Aihe: Kolmen kitaran haasteet bändissä
1
Veikko
31.01.2003 13:06:52
Nykyisessä yhtyeessä jos soittelen on kolme kitaristia. Ennen kun aloitettiin treenaan niin maailman positiivisempana negatiivikkona en uskonut homman toimivan. Noh, niin kuin tavallista olin väärässä. Homma on toiminut oikein hyvin, osasyynä varmaan on se, että meillä kolmella on aika pitkä yhteinen soittohistoria takana.
 
Toinen syy on löytyy sovituspuolesta, on aivan jumalattoman hauskaa sovitella kolmen kitaran yhteistyötä. Pitkästä aikaa tuntuu, että soittamiseenkin on tullut lisää iloa ja luovuutta sekä motivaatiota tämän kolmen kitaran käytön jälkeen. Omia vanhoja biisejä ei olla vielä juuri soviteltu, mutta klassikkokappaleita ollaan soviteltu ja soiteltu tuorreella otteella. Bänditoiminnan yksi välttämättömyys eli asioista sopiminen, puhuminen ja riitelykin toimii ja kaikki näyttää oikein mukavalta.
 
Jos teille tulee tilaisuus soitella kolmen kitaran kanssa niin kokeilkaa ihmeessä. Täällä se on saanut aikaan ainakin leveät hymyt kolmen kitaristin ja rytmiryhmänkin naamalle, ja suuremman motivaation soittamiseen kuin ehkä koskaan.
Pirkanmaan passivistit ry. - Aktivisteja vastaan -
JCM
31.01.2003 13:47:17
 
 

Jos teille tulee tilaisuus soitella kolmen kitaran kanssa niin kokeilkaa ihmeessä. Täällä se on saanut aikaan ainakin leveät hymyt kolmen kitaristin ja rytmiryhmänkin naamalle, ja suuremman motivaation soittamiseen kuin ehkä koskaan.

 
On tullut kokeiltua. Kolmas kitaristi meillä oli vähän aikaa ihan kokeeksi, homma ei oikein toiminut.
Ei sinänsä johtunut siitä kolmannesta kitaristista, joka oli teknisesti ehkä taitavin koko porukasta, hän oli vaan soittanut niin eri tyylistä musaa, ettei oikein sopinut meidän riveihin.
 
Soittotyyli oli siinä määrin erilainen, että kaveri ei oppinut yksinkertaisesti soittamaan biisejämme. Meillä kahdella muulla kitaristilla on jo pitkä kahdenkeskinen taival takanamme ja soitto sujuu yhteen todella hyvin.
 
Tästä opimme, että eri soittotyylejä on vaikea sulauttaa yhteen.
Klikkaappa tuosta linkistä nii näät millä asioilla täsä ollaa!: Rok
SANTHYR
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)