![]() 02.05.2007 00:24:36 | |
---|---|
- bändi Frozen Semen - tyylilaji (thrash) metal - ohjelmisto Enimmäkseen covereita, 12 kappaletta, joista 3 omaa. - miltä itestä tuntui Pari ärsyttävää kämmiä, mutta ei mitään kokonaisuutta pilaavaa. Yhteissoitto toimi ja liikettä oli tasaisesti koko lavalla. Lauluääni olisi voinut olla paremmassakin vedossa, olisi kannattanut varata vesipullo lavalle. Pienenä yksityiskohtana en osannut käyttää viritysmittariani, kun vaihdoin virettä viimeiseen biisiin (dropped C:stä D:hen), joten viritin korvakuulolta. :D - minkälaista palautetta Todella hyvää. Yleisössä oli paljon kavereita, joten porukalla oli keskenäänkin hauskaa, jopa pitti pyöri. Aloitimme soiton vähän ennen kolmea yöllä, joten porukka alkoi hiljalleen olla pikkupäissään. - paljonko yleisöä Vaikeata arvioida, aloittaessamme saattoi olla useampikin sata, mutta lopettaessamme kymmeniä. - mikä ja minkälainen keikkapaikka Opiskelijoiden juhlatila, joka toimii päivisin ruokalana. Akustisesti ymmärtääkseni vähän haastava. - kuinka järjestelyt toimivat Olin itse suuressa vastuussa järjestelyistä, kouluarvosanaksi voisi pistää kasin. - tekniikka-asiat Tekniikka tuli pääbändiltä, sekä laitteet että niiden käyttäjät todella ammattimaisia. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Pääesiintyjänä oli Valvomo, sen lisäksi kolme muuta poprock-coverbändiä ja me olimme se neljäs. Soitimme viimeisenä. Musiikillisesti tuolla ei ollut mitään punaista lankaa, mutta tämä oli ehkä ihan hyväkin juttu. Tuolla oli myös loungeteltta, jossa soi konemusiikki dj:n vetämänä. - jälkitunnelmat Mokailusta huolimatta - olin aivan liekeissä. Ensimmäistä kertaa täysimittainen setti ja omien biisien ensiesitys samalla kertaa, ensimmäistä kertaa kitarasooloja (ja bassosoolo) yleisön edessä - aivan loistavaa. Yleisö oli todella hyvin mukana ja pittikin pyöri. - keikkaliksa Olutta ja sponsoriruokia (suklaata ja sipsejä). Muuta: Tuttu keikkamyyjänäkin vaikuttava veikko innostui soitostamme. Mies oli nähnyt ensimmäisen (tämä oli siis toinen) keikkamme ja oli sitä mieltä, että olemme kehittyneet bändinä. Tämä on parasta mahdollista palautetta, mitä voi tulla. Tyhjensimme myös juhlatilan kätevästi viimeisenä esiintyjänä, kun bileyleisö pakeni hurjaa hevimetallia. :D Omakuvassani kuva tapahtumasta. "Support music, not rumors." - Chuck Schuldiner | |
![]() 04.05.2007 02:36:52 (muokattu 04.05.2007 02:42:15) | |
- bändi "Cady Store" (yksi niistä useasta tämän nimisestä) Rummut, basso, 1-2 sähkökitaraa ja kaveri kävi "featuroimassa" akustisella muutamassa piisissä, naisääni, miesääni. - tyylilaji rokkia väliltä Rufus Thomas -- Indica, joukossa yksi omakin tekele. - ohjelmisto 23 kappaletta saatiin kasaan em. valikoimasta - miltä itestä tuntui Heh... Bändi on ollut yhtä kitaristia vajaa liki vuoden. Nyt sitten pamahti keikka 1 viikon varoitusajalla ("Ööh, mennäänkö? ... No mennään!") Muutama kämmi tuli piisessä, mitä oltiin vähemmän viimeaikoina harjoiteltu (ja joissa siis olisi tarvittu se puuttuva kitara), mutta naama pokerilla vedettiin. Jos joku huomasikin, niin ei ne painu mieleen, kun ei jää niitä märehtimään. :) - minkälaista