Bänditoiminta ›

SuomiRokinToivo: Kun olet käynyt katsomassa muita bändejä niin huomaatko soittovirheet?
 
Kyllähän noita tulee spottailtua ihan järjestään. Viimeksi Over The Rainbow Pakkahuoneella, kun Jürgen kämmäili sooloissa ja harhaili tahdissa.

Crimsomnia: Kyllähän noita tulee spottailtua ihan järjestään. Viimeksi Over The Rainbow Pakkahuoneella, kun Jürgen kämmäili sooloissa ja harhaili tahdissa.
 
Eli siis olet se kädet puuskassa oleva rokkipoliisi?
Tuo nyt oli sinällään karrikoitu esimerkki, mutta melkein pistäisin vasemman kivekseni pantiksi että jos vedätte omaa materiaalia, niin tuskin kukaan huomaa eroa. Ja jos huomaa niin sou wot? Tekee ne isot pojatkin niitä mokia.
Muistan kyllä hyvin kolmen vuoden takaisen keikan (ensimmäisen) missä eräs biisi jonka olisi pitänyt lähteä vain minun kitaralla ja laululla, lähtikin vain laululla koska kitarasta olin vetänyt volapotikan nollille. Yleisö nauroi aika reippaasti kun biisi alkoi: Sinun VITTU!!! tuumasin vain että ei se noin pitänyt mennä, ja aloitin alusta. Ja maailma on edelleen pystyssä...

Paras tapa mun nähdäkseni on vaan tehdä ne mokat ja päästä niistä yli. Niin se ainakin omalla kohdalla meni. Yks keino vois olla myös vetää sellaisessa paikassa, johon ei varmasti eksy enää toista kertaa... Joku sellanen kuppila toisella paikkakunnalla, jossa ei vahingossakaan ole tuttuja, jotka jälkeenpäin muistelisivat pieleen menneitä juttuja. Hikoiltua keikoilla tulee, se on todennäköistä. Pidä joku pyyhi siinä jossain lähellä, että voit pahimpia kuivailla pois.
 
Nauti siitä tilanteesta! Nyt oot saanu bändihommat jaloilleen ja keikkaa aikaiseksi, niin ei muuta kuin soittamaan. Jos se ei maistu, niin sen voi sitten lopettaa, mutta avoimin mielin kokeilemaan!

SuomiRokinToivo: Eli siis olet se kädet puuskassa oleva rokkipoliisi?
 
Emmää. Oli siellä jotain yliopistohevareita eturivissä jotka nauroi ja välillä vissiin itkivät toistensa olkapäihin nojaten kun soolo meni vähän plörinäksi, mutta mä funtsin että "jaa" ja jatkoin hytkymistä.

Olenko ainoa joka ei pelkää niitä mokia juuri ollenkaan, vaan enemmänkin sitä että on vain väärä "fiilis"? Elikkä soitto voi olla täysin moitteetonta läpi keikan, mutta keikan jälkeen tuntuu aivan paskalta kun ei vaan saanut siitä "yleisgroovesta" kiinni missään vaiheessa? Itsellä on nykyään ihan älytön stressi ennen keikkaa siitä että miten saa psyykattua itsensä oikeaan mielentilaan ennen keikkaa, ja hyvin usein se epäonnistuu, ja se vain lisää stressiä seuraavaa keikkaa odotellessa. Toisaalta tämä varmaan kertoo enemmän oikuttelevasta mielenterveydentilastani kuin mistään varsinaisesta normijännityksestä. Keikkoja on takana arviolta ~150 ja tuntuu että keikka keikalta tämä on mennyt vain pahemmaksi.

Jzci: Olenko ainoa
 
Et ole.
 
Halusitko tietää jotain muuta? (Liian lyhyt tai totuudenmukainen vastaus)

Sattuuhan noita mokia isommissakin piireissä, Nightwishin Marco Hietalakin unohti sanat toissa kesänä eikä siitäkään tullut mitään suurempaa kriisiä paitsi iltapäivälehtien lööpeissä. http://www.youtube.com/watch?v=KQ6sY90R_bg&feature=related

Treenikämpällä kun soitetaan, niin voi kuvitella olevansa keikalla. Ja keikalla voi kuvitella olevansa treenikämpällä. Tällaisella mielikuvaharjoittelulla voi saada jotakin aikaan.
 
