![]() 21.02.2005 10:00:41 | |
---|---|
Bändit joilla ei ole nimeä, joutuvat kyllä kestämään kaikenlaista. Ja epäilen, onko bändi-iltojen järkkäys ko. baarille mikään kultakaivos. Kyseinen tyyppi kuitenkin tekee moista hommaa eikä varmasti rikastu sillä. Melkein ajattelisin niin, että niin kauan kuin on paikkoja, missä aloittelevat bändit pystyvät heittämään keikkaa ilman, että itse joutuvat maksamaan siitä (Amerikan malliin) asiat ovat hyvin. | |
![]() 22.02.2005 08:00:09 | |
Ja voin luvata, että kokeneemmalla bändillä ei paikassa ole minkään näköisiä ongelmia; paska PA ei niin haittaa, kun bändin "ominaissoundi" on jo kohdallaan, asiat osataan sopia turhia sähläämättä ja niistä tehdään kirjallinen sopimus, bändin asioista vastaava puhemies osaa esittää asiansa tarpeeksi vakuuttavasti ja jättää turhan kyselemisen vähemmälle...tällaiset Stella Starit ovat oivallisia paikkoja näiden asioiden opetteluun. Kymmeniä keikkoja stella-starissa katselleena kehtaan väittää, että kyllä tekee tiukkaa kuullostaa siellä hyvältä. Ainoa rokkibändi joka on siellä kuullostanut siedettävältä oli Uzva ja toinen siedettävän kuuloinen keikka oli kahden syntikan ja kitaran ambient, öh, bändi tai jokin. Paska PA paskassa tilassa näkyy ja kuuluu, ihan tosissaan. the Mystic may release maelstorms of fire, delete freewill, enter the land of the Spirit, or even stop time. | |
![]() 22.02.2005 08:58:54 (muokattu 22.02.2005 08:59:28) | |
Kymmeniä keikkoja stella-starissa katselleena kehtaan väittää, että kyllä tekee tiukkaa kuullostaa siellä hyvältä. ... Paska PA paskassa tilassa näkyy ja kuuluu, ihan tosissaan. Mä oon ollut ko. mestassa yhden kerran asiakkaana, orkesteri oli Lullacry ja se kuulosti ihan ok, tosin heillä olikin ammattimies miksaajana. Sehän on vaan tosiasia että jos bändillä on keskenään asiat hallussa (balanssi ja vola) niin äänentoistoa työkseen tekevä saa siitä kohtuukuuloista jälkeä kamoilla kuin kamoilla, kunhan ne vaan on ehjät. Mä luulen että siellä Stellassakin homma kaatuu "yliyrittämiseen", nehän on kuitenkin käytännössä laulukamat, sen mukaan pitäis sitte vetääkin. Sit tätä alkuperäistä keskustelua sivuuttaakseni haluan tuoda esille sen seikan että Suomen laki ei kiellä alaikäisen oleskelua ravintolassa, ravintola saa päättää moisista asioista ihan itse. Jos baari päästää alaikäisiä ravintolaan on sen myös huolehdittava ettei heille tarjoilla alkoholia ja myös siitä etteivät juo muiden ostamia drinksuja. Tämä on se syy miksi esim. Tavastialle on helppo päästää alaikäisiä soittamaan, siellä juniorit pystytään helposti pitämään anniskelualueen ulkopuolella, toisin kuin Stellassa missä ilmeisesti vieläkin mennään baarin läpi soittamaan. Ei vuodet, vaan kilometrit... | |
![]() 22.02.2005 10:03:32 | |
Tavastialle on helppo päästää alaikäisiä soittamaan, siellä juniorit pystytään helposti pitämään anniskelualueen ulkopuolella, toisin kuin Stellassa missä ilmeisesti vieläkin mennään baarin läpi soittamaan. Mut bäkkärillä-- "Ota hippi ilmanen kalja" :) Tsorp. Off-topic. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 14:17:34 | |
