Aihe: Bändille pa-kamat
1 2
pstj
18.04.2006 16:35:16
 
Elikkäs oltiin tuossa metallibändeinemme klubikeikalla ja huomattiin että nykyiset laulukamat (Wharfedalen 230W mikserivahvistin + 2 Wharfedalenin kaappia) ei oikein riittäneet tuomaan ääntä muun bändin yli.
 
Kamojen päivitys olisi siis edessä ja ajattelimme samalla lähteä rakentamaan pikkuhiljaa isompaa laitteistoa.
 
Jotta kaikkea ei tarvitsisi ostaa kahta kertaa, ajattelimme alkuun jonkin verran tehokkaampaa vahvistinta jota voisi sitten myöhemmässä vaiheessa hyödyntää jopa pa-käytössä.
 
Watteja ei toki pidä tuijottaa, kuten täällä on monasti sanottu, mutta internetin ihmeellisessä maailmassa se on monasti "se juttu" millä näitä vehkeitä markkinoidaan. Eli:
Olemme haarukoineet budjettimme vahvistimen suhteen kokoluokkaan 2X1000W@4ohms tai 2x1500W@4ohms jolla olisi siis toistaiseksi tarkoitus vetää pelkät laulut (lead + 2xtaustat) ja myöhemmässä vaiheessa hankkia subbarit ja ajaa tuplabasareita niiden kautta.
 
Jos vielä joskus heittäydymme hulluiksi ja mikitämme jopa kitarat ja basson tuohon järjestelmään (esim. pieni ulkoilmakeikka), nyykähtääneekö vahvari auttamatta?
 
Ajetaanko toisella kanavalla tässä tapauksessa alapäitä (~1000w) ja toisella yläpäitä/keskiääniä (~500w) ja mahtaako tuollainen kuulua mihinkään Suomen luonnossa?
Tietysti kaiuttimet ratkaisevat tuossa vaiheessa paljon, mutta ihan ajatusleikkinä jos tuollaisella vahvistimella pärjäisi johonkin asti.
Monitorointi tapahtuisi aktiivipöntöillä laululle ja luonnollisesti kitara-/bassokaapeilla ettei vahvistimen kautta tarvitsisi enää niitä ajaa.
 
Kritiikkiä suunnitelman suhteen otetaan vastaan (ja näsäviisaita linkkejä aikaisempiin vastaaviin keskusteluihin ;)
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
aimotuska
18.04.2006 17:06:24 (muokattu 18.04.2006 17:07:26)
Watteja ei toki pidä tuijottaa, kuten täällä on monasti sanottu, mutta internetin ihmeellisessä maailmassa se on monasti "se juttu" millä näitä vehkeitä markkinoidaan.
 
Juu, markkinointi on eri asia kuin todellisuus. Luepa nuo FAQit ensin läpi, niin selviää, että ne wattimäärät ei ole sittenkään "se juttu", vaan -- yllätys yllätys -- hinta. Eikä sekään välttämättä aina; myyjä myy sulle rumpukapuloitakin 1000€ kappalehintaan jos välttämättä haluat.
 
Tässä mielessä Thomann on hyvä referenssi. Sieltä näkee noin suurinpiirtein parin sadan tarkkuudella, mikä on järkevä hinta mistäkin kamppeesta. Kattele sieltä sitä keskiluokkaa niin homma avautuu. St.Pauls Sound myy samaa kamaa halvemmalla ja mukavammalla palvelulla.
 
Jos vielä joskus heittäydymme hulluiksi ja mikitämme jopa kitarat ja basson tuohon järjestelmään (esim. pieni ulkoilmakeikka), nyykähtääneekö vahvari auttamatta?
 
Tökkää joku järjettömän halpa lousku siihen niin ihan varmasti on kyykyssä. Nääs kun halvoissa vahvistimissa ne luvatut 900000kW on jollain hienolla matemaattisella kaavalla laskettuja, eivätkä vastaa todellisuutta mitenkään. T.amppien tapauksessa ne on vain päätekivien yhteenlaskettu tehonkesto, jolla ei ole mitään tekemistä sen tehon kanssa, mitä vahvistin oikeasti jaksaa ulostaa sisuksistaan pihalle.
 