Itsetunto-ongelmat ovat kyllä paha nakki. Ilmeisesti haluat niistä kuitenkin päästä yli, koska olet mennyt bändiin ja haluat keikkailla? Tärkeintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Ihan kaikkinen piirteineen, myös ne piirteet, joista on saanut kuulla pahoja sanoja. Ne tekevät sinusta juuri sen ainutlaatuisen ihmisen, jonka ihmiset tulevat näkemään lavalla!
 
Minusta keikalle mennessä on tärkeää laittaa itsensä ulkonäöllisesti sellaiseen kuntoon, että olo on hyvä. Itselleni sen tekevät puhtaat tyyliini sopivat vaatteet, meikkaus ja hiustenlaitto ovat hyvin tärkeä osa kotona valmistautumista. Käytännöllisyys on myös tärkeää tässä, kun ensin säädetään laitteita, ei ennen esiintymistä yleensä enää ehdi peilin eteen. Pointtini on siis, että keikalle menee sellaisissa vaatteissa, joissa kokee olevansa edukseen, ja joista ei sen enempiä tarvitse stressata. Eli ehjät vetoketjut farkkuihin nyt ainakin, ja että ne farkut ovat sopivan kokoiset, ettei mahdolliset mahamakkarat lölly ulos, tai että laiheliinilla ne housut eivät lökötä, jolleivät ole lököttävää mallia ;)

SuomiRokinToivo: Sinun VITTU!!! tuumasin vain että ei se noin pitänyt mennä, ja aloitin alusta. Ja maailma on edelleen pystyssä...
 
Kuulostaa tutulta hommalta. Coverhommissa lähdin ehkä top 3 setin tunnetuimman riffin aivan päin helvettiä, mutta tunnistettavasti. Poikki, "heti luulitte, hahaa" ja alusta oikein. Nauratti videolta katteltuna kyllä pirusti.
 
Pelko pois, rokkihommissa pitääkin vähän vedellä sköödiföödiä ja soittaa vääristä oksanväleistä. Se on sitä spainaltäppiä josta tulee hyviä tarinoita!

Ite jännitän toisinaan todella paljon esiintymistä. Outoa on se, että jännitän enemmän silloin kun on pienimäärä jengiä paikalla. Esim aikanaan yhdessä yökerhossa jossa oli tupa melkein täynnä (n400 ihmistä) ei jännittänyt yhtään. Jotenkin kai tuntui oudolta se porukan paljous ja sitä ei silleen osannut jännittää.
 
Keskityn ite paljon ekaan biisiin. Ekat soinnut kun lähtee niin jotenkin vaan uppoudun soittamiseen ja lavalla olemiseen niin että jännitys unohtuu. Tulee varmuus että tästähän tämä lähtee. Hyvä myös muistaa että jännitys/pelko johtuu usein siitä että on epävarma olo soittamisesta. Hyvä valmistautuminen helpottaa, esim treenejä alle ennen keikkaa.
 
Pidä myös mielessä että lavalla kaikki tekee virheitä ja se kuuluu elävään musiikkiin:) Hianoa jos menee ilman pikku mokia mutta ei niistä myöskään pidä ettaa ressiä jos tulee virhe tai pari.
 
Jännitys kuuluu asiaan. On mun mielestä hyväksi että onkin pikkuisen kutinaa mahan pohjalla. Mulle pahempi on se ettei tunnu oikein miltään. silloin on mun ainakin vaikea latautua esiintymiseen.
 
Vesku loiristahan joku sanoi että monesti ennen keikkaa se jopa oksentelee koska jännittää niin paljon. Taisi "puppe" sanoa että ne joskus laski että jos tulee kuusi oksennusta tai enemmän tulee todella loistava keikka.

käsi: Ite jännitän toisinaan todella paljon esiintymistä. Outoa on se, että jännitän enemmän silloin kun on pienimäärä jengiä paikalla. Esim aikanaan yhdessä yökerhossa jossa oli tupa melkein täynnä (n400 ihmistä) ei jännittänyt yhtään. Jotenkin kai tuntui oudolta se porukan paljous ja sitä ei silleen osannut jännittää.
 
Keskityn ite paljon ekaan biisiin. Ekat soinnut kun lähtee niin jotenkin vaan uppoudun soittamiseen ja lavalla olemiseen niin että jännitys unohtuu. Tulee varmuus että tästähän tämä lähtee. Hyvä myös muistaa että jännitys/pelko johtuu usein siitä että on epävarma olo soittamisesta. Hyvä valmistautuminen helpottaa, esim treenejä alle ennen keikkaa.
 
