Bänditoiminta ›

Mitä tästä nyt on sivusta seurannut niin: eivät.
 
Minkä takia siinä sitten edellytetään ikäänkuin itsestäänselvyytenä kolminumeroisia äänenpaineita desibeleissä mitaten vaikka musiikki on kuultavissa ja nautittavissa huomattavasti maltillisemmilla desibelilukemilla?
 
Rummut ja kitarat saa helposti hiljempaa jos ne halutaan hiljempaa laittaa. On keinokuormaa, vahvistinmallintajia, sähkörumpua, vispilää, lasikoppia.

Rummut ja kitarat saa helposti hiljempaa jos ne halutaan hiljempaa laittaa. On keinokuormaa, vahvistinmallintajia, sähkörumpua, vispilää, lasikoppia.
 
Niin, haluta ja haluta. Moni rumpali varmasti säälii yleisö ja haluaisi vetää hiljempaa, mutta se fiilis itellä on tärkeempi. Kun monille kuitenkin hiljaa vetäminen on paljon vaikeampaa..

Niin, haluta ja haluta. Moni rumpali varmasti säälii yleisö ja haluaisi vetää hiljempaa, mutta se fiilis itellä on tärkeempi. Kun monille kuitenkin hiljaa vetäminen on paljon vaikeampaa..
 
Nyt ruvetaan mielestäni puhumaan siitä miten asia on oikeasti.
 
Jos tarpeeksi motivaatiota on, niin ei se möykkäasian ratkaiseminen mahdotonta ole.
 
Ainakin näissä bändeissä olen nähnyt käytettävän keikalla sähkörumpuja ja homma myös toimii:
http://www.philharmonic.fi/
http://www.karivepsa.com/
 
Myöskin lasikoppia olen nähnyt käytettävän.

musamies:
Minkä takia siinä sitten edellytetään ikäänkuin itsestäänselvyytenä kolminumeroisia äänenpaineita desibeleissä mitaten vaikka musiikki on kuultavissa ja nautittavissa huomattavasti maltillisemmilla desibelilukemilla?
 
Sä varmaan tykkäät maksalaatikosta, mä en. Makuasia.
 
Tämä on ollut ihan mainio ketju. Mä olen ihan samoilla linjoilla noiden jamppojen kanssa jotka ovat vääntäneet sulle näkökantaansa ratakiskosta viimeisten viestien ajan. Lue ne uusiksi, mitä tästä enää jankuttamaan.
 
Rummut ja kitarat saa helposti hiljempaa jos ne halutaan hiljempaa laittaa. On keinokuormaa, vahvistinmallintajia, sähkörumpua, vispilää, lasikoppia.
 
Mulla on kanssa se ongelma etten siedä SDP:n porukkaa. Silti mun on aina _pakko mennä_ niiden vuosikokoukseen ja mulle tulee ihan hirveä olo siellä.

Tämä on ollut ihan mainio ketju. Mä olen ihan samoilla linjoilla noiden jamppojen kanssa jotka ovat vääntäneet sulle näkökantaansa ratakiskosta viimeisten viestien ajan. Lue ne uusiksi, mitä tästä enää jankuttamaan.
 
1. Olen ymmärtänyt niin, että näistä jampoista ainakin osa ajattelee, että meluongelmaa ei joko ole tai sitä ei ole syytä ratkaista.
 
2. Minä ajattelen niinpäin, että on meluongelma, joka teetättää sekä terveydellistä, että muuta haittaa. Se voidaan ratkaista, se tulee ratkaista ja ratkaiseminen on epämieluisan tehtävän sijaan tarpeellinen ja mielenkiintoinen. Ratkaiseminen tarkoittaa pieniä muttei mahdottomia muutoksia bänditoimintaan ja äänentoistoon.
 
Kohdan 1. mukainen ajattelutapa ei johda alhaisempiin ja terveellisempiin desibelilukemiin. Kohdan 2. mukainen johtaa.

Nyt ruvetaan mielestäni puhumaan siitä miten asia on oikeasti.
 
Jos tarpeeksi motivaatiota on, niin ei se möykkäasian ratkaiseminen mahdotonta ole.
 
