![]() 27.05.2008 18:09:41 | |
---|---|
Olen tässä vuosien varrella pannut merkille, että monissa yhtyeissä laulusolisti on musiikillisilta taidoiltaan soittajia heikommalla pohjalla. Jotenkin tuntuu, että laulajalta odotetaan keskimäärin vähemmän musiikillisia valmiuksia kuin soittajalta. Toisaalta kääntäen tämä tuntuisi merkitsevän sitä, että laulajat tarvitsevat musiikkityylistä riippuen vähemmän varsinaista musiikillista osaamista menestyäkseen. Lieneekö syy myös nykyisessä musiikkikulttuurissa, joka nostaa laulajan usein jalustalle muiden muusikoiden ohi. lieneekö tässä syy siihen miksi suomesta löytyy harvoja bändejä, jotka menestyvät maailmalla. suomalaiseen mentaliteettiin kun tuntuisi kuuluvan laulamisen häpeily (ainakin oman sukupolveni häpeily voi osin johtua peruskoulun musiikkiopetuksesta saaduista traumoista), ja kuitenkin karkeasti 80% musiikkia kuluttavasta kansasta (siis se osa, joka ei ole musiikkia tuottava osapuoli) kiinnittää musiikissa huomionsa juuri lauluun ja sanoituksiin. joskus tuntuu, että bändikontekstissa laulaja ja basisti ovat paikat, jotka täytetään heppoisimmin kriteerein. ulkomailla tilanne on kovasti toisenlainen. useat artistit ponnistavat esille juuri laulajina, ja koko singer-songwriter-kulttuuri on eri tasolla kuin suomessa... laulaja nousee bändistä esille ja keulakuvaksi vetoamalla siihen kansanosaan, joka ei soittamisesta (muut instrumentit) tajua juuri mitään. | |
![]() 27.05.2008 18:58:16 | |
Karuimpia esimerkkejä aiheesta: Nauhoitettuja treenejä kuunellessa kaikki menee timanttisesti lauluja lukuunottamatta, silloinen solisti avaa suunsa: "No ei tää nyt kuulosta siltä miltä pitäis. Mutta odottakaahan kunhan saan liksan ja tilaan kunnon midiohjatun mikin ja lauluefektin..." Ei odotettu. Laulajan time, sävelkorva jne. ei ollut sillä tasolla että sen olisi voinut peittää saati pelastaa minkäänmaailman efekteillä. Katso omat plussasi täältä! "Oh Yeah! E-minor!" - Patrick | |
![]() 28.05.2008 08:35:50 | |
Sinänsä sääli, että yhtä hyvää laulajaa kohden tuntuu löytyvän viisikymmentä hyvää kitaristia tai vastaavaa. Ehkä kyse on jostain luonnon järjestämästä tasapainosta, ettei vaan hyviä bändejä pääsisi syntymään liikaa:) Toisaalta bändejä perustaessa ei ehkä siltikään kiinnitetä tarpeeksi huomiota laulajan taitojen tärkeyteen. Idea tulee, perustetaan bändi ja otetaan se ensimmäinen kaveri, joka on joskus laulanut jotain jossain. Mutta näinhän se kaveriporukoissa menee ja pitääkin mennä ei siinä mitään. Ikävä kyllä juuri laulajan (ja tietysti biisien) huonous on se, joka melko varmasti kaataa vaikka hyvillä soittajilla varustetun bändinkin. | |
![]() 28.05.2008 09:43:36 | |
Ennen vanhaan (20-30 luvulla) laulajien ja rumpalien liksa oli puolet muiden soittajien liksoista kun ne ei olleet muusikoita. | |
![]() 28.05.2008 14:03:22 | |
Eli siis yleisellä tasolla uskaltaisin väittää, että laulaja on suurimmassa osassa populaarimusiikkia (mukaan voidaan laskea myös suurin osa rock- ja hevi -bändeistä) juuri se jolta odotetaan enemmän, kuin muilta. Kyllä keskinkertaiset ja huonotkin soittajat voivat pärjätä hyvin vaikkapa "normaalissa" rock-bändissä, kun taas huono tai keskinkertainen laulaja samassa bändissä tekee bändistä huonon. Kyllähän se juuri näin on, laulaja on se bändin maalivahti. Keikalla peruskuuntelija tsekkaa n 90% ajasta, että mikä meininki laulajalla on ja sen mukaan myös dumaa keikan. Eli jos laulaja vetää hyvän keikan ja rumpali pitää biisit kasassa, niin loppubändi voi olla kohtuullisen hukassa, t. nimim. kokemusta on mm. viime keikalta ;-) P.S. Ja tulipa mieleeni keikka Levillä 90- luvun lopulla, toisena illan bändinä toimi paikallinen humppabändi jolla oli kilsoja takana vähintäänkin riittävästi. Humppaorkesterin kitaristilaulaja lauloi tosi hyvin (tunteella ja suurella tulkinnalla, kitaraa ei tosin muistanut juurikaan soittaa) ja rumpalin kompit kulkivat kuin juna. Basisti tuuttasi tosi tiukasti taimissa, mutta valitut äänet olivat vähintäänkin omalaatuisia sointupohjaan verrattuna. Ja niitä sointuja soitteli vahvassa hönössä ollut kiipparimies, ja soinnut olivat lähinnä sellaista varovaista huminaa / suhinaa siellä biisien taustalla, kaveri ei uskaltanut / muistanut käyttää kovin perkussiopitoisia soundeja sillä keikalla :-D Homma toimi ja näytti hyvältä, ja jengi jorasi & aplodeerasi kuin hurmiossa. | |