palautetta Porukka bailasi alussa ja lopussa .. keskivaiheilla kävivät vähän tankkaamassa, mutta kokoajan oli vähintään yksi "kilpatanssipari" lattialla. Hymyleviä ihmisiä, kiitoksia, kiintoisia keskusteluja toisten soittoharrastajien kanssa. - paljonko yleisöä ~30 - mikä ja minkälainen keikkapaikka Katajiston kartano. Ruokasalin viereisen huoneen nurkka. ...Avattiin kaikki väliovet, että mahtuu mölyä. - kuinka järjestelyt toimivat Toimihan ne ihan niinkun oli sovittu. Sähköt oli ja ruokaa ja juomaa ja vessa, vaikkei sitä erikseen pyydettykään. - tekniikka-asiat Itte hoidettiin muuten, paitsi tuttu oli katsomassa vähän balanssin perään. Mixerissä ei ollu kun laulut ja se akustinen kitara. - jälkitunnelmat Hyvä, kun tuli lähdettyä, hauskaa oli. - keikkaliksa Musakerholle 300, kuskeille kilometrirahat (oli firman jonkun osaston bileet). | |
![]() 05.05.2007 10:45:52 (muokattu 05.05.2007 15:11:56) | |
- bändi Relativity - tyylilaji Grindcore - ohjelmisto 15 omaa biisiä + No Limit! / ~40 min - miltä itestä tuntui Hyvin meni ja tällä kertaa oli yleisöäkin vähän enemmän paikalla - minkälaista palautetta Biisien välissä kehuja sateli - paljonko yleisöä n. 30 - mikä ja minkälainen keikkapaikka Cult Cinema, Tornio. Elokuvateatteri, joka toimii myös livelavana öisin. - kuinka järjestelyt toimivat Hyvin, paitsi PA:n kanssa oli pieniä teknisiä ongelmia soundcheckissä. - tekniikka-asiat Lavan omat valot, sähköä riittävästi, lava sopivan iso - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Mukana oli Fun ja Vene, hyvin toimi. - jälkitunnelmat Hyvin meni keikka ja CC:ssä on aina kiva soittaa. - keikkaliksa 0 e | |
![]() 05.05.2007 14:54:38 | |
- bändi The Happiest Zygote - tyylilaji Jotain grungea ja vähän muutakin. - ohjelmisto 9 omaa biisiä. - miltä itestä tuntui Omalta osalta voin sanoa, että rumpupenkki ei ollut ainoa asia joka oli päin persettä. Kapulat tippuili kesken fillien, rummut olivat jotenkin vähän persiillään ja teknisiä ongelmia tuli perkeleesti. Kitaristi/laulajakin välillä vähän mokaili, eli siis ei mennyt hirveän putkeen. - minkälaista palautetta Jengi diggaili, vaikka me vedettiinkin paskin show mitä ollaan ikinä vedetty. Hyvää palautetta tuli silti, ja itse olen ihan hämilläni, kun jopa ihan erikseen tultiin soittoani kehumaan. Kiva juttu, ettei se jatkuva röytäminen niin pahasti sitten yleisöön näkynyt/kuulunut. - paljonko yleisöä Hmm, jotain kolmestakymmenestä aina jonnekkin kuuteen, seitsemäänkymmeneen. Tarkemmin en oikein osaa sanoa. - mikä ja minkälainen keikkapaikka Laukaan Lemuklubi oli kyseessä. Sellainen nuorisotalo, jossa välillä järjestetään näitä "lemu-iltoja". - kuinka järjestelyt toimivat Hyvin. - tekniikka-asiat Mikit sun muut vehkeet talolta, kitarakaapit ja muut vahvarit muilta bändeiltä. Rummut olivat myös toisen bändin rumpalin. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Meidän lisäksi kaksi muuta bändiä. Toinen on hevibändi, toinen melodinen ja tunnelmallinen rockbändi. Hyvin toimi homma kokonaisuutena. - jälkitunnelmat Ihan jees. Hauska ilta oli, etenkin jatkot :). - keikkaliksa Ruokaa ja juomaa. Two beers or not two beers? | |