Sä et halua ymmärtää; tämä _ei_ ole motivaatioasia. Paina nyt kuulaasi. Tämä jankuttaminen alkaa muistuttaa muutaman vuoden takaista Maailma Kylässä tapahtumaa, jossa Helsingin ympäristökeskuksen ukko tuli pokkana selvittämään kysymykseeni: "Mitäs tehdään, kun tohon tulee 15000 ihmistä katsomaan Ultra Brata ja ne huutaa yhtäaikaa BÄÄÄ ja dB-limitti menee rikki" vastauksella: "Ei ne ole samoja desibelejä!" Repikää siitä.
 
Ainakin näissä bändeissä olen nähnyt käytettävän keikalla sähkörumpuja ja homma myös toimii:
http://www.philharmonic.fi/
http://www.karivepsa.com/
 
Myöskin lasikoppia olen nähnyt käytettävän.
 
Phil Harmonic käyttää nykyään normi akustista rumpusettiä. Kari Vepsä saa puolestani vetää vaikka leikkuupuimurilla, tässä ketjussa olemme muistaakseni käsitelleet rock'n'roll-musiikkia. Hiihtoliitto on erikseen. Siellä ei muutenkaan soiteta samoilla äänenpaineilla, kuin rockia, sillä 1. Yleisö on pääasiassa vanhempaa, eivätkä halua kuunnella musiikkia lujaa, 2. Bändi saattaa soittaa 6 x 45 minuuttia, ei sellaista määrää hullukaan kuuntele A-painotteisella keskiarvolla 95 dB saati sata 3. Rock-bändit haluaa soittaa lujaa ja rock-yleisö haluaa kuunnella lujaa.
 
Pleksit toimii tietyissä tilanteissa, muttei todellakaan aina. Nimimerkillä kokemusta on. Joskus on pakko eristää, silloin eristetään. Aina ei ole. Silloin ei eristetä. Jos akvaariota joutuu käyttämään, lavabalanssi menee käteen, yleensä rummut kuullostaa kamalilta ja kaikki rumpumikit kerää peltejä; tulos rummut kuullostaa kihinältä, kenelläkään ei ole kivaa.
 
Voisiko tämän tyhjän jankuttamisen vähitellen lopettaa?
 
Pitk.

musamies:
1. Olen ymmärtänyt niin, että näistä jampoista ainakin osa ajattelee, että meluongelmaa ei joko ole tai sitä ei ole syytä ratkaista.
 
Sittenhän sulla on myös ymmärryksessä vikaa. Okei, kyllä mä ymmärrän mistä tuulee. Mutta tuo on silti ainoa looginen johtopäätös tuosta heitosta kun on lukenut ketjun läpi.
 
Kuten sanottu, luin ketjun (ja kehoitan sinuakin lukemaan, kun tekee mieli jankata jo kalutusta aiheesta) ja sain kyllä selvän kuvan osallistuneiden mielipiteistä.
 
Huomasin myös että sinulla on tällainen mukava tapa yrittää kääntää muiden sanomat tähän "näppärään" tyyliin heitä itseään vastaan. Jostain teitä aina sikiää.

Hiihtoliitto on erikseen. Siellä ei muutenkaan soiteta samoilla äänenpaineilla, kuin rockia, sillä 1. Yleisö on pääasiassa vanhempaa, eivätkä halua kuunnella musiikkia lujaa, 2. Bändi saattaa soittaa 6 x 45 minuuttia, ei sellaista määrää hullukaan kuuntele A-painotteisella keskiarvolla 95 dB saati sata 3. Rock-bändit haluaa soittaa lujaa ja rock-yleisö haluaa kuunnella lujaa.
 
Ei rock enää ole mitään nuorten kapinallisten musiikkia. Se on myös keski-ikäisten hyvintoimeentulevien möhömahaisten konservatiivien ja ihan kenen vaan.
 
Onko mahdollista, että rock musiikin esittäjät saisivat laajemman yleisön ja paremmin tilin myös livetilanteissa jos otettaisiin mallia "hiihtoliitosta" volakysymyksen osalta?

Ei rock enää ole mitään nuorten kapinallisten musiikkia. Se on myös keski-ikäisten hyvintoimeentulevien möhömahaisten konservatiivien ja ihan kenen vaan.
 
