![]() 12.06.2007 22:13:46 (muokattu 12.06.2007 22:14:53) | |
---|---|
Niiin tämä ominaisuus nyt suurennuslasin alla. Sitä pitää olla, mutta toisaalta tätä kun löytyy niin sitten ei voi oikein julkaista mitään. Tietenkään, kun tietää, mitä sitä omaamattomille ihmisille on käynyt. Kun lukee kuinka ihmiset vetää pulttia jostian orkesterista ja se pääsee koko kansakunnan yleiseksi naurun kohteeksi niin ei viitsi oikein pistää itseään peliin mukaan ellei olla tosi täydellistä ja tämähän ei koskaan tule tapahtumaan. Mutta ei kyllä kiinnostaisi olla paskalistan soittolistalla seuraavat 10 vuotta. Musiikkia tekis mielellään niin että vain asiasta kiinnnostuneet kuulisivat jolloin ei tatrvitsisi kärsiä kivienheittelystä mutta niin se vain on että mitään musaa ei tässä maailmassa kannata tehdä koska se on niin noloo ja huanoo ja mitäänsanomatonta ja ei oo säröö. Mietteitä? | |
![]() 13.06.2007 01:08:44 (muokattu 13.06.2007 01:13:29) | |
Itsekritiikki ei kyllä tarkoita sitä, että mitään ei voisi julkaista, ennenkuin se on täydellistä. Sitä kutsutaan perfektionismiksi. Musahommissa itsekritiikki tarkoittaa minun mielestäni lähinnä sitä että ei ole sokea omille puutteilleen soitossa tai säveltämisessä. Omasta kokemuksesta tiedän, että varsinkin uran alkuvaiheilla omasta kynästä lähtenyt melodia tuppaa kuulostamaan suunnilleen koko musiikkimaailman mullistavalta mestariteokselta tapauksessa kuin tapauksessa ja se että jossain vaiheessa pystyy katsomaan aikaansaannoksiaan hieman realistisemmin on kehittymisen kannalta melko ehdoton vaatimus. Käytännössä tämmöisten kykyjen kehittämiseen tuntuu auttavan lähinnä vanhojen tuotostensa tutkailu kun niiden valmistumisesta on kulunut tarpeeksi aikaa ja opettajat (tai joku muu jonka mielipiteelle on järkevästi ajatellen valmis antamaan painoarvoa) jos niitä on käytettävissä. Jos ongelmana on perfektionismi (ja minulla on tästä kyllä kokemusta enemmän kuin haluaisin) siihenkin löytyy ainakin bändissä toimiessa lääkkeitä. Omalla kohdallani homma toimii käytännöllisen brutaalisti niin, että bändikaverit jossain vaiheessa pakottavat lopettamaan nysväämisen ja laittamaan biisejä levylle tjsp. Toinen vaihtoehto on jättää oma kuunneltavuuden arvostelu enemmän tai vähemmän syrjään ja keskittyä tekemään biisejä joita on hauska soittaa tai säveltää. Ensimmäisen tavan riskinä on kyllä että käy niinkuin minulle ja kyllästyy julkaisemaan paskaa muiden pakottamana ja siirtyy kokonaan jälkimmäiseen tyyliin ja jälkimmäisen tyylin riskinä on se että sillä syntyvää kamaa ei sitten jaksa kuunnella kukaan muu. | |
![]() 13.06.2007 09:15:24 | |
Meidän bändillä tuottaa vähän vaikeuksia tuo jonkinasteinen perfektionismi (ei nyt mitään ihan älytöntä kuitenkaan) molempien kitaristien osalta (eli mä ja se toinen). Harmi vaan kun molemmilla on omanlaisensa näkemykset asioista, niin se ei helpota asioita. :) Me onneksi tiedostetaan omat rajoitteemme säveltäjinä ja ollaan saatu jopa jotain aikaan. Tahti on kuitenkin hidas, mutta yleensä biisit on ihan miellyttäviä kuunnella. Tietenkin ollaan bändiuramme alkutaipaleella vasta, ettei nyt mitään parhautta vielä olla saatu aikaan, mutta kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Mä olen varsinkin ottanut osakseni ruotia sovituksia todella kovalla kädellä. Sellainen sillisalaatti ei vaan maistu ja harrastelijaäänittäjänä mielessä pyörii kaikki miksausta mahdollisesti vaikeuttavat jutut, joita koitan sitten kynsin hampain välttää. OSTAKAA CREAMWAREN SCOPE -ÄÄNIKORTTI EDULLISESTI! | |