Pidä myös mielessä että lavalla kaikki tekee virheitä ja se kuuluu elävään musiikkiin:) Hianoa jos menee ilman pikku mokia mutta ei niistä myöskään pidä ettaa ressiä jos tulee virhe tai pari.
 
Jännitys kuuluu asiaan. On mun mielestä hyväksi että onkin pikkuisen kutinaa mahan pohjalla. Mulle pahempi on se ettei tunnu oikein miltään. silloin on mun ainakin vaikea latautua esiintymiseen.
 
Vesku loiristahan joku sanoi että monesti ennen keikkaa se jopa oksentelee koska jännittää niin paljon. Taisi "puppe" sanoa että ne joskus laski että jos tulee kuusi oksennusta tai enemmän tulee todella loistava keikka.
 
Kaikkein pahinhan on joku abaut 5 henkilöä, joita ei edes tunne. Sitten ei uskalla.

onhan noita kaikenlaisia oppaita ja lääketieteellisiä artikkeleita jännittämisestä ja miten sitä voi helpottaa. Moni firmahan maksaa maltaita jotta heidän myyntimiehiään koulutetaan esiintymään luontevasti ja vakuuttavasti... sama esiintymisessä. Se jännitys pitää oppia kääntämään voimaksi ja energiavaraksi jota kulutetaan esiintymisen aikana.

käsi: onhan noita kaikenlaisia oppaita ja lääketieteellisiä artikkeleita jännittämisestä ja miten sitä voi helpottaa. Moni firmahan maksaa maltaita jotta heidän myyntimiehiään koulutetaan esiintymään luontevasti ja vakuuttavasti... sama esiintymisessä. Se jännitys pitää oppia kääntämään voimaksi ja energiavaraksi jota kulutetaan esiintymisen aikana.
 
Kaveri on joku teollisuuden- ja vähittäiskaupan logistiikkakonsultti, joka tietysti duunissaan joutuu jatkuvasti esiintymään yms. Hänellä on tapana aina aika ajoin tarkoituksella ajaa itsensä noloon tilanteeseen, jotta tottuisi siihen saamaansa kriittiseen huomioon, josta ajatuksesta esiintymisjännityskin saa alkunsa. Metodeihinsa kuuluu esim. spontaanien puheiden pitäminen paikassa kuin paikassa, tai esim. yhteislaulun vetäminen täydessä ravintolassa tai bussissa. Tarkoituksena kai on saada ympärillä oleville ihmisille se "mikä vitun pelle...?"-ajatus, josta sitten luovia itsensä irti.
 
Ehkä tuokin auttaa.

Jzci: Olenko ainoa joka ei pelkää niitä mokia juuri ollenkaan, vaan enemmänkin sitä että on vain väärä "fiilis"? Elikkä soitto voi olla täysin moitteetonta läpi keikan, mutta keikan jälkeen tuntuu aivan paskalta kun ei vaan saanut siitä "yleisgroovesta" kiinni missään vaiheessa? Itsellä on nykyään ihan älytön stressi ennen keikkaa siitä että miten saa psyykattua itsensä oikeaan mielentilaan ennen keikkaa, ja hyvin usein se epäonnistuu, ja se vain lisää stressiä seuraavaa keikkaa odotellessa. Toisaalta tämä varmaan kertoo enemmän oikuttelevasta mielenterveydentilastani kuin mistään varsinaisesta normijännityksestä. Keikkoja on takana arviolta ~150 ja tuntuu että keikka keikalta tämä on mennyt vain pahemmaksi.
 
Tämä o mullakin ongelmana. Keikat ei teknisesti jännitä juuri yhtään. Osittain tästä johtuen (?) sitten on välillä hirmunen hakeminen sen fiiwiksen kanssa et keekoilis lavalla kuin viimestä päivää. Mulla tää on aika pitkälti yhteydessä siihen oman soiton luontevuuteen. Jos soitto kulkee ku vettä vaa nii tulee myös keekoiltua, jos taas on soitannollisesti jotenkin huonompi päivä niin ikäänkuin unohdun jonnekin lavan nurkkaan pönöttämään. Viime keikalla jumittamista aiheutti myös ensimmäinen keikka taustalauluja vedellen niin jäin jotenkin vaanimaan siihen mikkiständin lähettyville.
 
Mut aloittajalle vinkiksi, että paras lääke keikkajännitykseen on keikoilla käynti. Rohkeasti mokaamaan itsensä julkisesti ja keikan jälkeen leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä. Eli asiaan pitää suhtautua sopivalla huumorilla. Musa ei ole haudanvakavaa asiaa ja pienet lipsumiset kuuluu livemusaan etenkin harrastelijapiireissä joihin sinäkin kuulut.
Ei harrastelija maratoonaritkaan juokse yhtä kovaa kuin MM-tason urheilijat joten miksi sinun tarttis soittaa ynkkä suohon?

