hallinto 13.07.2005 11:49:45 | |
---|
Me soitetaan amisjatsia. Mielestäni bändillä ei tarvitse olla mitään tyylilajia, vaan ainoastaan oleellista on se, onko musiikki hyvää vai huonoa. Eri asia onkin se, että saako linjattomuuden toimimaan hyvin. Esimerkiksi levyjen pitäisi olla eheitä kokonaisuuksia, vaikka levyltä löytyisi black-metallia, humppaa, teknoa ja kansanmusiikkia niin paketti ei saa olla vain kokoelma täysin erilaisia biisejä. Esimerkiksi meidän bändimme seuraavalle levylle on tulossa hevipunkin lisäksi myös funkkia, diskoa ja skata, mutta mielestäni homma toimii silti kokonaisuutena erinomaisesti ja kaikki erilaiset elementit tukevat toinen toisiaan. Ja mitä tulee taas siihen, että yleisön odotukset musiikin suhteen pitäisi ottaa jotenkin huomioon on ihan täyttä kakkaa. Minä teen juuri sellaista musiikkia mistä minä pidän ja jos joku muukin samalla tykkää siitä niin se on valtavan hienoa. Ja jos ei tykkää, niin ihan sama. |
maelstrom 14.07.2005 00:33:02 | |
---|
Allekirjoitan edellisen täysin, tuossa oli sanottu se, minkä jo aiemmin yritin sanoa, mutta taisin olla aika epäselvä. Kyllä meilläkin ainakin toistaiseksi yleisö on ollut kiinnostunut ja meillä on jonkinasteinen pienen piirin kulttimainekin. Ei musiikki ääntä ole, vaan tunteita.
IMIK #12 |
musamies 14.07.2005 10:14:25 | |
---|
Me soitetaan amisjatsia. Voisko joku valaista mulle mitä on amisjatsi?! Itse olen kuvitellut, että amiksessa olevat diggailisivat lähinnä jotain metallimusaa... |
Spawn 14.07.2005 15:39:58 | |
---|
Voisko joku valaista mulle mitä on amisjatsi?! Itse olen kuvitellut, että amiksessa olevat diggailisivat lähinnä jotain metallimusaa... Meillä päin ne diggailee Scooteria ja muuta jumpsjumpsia. What the deuce? |
maelstrom 14.07.2005 17:37:26 (muokattu 14.07.2005 17:40:13) | |
---|
Amikset kuuntelee "kaikkia musiikkityylejä", eli niille uppoaa E-Type, Scooter, Yölintu, Yö, Children of Bodom, Teräsbetoni ja Eminem. Siinä se hyvä musiikki sitten olikin. Niin ja tietty Suomipopilta tulee joskus hyvää musiikkia. Oli aika huvittavaa, kun puhuin kerran musiikista erään amiksen kanssa, joka väitti "tietävänsä musiikista aika paljon". Hän ei tiennyt mitä tarkoittaa progressiivinen rock eikä tiennyt ambientin olemassaolosta. Hän ei myöskään ilmeisesti tiennyt, että suurinta osaa maailman musiikista ei kuule radiosta, koska reagoi useimpiin kuulemiinsa nimiin "joo no radiosta kun kuulee niin ei aina muista niiden bändien nimiä". EDIT: Lisäilin ja päätin sitten olla varovainen. Ei musiikki ääntä ole, vaan tunteita.