Mutta eivät ne keski-ikäiset hyvin toimeentulevat perheenisät ja -äidit olekaan siellä lavan edessä, josseivät yritä elää nuoruuttaan uusiksi. He istuvat siellä baaritiskillä tai peränurkassa. Jos menee rock-konserttiin, niin varmaan myös tietää että siellä on meteliä. Jopa minä tiedän sen, ja osaan tarvittaessa varautua korvatulpilla. Keski-ikäiset konservatiivit eivät ilmeisesti osaa, vaan heille on tarjottava musiikki heille sopivalla voimakkuudella. Mutta hetkinen? Tästähän voidaankin seuraavaksi aloittaa keskustelu siitä, mikä tulkitaan itsensä myymiseksi ja mikä yleisön palvelemiseksi. Ja siitä tulisi varmasti yhtä järjetön keskustelu kuin tästä.
 
Ei rock varmaan enää olekaan "nuorten kapinallisten" musiikkia siinä mielessä kuin 50-luvulla, mutta mitä se nyt tähän asiaan vaikuttaa? Silloin vedettiin akustisilla soittimilla varsin usein, eikä varmaan PA:ssakaan ollut kuin hädin tuskin kaksinumeroisia wattimääriä. Ehkä jostain saadaan aikakone, että saadaan sinut lähetettyä tuolle kultaiselle ajalle, siellä voit sitten rauhassa mittailla desibelejä, kun soitto ei kuulu mutta kymmenentuhannen kirkuvan teinitytön huuto repii paikatkin hampaista. Voit sitten selittää, että ei saa huutaa noin lujaa, menee yli desibelirajojen.
 
Onko mahdollista, että rock musiikin esittäjät saisivat laajemman yleisön ja paremmin tilin myös livetilanteissa jos otettaisiin mallia "hiihtoliitosta" volakysymyksen osalta?
 
Kokeilkoon ken haluaa. Joko voi sitten sanoa että "Maailmanmenestykseni on sen ansiota, että soitamme aina hiljempaa kuin yleisö kilistelee tuoppejaan" tai sitten "Bändin X käsittämätön töppäys: yleisö marssi ulos, koska kukaan ei kuullut musiikkia baarissa pokerikamiinan metelin alta, eikä miksaaja suostunut nostamaan volumea itseasettamansa dB-rajan vuoksi".

Keski-ikäiset konservatiivit eivät ilmeisesti osaa, vaan heille on tarjottava musiikki heille sopivalla voimakkuudella.
 
Parhaassa tapauksessa keski-ikäiset konservatiivit... ties mitkä yritysjohtajapamput... ovat itse rokkareina!
 
Silloin vedettiin akustisilla soittimilla varsin usein, eikä varmaan PA:ssakaan ollut kuin hädin tuskin kaksinumeroisia wattimääriä. Ehkä jostain saadaan aikakone, että saadaan sinut lähetettyä tuolle kultaiselle ajalle, siellä voit sitten rauhassa mittailla desibelejä
 
Hmm... kyllä sitä musiikin esittämistä on tullut itsekin kokeiltua erilaisin wattimäärin ja akustisesti myös.
 
Jostain syystä kuitenkaan kymmeniätuhansia kirkuvia teinityttöjä ei ole näkynyt ;-) mutta ei niitä ollut Lahdessa Mustankallion tunnelissa järjestetyssä konsertissakaan, jossa oli peräti Wiguista tuttu Jukka Gustavson urkurina.

vielä alkupään juttuun, mitä mun (rummut) monitoriin tulee:
basari, basso, perkussionisti, syna, kitara, päälaulaja. jos ei oo ihan valtava tila, niin pillit yleensä kuuluu akustisesti riittävän hyvin. hiljaa soittaessa riittää yleensä samat ilman kitaraa ja basaria. riippuu tietenki sijainneista. ite tarpeeks takana ja pakit edessä suoraan yleisöön päin niin kuuntele siitä sitten.
 
miksaajan rooli on avustaa bändiä, ei leikkiä pomoa. mielipiteet pitää aina sanoa ja kyllä bändi myös kuuntelee. jos ei kuuntele niin sitten tekee parhaansa niillä eväillä mitä on.