![]() 13.06.2007 13:38:40 (muokattu 13.06.2007 13:39:46) | |
Tämä menee nyt hieman ohi "Bänditoiminta"-lohkosta.. mutta avaudunpa nyt silti hieman. Vaikka itsekritiikki on erittäin hyvä ja terve ominaisuus, on se myös aika vaarallinen kiistakumppani. Itselläni on itsekritiikki noussut lähestulkoon kiroukseksi ja saavuttanut jo lähes sairaalloisia mittasuhteita.. Vaikka päivittäin soitan, äänitelen ja kappaleita kyhäilen vähintään tunnin pari, ei mitään lopullista, valmista saati sitten omaa korvaa miellyttävää ole syntynyt varmaankaan yläasteaikojen jälkeen.. Tämä taas on johtanut semmoiseen saamattomuuteen, että kun kuitenkaan ei mitään aikaiseksi saa, ei viitsi edes yrittää. Paha kierre.. :( Itselläni ongelmat tulevat esille ennen kaikkea biisintekijänä sekä laulajana.. Äänittelyssä ja soittamisessa ei niinkään. Niissä on hieman semmoista rentoa "sinnepäinmeininkiä".. Laulu ja biisinteko ovat kuitenkin itselle jotenkin niin henkilökohtaisia ja vahvoja asioita, että niitä ei salli itsen ihan "tuosta noin vaan" touhuavan. Kyse ei ole siis mistään semmoisesta pikkuisesta "vitsit kun on vähän tylsä juttu" vaan oikeasti melko hirveistä tunteista.. Sellainen pohjaton ahdistus siitä, että ei kykene koskaan harjoittamaan itselle rakasta harrastusta / ainoata kiinnostuksenkohdetta itselle riittävällä tavalla.. Monesti on tultua itku silmissä lähestulkoon lyötyä hanskat naulaan kokonaan musiikin suhteen kun turhautuminen ja ahdistus kasvaa niin suureksi.. Olen kuitenkin viime aikoina mielestäni saanut kuljettua hieman sivuun tuolta polulta, mutta matkaa on vielä huomattavan paljon kuljettavana.. Koko ajan kuitenkin kalvaa takaraivossa pelottava ajatus: "Mitä jos se ei koskaan muutu? Mitä jos se ei koskaan helpotu?". Onko muilla ollut koskaan tälläisiä tunteita..? Bändin sisällä tai ihan vain siellä omassa pääkopassa kytemässä? Lisää middleä. | |
![]() 13.06.2007 13:46:33 | |
Onko muilla ollut koskaan tälläisiä tunteita..? Bändin sisällä tai ihan vain siellä omassa pääkopassa kytemässä? On ollut. Kuulostaa perin tutulta. Mä joskus meinasinkin jättää leikin sikseen, mutta annoin asioiden sitten kulkea pitemmän aikaa omalla painollaan. Vieläkään mä en oo kyennyt oikein treenaamaan kitaralla, mutta viimeisen puolen vuoden aikana mä oon sentään soitellut jotain satunnaista bänditreenien lisäksikin ja opetellut muutamia uusia kappaleita. Pitempään luovuudessa ollut tulppa äityi huippuunsa tuossa 2005 armeijan aikana. Onneksi olen osannut ottaa vähän rennommin nyt, niin on alkanut taas musisointi maistua ja pari hyvää biisiäkin ollaan saatu kasattua bändin toisen kitaristin avulla. OSTAKAA CREAMWAREN SCOPE -ÄÄNIKORTTI EDULLISESTI! | |