Ajetaanko toisella kanavalla tässä tapauksessa alapäitä (~1000w) ja toisella yläpäitä/keskiääniä (~500w)
 
Riippuu siitä, miten haluat systeemin kytkeä. Tolla systeemillä saat vain monoääntä ulos, joka suurimmassa osassa tapauksista on vain hyvä asia. Sokkeloisessa pizzeriassa kun ei stereoäänellä oo mitään taikaa. Jos pistät esim. semmoset subipöntöt, missä on passiivijakosuotimet, voit tökätä vaffarista piuhan subiin ja subista taas jatkat yläpäälle. Sama toiselle puolelle.
 
ja mahtaako tuollainen kuulua mihinkään Suomen luonnossa?
 
No sehän riippuu ihan täysin siitä, minkälaiset linnunpöntöt niissä vahvistimesta lähtevien piuhojen päässä roikkuu. Pistä t.boxit PLX:n perään niin sääliksi käy.
 
Toisaalta d&b:t jonkun nuhasen t.ampin perässä säälittää yhtä paljon.
 
Tietysti kaiuttimet ratkaisevat tuossa vaiheessa paljon, mutta ihan ajatusleikkinä jos tuollaisella vahvistimella pärjäisi johonkin asti.
 
Pärjäähän sillä aina johonkin asti. Wattimäärillä on silti aika huono alkaa arvuuttelemaan kun ei tiedä, työntääkö se vahvistin niitä tehoja oikeasti ulos ja mitä taas kajarit lopulta tekee sillä saamallaan sähköllä.
 
Kritiikkiä suunnitelman suhteen otetaan vastaan (ja näsäviisaita linkkejä aikaisempiin vastaaviin keskusteluihin ;)
 
Oisko siinä jo jonkunlaista näsäviisastelua.. :)
My strength is that I can laugh at myself. My weakness, however, is that I don't have a choice.
pstj
18.04.2006 17:38:39
 
Täytyypä kartoittaa tarkemmin mihin sitä rahansa hukkaa ja kysellä sitten lisää. Toki kaikki mahdolliset välikommentit ovat tervetulleita...
 
Justiinsa tuli kirjastosta lainattua Iso kasa kirjoja aiheesta.
Onko jotain teoksia mitä Ehdottomasti suosittelette bändin pa:n kannalta luettavaksi? Voisi tuosta maakuntakirjastosta yrittää niitä bongata.
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
pstj
19.04.2006 23:26:42
 
Vahvistimen suhteen lienetään päädytty tuommoiseen Yamahan P7000S malliin (toimintaamme tukevan soitinliikkeen tarjouksesta riippuen):
http://www.thomann.de/thoiw3_yamaha_p7000s_endstufe_prodinfo.html
Pitää vaan ottaa ensin kokeiltavaksi
 
Tämänhetkisistä laulukaapeista löysin tuollaista infoa (näillä mennään "toistaiseksi"):
 
FREQUENCY RESPONSE +/-6dB 50-20kHz
SENSITIVITY 1W@1M 97dB
NOMINAL COVERAGE VERTICAL 60º
POWER (WATTS)
CONTINUOUS 150
MUSIC 300
PEAK 600
MAX SPL PEAK 121dB
NOMINAL IMPEDANCE 8Ω
SHAPE TRAP
CONNECTORS IN 2 x 1/4” JACK
 
Mikseriksi saatiin kokeilua varten lainaksi Behringerin ihmelaite:
http://www.thomann.de/thoiw3_behrin … _ub1204fxpro_eurorack_prodinfo.html
ja monitorointia harjoitellaan aktiivipöntöillä (lainassa samalta kaverilta kuin mikserikin):
http://www.thomann.de/thoiw3_behrin … 0a_truth_aktivmonitor_prodinfo.html
 
Noilla lähdetään tutustumaan pa-laitteiden ihmeelliseen maailmaan pikkuhiljaa ja sijoituksia tehdään jos kokemukset on edes jollain tapaa myönteisiä.
 
Alapääkaiuttimia etsitään vielä niin pääsisi kokeilemaan basareiden mikittämistä. Jos ei kukaan lainaa niin sitten pitää alkaa jo varmaan hukkaamaan rahaa...
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
rintapek
20.04.2006 01:44:08
 
Watteja ei toki pidä tuijottaa, kuten täällä on monasti sanottu, mutta internetin ihmeellisessä maailmassa se on monasti "se juttu" millä näitä vehkeitä markkinoidaan.
 