MrsJones: Itsetunto-ongelmat ovat kyllä paha nakki. Ilmeisesti haluat niistä kuitenkin päästä yli, koska olet mennyt bändiin ja haluat keikkailla?
 
Ensisijaisesti halusin bändin kanssa soittelemaan, keikkailu tulee siinä kylkiäisenä. Ja kyllä, tarttisi petrata itsetunnon kanssa kun siitä olisi apua vähän muillakin osa-alueilla elämässä, ja ajattelin että livenä esiintyminen jos mikä on vähintään hyvä alku hommalle.

Crimsomnia: Tässä nyt kun tuli vihdoin ja viimein jotain bändijuttuja, ja vissiin ens vuoden puolella pitäisi nousta jo keikkalavoillekin.
 
Homma on nyt vaan niin, että olen helvetin itseluottamusvammainen, ja jo pelkkä koesoitto 1 bändityypin seurassa sai pumpun hakkaamaan ja kainalot erittämään hikeä niin rutkasti, että piti melkein tippa tökätä ranteeseen ettei nestehukka vienyt jalkoja alta.
 
Tota päihteiden kanssa soittamista puivaa ketjua lukiessa vaan tuli mieleen, että kun mulla tuo korkki aukeilee herkästi muutenkin, ettei tule sitten kustua hommia liialla neuvoa-antavalla, kun lähtökohtainen fiilis ennen esiintymistä on kuin kymmenvuotiaalla hammaslääkärin odotusaulassa.
 
Helpottaako se ajan myötä, ja miten itteään olisi parasta psyykata ennakkoon että menee smoothisti eikä tule ylimääräistä vibraa soittoon raajojen tärinästä?
 
En puhu 4000 keikan tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta omista kokemuksista.
 
Mun omalla ekalla "oikealla" keikalla vedin ainoastaan yhden beatlesien biisin. Keikka oli tosin musiikkiopiston puitteissa ihan hienossakin mestassa, että keikan ympäristö oli ehkä vähän armollisempaa kuin jossain metallikeikalla. Kumminkin, kun laulaja alkoi laskea biisiä sisään mä vielä viritin bassoa ja äkkiä vaan kiskasin piuhan kiinni vahvariin. No, siitähän tilanne ei vielä paremmaksi muuttunut, sillä vahvarista ei kuulunut mitään ääntä. Vahvari oli mulle ihan tuntematon, enkä tiennyt mikä helvetti siinä oli enkä löytänyt hämärässä volumea :D. Lopulta yksi heebo tuli ja "WHUUSH" väänsikin oikein reilusti volumea, niin että en kuullut edes parin metrin päässä olleita rumpuja kunnolla, muista soittimista puhumattakaan. Tämän lisäksi kämmäilin vielä kosketinsoittajan vetäessä sooloa. Keikan jälkeen mua nauratti ihan hulluna, ja naurattaa vieläkin. Sainpahan olla se tyhmä basisti :D
 
Tarinan opetus: Jos olisin rutinoituneempi musisoija, välttämättä moista ei olisi tapahtunut. Kömmähdykseeni ei kumminkaan maailma kaatunut, enkä saanut potkuja musiikkiopistolta. Ensi kerralla paremmin, ja tekemällä oppii. Olisin mä voinut mennä vessaan itkemään ja viilteleen ranteita, mutta paljon hauskempaa on kun suhtautuu asioihin sopivan rennosti.
 
Itsetunnon rakentaminen ja ylläpitäminen on lukion psykologian lukeneena uskoakseni aika kokovaltainen prosessi, ja hyvänkin itsetunnon omaavien täytyy välillä ruokkia sitä. Itseinhon lopettaminen voi olla ihan hyvä lähtökohta, mutta esimerkiksi hyvien kaverien seura yms. positiiviset ihmiskokemukset auttavat varmasti.
 
Mitä jos alkaisitte vetämään sitä räkäsintä punkkia, jonka vetämisessä ei haittaa vaikka välillä vähän enemmän tai vähemmän kömmäilisi? Sitten kun siellä lauteilla on tottunut olemaan, voi alkaa ottamaan niitä vaikeampia ja kenties enemmän omaa tasoa vastaavia biisejä soitettavaksi.
 