![]() 06.05.2007 14:34:50 (muokattu 06.05.2007 15:49:55) | |
- bändi Relativity - tyylilaji Grindcore - ohjelmisto 16 omaa biisiä + No Limit! cover / ~40 min - miltä itestä tuntui Meininkiä riitti ja porukka tykkäsi - minkälaista palautetta "Jävligt bra!" - paljonko yleisöä n. 20 - mikä ja minkälainen keikkapaikka Luleå IOGT-lokalen Köpmanstorgetilla, paikallinen nuorisotila. Noin 8 m x 15 m esiintymisalue lattian tasolla - kuinka järjestelyt toimivat Hyvin sujuvasti ja ajallaan. - tekniikka-asiat Tilan omat pistorasiat ja järkkäreiden ghetto-PA ja mikseri :) - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Bändin nimiä en muista, mutta esiintymässä oli kaksi akustista poppoota, yksi hardcore-bändi ja punkkibändi. - jälkitunnelmat Koko illan ajan oli hyvä tunnelma. Ilta meni rattoisasti UG hardcore/punk/bläkkiskasetteja kuunnellen ja mättö-CD:itä kuunnellen järkkärin pakettiautossa ja ruotsalaisfanien kanssa jutellen musiikista ja Suomesta englannin ja ruotsin sekoituksella. - keikkaliksa Hyvä fiilis, yöpaikka järkkärin kaverin kotona ja aamupala järkkärin kotona. Ja tietysti uusia faneja Ruotsista :) Täällä kuvia keikalta: http://koti.mbnet.fi/juhau/relativity/img/rela-lulea/ | |
![]() 07.05.2007 21:45:11 (muokattu 08.05.2007 15:49:55) | |
- bändi Amazing Race - tyylilaji Radiorock - ohjelmisto Suurin osa ysäricovereita, semmoisia mitä Radio City tapasi soittaa. - miltä itestä tuntui Alkunauhan ja takahuoneeseen siirtymisen aikana pamahti jännitys. Eka keikka minulla kyseisen kokoonpanon kanssa. Jo heti ekassa biisissä pantiin täysi meno päälle ja itsellä hiki virtasi koko keikan ajan. - minkälaista palautetta Soundcheckin aikana paikallinen heebo kävi huutelemassa: "V*tun hyvä basari, vi*tun hyvä snaresoundi, rumpali on h*lvetin kova!" Muulla bändillä ko. keikka oli jo viides samassa paikassa. Tahti vaan on ollut luokkaa krt./vuosi. Siinä mielessä bändi oli jo tuttu ja kommentteja tulikin vain kaupungin rokkipoliiseilta. Mutta mitä tutuilta kuultiin, niin tykkäsivät kovasti. Soitto ja laulut oli balanssissa ja setissä hyviä biisejä jotka moni oli autuaasti unohtanut kuulleensa kultaisella 90-luvulla. - paljonko yleisöä Vaikea sanoa, mutta ehkä 60-70. - mikä ja minkälainen keikkapaikka Kasi Bar, Suonenjoki. A-oikeudellinen ravintola. Vähän sellainen 70-80-luvulle jämähtänyt tunnelma. - kuinka järjestelyt toimivat Tuttu baarinpitäjä. Keikka järjestyi helposti. Keikkaa päätettiin mainostaa astetta rankemmalla otteella ja tulostettiin sekä isoja A3 kokoisia mainoksia levitettäväksi Kuopio-Karttula-Suonenjoki -akselille että pieniä flyereita. Lisäksi oli värillinen mainos Savon Sanomissa kun mainos Sis-Savon Sanomista oli erehdyksen takia unohtunut. - tekniikka-asiat Itse tuotiin PA ja valot. Aktiivi-PA-setti ja DBX-ohjatut valot. Viisi Paria ja kaksi moving headia. PA toimi mainiosti ja kaikki tuli suht balanssissa, ottaen huomioon ettei meillä ollut miksaajaa. Valot oli ohjelmoitu biisi kerrallaan valmiiksi, valovastaavan ei tarvinnut tehdä muuta kuin vaihtaa pankkeja ja biisien välissä laittaa black outille. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Ei ollut. - jälkitunnelmat Bändillä hiki virtasi ja settiin oli tehty tappoalku. Silti vastaanotto oli vaisua. Pikku hiljaa yleisö alkoi lämmetä, etenkin setissä olleen American Womanin aikana. Varsinaisen setin päättäneessä "Keep On Rockin' In The Free World":issa lavalle tuli bassoa soittamaan bändin ex-basisti joka halusi tulla vetämään viimeisen kerran kotiyleisölleen. Sillon jengi räjähti bailaamaan, mutta fiilis oli vähän sellainen että maksettu yleisö alkoi tanssia silloin. Kaikki taisivat olla enemmän tai vähemmän tämän ex-basistin tuttuja. Muuten helkkarin hyvä keikka ja hjuva fiilis jäi. - keikkaliksa Juotiin 90e:lla alkoholia. -muuta Sovittiin seuraava keikka heinäkuuksi, ei tosin samaan paikkaan. Tulukee keikalle. | |
![]() 08.05.2007 14:05:55 | |
- bändi - Poltercabra - tyylilaji - Melodeathi - ohjelmisto - 3 omaa biisiä - miltä itestä tuntui - helvetin hyvältä - minkälaista palautetta - hyvää palautetta yksilö- sekä biisipuolelta, lavatoimintaan pyydettiin panostamaan. - paljonko yleisöä - 50-80 - mikä ja minkälainen keikkapaikka - ä&v karsinta oulunkylässä, pieni sali - kuinka järjestelyt toimivat - hyvin, kamat ehti tuoda paikalle eikä ollut ongelmia - tekniikka-asiat - monitorit toimivat todella hyvin ja niistä kuului loistavasti, videokuvaa katsomosta kuunnellessa PA kusi välillä ja balanssit oli miten sattui. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - muut karsijabändit, paketti toimi, hyvin. - jälkitunnelmat - ihan saakelin siisti kokemus vaikka ei jatkoon päästy, meni biisit sen verran nappiin. - keikkaliksa - eiole. Tukeva ote munasta niin kaikki sujuu | |
![]() 08.05.2007 17:25:06 (muokattu 08.05.2007 17:29:24) | |
- bändi - East Bay Street Band eli "Itälahdenkadun Bändi" - tyylilaji - Rock / Pop - ohjelmisto - Covereita Bad Companystä Pink Floydiin (!!) - kaksi reilun tunnin settiä. - miltä itestä tuntui - Nastaahan tuo taas. - minkälaista palautetta - Positiivista. - paljonko yleisöä - Viitisenkymmentä - mikä ja minkälainen keikkapaikka - King Fisher -niminen baari H:gin Lauttasaaressa. Vappubileet. - kuinka järjestelyt toimivat - Hyvin, ei mitään valittamista - tekniikka-asiat - Hyvin nämäkin. Tilaan sopiva PA ja hyvä miksaaja. Soundeja kehuttiin. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - Ei muita. - jälkitunnelmat - Aloitettiin ajoissa, toka setti loppui jo puoliltaöin. Iltaa siis vielä riitti, joten lipsahti keikan jälkeen kaljoittelun puolelle, reippahasti ;-) - keikkaliksa - Kulut peittoon ja kaljaa -pohjalta. Kyseessä oli treenikämpän viereinen kantabaarimme. CU
--
Eki | |
![]() 10.05.2007 11:41:18 | |
- bändi projekti bändi ihan vaan - tyylilaji laidasta laittan tanssi musaa ja rokkia ym - ohjelmisto pitkä - miltä itestä tuntui hyvältä - minkälaista palautetta hyvää - paljonko yleisöä ihan vitusti - mikä ja minkälainen keikkapaikka teatterin vappukonsertti - kuinka järjestelyt toimivat erinomaisesti johtuen vuosien kokemuksesta tapahtuman järjestäjinä - tekniikka-asiat ööh.. hyvät? - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena toisen puoliajan bändi, toimi kyllä - jälkitunnelmat samppanjaa, hyvät - keikkaliksa 100e Musiikki on lempimusiikkiani.
Varsinki Swing ja Dixieland.