Jossain mielessä watteja on syytä tuijottaa. Ne nimittäin loppuu ihan oikeasti. Töpselistä.
Yllättävän vähän juttua palstalla ollut keikkapaikkojen sähköistä. Jotka ovat monesti niin ja näin. ""Lavalla" on töpseli tai pari.
Sähkötaululle ei ole asiaa, talkkari ei ole paikalla. Sulakekoko on arvoitus, kuin myös kuin myös kytkentä, onko pistorasiat eri sulakkeissa ?
Takahuoneen jääkaappi samassa piirissä ?
"Käryn käymisen" välttämiseksi pitää olettaa, että sulakkeita on yksi, ja se on 10A.
Josta siis lähtee tehoa max 2300W. (Ei kestä imuria ja hiustenkuivaajaa yhtäaikaa.)Jos on mukana pienetkin valot, niin niille sähköt saa hakea kaukaa.
"Ottoteho, antoteho ja mainosteho" on kolme eri asiaa, mutta mitäs teet, kun sulake palaa ?
Jos keikkapaikoilla on tarjolla vain valosähköä ja mukana on ne "kilowattien PA:t", niin
a) sulake palaa ja keikasta tuli unplugged
b) mukaan tuli turhia watteja, kun isot pojat sanoi, että tehoa pitää olla.
 
Tietokoneeni (aktiivi)kajarit on näköjään "satawattiset".
Muuntajasta näyttää irtoavan enintään 5
One kind of music only - the good kind
pstj
20.04.2006 02:40:00
 
Hyvä pointti tuokin!
 
Tuossa juuri tuhertelin "lavakarttaa", tai siis pistin ylös paperille kaiken sen mitä pahimmillaan joutuisi mukana kantamaan ja lavalle sijoittamaan jos tuohon omat PA:t ralliin lähtisi mukaan (varmasti paljon vielä unohtuikin). Samalla (hintojen laskeskelun ohessa) tuli sitten noita sähköisiä asioita ynnäiltyä ja ei siinä tuo 2300W oikein enää riitä.
Melkein pitäisi aina jostain löytää se voimavirtapistoke ja lyödä työmaakeskus siihen kiinni. Kuinka monessa paikkaa vain sitten semmoinen on tarjolla, ainakaan säädyllisen etäisyyden päässä lavasta.
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
aimotuska
20.04.2006 09:12:04
Vahvistimen suhteen lienetään päädytty tuommoiseen Yamahan P7000S malliin
 
Sähköistä puheen ollen, nää yammut on siinä mielessä v*ttumaisia, että ne imaisee koko johdon paksuudelta virtaa käynnistyessään ja pamauttaa siis pienemmät sulakkeet aika pikaisesti. Eli päätteet yksittäin päälle, eikä mistään pääkytkimestä kaikkia kerralla.
 
Nuo ei kait enää oo niin laiskoja vehkeitä kuin aiempi P-sarja, jolla ei tehny ainakaan subikäytössä kertakaikkiaan mitään.
 
Jos tolla päätteellä on tarkoitus ajella vaan yläkaappeja, niin siihen menee varmaan oikein hyvin. Toisaalta harvempi tarvii kovin montaa sataa wattia yläkaapeille, eli samaan hintaan kattelisin mieluummin vaikka tota QSC PLX 1602:ta.
 
Mikseriksi saatiin kokeilua varten lainaksi Behringerin ihmelaite:
http://www.thomann.de/thoiw3_behrin … _ub1204fxpro_eurorack_prodinfo.html

Jos tosiaan mikseriksi riittää tämmönen nelikanavainen lousku, niin ihan turhaan te jotain 2xkilowatti päätettä laitatte.
 
ja monitorointia harjoitellaan aktiivipöntöillä (lainassa samalta kaverilta kuin mikserikin):
http://www.thomann.de/thoiw3_behrin … 0a_truth_aktivmonitor_prodinfo.html

Öööööööööööööööööööööhhhh.... Siis meinaat tökätä nuo studiomonitorit noin niinku lavamonitoriksi? Teillä on vissiin tarvetta tuhkakupeille? Niitä saa kyllä halvemmallakin.
 
