Bänditoiminta ›

Nyt on bändillä kohtuu hyvä noususuhdanne, vaikka vaikeita aikojakin on ollut. (mm. melkein 2 vuoden tauko)
 
Kokemus on osoittanut, että mitä pienempi porukka sen helpommin saa jotain aikaiseksi. Tällä hetkellä treenaamme
pääasiassa triona, eli kitara,basso,rummut. Näillä on helppo luoda pohja kappaleille/covereille ja jatkossa jos tulee tarvis 2-kitaralle/kiipparistille, on nekin kohtuu helppo hitsata kiinni biiseihin.
 
Soittotaito ja luovuus on yksi helpottava tekijä. Ei tarvitse olla jatkuvasti selostamassa mitä pitäisi tehdä ja miten. Parasta on kun kokeillaan uutta kappaletta ja kaikki "loksahtaa" paikalleen, se nostattaa koko yhtyeen fiilistä.

Mua on alkanut väsyttää tää, kun bändi ympärillä ei vastaa omaa tasoa, eikä bändikaverit panosta bändiin samalla tavalla kuin minä.
 
Tiedän tunteen. Olen kokenut saman ja lopputulos oli, että lähdin bändistä, enkä ole katunut päivääkään.
 
En tiedä kuinka vakava tuo sinun tapaus on mutta meillä oli sellaista, että toinen kitaristi soitti aina vaan sinne päin ja joskus ei edes niinkään hyvin. Rumpali oli yleensä puolet treeneistä pois ja basisti nyt oli ainoa, joka yritti. Harmi vaan, että basistikin oli vain sijainen.

juuri kun olen päässyt bändiin ja bändi saamassa puhtia taas tekemiseen alkaa vaikeudet, voi vitun ihanuus, onneksi 4/5 bändistä haluaa ja jaksaa panostaa, jopa elättelee toiveita keikoista ja demon tekemisestä, mutta se yksi jäsen on laiska kuin mikä.
 
ei haluttais kuitenkaan tehdä ainakaan vielä mitään radikaalia kuten erottaminen, ajateltiin keskustella sen jäsenen kanssa ensiksi, mutta juuri kun minä tuoreimpana jäsenenä olen alkanu oppimaan biisit ja päässyt sisälle bändiin pitää pahimmassa tapauksesa sisään ajaa taas uusi tyyppi mukaan. ja se vie aikaa. stanan stana

Ite etsin tässä bändiä viitisen vuotta kaikkien mahdollisten medioiden kautta, ja viimeinkin pari kuukautta sitten löytyi optimikokoonpano. Eli ei se välttämättä ihan hetkessä käy... Riippuu kyllä paljon myös musiikkilajista; esim. hevimiehiä näyttäis riittävän.
 
Nyt vaan treeniä ja keikkoja. Jes! :)

Sainpas perustettua tämän huonon bändini rinnalle toisen bändin, joka vaikuttaa jo ensitreenien perusteella 100 kertaa paremmalta. Kaikki tuntuu toimivan, ja soitto on auvoisaa..
 
Oli pitkästä aikaa tosi mukava fiilis soittaa, kun pystyi luottamaan siihen, et muittenkin jäsenten soittimet hoitaa hommansa oikein. Saa nähä, kuinka tuon vanhan bändin kans käy.. voi olla, et kuolee pois, mut en kyllä jää hirveesti kaipaamaan. Nyt haluan panostaa täysillä tähän uuteen projektiin, ja toivon, et se lähtee hyrräämään kunnolla käyntiin..

sama juttu. mä ja yks toinen
ainoastaan keskitytään siihen soittamiseen
muut on sit et njääh katotaanko joku leffa
ei jaksa tehä mitään
onks tääl jotain syötävää jne.
et tiedän kuinka vituttavaa se on.

sama juttu. mä ja yks toinen
ainoastaan keskitytään siihen soittamiseen
muut on sit et njääh katotaanko joku leffa
ei jaksa tehä mitään
onks tääl jotain syötävää jne.
et tiedän kuinka vituttavaa se on.
kotona teen jo enemmän sibelius 2 ohjelmalla
enemmän omia kappaleita kun
meidän turha bändi nykyään kukaan muu kun se toinen
tuu edes paikan pääl
ja siinäpä hyvä bändi koskettimet, laulu ja kitara.
Ei pahemmin älyä siin hommas enää.
et sillä ohjelmalla saa jo enemmän aikaan.

Yli 10 vuotta tanssibändiä liidanneena moni asia tässä topicissa tuntui tutulta. Sekä positiivisia että negatiivisia tunteita vilisti tekstejä lukiessa.
 
Onhan se totta, että menestykseen ei riitä nöyristelevä peruscoversoitanta. Tarvitaan määrätietoinen ote ja rutkasti itseluottamusta tai sitten vaan ihan törkeesti lahjakkuutta, jolloin jo muut henkilöt vievät asiaa eteenpäin.
 