Ja ragtime. | |
![]() 12.05.2007 03:39:41 (muokattu 12.05.2007 03:40:13) | |
- bändi Constantine - tyylilaji Melodinen heavy metal progemausteilla - ohjelmisto 8 omaa biisiä - miltä itestä tuntui Helvetin hienolta, uskomaton meininki. - minkälaista palautetta Känniseltä vaikuttanut miksaaja tuli kehumaan hyvää keikkaa, ja että pitkästä aikaa pystyi nauttimaan keikasta miksauspöydän takana(?). Myös joku jannu oli kuulemma tullu kattomaan pelkästään meitä. Ei mitään hajua kuka. - paljonko yleisöä Oisko ollu 20? - mikä ja minkälainen keikkapaikka ` Bar Maksim Salossa. Baari. Sopivan pieni lava ensimmäiselle keikalle. - kuinka järjestelyt toimivat Hienosti, vaikka oltiin viitisen minuuttia myöhässä niin ei mitään sanomista tullu. - tekniikka-asiat Backline paikan puolesta. Tartti viedä vain henkilökohtaiset soittokamat(tosin ite kyllä lasken nupin backlineen, mutta onneksi otettiin selvää), kuten kitarat, virveli ja pedaalit jne. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Kyllähän siellä muutama muu tais olla. Ei jaksanu jäädä kattelemaan muiden menoa, kiire takaisin kotia, aamulla studio. Silti tässä vielä paskaa jauhetaan. - jälkitunnelmat Naamiot. Oli siis ensimmäinen ajatus setin jälkeen. Mutta ei, olin kuski perkele. Aika hienot oli kyllä fiilikset keikan jälkeen, vaikka ensin muistui vain virheet mieleen. - keikkaliksa Ruokaa. Oli muuten aikas hyvän makuista. Keikka kuvattiin ja äänitettiin, ja meistä tehtiin haastattelu ilmatteeksi, jos tätä nyt voi tähän laskea? En tiedä. Rairai. http://www.mikseri.net/constantine | |
![]() 17.05.2007 14:38:34 | |
- bändi Liver Pool - tyylilaji Alternative rock-pop, lievin progressiivisin vaikuttein joiltain osin - ohjelmisto 8 omaa biisiä - miltä itestä tuntui Hyvältä, enimmäkseen. Muutaman soitannollisen jutun puuttuminen hieman harmitti, eikä yleisössäkään erästä henkilöä, jonka olisin halunnut olevan. - minkälaista palautetta Hyvää. Yhteissoittoa ja erityisesti biisejä kehuttiin. - paljonko yleisöä Osa kavereista valitti, että liikaa, kun ei mahtunut eturiviin. Eli aika paljon suhteessa paikan kokoon. - mikä ja minkälainen keikkapaikka Factory - kuinka järjestelyt toimivat Hyvin! - tekniikka-asiat Monitorointia olisi kaivannut, muuten soundit saatiin yllättävänkin hyviksi. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Dead Rabbit ja Absurdist, mättöpunkkia ja kikkailupunkkia. Tuli huono omatunto, koska suurin osa yleisöstämme poistui settimme jälkeen ja näin seuraaville jäi vähemmän yleisöä. Toki musagenret eivät menneet yhteen, mutta molemmat olivat varsin mainion oloisia bändejä genressään. - jälkitunnelmat Roudaus vitutti. Heti lavalta tullessa iskivät adrenaliinitärinät ja sen jälkeen iski tyhjä olo. Loppuillaksi liityin muutaman kaverin seuraan, joista toinen oksensi autooni moottoritiellä. - keikkaliksa Ei mitn. "I wish life could be Swedish magazines." | |
![]() 24.05.2007 04:26:39 | |
Eikös tänne alueelle voisi laittaa tälläisen pysyvän ketjun? Siis sellaisen, jossa tyypit kertovat kuinka viimeisin keikka meni. Bändin viimeisin ja samalla ensimmäinen keikka tuli tuossa illalla vetästyä. - bändi - Chromatic Dark; 2 kitaristia, basisti, kiipparisti, run-pali ja murisija. - tyylilaji - Metallin mäiske. - ohjelmisto - 8 omaa biisiä ja encorena Amorphiksen Divinity. Alunperin ajateltiin, että encore jää väliin mutta yleisön mylvinnän innoittamana vetästiin hatusta tuo Divinity. Rapiat puoli tuntia tuossa vierähti. - miltä itestä tuntui - Aivan h*lvetin siistiä. Vähän pääsi yllättämään se, kuinka älyttömän kuuma tuolla lavalla tulee valojen paisteessa ja hulluna heiluessa. - minkälaista palautetta - Positiivista, kuulemma oli paremmat