![]() 14.06.2007 13:48:28 | |
Oi niitä aikoja kun ei ollut minkäänlaista itsekritiikkiä! Oltiin nuoria ja innokkaita ja totta kai maailman parhaita. Ääniteltiin ties minkälaista paskaa ja julkaistiin omakustanteina. Näitä "levyjä" sitten kaupiteltiin tutuille ja tuntemattomille kesäfestareilla. Näin muutaman vuoden jälkeen pystyy vain vaivoin kuuntelemaan noita vanhoja demoja ja ajatuskin siitä, että joku niiden omistaja tulee joskus vastaan jossain, pelottaa. Kaitpa tässä on jotain kehitystä tullut ja ymmärrän kyllä nämä demot arvokkaaksi osaksi yhtyeeni ja itseni musiikillista historiaa. Tavallaan sitä jopa haluaisi jossain määrin noita aikoja takaisin, sillä se toiminta oli niin riemullista. Mikä tahansa riffinpätkä oli heti biisi ja muutama tällainen albumi. Ja yksi mikrofoni ja tietokone oli tietenkin oikea studio. Mutta onpa noista ajoista säilynyt muutamia biisejä, joita haluaa soitella vieläkin. Tosin aika erilaisiksi muotoutuneina versioina. Eli siis kyllä siellä oli mukana sellasiakin siemeniä, joista on kasvanut jonkin sorttista syötävää. cherub with heavy metal machine | |
![]() 14.06.2007 18:30:13 (muokattu 14.06.2007 18:32:29) | |
Onko muilla ollut koskaan tälläisiä tunteita..? Bändin sisällä tai ihan vain siellä omassa pääkopassa kytemässä? Jepulis, ikävä kyllä. Itselläni tämä ropleema on vielä melko tuore ilmiö, sillä olen huomannut tämän alkaneen vaivaamaan todella vasta viimeisen puolen vuoden sisällä. Ongelman aiheuttaja on bändimme tuleva demo. Edellinen demo sai pääasiassa varsin hyvää palautetta (itsestä sekään ei kuulosta enää riittävän hyvältä), mutta moni tuntui pitävän meitä varsin tyypillisenä genren bändinä. Tälläinen bändi emme kuitenkaan halua mielestäni olla. Sävellystyötäni on jarruttanut vahvasti kritiikki tuotoksiani kohtaan. Biisien työstövaihe on venytynyt välillä naurettavan pitkäksi, kun koko ajan täytyy miettiä, että onko jokainen riffi tai melodia varmasti tarpeeksi hyvä, onko se tarpeeksi omaperäinen, toimiiko kappaleenrakenne hyvin ja voittaako biisi kokonaisuudessaan aiemmat tuotokset. Itselleni tärkeää biisienteossa on, että kuulostamme itseltämme kopioimatta kuitenkaan itseämme. En halua takertua vanhoihin sävellyksiini vaan pyrkiä tekemään jokaisesta kappaleesta täysin omalaatuisen. Tämänkin pitäisi kuitenkin tapahtua niin, että säilytämme vanhnan kuulijakuntamme. Se todellakin aiheuttaa välillä turhautumista, sillä tuntuu ettei mikään kuulosta riittävän hyvältä. Olen myös huomannut, että liiallinen itsekritiikki saattaa syödä jopa luovuuttani, sillä jo työstövaiheessa tulee tunne, ettei tästä tule ikinä niin hyvää että sitä voisi levylle julkaista. Hommat lähtevät yleensä kuitenkin taas sujumaan, kun antaa muiden kuunnella piisiraakileita ja kertoa niistä omia mielipiteitään. Himputin lieroa menometallia -> www.grokesclan.com tai www.mikseri.net/grokesclan. | |
![]() 19.08.2007 02:22:46 (muokattu 19.08.2007 02:33:57) | |
