tuli tarkoitukseen sopivan tehoisella putkivahvistimella, jolla saa pehmeää ja hallittua säröä.
 
Nykyisin soitan lähinnä tietokonetta, jossa ohjelmasta riippuen matkitaan putkivahvistinta. B4 ohjelman putkivahvistin ja lesliesimulointi on tyhjää parempi ja ajaa asiansa.

Vastaus on yksinkertainen: Putki särkee trankkua paremmin.
 
Monissa soittimissa, kuten kitaroissa ja rummuissa, toistettavaksi tarkoitettu dynamiikka-alue on suuri. Esimerkiksi juuri kitarassa (EDIT: jonka äänen amplitudeihin olen eniten tutustunut) iskun alku on voimakkuudeltaan kymmeniä kertoja verrattuna "soivaan" osuuteen. Kun etuvahvistin säädetään tuon soivan osuuden mukaan, iskun alut särkyvät etuvahvistimessa. Trankku särkee sen leikkaamalla, jolloin tuloksena on kova metallinen särö, kun taas putki särkee sen "luonnollisemmin" (EDIT: enemmän kompressoimalla), korvalle ystävällisemmällä tavalla.
 
Samalla tavalla putki pääteasteessa on huomattavasti sallivampi ylikuormituksille kuin transistori. Transistorilaitteita ei kannattaisi käyttää suorituskykynsä ääripäässä, koska kaikki piikit särkyvät ja tuloksena on inhaa ritinää, sirinää ja ratinaa.
 
Nykyiset digitaalivehkeet pyrkivät säröyttämään soundin trankkuasteille putken malliin (ts. matkimalla putken säröytymistä), jolloin päästään jonkun verran eroon trankulle ominaisesta ritinästä kovilla voluumeilla (ts. trankku itse ei säröydy, vaan digitaaliaste kompressoi signaalia äänenpaineen kasvattamiseksi).
 
EDIT: Volume-hanikkaa vääntäessä ääriasentoihin tuollaisella digitaalivehkeellä ei siis enää vahvisteta signaalia (koska se menisi päätteen särörajoille), vaan kompressoidaan sitä voimakkaamman keskimääräisen äänen aikaansaamiseksi.
 
EDIT2: Trankku on siis ihan OK niin kauan, kun sitä ei käytetä liian kovalla. Putki on sallivampi eli jos meinaa loppua PA:sta puhti, niin putkesta voi vääntää vielä pikkuisen ekstraa, trankusta ei sitten niin millään.

Elikkäs säröllä soitettaessa parempi? Vai siis miten. No kuitenkin kestää siis säröä paremmin. Mutta jos pitäydytään ihan puhtaassa soundissa?

Kertokaapa tyhmälle miksi ne putkivehkeet on niin hienoja? Mitä ne tuo lisää soundeihin, ei siis pelkästään kitaraan vaan yleensäkin on mikkietuasteita sun muuta. Toki saa selittään kitarastakin.
 
Putkivehkeet on hienoja, koska putket hehkuu aikas mukavan näköisesti. :)
 
Mutta onhan niissä muutakin hienoa. Niillä on helpompi toteuttaa vahvistin, joka soi musikaalisesti. Yksinkertaistetusti selitettynä putken tuottama särö on etupäässä ns. harmonista säröä, eli perustaajuuden harmonisia kerrannaisia; lähinnä toista harmonista eli perusäänen oktaavia. Sitä saa äänessä olla jopa useita prosentteja, eikä lopputulosta vielä koeta mitenkään säröiseksi; pikemminkin vain lämpimäksi ja täyteläiseksi. Korostettakoon, että nyt ei ole kyse tietoisesta vahvistimen särölle ajamisesta, mutta sama ilmiö pätee siihenkin.
 
Transistorikytkennät tuottavat puolestaan helposti ns. keskeismodulaatiosäröä, joka koostuu taajuuksista, jotka eivät ole musikaalisessa suhteessa alkuperäiseen taajuuteen. Siksi pienetkin määrät tätä säröä ovat usein kuultavissa, eivät välttämättä äänen "säröytymisenä", vaan sen eräänlaisena kovuutena ja raakuutena.
 