Kymmeniä keikkoja stella-starissa katselleena kehtaan väittää, että kyllä tekee tiukkaa kuullostaa siellä hyvältä. Ainoa rokkibändi joka on siellä kuullostanut siedettävältä oli Uzva ja toinen siedettävän kuuloinen keikka oli kahden syntikan ja kitaran ambient, öh, bändi tai jokin. Paska PA paskassa tilassa näkyy ja kuuluu, ihan tosissaan. Ai? Me oltiin siellä vetämässä sillon, kun se oli ennen Stella Staria se joku ihme rokkiklubi olevinaan, ja laulukamapohjalta mentiin, ja täytyy sanoa että ainakin lavalla se oleminen ja muiden kuuleminen oli ihan parasta mitä on tarjolla. Kuinka voi olla mahdollista, että joku ei saa siellä hyvää soundia aikaiseksi (no, tiedänhän mä, kuinka)? Sehän on matala tila, jossa lavan takaseinällä on semmonen verho, joka estää kaikenmaailman heijastumat, ja paikassa ei muutenkaan ole mitään vittumaisia seinämateriaaleja tms. Ja aitoon 70-luvun tyyliin on vielä kokolattiamatto. Tietenkin jos kuvitellaan sen markan PA:n tekevän ihmeitä, niin metsässä ollaan. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED | |
![]() 22.02.2005 14:27:23 | |
Sehän on matala tila, jossa lavan takaseinällä on semmonen verho, joka estää kaikenmaailman heijastumat, ja paikassa ei muutenkaan ole mitään vittumaisia seinämateriaaleja tms. Se kymmenmetrinen rämisevä peili on ainakin tosi hyvin akustoivaa kamaa siinä lavan vieressä :X Menikö stella starit sekasin, hesarilla on toinen, missä rokki soi vielä pari vuotta sitten... | |
![]() 22.02.2005 14:32:20 | |
Kuinka voi olla mahdollista, että joku ei saa siellä hyvää soundia aikaiseksi (no, tiedänhän mä, kuinka)? Sehän on matala tila, jossa lavan takaseinällä on semmonen verho, joka estää kaikenmaailman heijastumat, ja paikassa ei muutenkaan ole mitään vittumaisia seinämateriaaleja tms. Ja aitoon 70-luvun tyyliin on vielä kokolattiamatto. Tietenkin jos kuvitellaan sen markan PA:n tekevän ihmeitä, niin metsässä ollaan. Peiliseinää koko "salin" toinen seinä. Mä kutsun sitä vittumaiseksi matskuksi. Ja kyllä, matala tila joka aukeaa sinne tiskien toiselle puolelle. Eikä PA ainakaan viimeksi ollu mitenkään maailman fiksuimmin sijoitettu.En väitä itteäni ammattilaiseksi, mutta tiedän ammatikseen live-hommia tekeviä ihmisiä jotka ovat aina onnellisia kun ei tarvihe ruuvata stellassa Ja digitiski? Kuka helvetin älykääpiö semmosen hankki? (no, tiedänhän mä kuka). Mitä tulee tohon kädenvääntöön onko mesta nyt sitte paska vai: On ja ei. Nimittäin ne "laulukamat" mitä Stellassa on, on vähän sellasta väliinputooja-kastia jos otetaan verrokiksi vaikkapa ne laulukamat mitä löytyy Factorysta. Ja sekin vaikuttaa asiaan onko tarkoitus vahvistaa B:ssä möyrivä grindcore-pumppu vai kaks katulaulajaa tulkitsemassa Allmighty Sepiä. Factoryssä on kivempi "tehä" kun se on oikeasti ja vilpittömästi audiorajottunut mesta. Näinollen jokainen onnistuminen hyvän saundin aikaansaamisessa on palkitsevaa. Toisin on Stellassa jossa on periaatteessa mahdollisuudet tehdä, jo tilojenkin osalta, vähän "isompaa" juttua mutta harvoinpa tuntuu onnistuvan toivotulla tavalla. Onkos se Mokoma vielä käyny skulaamassa Stellassa? Ja toi asioiden hoidon retuperäisyys ei todella ole mikään tuulesta temmattu juttu. Vaikuttanee osaltaan ihmisten alitajuntaiseen suhtaumiseen myös saundeihin. Olisi muutama esimerkki heittää mutta en viitti kun en tiedä mitä kaikki asianomaiset ovat mieltä. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 14:32:59 | |