hyviä kommentteja tullut itse kultakin! itseäni ruokkii vielä se että tietää että joku musiikkifasisti joka tapauksessa äpisee ja tarkoitan nyt siis ihan täyttä, suorastaan obsessiivis-kompulsiivista hc-lyttäystä (eikö niillä oo parempaa tekemistä?) enkä mitään sivistynyttä kritiikkiä. ja eihän semmosesta tartteisi välittää mutta jostain syystä itsensä nolaus on jotenkin suuri juttu - syytän internetiä josta ihmisten mielipiteet karskisti lyövät päin naamaa - ja kun tekee sanoituksellista musiikkia ilman että yrittää suojautua hirveällä väkisinväännetyllä ironiamuurilla tai huumorilla, varsinkin jos sanoitukset ovat vielä todella suoria, niin siinä kyllä taiteillaan siinä flopin rajoilla. pitää heittää rispektiä mamban yön yms. "eliittipiireissä" korneina pidetyille jampoille kun toteuttavat juttuaan pää kylmänä. ja on noita esimerkkejä pienimmistäkin piireistä. ei ole oikeastaan mitään konkreettista tietoa siitä että miten kovaa kamaa se oma materiaali oikeastaan on niin sitten pitäisi vaan kelvosti antaa se koko maailman revittäväksi. omiin juttuihin suhtautuu hyvin epävarmasti vaikka tietää että juuri sillä tavalla haluaa itseään ilmaista. epäonnistuminen ja naamansa menettäminen pelko estää minkään julkaisemisen. jos pystyisi vain ulottamaan musiikkinsa sellaisille ihmisille joita se takuuvarmasti koskettaa. en mä haluu vaivata ketään. tai jos kaikki keskittyisivät ominaisiinsa juttuihin ja antaisivat muiden puuhailla rauhassa omiaan. se olisi luovuudellekin paljon hedelmällisempi maaperä kun ei tarvitsisi hirveästi pelätä. kaikkein helpoimmallahan tietenkin pääsee jos pysyttelee koko ajan siinä hivenen undergroundina eikä koskaan niinsanotusti "breikkaa". | |
![]() 19.08.2007 09:19:27 | |
hyviä kommentteja tullut itse kultakin! itseäni ruokkii vielä se että tietää että joku musiikkifasisti joka tapauksessa äpisee ja tarkoitan nyt siis ihan täyttä, suorastaan obsessiivis-kompulsiivista hc-lyttäystä (eikö niillä oo parempaa tekemistä?) enkä mitään sivistynyttä kritiikkiä. ja eihän semmosesta tartteisi välittää mutta pälä pälä pälä pälä... Suosittelen hieman itsekritiikkia ja perfektionismia kannustimeksi jäsennellyn ja mietityn tekstin tuottamiseen. :-D Kysymys ei mun nähdäkseni edes ole itsekritiikistä, vaan huonosta itsetunnosta. Huono itsetunto ja puutteellisten taitojen naamioiminen tyyliksi - tai sekavuudeksi kuten tekstissä - ei lupaa hyvää. Lääkkeeksi siis suosittelen ihan oikeaa itsekritiikkiä ja perfektionismia, sitä että jaksaa hieroa duunia kunnes se on valmis, eikä dumppaa keskeneräisiä ajatuksia toisten nähtäväksi. Jos työ on hyvin tehty, on aivan sama mitä siitä sanotaan, eikä sitä todennäköisesti edes dumata. Sen sijaan jos tuomitseva "musiikkifasisti" on aivan oikeassa etkä vain tahtoisi myöntää sitä, niin sehän toki sattuu. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 19.08.2007 11:52:03 | |