Mä olen aikaisemminkin antanut hyväksi esimerkiksi Paul Gilbertin. Sillä on rento ja iloinen asenne soittoon ja elämään yleensäkin, eikä se ainakaan mun ymmärtääkseni ole viettänyt pahemmin aikaa missään alkoholiriippuvuudesta eroon auttavalla klinikalla. Yhtä hyväksi ja monipuoliseksi muusikoksi ei tarvitse tulla, mutta otapa toki Gilbertin asenne soittamiseen, eli puhdas hauskanpito ja nauttiminen.

En suosittele päihteitä minäkään, mutta kyllähän se vaan pari harkittua annosta tekee keikkafiilikselle ja rentousleveleille jotain hassua. Kaljahan tietty kusettaa, että jos sitä juo, ni kandee jättää vähän väliä itse keikkaan että ehtii lirutella ylimääräset paineet pois. Niin ja tokihan se myös röyhtäyttää, että jos meinaa laulaa ni en suosittele. Kännejä en lähtis jännityksen takia vetämään, sitten alkaa kärsiä toiminta ihan tosissaan.
 
Tuo helpon biisin valinta ekaksi ralliksi on hyvä vinkki. Toinen hyvä vinkki on rauhoittua. Keikalla ei ole kiire mihinkään. Kannattaa ennen keikkaa rauhassa kävellä ympäri lavaa ja tsekkailla oma positio rauhassa tutuksi etukäteen. Mikään ei kyrsi niinku jumalattomalla kiireellä alottaminen. Siinä jää helposti tekemättä oleellisia juttuja, kuten esim. unohtaa asettaa varaplekut kaapin päälle, unohtaa kantaa vedet lavalle, unohtaa biisilistat bäkkärille tms.
 
Kamojen toimimattomuus stressaa usein ihan simona, joten omat rojut kannattaa tuntea ja hommata sellaisia vehkeitä joihin voi luottaa myös keikkaolosuhteissa. Vahvistimet kuntoon ja kaikki halpisvirtalähteet ja oudot viritykset pois pedaalilaudasta jos sellaista käyttää. Varakitara on hyvä olla ständissä jossain lähistöllä, että saa napattua sen biisien välissä ku kielet katkee. Kielten katkeamisesta kesken biisin on turha murehtia, sattuu jos sattuu. Vetää sitten sen soolon komeesti Kurt Cobain -asenteella ja vaihtaa skeban seuraavaan biisin. Kesken keikan virittämiset ja muut säätämiset on ihan luvallisia juttuja tehdä, vaikka niistä aina pelotellaan. Jubailee vaan samalla yleisölle jotain lämpimiä. Keikkatilanne ei oo mikään suoritus, missä on tietty marssijärjestys. Kyllä siinä voi ja saa sattua kaikenlaista spontaania.
 
Ajan myötä se jännitys vähenee, mutta voi sitä oppia ottamaan hanskaan ihan tietoisestikin.

Crimsomnia: Tällä meiningillä voidaan kyseenalaistaa, kannattaako mun lähteä sitten ollenkaan hommaan messiin. Mä kun en voi luvata oikein missään onnistuvani ihan varmasti, kun kädetän aika ajoin mm. nimikirjoituksen ja olen onnistunut satuttamaan itseni röyhtäisemällä(!).
 
Kannattaa oppia tekemään mokia. Elämä helpottuu ja keikat helpottuu. Mokia kun tekee kaikki ja kyse on vaan siitä kuinka tilanteen hallitsee. Led Zeppelinin jannut ovat muistaakseni todenneet jotta heidän livet rupes futaamaan siinä vaiheessa vasta kun oppivat ryssimään. Eli ei jäädä märehtimään sitä vaan painetaan eteenpäin.
 
Mun erään bändin kanssa eräällä keikalla ensimmäisen biisin aikana sattui ja tapahtui sen verran tarpeeksi että ihmettelee vieläkin kuinka se taisteltiin loppuun. Basisti tempaisi mun piuhan irti kitarasta ja pimeessä oli tosi kiva etsiä sitä piuhan päätä. Basistilta hajosi hihna. Rumpalilla fuulas basarista pedaali. Itse meinasin vielä rypästä ylimääräiseen lavamonitoriin joka pilkisti näppärästi rumpukorokkeen alta.
Biisi meni alusta loppuun ja ainoa "keskeytys" tuli rumpalin duunatessa pedaalia kuosiin. Muut jammas sitä kohtaa johon jäätiin ja rumpalin antaessa merkin kaikki lähti kertosäkeeseen ja siitäbiisi loppuun.
Tästä oli kiva vetää keikka loppuun. Mut siinä se homman juju onkin. Naurahtaa itselleen jos kerkeää ja jatkaa matkaa. Ja joo, kaikki oli selvinpäin.
 