Se kymmenmetrinen rämisevä peili on ainakin tosi hyvin akustoivaa kamaa siinä lavan vieressä :X Menikö stella starit sekasin, hesarilla on toinen, missä rokki soi vielä pari vuotta sitten... Ja soi muuten taas. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 14:36:15 | |
Ja soi muuten taas. Onks tosi kans? Sehän on hienoa, kerro lisää? karpela diem (tartu tanjaan) | |
![]() 22.02.2005 14:46:58 (muokattu 22.02.2005 14:48:15) | |
Onks tosi kans? Sehän on hienoa, kerro lisää? Joo, soi kuulemma, mutta keikat alkaa jo klo 19.00 muistaakseni. Joku paremmin asiasta tietävä voi varmasti korjata, jos asian tila on muunlainen. EDIT: En mä taaskaan tunnistanu tota sun avataria. Katoin, että kukas uus jamppa täällä kyselee. Hämäävää tollanen. www.soulstab.com
Soulstab live @ Painobaari, Helsinki 2.4. w/ Acoustab duo | |
![]() 22.02.2005 15:01:19 | |
Joo, soi kuulemma, mutta keikat alkaa jo klo 19.00 muistaakseni. Joku paremmin asiasta tietävä voi varmasti korjata, jos asian tila on muunlainen. Enpä o paremmin tietävä mut alottavat tosiaan aikasin ja siellä mennään meiningillä backline. Aikasemminhan lupa live-hommiin meni kun luukuttivat se takaovi auki keskellä yötä. Asukkaat hermostuivat nääs. Soitto taitaa nykyjään loppua kybältä tai jotain. Muutenkin tolla seudulla on toi liverokin veivaaminen vähän hankalaa ku kaikki mestat on asuintalojen alakerrassa. Viimeisin mitä kuulin oli, että Liberté ei ottais enää rokkia tai vastaavaa veivaavia bändejä mielellään. Liikaa melua. En sitte tiedä pitääkö paikkansa. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 15:06:27 | |
Se kymmenmetrinen rämisevä peili on ainakin tosi hyvin akustoivaa kamaa siinä lavan vieressä :X Menikö stella starit sekasin, hesarilla on toinen, missä rokki soi vielä pari vuotta sitten... Ei menny sekaisin. Toi on just se vanha Jortsumestari, josta nyt puhutaan. Ja mitä tuohon soundijuttuun tulee, niin ainahan se on siitä kiinni, mitä kamaa soitetaan. Hevi on herkemmin haavoittuvaa musaa kuin Agents, noin periaatteessa. No, heviukot myös useammin ovat bändinä huonompia kuin Agents, joka kuulostaa tietenkin hyvältä vaikka kylpyhuoneessa, kun heilla on sitä DYNAMIIKANTAJUA. Mutta se on kokonaan toinen juttu. WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED | |
![]() 22.02.2005 15:15:49 (muokattu 22.02.2005 15:18:22) | |