Kysymys ei mun nähdäkseni edes ole itsekritiikistä, vaan huonosta itsetunnosta. Huono itsetunto ja puutteellisten taitojen naamioiminen tyyliksi - tai sekavuudeksi kuten tekstissä - ei lupaa hyvää. Kävipä ihan sama mielessä. Olen myös näitä juttuja paljon pohtinut painiskellut itsekritiikin syövereissä. Mielestäni itsetuntoasioista loppujen lopuksi on kyse. Nykyään olen ottanut sen tavan tehdä, että lähtökohta omassa biisinteossa on vain ja ainoastaan se, olenko omasta mielestäni tarpeeksi hyvillä jäljillä ja teenkö omasta mielestäni työn hyvin - eli tuleeko tuotoksesta linjan mukainen, onko se järkevä korvaan ja onko se sellainen että voin olla siihen tyytyväinen verrattuna aikaisempiin tekeleisiin jne. Siis kuulostaako se mielestäni hyvältä. Ei voi syntyä mitään, jos rakentaa itselleen ensin ansan ulkoisista pakotteista tai muiden ihmisten odotuksista ja yrittää niitä alkaa täyttää. Eihän silloin oma panos voi olla täysi. En milloinkaan ajattele kriitikoita tai muita ihmisiä kun teen musiikkia (tai no sen verran että pystyykö esim. laulaja laulamaan kirjoittamani jutut). Siltikään en päästä käsistäni eteenpäin mitään vasurilla tekemääni paskaa, kyllähän sen tietää itse jos ei ole asiaan paneutunut tarpeeksi. On eri asia sitten jos joku tuotoksen sellaisena kokee, vaikka olisin tehnyt omasta mielestäni upean hengentuotteen. Ja se ei ole sitten enää mun ongelma vaan mielipidekysymys. Kas kun kaikkia ei voi miellyttää. Omasta mielestäni osaan olla kriittinenkin, harva biisi päätyy levylle tai demolle asti, kyllä niitä aihiota on kymmeniä enemmän kuin valmiita biisejä ja tuska iskee harva se päivä. Olen saanut monenlaista palautetta, ja kritiikkikin vaan täytyy kestää. Ei siitä rikki pidä mennä, voi vaikka kehittyä. Niin ja minä pidän osaa kriitikoiden ylistämästä musiikista todella huonona ja välillä nautin ihan "surkeasta paskalistamusiikista." Ja niin varmaan tekee moni muukin. Nytkin on levyn rumpuäänitykset menossa. Kävi niin että 9 biisiä oli eilen valmiina, 1 uupui ja sen rummut pitää tänään äänittää. Olin ihan hajalla kun yleensä olen mahd. hyvin valmistautunut näihin. Ei vaan ollut syntynyt mitään hetkeen. No, tein puuttuvan biisin eilen illalla - kaikki muu oli tietty mahtavaa tavaraa :) paitsi toinen puoli B-osasta. Koko ajan on sellainen tunne että nyt pääsi käsistä joku kauheus, että ei näin musiikkia tehdä... Mutta kappas vaan bändin jätkät kuitenkin sitä miettii ja sovittaa niin että lopputulos on yllättävän hyvä. Ei täydellinen, koska harva meistä täydellistä tekee. Ja biisi on monen "kriitikon" mielestä ihan varmasti aivan kuraa. Mitä sitten, yritetty on tosissaan ja toivotaan että joku muukin siitä tykkää kuin me - yleensä niitä on löytynyt. Perusasenne siis positiiviseksi (ei yltiösellaiseksi) mutta luottoa itseen ja muihin ihmisiin niin hyvä tulee. Kuten minun musakin, tämä koko kirjoitus on varmasti naivi ja höpö höpöä monen mielestä mutta lähetänpä silti.:) | |
![]() 19.08.2007 12:13:42 | |