Itse en ennen keikkaa ota yhtään alkoholia koska diggaan siitä fiiliksestä mikä keikasta tulee. Toisinaan jännittää ja toisinaan ei. Ei jännittäminenkään pahasta ole jos sen kääntää hyväksi latautumiseksi. Jännittämistä ja stressaamista voi helpottaa sillä että laittaa rojut ja muut hommat kuosiin ennen keikkaa. Ja mahdollisesti jopa niin pitkälle että on kiva tulla pois lavalta. Juoma valmiiksi hollille, tai safkaa jos maistuu. Raivata ylimääränen paska pois sohvalta, tai missä nyt ikinä tykkääkään istua ja levähtää hetken soiton jälkeen. Tai mitä nyt ikinä.
 
Ennen keikkaa mulla on aina ollut tapana venytellä vähän. Juoda vähän ja varmistaa että lavalla on vaikka vesipullo jos vähänkään kauemmin tarvii soittaa. Toisinaan jos sattuu lievä jännitys iskemään niin funtsin mielessäni jotta mitä kaikkea sitä nyt muka vois sattua. Ja samalla keksiä jotta kuinka tilanteessa mahdollisesti voisi toimia. Järki kun aika usein rauhottaa ihmistä...
 
Reeniksellä tottakai ennen keikkaa reenataa biisit kuntoon, sehän on ihan selvää. Jos joku biisi tuntuu vähän epävarmalta reenatessa mutta se jostain syystä on kuitenkin pakko ottaa keikalle soitettavaksi, voi funtsia jotta voisko sitä helpottaa hetkellisesti jotenkin. Tai sitten vaan ottaa ja kokeilla kuin se keikalla menee. Itse oon yllättynyt monesti jotta katos perkele, sain tän homman futaamaan keikalla vaikka reeneissä en oo ikinä saanut sitä toimimaan. Mulla kun on näissä hommissa tapana mennä ja tehdä. Jos ei osaa niin helpotetaan tai sit annetaan vaan mennä ja yritetään näyttää siltä jotta osais.
Kannattaa myös bändin kera funtsia jotta jos jotain sattuu niin keskeytetäänkö biisi, jatketaanko vaan matkaa vai jumahdetaanko hetkeksi jammaamaan. Keikalla hyvä kommunikaatiokin auttaa paljon ja sitä kannattaa reenata jo reenikselläkin. Eleitä summuuta.
 
Jos ei vieläkään helpota niin kannattaa funtsia jotta jokainen stara on ryssinyt keikalla jotain jossain vaiheessa. Todennäköisesti useammankin kerran.
Näitäkin on ihan kiva tsekkailla vaikka livepätkistä youtubesta tai mistä nyt pystyy. Katsoa kuinka starbat hoitaa hommat jos ryssii.
 
Ja kannattaa sekin huomioida jotta yleisö ei aina huomaa pieniä mokia jos homma toimii muuten. Paitsi tietty rokkipoliisit mut niistä nyt ei tarvi muutenkaan välittää. Iso osa mokaamisesta on omassa päässä.
 
Nimim. Oman nimensä kaupan kassalla unohtanut.

Keikalla on tärkeintä mielestäni hyvä meininki eikä virheiden välttäminen. Jos keikan jälkeen jengi tulee kehumaan meininkiä niin ei siinä soittomokat meinaa mitään. "Hyvä live-bändi" ei mielestäni tarkoita virheetöntä soittoa vaan nimenomaan hyvää meininkiä lavalla ja sitä että soittamisen energia ja into välittyy yleisöön.

Olis tota voinut aloitusviestissä tarkentaa, että meinasin lähinnä soittamisen kanssa mokailua ja emmäosaa-mentaliteettia, mutta tässä on tullut siihenkin neuvoja niin anti olla.
 
Niin tosiaan, mites se fiilis? Mä olen selvinpäin naama peruslukemilla ja seison kuin tikku paskassa, eritoten ollessani selvin päin. Ajattelin ottaa ehkä sen yhden ennen soittamista, mutta alan kokemusta on karttunut sen verran, että se yksi ei paljoa paikkoja rentouta. Kaverin sanoin "ei saa olla tylsä" lavalla, mutta väkisin heiluminen näyttää väkisin heilumiselta.