Noilla lähdetään tutustumaan pa-laitteiden ihmeelliseen maailmaan pikkuhiljaa ja sijoituksia tehdään jos kokemukset on edes jollain tapaa myönteisiä.
 
Tehkää muutama harkittu sijoitus hyvälaatuiseen kamaan niin kokemukset on ihan varmasti myönteisiä. Jos homma alkaa kyrsiä, niin ne voi vielä myydä poiskin ihan mukavaan hintaan.
My strength is that I can laugh at myself. My weakness, however, is that I don't have a choice.
pstj
20.04.2006 10:42:48
 
Nuo ei kait enää oo niin laiskoja vehkeitä kuin aiempi P-sarja, jolla ei tehny ainakaan subikäytössä kertakaikkiaan mitään ... eli samaan hintaan kattelisin mieluummin vaikka tota QSC PLX 1602:ta
 
Täytyy tutustua tuohonkin vehkeeseen
 
Jos tosiaan mikseriksi riittää tämmönen nelikanavainen lousku, niin ihan turhaan te jotain 2xkilowatti päätettä laitatte
Kuten viestissäni kirjoitin, otettiin se Kokeiltavaksi. Ei meillä loppujen lopuksi edes riitä kanavat tuossa, mutta joku mikseri piti saada lainaan että voidaan opiskella oman käden kautta treeniksellä kuinka ja mistä nuo kamat käytännössä muodostuu.
Lopulliseksi mikseriksi jokin n. 12-kanavainen laite ja siitä ei olla vielä tehty sen kummempia päätöksiä suuntaan tai toiseen.
 
Siis meinaat tökätä nuo studiomonitorit noin niinku lavamonitoriksi? Teillä on vissiin tarvetta tuhkakupeille? Niitä saa kyllä halvemmallakin.
Itseilmaisuni ei näemmä ollut vahvimmillaan viestiä kirjoittaessa.
Edellä mainituilla kamoilla ei olla vielä keikalle lähdössä, kunhan tosiaan testaillaan erilaisia vaihtoehtoja (nuo "tuhkakupit" saatiin lainaan samalla kun tuo mikserikin) ja tutustutaan tekniikkaan. Ihan vain treenisolosuhteissa.
 
Tehkää muutama harkittu sijoitus hyvälaatuiseen kamaan niin kokemukset on ihan varmasti myönteisiä. Jos homma alkaa kyrsiä, niin ne voi vielä myydä poiskin ihan mukavaan hintaan.
Harkittuja sijoituksia tässä ollaan tekemässäkin, mutta osa kerrallaan. Palkkajakauma 80% kaupan alalla ja 20% vartiointialalla ei anna mahdollisuuksia kovin massiivisiin kertasijoituksiin.
 
Kiitos kuitenkin taas kommenteista, niitä kaivataan lisää!
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
aimotuska
20.04.2006 11:03:19
Edellä mainituilla kamoilla ei olla vielä keikalle lähdössä, kunhan tosiaan testaillaan erilaisia vaihtoehtoja (nuo "tuhkakupit" saatiin lainaan samalla kun tuo mikserikin) ja tutustutaan tekniikkaan. Ihan vain treenisolosuhteissa.
 
Pointti oli siinä, että jos sä edes simuloit keikkaolosuhteita, niin sä TEET noista monsuista tuhkakuppeja. Eli elementit kärähtää ja niistä on sitten enää kahteen käyttötarkoitukseen: kesähatuiksi tai tuhkakupeiksi. Ei niissä riitä tokyä lähellekään kilpailemaan rumpujen, skittavahvistimien ja PA:n kanssa. Ne on studiomonitorit, eikä niitä siis kannata huudattaa samassa tilassa soittajien kanssa.
 
Harkittuja sijoituksia tässä ollaan tekemässäkin, mutta osa kerrallaan. Palkkajakauma 80% kaupan alalla ja 20% vartiointialalla ei anna mahdollisuuksia kovin massiivisiin kertasijoituksiin.
 