Erityisesti kitaristien mieleen on lisäksi putkivahvistimien nopea ns. nousuaika, mikä tarkoittaa aikaa, joka vahvistimelta kuluu kun se saa ulostulojännitteensä nostettua nollasta maksimiarvoon. Hidas nousuaika aiheuttaa äänen alukkeiden ja muiden nopeiden muutosten "tylsistymistä", mikä tekee äänestä voimattoman tuntuisen.
 
Ja vielä: mitä enemmän lähestytään putken vahvistuskyvyn rajoja, sitä enemmän se pyrkii vastustamaan tätä. Putki toisin sanoen alkaa hienovaraisesti kompressoimaan ja ekvalisoimaan kuormituksen kasvaessa.
 
En ole henk.koht. tässä 15 vuoden keikkamuusikon uralla vielä törmännyt livenä putkivehkeisiin --
 
Häh???? Etkö sä oo koskaan edes nähny mitään oikeeta bändiä soittamassa missään? :)

toypet, niin, putken särö kuulostaa korvassa paremmalta kuin transistorin. Tästä syystä kitaravahvareissa putki on puolustanut paikkaansa.
 
Mutta säröä syntyy myös tahattomasti, ilman että sitä erityisemmin kaivataan.
 
Jos koko ketju soittimesta kaiuttimeen pysyy "lineaarisella" alueella (eli vahvarit on säädetty niin pienelle, ettei mikään isku särje etu- tai pääteasteella), niin silloin eroja on vähän. Tämä siis tarkoittaa sitä, että vahvistimissa on tehoja yli tarpeiden, jolloin ne voivat toistaa soitinten dynamiikan 1:1.
 
Sivuhuomautus: Ihan mittausteknisesti transistorin pitäisi tällä lineaarisella alueella olla ylivoimainen putkeen nähden (toisto, kohina, yms), lisäksi tietysti trankku on putkea pitkäikäisempi ja halvempi.
 
Joka tapauksessa, jos jollain vahvistusasteella taso pääsee menemään säröytymisen puolelle (eli yritetään saada enemmän ääntä liian tehottomista vehkeistä), niin putki on tällöin parempi.
 
---
Jos tehoja on reilusti yli tarpeen (eikä säröä olla hakemassa), niin trankku yleensä hakkaa putken, jos ei muuten, niin edullisuudellaan.
 
Tästä huolimatta jotkut ainakin väittävät putken kuulostavan paremmalta myös tällä alueella. En tiedä, onko asiassa perää.

Häh???? Etkö sä oo koskaan edes nähny mitään oikeeta bändiä soittamassa missään? :)
Niin, meinasin ettei itse ole tullut putkivehkeitä käytettyä.

Tästä huolimatta jotkut ainakin väittävät putken kuulostavan paremmalta myös tällä alueella. En tiedä, onko asiassa perää.
 
Osa ainakin on sitä "psykoakustiikkaa" johon tuolla kitaramikrofonipuolella on saanut törmätä jo kauan.. No niin, no, bluus-bändimme vahvistinlaitteistoon ei oo putkia kuulunu sitten 70-luvun puolivälin. Jollain lailla on juttuun tultu..:) Kitaristeilla tällä hetkellä on Rocktronin päättäreitä etupäässä, live-käytössä. Treeniksellä joko niitä tai sitte Jammun trankku-nuppeja.
Kyllä jokseenkin vakuuttavaa soundia tulee, vaikka on siellä joskus joku vierailija putkinupillakin soitellu. Eli siis kallistun painokkaasti tuon psykoakustiikan kannalle ei-säröytyvillä tasoilla soitettaessa. Toki säröt on purkistakin haettavissa, eikä syö pääteputkia putkivahvistimessakaan, toisin kuin luukuttamalla tehty särö..