Osassa tekstejä näkyi läpi suunnaton itsekkyys ja halu olla yksin stara käyttäen muita välineinä. Aina löytyy perässähiihtäjiä, mutta heiltä harvoin saa mitään apua etenemiseen. Kinaaminenkaan ei ole avain vaan pikemminkin hyvällä itsetunnolla varustettujen muusikkojen kanssakäyminen.
 
Vaatii tietysti todella paljon myöntää virheitään tai edes havaita omia rajoituksiaan. Vielä vaikeampaa perfektionistiselle luonteelle on jatkaa itsessään havaittujen vajaavaisuuksien yli. Paljon mukavampi on peittää ne ja uskotella asioiden tarpeettomuutta tai vähäpätöisyyttä. Suurin haaste täydellistä kokonaisuutta tavoittelevalle ihmiselle on kestää suoranaisten epäonnistumisten rintama: bändi hajoaa, biisit eivät menesty, vaimo lähtee, tulee syöpä. Nöyryyteen oppineet ihmiset pääsevät näistä yli, ylpeästi itseään palvovat tarttuvat pulloon tai pistooliin. Mä en mokaa ja jos mokaan, se on toisten syy!
 
Olen joutunut painimaan näiden asioiden kanssa aika paljon viime aikoina. Elämä on yhtä hulabaloota kun perhe, päivätyö, muut harrastukset ja musiikki taistelevat ajasta. En yksinkertaisesti pysty olemaan niin hyvä kuin haluaisin. Soitossa tulee virheitä, tekniikka rapistuu, ei ehdi keikalle, ei ehdi treenata, ei ehdi keskittyä ohjelmiston kehittämiseen jns. Ainoa mahdollisuus on ollut myöntää rajoituksensa ja tehdä vain parhaansa. Ja toisaalta kestää epäonnistumiset lannistumatta. Itsensä näkee ikäänkuin alisuorittajana haluunsa ja kykyynsä nähden, vaikka kysymys onkin panostuksesta asiaan. Ei niinkään omasta huonoudesta.
 
Moni bändissä soittava, vähemmän kunnianhimoinen ihminen, on näiden ajatusten kanssa päivittäin tekemisissä.

No on, Levy ollu valmiina jo monta kk ja pitää ootella et ensinnäkin saadaan kannet ja sitten pääsekin jo painamaan levyä ja lähettelemään ties minne minkä jälkeen voikin odotella arvosteluja/levy yhtiöiden hylkäys kirjeitä n. 1/2 vuotta. Treenattukin on ihan perkeleellisesti johonkin 3kk, olen jopa käynyt samassa kunnassa missä treenis on yhden kerran sinä aikana.Tosin nauttimassa panimo tuotteita.-->katso omakuva.

Tällä hetkellä turhauttaa se, että soittaminen ja biisienteko vie aikaa ja energiaa pois kirjoittamisesta. Ja toisinpäin.

Turhauttaa se, että hyvistä biiseistä ollaan tekemässä maailman paskinta demoa. Olis voinu harjotella pari kuukautta ennen äänitysten alottamista. Lisäks olis voinu vaihtaa pari bändin jäsentä tai takoa niiden päähän seuraavat sanat: rytmi, pysy tahdissa, muista tempo, soita oikein, älä koko ajan veivaa jotain ihme juttua, treenaa myös kotona, syö lääkkeesi, yritä edes muistaa biisin rakenne...yms... Sellasta kivaa... Olisin tosin voinut lopettaa itsenikin niin ei masentaisi nämä musahommat koko ajan näin paljon...

samat sanat voisi kyllä sanoa meidän bändissä.. toisinaan taas huono juttu on se, että kun vain minulla (kitaristilla) ja kosketinsoittajalla on omat soittimet kotona, millä voi harjoitella, ja basisti ja rumpalisti voi vejättää vain harkoissa. mutta kun taas ajattelee, jos niillä ois ne vehkeet, ne soittas ehkä jonkun kuukauden tai joitakin viikkoja tiuhaan tahtiin ja oisivat taivaissaan, mutta sitten se lopahtas ja tulis taas turhautunut olo. minä ja siskoni (kosketinsoitj.) kylläkin panostetaan täysillä soittamiseen, vaikka ei opittaisikaan. me koitetaan parhaamme, ja niin varmaan muutkin bändin jäsenet, mutta silti tuntuu, että kaikki ei tee tätä siksi, että haluavat, ja joskus tuntuu, että ne tulee harkkoihin vain sen takia, että pakotetaan/ei oo muuta tekemistä..
 
ps. ÄLKÄÄ kertoko meidän bändille!!

No on. Bändi saatu syksyn mittaan täyteen kokoonpanoon mutta treenikämpän käyttöönotto tuntuu olevan mahdotonta, kun omistava taho on niin pirun hidas&saamaton, ettei onnistu laittamaan uusia lukkotsydeemejä ikinä paikalleen. Sillä välin bändiläisten "taistelutahto" murenee pikku hiljaa, ja mä voin vain sormet ristissä istua ja toivoa, että he eivät luovuta...
Järkihän tässä lähtee.