Enpä o paremmin tietävä mut alottavat tosiaan aikasin ja siellä mennään meiningillä backline. Aikasemminhan lupa live-hommiin meni kun luukuttivat se takaovi auki keskellä yötä. Asukkaat hermostuivat nääs. Soitto taitaa nykyjään loppua kybältä tai jotain. Muutenkin tolla seudulla on toi liverokin veivaaminen vähän hankalaa ku kaikki mestat on asuintalojen alakerrassa. Viimeisin mitä kuulin oli, että Liberté ei ottais enää rokkia tai vastaavaa veivaavia bändejä mielellään. Liikaa melua. En sitte tiedä pitääkö paikkansa. Joo, jostain mäkin ton kympin takarajan olin kuullu. Libertén tilanne taas on sellainen, että rokki- ja live-keikat ylipäätänsä on tällä hetkellä jäissä. Omistaja taho tsekkailee, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Niillä on normien alittava äänenpainemittaustulos hallussa, mutta edelleen tulee valitusta. Jotain pientä säätöä ne tekee eristyksiin vielä. Paikan pyörittäjä sanoi, että kyllä ne tsekkaa ton loppuun asti eikä luovuta. Libertén tarkoituksena oli olla ug-musan sulatusuuni. Eli dj-vetoista konemusaa ja bändejä samassa paikassa. Harmi vaan, että tilanne on nyt menny siihen, että live-musaa siellä ei hetkeen ainakaan kuulla. Paikan pyörittäjä sanoi myös, että se on ollu yhteydessä yhteen uusintakaavoituksiin erikoistuneeseen arkkitehtiin. Ne etsii vissiin tällä hetkellä tehdashallia, johon vois pistää live-mestan pystyyn. Semmon oliskin hemmetin magee systeemi. Ei mitään turhan siistiä ympäristöä, mutta kuitenkin niin, että hommat toimis tekniikan, saniteettitilojen ja anniskelun osalta. Se tyylikästä se. www.soulstab.com
Soulstab live @ Painobaari, Helsinki 2.4. w/ Acoustab duo | |
![]() 22.02.2005 15:16:25 | |
Mut bäkkärillä-- "Ota hippi ilmanen kalja" :) Mutta bäkkäri ei taida olla anniskelualuetta. | |
![]() 22.02.2005 15:18:40 | |
DYNAMIIKANTAJUA Ton tietää kaikki ja se pätee Factorysta Stellan kautta Tavastialle. Jos bändi saundaa paskalle ni se saundaa, vaikka toi dynamiikantaju sattuis olee hallussa. Tosin vaikka ois kuinka dynamiikantajua ni se ei poista sitä että sen peiliseinän vieressä kaikki Agentseja myöten kuulostaa ihan kauheelta. Ja sitte siihen hevipellejen dynamiikantajun puutteeseen. On olemassa musaa josta on tietoisesti hävitetty dynamiikka. Tää on vähän sama ku selittäis että Metallican ja Rushin jätkät ja koko tuotantohenkilökunta on pelkkää isoa puukorvaa ku niiden viimesimmät levyt kuulostaa paskalle. Ei noi asiat lahjattomuudesta välttämättä kieli. Jos bändin juttu on soittaa perkeleen matalalta 220bpm, hävittää dynamiikka ja rääkyä päälle, niin Stellan pitäisi tarjota puitteet, live-paikka kun on, tämän keikan läpivientiin. Kuitenkaan näin ei ole ja sitä ei voi kiistää. Livepaikassa peiliseinät heivataan ja tehdään muita järjestelyjä jotta kaikilla olisi mahdollisuus saavuttaa omissa puitteissaan hyvät saundit. Toisaalta Stella ei todellakaan ole ainoa paikka joka live-hakuisuudestaan huolimatta ei näitä asioita ole hoitanut. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 15:21:31 | |
Mutta bäkkäri ei taida olla anniskelualuetta. Nii ei taida juu ja toi olikin lähinnä muisto siitä tekstistä-vitsi. Tosin baaristahan ne kaljat sinne jiäkuappiin roudataan. Vähän silleen ristiriitasta :)... Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 15:22:24 | |