threadi oli aluksi hyvä, mutta meni ihan turhaan desibelitappeluksi. jos rockia vedetään niin volat tulee sadan tuntumaan. jos tilan takia pakko vetää reilusti hiljempaa niin biisit muuttuu oleellisesti, esim rumpali ei voi soittaa haikka auki ja kitaristi ei saa kunnon säröä. muussa musassa on paremmin mahkuja vetää hiljempaa mut 80dB on kyllä utopiaa . taustamusakeikat on aivan asia erikseen. sillonhan pyritäänki just siihen, ettei rupattelu olis mahdotonta. ja se j. karjalainen, kuunnelkaa nyt sitä musaa. tajuaahan sen nollatauluki, että se ei ole sitä revitysrokkia, mistä oli puhe. helppohan j:tä on soittaa hiljempaa. ja tottakai DVD:lle asti päässyt materiaali on väsätty etu- ja jälkikäteen niin laadukkaaksi, että tasot on kohdallaan - oli kyseessä sitten raakaa rokkia tai hissijatsia.
 
fiksut suojaa kuulonsa, tyhmät väittelee aiheesta netissä. painakaa ylläpitäjät jo lukkoa.

Minä kyllä tilitän nyt omalta osalta tätä, vaikken kylläkään nyt ihan kokonaan jaksanut tätä lukea...
 
Kun pändi vetää akustisesti pienessäkin kellaribaarissa 100db, niin PA saa olla melkosen kokonen, että sillä saa vahvistettua muuta kun laulua (->ihan turhaa mikittää mitään oikeastaan)
 
Bändeillä muuten tuntuu välillä olevan asenteita, jotka estää esim kitaravahvarin sijoittelun minnekkään muualle, kun sinne rumpujen viereen lattialle. Saa sitä sitten huudattaa, kun se 4x12-kaappi puskee kaiken jalkotilaan. Jos bändin vahvaritkin sijoitellaan vaikka aluksi sivuille ja kaljakorin päälle, niin niitä voi sitten jo alkaa mikittelemään.
 
Toinen propleema tahtoo sitten olla, ettei kitaristit/basistit/rumpalit osaa tarvittaessa soitella hiljempaa, kun on totuttu tuuttaamaan nupit kaakossa jo siellä reenikämpillä. Asenne tahtoo olla semmonen, että pikkukeikkoja ei ajatella ollenkaan. Ollaan vaan menossa stadion-luokan keikoille. Ei siinä ole enää mitään järkeä, jos bändi paahtaa tulemaan ilman mikkejä ja lauluja 100dB lasissa.
Kuitenkin semmonen järkevä dB-määrä, joka ei aiheuta ihmisten valitusta (tai baarihenkilökunnan jne) on juurinkin tuo 100dB (A-paino, slow-mode). Harvoissa paikoissa kuitenkaan saa/kehtaa/voi tuutata PA:n kanssa 110dB:tä ulos.
 
Kyllähän sitä rokkia tietenkin pitää lujaa soittaa, mutta kyllä suurin luottamus asiasta pitäisi luovuttaa miksaajalle (olettaen kuitenkin, että ko. henkilö on täysjärkinen ja ammattinsa osaava)
Ei miksaajakaan kuitenkaan halua, että hänen työn jälki kuulostaa suoliston toiminnan ja white noisen risteytykseltä (...tai no en minä ainakaan...)
Lisättäköön vielä, että se, että se rokki soi lujaa siellä lavalla, hoituu myös monitoroinnilla ja tarvittaessa sitten vielä korvamonitoroinnilla.
Yleensä kuitenkin nykyään aletaan menemään siihen, ettei se lava äännä juuri ollenkaan. Nykyään on jo tullut vastaan päntejä, joilla ainoa möykkä lavalla tulee rummuista. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Tarot, joka (lähes kaikilla keikoilla) nykyään käyttää korvamonitorointia. Vain kitaristi ei siihen suostu. Tietenkin Tarorinkin tapauksessa vielä on kuitenkin kitara- ja bassokaapit lavalla, mutta möykkää ei läheskään niin paljoa, kuin ennen.
 