IMIK #12 |
Spawn 14.07.2005 18:03:25 (muokattu 14.07.2005 18:03:56) | |
---|
Oli aika huvittavaa, kun puhuin kerran musiikista erään amiksen kanssa, joka väitti "tietävänsä musiikista aika paljon". Hän ei tiennyt mitä tarkoittaa progressiivinen rock eikä tiennyt ambientin olemassaolosta. Hän ei myöskään ilmeisesti tiennyt, että suurinta osaa maailman musiikista ei kuule radiosta, koska reagoi useimpiin kuulemiinsa nimiin "joo no radiosta kun kuulee niin ei aina muista niiden bändien nimiä". Joo, tuo on näitä "Mä kuuntelen kaikenlaista musiikkia" eli radiokuuntelijoita, jotka popittavat nrj:tä ja tietävät kaikkien Spice Girlsin jäsenien nimet (mäki tiedän!) ja ovat tietävinään "aika paljon" musiikista. Sitten kun puhutaan radiosoiton ulkopuolisesta musiikista nii sitä ollaan huuli pyöreänä ja vaihdetaan Corollan takalamput. edit: Tämä ei ollut hyökkäys Corollan omistajia kohtaan. Corolla on hyvä auto. What the deuce? |
kitaraontahtoni 14.07.2005 21:23:02 (muokattu 14.07.2005 21:23:25) | |
---|
rumpalille tietokone tärkeämpää kuin soittaminen ainoa lyhytlettinen ja kuuntelee rappia? tulee vain mieleen mitä helvettiä sekin meiän bändissä tekee? :D Hassu juttu meidän rumpali oli kanssa samanlainen :D potkastiin se pihalle, sen jälkeen huomattiin et siinä meni rummut... joten päätettiin toisen kitaristin kanssa pitää luova tauko soittelussa :D En oo eläissäni mittään tehny, varsinkaan PAHAA! |
Super-Jari 14.07.2005 21:28:53 | |
---|
Joo, tuo on näitä "Mä kuuntelen kaikenlaista musiikkia" eli radiokuuntelijoita, jotka popittavat nrj:tä ja tietävät kaikkien Spice Girlsin jäsenien nimet (mäki tiedän!) ja ovat tietävinään "aika paljon" musiikista. Sitten kun puhutaan radiosoiton ulkopuolisesta musiikista nii sitä ollaan huuli pyöreänä ja vaihdetaan Corollan takalamput. edit: Tämä ei ollut hyökkäys Corollan omistajia kohtaan. Corolla on hyvä auto. Mitä väliä sillä on jo ovat itse tyytyväisiä musiikin kuunteluunsa? Mä oon kovasti imutikkari hikisen naisvartalon perään.
-Jannu |
Spawn 14.07.2005 21:30:59 | |
---|
Mitä väliä sillä on jo ovat itse tyytyväisiä musiikin kuunteluunsa? Ei yhtikäs mitään. What the deuce? |
hallinto 15.07.2005 11:06:35 | |
---|
Voisko joku valaista mulle mitä on amisjatsi?! Itse olen kuvitellut, että amiksessa olevat diggailisivat lähinnä jotain metallimusaa... Jos amatsut pistäis bändin pystyyn ja alkaisivat soittamaan jatsia, niin sen tuloksena olis meidän bändin kuuloista musiikkia. |
carlos 17.07.2005 00:52:22 | |
---|
Käsittääkseni meidän pumpussa ollaan ihan yhtä mieltä siitä, että ihan ok musaa soitellaan. Oon koittanu kysellä, että minkämoista haluttais soittaa, mut ei oo kyl mitää ihmeempiä vastauksia tullut.. Itelläni olis kova halu soittaa monenkintyylistä musiikkia, mutta harmikseni sellaistan säveltäminen on vaikeaa.. Rahat pitää tuhlata, ennen kuin ne loppuvat. |
musamies 18.07.2005 00:05:04 | |
---|
Itelläni olis kova halu soittaa monenkintyylistä musiikkia, mutta harmikseni sellaistan säveltäminen on vaikeaa.. Mitä turhia säveltämään kun monenkintyylistä löytyy vaikka Fake Book:eista, Toivelaulukirjoista tai viimeistään musiikkikirjastoista? |
Coyote_FH 23.07.2005 20:04:47 | |
---|
Ex-bändin toisella kitaristilla oli helvetin hyvä kuvaus: "No, se on tumman puhuvaa rock n´rollia, jonka sanat käsittelevät meitä kaikkia koskettavia asioita kuten rakkaus, suru, viha. Mutta kuitenkaan pientä huumorin tynkää unohtamatta." Suomeksi sanottuna: Kukaan ei tiedä. |
Pallis Jakoila 24.07.2005 15:13:02 | |
---|