![]() 28.05.2008 15:07:01 | |
Hmm, tässä itellä meni ainakin vähän sekasin, kenen taholta tulevaa odotusta tässä tarkoitetaan. Bändin yhteiset odotukset vai yleisö? Vai levy-yhtiö vai...? :) Nimittäin usein tää taitaa mennä niin, että yleisö odottaa laulajalta enemmän kuin bändi. Bändi hankkii jonkun laulajan ja se on siinä. Sen jälkeen kaikki huomio on biiseissä ja niiden soittamisessa ja ollaan sokeita sille, mitä yleisö oikeasti kuuntelee ja odottaa. Lisäksi livemeininki ja levytetty musa toimii tässä suhteessa eri tavalla. Huonokin soittaja pystyy helpommin vetää studiotekniikalla ja sopivan helpolla arrauksella sellasen suorituksen, että tavis ei kiinnitä mitään huomiota siihen. Laulaja taas ei pääse oikein millään eroon omasta äänestään, heh. ;) Tosin nykyään ei meinaa erottaa enää edes laulajien äänenväriä levyiltä, mikä on kyllä niin syvältä. Ite en voi sellasta sontaa kuunnella. Unholy water /Sanguine addiction /Those silver bullets / A last blood benediction | |
![]() 29.05.2008 11:39:37 (muokattu 29.05.2008 11:39:58) | |
...Nimittäin usein tää taitaa mennä niin, että yleisö odottaa laulajalta enemmän kuin bändi. Bändi hankkii jonkun laulajan ja se on siinä. Sen jälkeen kaikki huomio on biiseissä ja niiden soittamisessa ja ollaan sokeita sille, mitä yleisö oikeasti kuuntelee ja odottaa... Ikävä kyllä näin se tuntuu menevän, kuten jo aikaisemminkin aihetta sivusin. Laulajan tärkeyttä vaan eivät itse bändien jäsenet bändiä perustaessaan välttämättä huomioi tarpeeksi. Tottakai täytyy tässä vaiheessa erottaa raa'asti ns. harrastelumielessä veivaavat bändit menestykseen pyrkivistä. Siltikin usein törmää siihen mentaliteettiin, että perustetaan se unelmabändi, jossa kaverit osaavat veivata kuin pirut, mutta sen laulajan taidot jätetään vähemmälle arvolle. Puhumattakaan karismasta ja muista vaikuttavista seikoista, mikäli laulaja toimii "keulahahmona". Ja näinhän hyvin usein on ihan jo tässäkin ketjussa esille tulleiden seikkojen vuoksi. Eli jos bändi itse odottaa laulajaltaan vähemmän, on jotain lähtökohtaisesti jo pielessä, sillä yleisö ja levy-yhtiöt yms. varmasti odottavat laulajalta todella paljon. | |
![]() 29.05.2008 20:53:44 | |
Musta laulajalta ei odoteta enempää tai vähempää, vaan eri asioita jos nyt bändin kannalta sitä asiaa tarkastelee. Lälly, humanisti, puuseppä. Basisti.
Alkuperäiskokoonpano | |
![]() 04.06.2008 17:23:55 | |
Huippu aihe. Meillä "Maestro" saapuu aina tyylikkäästi myöhässä treeneihin. Uusia treenattavia kappaleita ei ole edes vilastu kotona, sanoja ei ole printattu (soitellaan osittain covereita ja treenataan harvoin paljon kerrallaan). Herralle on laitettu laitteet kuntoon valmiiksi muiden toimesta. Sitten sitä ruvetaan miettimään mitäs tässä pitäisi laulaa. Kitaristina yleensä imeskelen tässä vaiheessa kaikessa rauhassa olutta. Vähän väliä näistä kettuillaan mutta eipä parannusta asiaan ole tullut. Kuhan ny ees soitellaan. :) | |
![]() 05.06.2008 08:32:40 | |
Huippu aihe. Meillä "Maestro" saapuu aina tyylikkäästi myöhässä treeneihin. Uusia treenattavia kappaleita ei ole edes vilastu kotona, sanoja ei ole printattu (soitellaan osittain covereita ja treenataan harvoin paljon kerrallaan). Herralle on laitettu laitteet kuntoon valmiiksi muiden toimesta. Sitten sitä ruvetaan miettimään mitäs tässä pitäisi laulaa. Kitaristina yleensä imeskelen tässä vaiheessa kaikessa rauhassa olutta. Vähän väliä näistä kettuillaan mutta eipä parannusta asiaan ole tullut. Kuhan ny ees soitellaan. :) Ette vaihda koska parempaakaan ei ole tarjolla? Lälly, humanisti, puuseppä. Basisti.