soundit ku demolla ja meininki oli muutenkin mukava. - paljonko yleisöä - Olisko ollut joku 30-40 pitkätukkaa + 1 paikallinen pubiruusu. - mikä ja minkälainen keikkapaikka Ykän Pub Oulussa, mukava fiilis paikassa ja itte Ykä osoittatui mainioksi tyypiksi. - kuinka järjestelyt toimivat - Järjestelyissä ei moittimista. Itte roudattiin kamat ja saatin Ykältä vinkkejä soundchekissä. - tekniikka-asiat - Monitorointi loisti poissaolollaan, joten lavalle ei kuulunut kitaroita lain. Valot ja laulu/kiippari -pa oli kunnossa, samaten talon bassovahvari. Lavan ahtaudesta johtuen kitaristit + vokalisti olivat lattiatasolla lavan edessä. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - Ei ollut muita bändejä. - jälkitunnelmat - Aika voittajafiilis tuli ja lisäksi homma poiki uuden keikan. Lisää tätä tavaraa kiitos! - keikkaliksa - Kaliapalkalla näin alkuvaiheessa mennään. I've kept the movie rolling but the story's getting old now. | |
![]() 25.05.2007 10:54:18 | |
- bändi Grazy Mama & the Sidekicks - tyylilaji Roots- painotteista rokkia, monipuolisella skaalalla - ohjelmisto 16 omaa, pari lainaa - miltä itestä tuntui Ihan sikahyvä fiilis - minkälaista palautetta Melkeinpä ylitsevuotavan positiivista - paljonko yleisöä n. 80 - mikä ja minkälainen keikkapaikka Berghyddan Helsingin vanhakaupungissa. Firmabileet - kuinka järjestelyt toimivat Ihan hyvin toimivat, sikäli kun itse järjesteltiin.. muu järjestely olikin sitten kuosissa firman puolelta.. tarjoilut yms. - tekniikka-asiat Paikan päällä oli iloksemme valot valmiina, ei tarvinnut niitä erikseen roudailla - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena Ei muita bändejä - jälkitunnelmat Mahtavat, mahtavat, mahtavat.. jatkoille piti suunnistaa firman porukan kanssa.. ja aikoivatpa buukata uudemmankin kerran - keikkaliksa Kyllä sillä kulut saa peittoon, eli kohtuullinen | |
![]() 31.05.2007 13:47:31 | |
- bändi Kaksonen - tyylilaji metalliahan tuo. pääosin huuto/rääky/örinävokaaleilla. - ohjelmisto Kaikki 6 soittokunnossa olevaa omaa biisiä. - miltä itestä tuntui Aevan vitun hienolta. - minkälaista palautetta Kuulemma oli hyvä meininki. - paljonko yleisöä Paljon, satoja - mikä ja minkälainen keikkapaikka Toukofestin iltabileet hippoksella. iso lava, isot soundit, iso yleisö. - kuinka järjestelyt toimivat mahtavasti. saatiin tehdä soundcheck hyvin, monitorimiksaus oli kohdillaan, soundit mahtavat. ei mitään valittamista. - tekniikka-asiat edelliseen kohtaan viitaten; aivan saatanan hyvä. - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena meitä ennen ja meidän jälkeen puolisen tuntia DJ, illan pääesiintyjänä Elastinen. - jälkitunnelmat Aika uskomatonta. - keikkaliksa Päästiin soittamaan. ei välttämättä ihan heti pääse noin isolle keikalle uusiksi. "Uusi, pyöreä muoto kiihottaa minua" -Niisku | |
![]() 31.05.2007 14:19:58 | |
- bändi: Los Mullet Janitors - tyylilaji: kuubalaisia ja brasilialaisia tyylejä omintakeisesti emuloiva "lattaribändi" (lol) - ohjelmisto: omia ja lainabiisejä - miltä itestä tuntui:hyvältä - minkälaista palautetta:hyvää - paljonko yleisöä:pienehkö huone täynnä - mikä ja minkälainen keikkapaikka: Oulun Tervahovi - kuinka järjestelyt toimivat: Mitkä? Hyvin. - tekniikka-asiat: oma PA, ei kyykännyt. Äänimies mukana sitä koilaamassa - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena:Ei. 2 settiä, ensin vähän hitaampia ja sitten nopeampia. Jotkut jopa tanssivat, mikä on tuolle baarille epätavallista - jälkitunnelmat:hyvät - keikkaliksa: kohtuullinen, mutta - verot ja ohjelmatoimisto ---->pieni. treeniksen vuokraa sillä peittoan. "Kyllä mä uskon että osaat soittaa, ilman että pitää joku näyte kuunnella." -KMT RR4E:lle.