Eli silloin hommataan vähän kerralla ja käytettynä.
My strength is that I can laugh at myself. My weakness, however, is that I don't have a choice.
pstj
20.04.2006 11:17:29
 
Pointti oli siinä, että jos sä edes simuloit keikkaolosuhteita, niin sä TEET noista monsuista tuhkakuppeja. Eli elementit kärähtää ja niistä on sitten enää kahteen käyttötarkoitukseen: kesähatuiksi tai tuhkakupeiksi
 
Kesähatulle olisi kyllä tarvis ettei kalju kärvähtäisi auringossa... =)
 
Mut mut, palautetaan vaan omistajalleen niin ei tarvi ainakaan uusia ostaa tilalle.
 
Eli silloin hommataan vähän kerralla ja käytettynä.
 
Kuinkas riskialtista muuten käytetyn vahvistimen/kaappien hankinta on?
Kuinka parhaiten varmistua (muuta kuin valmistajan nimen perusteella) ettei vehkeet vetele viimeisiään?
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
aimotuska
20.04.2006 11:28:59 (muokattu 20.04.2006 13:46:46)
Kuinkas riskialtista muuten käytetyn vahvistimen/kaappien hankinta on? Kuinka parhaiten varmistua (muuta kuin valmistajan nimen perusteella) ettei vehkeet vetele viimeisiään?
 
Ainahan siinä on riskinsä. Koekuuntelulla pitäisi saada ainakin pahimmat viat esille. Pientä heiluttelua ja kuunnellaan, heliseekö sisällä jotain tai pätkiikö signaali. Koitetaan vähän ajella kamoja siellä sietokyvyn rajoilla, sieltä ne viat monesti löytyy. Lämpenemisongelmat taas selviää sillä, että laulattaa vehkeitä pitempään ja kuuntelee, tapahtuuko jotain outoa.
 
Tosin aina ei sekään onnistu. Hommasin tuossa taannoin käytettynä pari isoa EV:n kanoottia, joissa ei koekuuntelussa tuntunut olevan mitään vikaa. Sitten kun pistin vehkeet tulille kotopuolessa, alkoi toisen diskanttielementti pätkiä basson tahdissa. Otin kajarin auki ja sisältä paljastui, että TEHTAALLA oli joku Pepe unohtanut kolvata yhden liittimen kiinni. Mutta siis kyllä sitä sattuu ihan laatuvehkeissäkin. Koskaan ei voi olla 100% varma.
 
Jaa-a.. No Audiodivarin jannujen pitäisi ainakin osata erotella ne liian monta sadekesää kokeneet vehkeet. http://www.audiodivari.com/
 
E: audoi->audio
My strength is that I can laugh at myself. My weakness, however, is that I don't have a choice.
humppahanuristi
20.04.2006 12:33:16 (muokattu 20.04.2006 12:33:36)
 
Hyvä pointti tuokin!
 
Tuossa juuri tuhertelin "lavakarttaa", tai siis pistin ylös paperille kaiken sen mitä pahimmillaan joutuisi mukana kantamaan ja lavalle sijoittamaan jos tuohon omat PA:t ralliin lähtisi mukaan (varmasti paljon vielä unohtuikin). Samalla (hintojen laskeskelun ohessa) tuli sitten noita sähköisiä asioita ynnäiltyä ja ei siinä tuo 2300W oikein enää riitä.
Melkein pitäisi aina jostain löytää se voimavirtapistoke ja lyödä työmaakeskus siihen kiinni. Kuinka monessa paikkaa vain sitten semmoinen on tarjolla, ainakaan säädyllisen etäisyyden päässä lavasta.

Buickin peräänkö meinasit vehkeet nykäistä?
 
No viime kesänä näit ne meidän laitteet yhteenlaskettu maksimiteho olisi 2000W@4 Ohm. Tosin kun on 8Ohm kajarit, niin eihän sieltä sitä lähde mutta riittää tuollaiseen perushumppa-rokkiin aika hyvin.
Ja ei mahdu buickkiin eikä oldsiin ja dodgellakin oli kärry, vaikka sinne olisi mahtuneet.
Kannattaa sitäkin miettiä vähän.
Ennen oli paljon mukavampaa, kun äänentoisto meni buickin perään ja rummutkin. Ei tarvinnut mitään muuta kuin vehkeet ja soittajat kyytiin ja menoksi.
 
EDIT: nimimerkki on vaihtunut...
Myytävänä Menghini 4 äänikerta haitari, lankamidit ja sounder-mikit. Molempien johdot kaipaavat kolvin hellää käsittelyä. Lähesty vaikkapa pikaviestillä, jos tunnet tarvetta moiselle soittimelle.
pstj
20.04.2006 21:29:07 (muokattu 20.04.2006 21:58:19)
 
Buickin peräänkö meinasit vehkeet nykäistä? ...
 