Paikan pyörittäjä sanoi myös, että se on ollu yhteydessä yhteen uusintakaavoituksiin erikoistuneeseen arkkitehtiin. Ne etsii vissiin tällä hetkellä tehdashallia, johon vois pistää live-mestan pystyyn. Semmon oliskin hemmetin magee systeemi. Ei mitään turhan siistiä ympäristöä, mutta kuitenkin niin, että hommat toimis tekniikan, saniteettitilojen ja anniskelun osalta. Se tyylikästä se. Eipä. Hienoa olis tommonen. Tyhmästä päästä kärsii koko hippi. | |
![]() 22.02.2005 15:24:14 | |
Paikan pyörittäjä sanoi myös, että se on ollu yhteydessä yhteen uusintakaavoituksiin erikoistuneeseen arkkitehtiin. Ne etsii vissiin tällä hetkellä tehdashallia, johon vois pistää live-mestan pystyyn. Semmon oliskin hemmetin magee systeemi. Ei mitään turhan siistiä ympäristöä, mutta kuitenkin niin, että hommat toimis tekniikan, saniteettitilojen ja anniskelun osalta. Se tyylikästä se. Mutta toi on tosiaan vasta alustavaa kaavailua, ei siis tosiaankaan mitään varmaa. Jäädään odottamaan, mitä tapahtuu. www.soulstab.com
Soulstab live @ Painobaari, Helsinki 2.4. w/ Acoustab duo | |
![]() 22.02.2005 15:36:40 | |
Ne etsii vissiin tällä hetkellä tehdashallia, johon vois pistää live-mestan pystyyn. Semmon oliskin hemmetin magee systeemi. Ei mitään turhan siistiä ympäristöä, mutta kuitenkin niin, että hommat toimis tekniikan, saniteettitilojen ja anniskelun osalta. Se tyylikästä se. Eikös tuommoinen yritys ollut Keravalla aikoinaan ?? | |
![]() 22.02.2005 16:01:36 | |
Ja sitte siihen hevipellejen dynamiikantajun puutteeseen. On olemassa musaa josta on tietoisesti hävitetty dynamiikka. Tää on vähän sama ku selittäis että Metallican ja Rushin jätkät ja koko tuotantohenkilökunta on pelkkää isoa puukorvaa ku niiden viimesimmät levyt kuulostaa paskalle. Ei noi asiat lahjattomuudesta välttämättä kieli. No hyvä on, kun kerran otit tässä esimerkkejä, niin kyllähän esim. juuri Metallican kohdalla on kyse siitä, että se bändi on puolillaan (=rumpali ja soolokitaristi) puukorvia, joista ei sitten saa vääntämälläkään hyvää eikä edes hyvänkuuloista soittoa. Täsätä johtuen esim. Stadikan keikka kuulosti viime kesänä lukiobändin keikalle. Taas AC/DC kuulostaa hyvälle paikassa kuin paikassa, koska niillä on homma nipussa ja presentaatioon on kulutettu riittävästi aikaa ja rahaa. Ja kuten sanottu, jo alkuperäinen tuote on sitä luokkaa, ettei sitä saa mikään pilalle. Jos nyt sitten haluaa olla bändi, josta tahallaan on tapettu dynamiikka, niin silloin puhutaan jo sellaisista asioista, joista meitsi ei tajua mitään. Mutta miten tämä kaikki liittyy Stella Stariin? Siltä osin mielestäni liittyy, että sitä mestaa on turha syyttää, jos kuulostaa huonolle, ja jos siellä esim. jotkut Barathrumit sun muut on olleet silkkaa möykkää, niin eiköhän kyse ole siitä, että k.o. bändejä ei yksinkertaisesti saa kuulostamaan hyvälle ainakaan miksauksen tai hyvän PA:n avulla? Hyvä soundi vaatii aina hyvän signaaliketjun, jonka olennaisin osa on soittaja ja bändi, eli äänilähde, itse WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)