Bustard #1 | |
![]() 01.06.2007 18:43:34 | |
- bändi - Shovvvhat, laidasta laitaan musaa soittava showbändi. - tyylilaji - Laidasta laitaan, Tangosta metallicaan, a capellasta - heavyyn - ohjelmisto - En jaksa laittaa tähän koko settiä mitä viime aikoina ollaan vedetty - miltä itestä tuntui - Soitto rullasi, ja oli hyvä fiilis koko keikan ajan. - minkälaista palautetta - Yleisö tykkäsi kuin hullu puurosta, saatiin porukka aika hyvin liikkeelle - paljonko yleisöä - n. 25 - 30, en laskenut - mikä ja minkälainen keikkapaikka - Isompi puurakennus, yksityis bileet, taisi olla puolustusvoimien entinen rakennus joka on maanpuolustuskillan käytössä ja sitä kautta vuokrattavissa. - kuinka järjestelyt toimivat - Kaikin puolin hyvin - tekniikka-asiat - Omat kamat, tai siis tutu vuokra kamat - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena - Ei muita bändejä. Kokonaisuutena toimi ja saatiin hyvää promoa bändille myös. Kehuja tuli - jälkitunnelmat - Yleisö olisi halunnut vielä lisää, mutta aikansa kutakin. - keikkaliksa - jääköön maksajan ja bändin väliseksi asiaksi. Hullujenhuoneella ei vain hullut ole päästään vialla. | |
![]() 01.06.2007 19:27:06 | |
bändi mitä sviddua siihen mitään bändiä tarvitaan, mä olin yksin tyylilaji laidasta laitaan ohjelmisto oli tilattu sivistynyttä kokkarimusaa mutta kun ne tuli känniin, ne halusi tanssimusaa miltä itestä tuntui yleisön palvelijana mä soitan sitä mitä mitään ymmärtämätön rahvas haluaa minkälaista palautetta eivät parempaa tienneet olevan paljonko yleisöä 50-80? mikä ja minkälainen keikkapaikka lähiökapakan privaattitilaisuus kuinka järjestelyt toimivat - tekniikka-asiat - oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena kun ypöyksin hoitaa hommat niin kaikki toimii jälkitunnelmat milloin tahansa uusiksi keikkaliksa 1. Vapaat viinaat (piikki auki koko illan) 2. Hyvät safkat 3. Euroja sen verran että sillä saisi muutaman omaa musaa soittavan rokkibändin Money for nothin' and chicks for free | |
![]() 02.06.2007 01:18:28 (muokattu 02.06.2007 01:23:41) | |
laidasta laitaan Niin siis death metallista trash metalliin vai???? Monelle sekin on yhtä "laidasta laitaan" kuin "Both kinds! Country AND Western...." Sorry, kun pottuilen.. Ei muuten, mutta muistaakseni oot kirjottanyu tänne joskus jotain järjellistäkin. Euroja sen verran että sillä saisi muutaman omaa musaa soittavan rokkibändin Meidän vanhusten yksinoikeus :D | |
![]() 02.06.2007 17:42:09 | |
bändi -Lukion "bändi", 2 tyttöä lauloi, kitara, basso(minä) ja rummut tyylilaji -Swing ohjelmisto -Taas yksi ainut kappale: Ranskalaiset korot miltä itestä tuntui -Njoo... Kyllähän sen soitti, mutta huono kappale ja heviä tilalle p*rkele..! paljonko yleisöä -Epäilisin n. 400-500 hujakoilla, kun oli lakitussessiot samassa tilaisuudessa. mikä ja minkälainen keikkapaikka -Koulun juhläsali, kevätjuhla/ylioppilaiden lakitus ja todistusten jako. kuinka järjestelyt toimivat -Ihan hyvinhän ne. tekniikka-asiat -Pelkällä backlinellä pyristeltiin. oliko muita bändejä ja miten paketti toimi kokonaisuutena -Ei. Tai no kyseiset laulajavosut lauloivat kahdestaan vielä "Taivas on sininen ja valkoinen" jälkitunnelmat -Njoooooooo. keikkaliksa -Nolla euroa nollakymmentä senttiä. Ainiin joo opettaja sanoi: "Kiitos" www.aleksi-nieminen.magix.net
"Life suck's and then you fucking die." -Ozzy Osbourne |
Wittu | |
![]() 02.06.2007 17:46:05 | |
No ainaskin piisi oli hyvä. Siihen voi vetää mollibluesasteikkoa. Money for nothin' and chicks for free | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)