Meidän bändissä kyllä taas yhdistyy tuo, että kaikki kuuntelevat metallia jollain saralla tai edes sinnepäin olevaa... Muutama jamppa on sentään halukas tutustumaan uusiin bändeihin ja kuuntelemaan sitä kuin yhden biisin verran ja on avoin niin mätölle kuin powerille. Muutama taas on sit vain "yksi bändi on ainoa oikea" asenteella liikkeellä ja silloin tällöin on kuunnellut jotain toisen yhtyeen biisiä, mutta ei sen enempää. Kaikki tahtovat vaan olla loppujen lopuksi diktaattoreita ja luoda sellaista musiikkia mitä itse haluaa. Joten olen ratkaissut asian sillä, että olen perustamassa toista poppoota johon pyrin hakemaan saman musamaun omaamia soittajia ja hyvin on tähän mennessä sujunutkin... Ärsyttää vaan nämä tyypit jotka ei ajattele bändin parasta ja ole valmis tekemään kompromissejä bändin eteen/tyylin vuoksi. Itse olen jo jäänyt nykyisessäni vain basistiksi joka joskus yrittää saada aikaiseksi nykyisen linjan mukaisia riffejä kämpille vietäväksi... Kunhan toiset jatkaisivat vaan niitä soitella. Eli aika moista sillisalaattia olemme Amessionissa loppujenlopuksi... vailla sitä päämäärää bändin hyväksi musatyylin suhteen... There Goes The Siren That Warns Of The Air Raid. Then comes The Sound Of The Guns Sending Flak... |
wilzhu 26.07.2005 23:49:05 | |
---|
Miedän bändissä: Kitaristi(Minä), Basisti ja rumpali halutaan heavya Kitaristi(En minä) Haluaa punkkia Lauöaja haluaa rokkia Paljon se ottaa, vähän se antaa. |
Chemo 27.07.2005 18:42:01 | |
---|
olen perustamassa toista poppoota johon pyrin hakemaan saman musamaun omaamia soittajia ja hyvin on tähän mennessä sujunutkin... Mulla viimeisimmät proggikset, joissa olen mukana, on synnytetty ennalta määriteltyyn kehykseen/tyylilajiin. Aika pitkälti ihmiset ovat jopa tavanneet toisensa ekaa kertaa treeneissä - ja yhteinen sävel on jo ollut olemassa. Ja hommat ovat toimineet ihan eri tavalla kuin semmoinen että kaikki vetävät samaa rekeä eri suuntiin. Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän. |
reos 29.08.2005 22:24:42 | |
---|
Viisi vuotta tappelemista ja vääntämistä ja yhdessä soittamista. Lopputulos: jonkilaista musiikkia mitä kukaan ei meistä enää jaksa määritellä, demoarvostelusedätkin on kaikkea mahollista jo melkein ehdotellu. Bändi on melko toimiva ja jopa aikaansaava. Avaimina tähänkin soosiin on toiminut keskinäin vittuilu ja perustelu musiikki makuun liittyen usean vuoden aikana. Nykyään kun kaikki on kasvaneet ja laajentanut perspektiiviään alkaa helpottaa. Suosittelen kaikille. |
apenaattori 31.08.2005 15:42:34 | |
---|
Minä(soolokitaristi): perusrokkia (tyyliin ac/dc), sekä helppoja 60-70 luvun biisejä. Komppikitaristi: MAIDENIA! MAIDENIA! ja ac/dc:kin käy. Rumpali: Ei havaintoa varsinaisesta tyylilajista. Biisejä sieltä täältä. Tykkää maidenista ja ac/dc:stä. Laulaja: Diggailee Nightwishia ja apocalypticaa, mutta niiden covereita ei voida (haluta) soittaa. Aika moni tyylisuunta käy (paitsi maidenia ei suostu vetään kuin fear of the darkin). kiipparisti: ei tietoa. Aika lailla samaan suuntaan bändiä ajaa kuin minä. Nyt meni kyllä bändien luetteluksi, mutta kai tuosta tyylisuuntakin selviää. Go ahead, punk, make my day! |
markotetri 01.09.2005 13:46:30 | |
---|
Kymmenkunta vuotta sitten tehtiin tosissaan hommia bändillä, joka oli ihana sillisalaatti... Karrikoidusti: Progerumpali, suomirockbasisti, heavykitaristi, rautalankakitaristi, Beatles-friikki kosketinsoittaja ja päälle vielä laulaja, joka ei tiennyt halusiko olla Pate Mustajärvi vai Topi Sorsakoski... :) Mutta hienoa musiikkia tehtiin jo silloin, ja tehdään tahoillamme edelleen! Toisaalta, näiltä ajoilta mieleen jäi myös toteamus "Soittaja on se, joka soittaa soitinta; muusikko on se, joka soittaa musiikkia". Artificiality is normal to the medium! |