Kyllähän sut heti tunnisti vaikkei tuttu nimimerkki ollutkaan =)
 
Roudausongelmat yritetään ratkaista liikkumalla kahdella autolla (Buick Electra STW x2), ainakin niin pitkään kun keikat pysyy säädyllisten välimatkojen sisällä.
 
Toistaiseksi kun täydellinen pa on vielä vuosisuunnitelma-asteella päästään yhdellä tavara-autolla ja basistin galantilla paikasta toiseen. Sitten kun räkki ja kaapit alkaa vaatimaan oman tilansa täytyy tilanne kartoittaa taas uudestaan.
 
Audiodivarista sen verran että innostuin (innostun helposti) tommoisesta Alton vehkeestä:
http://www.noretron.fi/index.php?si … 24&group_id=21&prod_id=2540
 
Mahtaako olla mistään kotoisin? Ainakin asiallisen oloinen ja Edullinen...
 
EDIT:
Semmoinen homma vielä, että jos haluaisi hyödyntää tuon nykyisen mikserivahvistimen monitorikäytössä, niin kytkettäisiinkö varsinaisesta mikseristä aux-lähdöstä piuha tuon vahvistimen linjatuloon (kun siinä nuo liitännät on aika vähissä) vai kuinka? Laite on siis tuo PM600 malli
http://www.wharfedalepro.com/pdf/pmbroch.pdf
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
Dj.Dumbass
20.04.2006 23:26:25
Audiodivarista sen verran että innostuin (innostun helposti) tommoisesta Alton vehkeestä:
http://www.noretron.fi/index.php?si … 24&group_id=21&prod_id=2540
 
Mahtaako olla mistään kotoisin? Ainakin asiallisen oloinen ja Edullinen...

pysy nyt vaan mielummin sillä QSC/jammu linjalla... halvalla ei koskaan saa hyvää. Ja niinku yks kaveri sano et markalla saa markan laitteen.
Koha ei nyt vaan sattuis Juhaa leukaan...!
pstj
20.04.2006 23:30:26 (muokattu 20.04.2006 23:31:37)
 
Niinkuin sanoin, innostun helposti =)
 
Yammusta pitäisi tarjous hakea, kun vaan olisi joskus sellainen päivä elämässä ettei olisi töissä koko soitinliikkeen aukioloaikaa...
 
Asiasta jatkaen, tuon Yamahan esitteessä puhuttiin jotain siitä kuinka se olisi "optimoitu" Yammun omille Club series kaiuttimille. Onko kukaan tutustunut tarkemmin asiaan?
Taas kerran vaan alkoi kiinnostamaan kun ne kaapitki näytti Kohtuu hintaisilta... =P
 
EDIT:
http://www.thomann.de/iw_smb_suche. … BEGRIFF=club+series&x=0&y=0
tossa jotain "Club series" kajareita
Basisti oli häämatkalla Turusta Tampereelle. Hän pysäytti auton Tampereen pikkutielle ja työnsi kätensä vaimon pikkuhousuihin, johon vaimo: - Voit mennä toki pidemmällekin, ollaanhan me nyt naimisissakin. Basisti ajoi Vaasaan...
aimotuska
21.04.2006 09:06:19
Niinkuin sanoin, innostun helposti =)
 
Kyllä se ALTO silti painiskelee vahvareiden kanssa noiden yammun PxxxxS-sarjan päätteiden kanssa suht tasavertaisesti. Kiinatuotantoa molemmat. St Paulin Jori vouhkasi mulle joskus, että joku porukka olis päätynyt noihin MACeihin lappalaisten sijaan, koska niissä oli kuulemma parempi soundi. *Pikkuisen* epäilen, että hinta oli silti se ratkaiseva tekijä...
 
Asiasta jatkaen, tuon Yamahan esitteessä puhuttiin jotain siitä kuinka se olisi "optimoitu" Yammun omille Club series kaiuttimille. Onko kukaan tutustunut tarkemmin asiaan?
 