Ai niin, vielä... pitää heittää rispektiä mamban yön yms. "eliittipiireissä" korneina pidetyille jampoille kun toteuttavat juttuaan pää kylmänä. Mitkä himpulan eliittipiirit? Onko joillain korkeampi tietämys hyvästä musasta? Onko joku piiri joka määrittelee hyvän ja huonon musiikkimaun toisten puolesta? Eiku vaan katsotaan soittolistoja jos massojen suosioon halutaan. Täytyypä yrittää tehdä siis ensi kesäksi parempi kesähitti kuin "tyytöt tykkää". Tai sitten vaan toteuttaa omaa visiotaan joka ei ikinä breikkaa. Kummasta vaan itelle parempi mieli tulee. ei ole oikeastaan mitään konkreettista tietoa siitä että miten kovaa kamaa se oma materiaali oikeastaan on niin sitten pitäisi vaan kelvosti antaa se koko maailman revittäväksi. No miltä se susta itestä kuulostaa? Musta kuulostaa siltä että sulla on kuitenkin pyrkimys päästä suuremman kuulijakunnan tietoon. Ja et ikinä pääse mihinkään jos et vaan uskalla antaa materiaalia eteenpäin. Jos suljet kaikki pienet kriitikonäänet kopan ympäriltä ulos ja kuuntelet omaa tuotosta ja se susta on hyvää, eiku vaan. Jos mielipiteitä haluat, aloita lähipiiristä (sieltä saa vähän kannustinta) ja laajenna sitä sitten. kaikkein helpoimmallahan tietenkin pääsee jos pysyttelee koko ajan siinä hivenen undergroundina eikä koskaan niinsanotusti "breikkaa". Jos sun musa on undergroundia, niin se ei varmaan sitten välttämättä breikkaa koskaan. Ja jos just sellaista musaa haluat tehdä, niin se on sitten ok. Itse tiedän, että mun musa ei koskaan pääse massojen suosioon, mutta en osaa/halua muuta tehdäkään. Ja siihen tyydyn. Jos sun pontimena on breikkaaminen, on edessä jonkinasteinen tyylinvaihto. Ja siihen en sitten osaa kommentoidakaan. Musaa (välillä ihan hyvääkin) voi tehdä apinoimalla pinnalla olevia tyylejä, mutta sitten olisin ainakin itse vaikeuksissa. Eli minkä takia musiikkia itse kukin tekee, on hyvä kysymys. | |
![]() 19.08.2007 12:18:12 | |
Kuten minun musakin, tämä koko kirjoitus on varmasti naivi ja höpö höpöä monen mielestä mutta lähetänpä silti.:) Aika lailla omiakin tuntoja tuossa oli. Ihan sama, montako biisiä on elämän aikana tullut tehtyä valmiiksi ja saatu esitettäväksi, se hetki jolloin kappaletta lähtee esittelemään on niin vereslihahommaa ettei tosikaan. Onneksi kun mukaan saadaan muilta sovitusehdotuksia, tietää jo että kappale on hyväksytty. Mutta ei siihen silti koskaan totu, seisomiseen lapsi sylissä lastenkodin kynnyksellä. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 19.08.2007 13:07:17 | |
Lähipiiri ei koskaan osaa olla niin raadollinen kuin kasvottomast kuluttajat. Eikä minulla ole sellaista. Lapsivertaus on erittäin hyvä. Ja olin edellisen tekstin aikaan humalassa (nyt krapulassa). Kai kaikki riippuu aivan siitä, miten ison maalin itselleen asettaa (olen singer/songwriter). Periaatteessa tää kaikki on ollut paskantamiseen verrattavaa luovuuden hoitoa ja terapiaa pöytälaatikkoon. Sosiaalinen ulottuvuus jää kuitenkin uupumaan. Mutta silloin kun anti on naiivihkoa ollaan tulilinjalla. Pienemmissä piireissä pysyminen takaa sen ettei keikoilla tarvitse kuulla humalaisten haistatteluja tai netistä hirveitä avautumisia, jotka oikeasti tuottavat lommoja, vaan tietää kommunikoivansa musiikillaan yleisön kanssa, joka oikeasti vilpittömästi viittii vastaanottaa. Radiossa eivät soi biisit mahdollsesti pilaamassa jonkun päivää (uskon kyllä muutenkin radion tehosoiton olevan erittäin huono tapa markkinoida). off topic: Miten mielenterveyspalvelut toimivat Kajaanissa? | |