Blääh... ei kyllä jaksa avautua enempää...
Päntit nyt vaan ottaa jären käteen ja pitää PA-treenit jossakin salissa dB-mittarin kanssa. Siitä se ratkasu on monesti löytynyt.

Einherjarin sanoissa oli viisautta. Pelkään vain pahoin, että nämä asiat ovat niitä pahamaineisia "kantapään kautta"-juttuja. Paljon on lavavolyymistä, bändin ja miksaajan suhteesta yms. Mnetissä jauhettu ja paljon tullaan jauhamaan. Loppupeleissä homma ei kuitenkaan taida mennä kaaliin muuten kuin kokemuksen kautta.
 
Kaipa se on vaihe, joka jokaisen on käytävä läpi: on niin tarkka visio siitä miltä bändin pitää kuulostaa ja kuvitellaan kontrollifriikkeinä että pystytään sieltä lavalta käsin hoitamaan miksaushommat paremmin kuin se alan ammattilainen salin parhaalla paikalla. Siihen yhtälöön kun vielä lisätään ne uudet huippukalliit ja -tehokkaat styrkkarit, joita on pakko luukuttaa täysillä (sillä niitä kamojahan yleisö on tullut ihailemaan, mitä siitä vaikkei laulu kuulukaan), niin kaaos on valmis.
 
Mutta jahka keikkakokemusta alkaa kertyä, rupeaa touhu avautumaan uudella tavalla: soittamisessa on tarpeeksi hommaa, miksaaminen jääköön niille joille siitä maksetaan. Volyymitkin laskevat itsestään, kun aletaan tajuta että kavereidenkin soittoa on kiva kuulla sen oman mökän alta. Ja viimeistään parin hissittömän keikkapaikan jälkeen rupeaa epäilyttämään että kannattaako joka pizzeriaan roudata niska limassa wattimonstereita, kun pienemmälläkin pärjäisi...
 
Mutta ennen sitä matkalle mahtuu monen moniaita karmeasoundisia keikkoja. Oikotietä viisauteen ei kai tässäkään asiassa ole.

Einherjarin sanoissa oli viisautta. Pelkään vain pahoin, että nämä asiat ovat niitä pahamaineisia "kantapään kautta"-juttuja. Paljon on lavavolyymistä, bändin ja miksaajan suhteesta yms. Mnetissä jauhettu ja paljon tullaan jauhamaan. Loppupeleissä homma ei kuitenkaan taida mennä kaaliin muuten kuin kokemuksen kautta.
 
Kaipa se on vaihe, joka jokaisen on käytävä läpi: on niin tarkka visio siitä miltä bändin pitää kuulostaa ja kuvitellaan kontrollifriikkeinä että pystytään sieltä lavalta käsin hoitamaan miksaushommat paremmin kuin se alan ammattilainen salin parhaalla paikalla. Siihen yhtälöön kun vielä lisätään ne uudet huippukalliit ja -tehokkaat styrkkarit, joita on pakko luukuttaa täysillä (sillä niitä kamojahan yleisö on tullut ihailemaan, mitä siitä vaikkei laulu kuulukaan), niin kaaos on valmis.
 
Mutta jahka keikkakokemusta alkaa kertyä, rupeaa touhu avautumaan uudella tavalla: soittamisessa on tarpeeksi hommaa, miksaaminen jääköön niille joille siitä maksetaan. Volyymitkin laskevat itsestään, kun aletaan tajuta että kavereidenkin soittoa on kiva kuulla sen oman mökän alta. Ja viimeistään parin hissittömän keikkapaikan jälkeen rupeaa epäilyttämään että kannattaako joka pizzeriaan roudata niska limassa wattimonstereita, kun pienemmälläkin pärjäisi...
 
Mutta ennen sitä matkalle mahtuu monen moniaita karmeasoundisia keikkoja. Oikotietä viisauteen ei kai tässäkään asiassa ole.
 
Plussa.

Mutta ennen sitä matkalle mahtuu monen moniaita karmeasoundisia keikkoja. Oikotietä viisauteen ei kai tässäkään asiassa ole.
 
Totta. Kantapään kautta opitaan asiat parhaiten.