Nojaa, niiden perseessä on "YS Processing" kytkin, joka kait pistää linjaan jonkunmoisen kiinteän EQ:n, joka on veivattu noiden club-sarjan kajarien taajuusvasteelle tjsp. Ei mitään sinänsä ihmeellistä.
 
Taas kerran vaan alkoi kiinnostamaan kun ne kaapitki näytti Kohtuu hintaisilta... =P
 
No mulla on kaksin kappalein SM15IV-monitoria ja oon kyllä siinä määrin tyytyväinen, että pitäis hommata vielä lisää. En mä niitä pääkajareiksi laittais, on niissä siinä määrin semmonen tyhjän kuuloinen soundi, mutta monitoreissa ne toimii tosi hyvin. Ajelen niitä P3500S-päätteellä, mut en oo muistaakseni käyttänyt sitä "YS processingia" koskaan, kun sama kytkin toimii bassoleikkurina toisessa asennossa. Linjoissa on joka tapauksessa 31 alueiset EQ:t, joilla homma hoituu kuitenkin.
My strength is that I can laugh at myself. My weakness, however, is that I don't have a choice.
v_m_kangas
21.04.2006 09:31:19
 
Asiasta jatkaen, tuon Yamahan esitteessä puhuttiin jotain siitä kuinka se olisi "optimoitu" Yammun omille Club series kaiuttimille. Onko kukaan tutustunut tarkemmin asiaan?

Mulla on tuo P7000S ollut jo kaksi vuotta ja hyvin on peuhannut. Tosin nykyään se ajaa vain joillain keikoilla passiivimonitoreja kun hommasin aktiivipöntöt. Ei paina räkissä paljon mitään ja tehot tuntuu olevan kohdillaan. Kyllä mulla ainakin treeniksellä 10A sulake kestää komeasti käynnistyksetkin.
 
Kyllä tuossa 'prosessorissa' on aivan samaa periaatetta kuin esim EV:n erillisprossussa l. bassotoistoa vahvistetaan jonkilaisella 'delay' efektillä, signaali 'tuplataan' jotta saadaan muhkeampi saundi.
 
Tuo Jammu on mainio vielä jos raskit hankkia niitä kaksi kappaletta, yläpäille ja alakertaan. Siinä on nimittäin sisäänrakennettu jakosuodin.
Humppaa tai soita humppaa
pstj
21.04.2006 12:19:39
 
Kai niitä kaksikin raaskii hankkia.
Yläpäille tarkoitettu vahvari voisi varmasti olla teholtaankin tuo pienempi viistonninen malli jos alapäille olisi sitten tuo P7000S.
 
Tuossa ylempänä kyselin tuosta nykyisen mikserivahvistimen käytöstä monitoroinnissa. Onnistuuko moinen kuinka hyvin ja käytännössä kuinka?
Tuodaanko varsinaisen mikserin auxista piuha laitoksen linjatuloon vai ihan normaalisti kanavaan?
Pierced men are better prepared for marriage. They've experienced pain and bought jewelry
humppahanuristi
21.04.2006 12:22:54
 
Jos kanavaan, niin voit säädellä vähän sävyjä. Linjatulossa, jos siis suoraan vahvistinlinjaan, ei ole muuta kuin se mastervolume.
 
Itse laittaisin tavalliseen kanavaan mahdollisen säätötarpeen takia.
Myytävänä Menghini 4 äänikerta haitari, lankamidit ja sounder-mikit. Molempien johdot kaipaavat kolvin hellää käsittelyä. Lähesty vaikkapa pikaviestillä, jos tunnet tarvetta moiselle soittimelle.
pstj
21.04.2006 21:09:48 (muokattu 21.04.2006 21:10:07)
 
Tietysti mikserivahvarin monitoroinnissa hyödyntäminen merkitsisi ensin monitorien hankintaa.
Anyways...
Jos lähtee käytettyjä keski-/ylä-ääni kaappeja hankkimaan (missä siis tehonkesto olisi suunnattu tuolle Yammu P5000S vehkeelle 2x700W/4Ohm, 2x500W/8Ohm, 1x1400W 8Ohm bridge), niin mikä merkki voisi olla semmoinen "varma" ratkaisu.
Voisi sitten vertailla käytettyjen ammattikaappien hintoja paremmin uusiin vastaaviin.
Pierced men are better prepared for marriage. They've experienced pain and bought jewelry
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)