![]() 19.08.2007 13:48:14 | |
Pienemmissä piireissä pysyminen takaa sen ettei keikoilla tarvitse kuulla humalaisten haistatteluja tai netistä hirveitä avautumisia, jotka oikeasti tuottavat lommoja, vaan tietää kommunikoivansa musiikillaan yleisön kanssa, joka oikeasti vilpittömästi viittii vastaanottaa. En nyt haluaisi jankata mutta ei pitäisi keskittyä vaan tuohon negatiiviseen palautteeseen ja pelätä sitä. Kyllä sitä paljon hyvääkin saa ja siitä pitäisi ammentaa. Netissä kirjoittelevat ja humalaiset ovat ne ensimmäiset ryhmät joiden mielipiteen voi jättää ihan omaan arvoonsa. Sitäpaitsi, tuskin kukaan on soittanut yleisön edessä, josta jokainen vilpittämästi vastaanottaa ja on haltioissaan. Keskity nyt vaan nauttimaan siitä musiikin teosta ja jätä ulkopuoliset tekijät ja mielipiteet hetkeksi mielestä kokonaan. ;) | |
![]() 19.08.2007 14:21:11 | |
Negatiiviset voimat määräävät tässä maailmassa. | |
![]() 19.08.2007 19:35:44 | |
Onko tässä vaiheessa kornia mainostaa (en ole kysynyt edes lupaa) jäsen PJS:n omistamaa M.Netin Biisirinkihuonetta? http://muusikoiden.net/huoneet/julkiset.php?letter=M Siellä mun ymmärtääkseni olis ideana rakentavassa ja analyyttisessä mielessä kommentoida jäsenien biisi-ideoita ja heitellä vaikka kehitysehdotuksia. Siellä on vaan tällä hetkellä niin hiljaista, että voisi olla enemmänkin osallistujia. PJS voinee antaa mulle bännit, jos ei saa mainostaa ;) Jep, mutta jatkakaa... "Jos Sex Pistols olisi tullut Suomeen konsertoimaan, Suomen nuoriso olisi sankoin joukoin tatuoinut itsensä, lävistänyt itsensä, alkanut käyttää huumeita ja kieltäytynyt aseista" -Matti Huttunen, Espoo | |
![]() 20.08.2007 15:59:57 | |
Siis oliko tässä jotain pointtia vai onko taas yksi lisää sarjassa "avopotilaan avunhuuto"? "Most people don't realize that two large pieces of coral painted brown and attached to his skull with common wood screws would make a child look like a deer." -Kurt Cobain Kain | |
![]() 20.08.2007 17:37:48 | |
Negatiiviset voimat määräävät tässä maailmassa. Tässä maailmassa ainakin. "Joskus annoin. Voi jumalauta sitä pieremistä"-Noir.
Bustard #1 | |
![]() 20.08.2007 22:01:47 | |
Onko muilla ollut koskaan tälläisiä tunteita..? Bändin sisällä tai ihan vain siellä omassa pääkopassa kytemässä? Noiden fiilisten kanssa on painittu toistakymmentä vuotta eikä helpotusta ole vielä löytynyt. Pahimmat alhot on saanut tosin harvenemaan kun on ottanut pari tommosta ei ihan niin sielussa kiinni olevaa juttua tohon rinnalle, mitä tekee vähän vasurilla pilke silmässä. Rentouttaa kummasti kun tajuaa että kaiken ei tarvi olla aina JUST EIKÄ MELKEIN ja silti homma voi toimia. Eikä aina tarvi tähdätä parhauteen. Hyvä meininki voi olla ihan yhtä antoisaa kun parhaus. Kokeilee vaikka muita soittimia jos on omassaan liian syvällä. [i hear voices but at least they're on tune] | |
![]() 21.08.2007 09:16:58 | |
Eipä ole itsekritiikki hirveästi häirinnyt koska kaikki omat ja bändien biisit ovat niin hyviä :) Everybody loves somebody but nobody loves rumpali
Paradise Cocktail | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)