Alkuperäiskokoonpano | |
![]() 06.06.2008 08:51:52 | |
Ette vaihda koska parempaakaan ei ole tarjolla? Jotenkin näin joo. Ko. heppu on kaveri muutenkin niin siks homma vähän vaikeempaa. Onneks se sentää kyllä sit osaa laulaa, ei siinä mitään. | |
![]() 13.06.2008 19:22:19 | |
Minust se on just niin, ko Teijo tosa taannoin sanoi. Odotetaan eri asioita. Bändissäni mä odotan, että jokainen hoitaa oman tonttinsa ja omat hommansa. Aikanaan basistalla tuppas olemaan sitä vikaa, että keikan jälkeinen roudaus treenikselle ei tahtonut aina maistua... illan aikana ko löyty parempaakin tekemistä. Pieni kurinpalautus auttoi asiassa. Jos ny joku tuumii, et laulamalla pääsee helpommalla, ni kelpo laulumikki ei maksa ko satasen. Halvalla pääsee kokeilemaan kuinka helppoa se onkaan. Muuten sit tilanteen mukaan. Entinen kitaristamme tosa lähti yövuoron jälkeen parin tunnin unilla keikalle. Annettiin miehen hetki nukkua ja hoidettiin lähtöpään roudaus kolmistaan. Poistuessa sama juttu. Pudotettiin kitarista kotonaan kyydistä ja palautettiin taas kolmistaan kamat treenikselle. Ko ei keltään voi mahdottomia vaatia. On ajatusleikkinä mietitty myös semmoista, ko harrasteena vedetään, että josko löytyis rouda- veljekset, jotka kuskais ja kasais kamat, noutais jätkät sovitusta paikasta, keikan aikana toinen hoitais mikserin ja toinen räpsyttelisi valoja, ja keikan jälkeen kuskaisivat juopposoittajat kotio ja sit palauttaisivat kamat treenikselle. Keikkapalkka tietty niille, jotka duuninkin tekee... kahteen pekkaan erittäinkin kelvollinen korvaus. Muuten oltais varmaan tuota jo tehty, vaan ko reeniksen avaimilla pääsee aivan liian monesta ovesta, niin niitä ei ulkopuolisille voi antaa. Tarttee jatkaa tota ajatusleikkiä enempi... ei se ny mahdoton järjestelykysymys ole. One kind of music only - the good kind | |
![]() 09.10.2008 17:27:44 | |
ei tietenkään ei nyt laulaja mikää epävireinen apina saa olla mä ainaki haluun sit ku saan perustettuu bändin et laulaja osaa laulaa omalla äänellä ja korviin sopivasti, melkosen moni ihminen osaa laulaa mutta jos kaikki kuulostaa samalta mitä järkeä siinä enään on | |
![]() 09.10.2008 20:23:41 | |
Tieteskin enemmän odotetaan: 1. Pitää hurmata se osa yleisöstä, jotka ei ymmärrä musiikistä mitään 2. Tyytyä puolet pienempään liksaan kun ei itse ole muusikko! | |
![]() 10.10.2008 01:20:43 | |
Tieteskin enemmän odotetaan:! Jos ny ei instrumentaalimusaa vedä, ni laulaja on se, mihin yleisön huamio kiinnittyy. En tiä miten bändi itse vaatimuksensa laatii, mut yleisö vaatii laulajalta enemmän ko muilta yhteensä. Joka luulee, että toi on helppoa, ni viä helpompaa sitä on kokeilla. Siit vaan. Toinen ääripää on tiätty se, että harvassa bändissä on tilaa kermaperseille. Vaikka olis kuinka maailman paras. Saa äkkiä olla maailman paras kermaperse jossain toisessa bändissä. One kind of music only - the good kind | |
![]() 18.12.2008 21:17:13 | |
no jos ei jossai bändis vaadita nii en sen tuottamaa musiikkia kuuntele tuottaa vaa turhaa päänsärkyä | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)