Bänditoiminta ›

Kylläpähän se on mun omien kokemusten mukaan niin, että bändillä pitää olla harjoituksissa sitä aikaa, joka kuuluu pelkästään bändille, eikä siellä silloin saa olla ylimääräisä hengailemassa. Jotta se yhteistoiminta alkaa sujua omaehtoisesti, niin kyllä sitä pitää päästä opettelemaankin omaehtoisesti.
 
Sivusta tulevat kommentit silloin, kun niitä ei kaivata, aika tehokaasti estävät bändin keskittymisen pääasiaan. Sanotaan nyt että bändissä on vaikka 5 jäsentä, joista 3:lla on vetojen välillä asiaa toisilleen ja paikalla onkin 2 ulkopuolista, tunkemassa lusikkaansa soppaan niin 66,7% bändin kommunikoinista kuluu näiden ulkopuolisten häiriöiden käsittelyyn. Sitten sopii ihmetellä, miksi ei bändi kehity.
 
Se on sitten eri juttu, että kyllä meidänkin harjoituksissa on jokus käynyt jonkun sukulaisa tai kavereita menoa ihmettelemässä ja joskus on pidettu pienimuotoisia "keikkoja" harj.kämpällä jne. Joskus ollut esim. jonkun toisen bändin kavereita asijantuntija-apua antamassa ja nimenomaan kommentoimassa. Näissä tapauksissa (kokeneemmista?) kavereista on apua, kun eihän sitä itse pysty aina hahmottamaan kokonaisuutta, kun omatkin osuudet teettää riittävästi töitä.
 
Nää vierailut kuitenkin sovitaan bändin kanssa etukäteen, ja silloin kun bändin soittamiseen puututaan, niin kysytään (jos on epäselvää), mikä oli teidän tarkoitus ja selitetään, mikä oli se asia mikä ei toiminut tätä tarkoistusta kohti; Tehdään joku ehdotus, että "kokeileppas tällä tavalla", tai tuohon "kuuluu tollanen juttu". Tai sitten ainakin annetaan bändille itselleen mahdollisuus selvitellä, mitkä ne keinot on joilla lopputulosta parannetaan, kun on ensin identifioitu se mikä oli pielessä.
 
Yhden tutun perheen nuorisolla oli (ja taitaa ola vieläkin) sellanen harjoittelumahdollisuus, että ohjaaja ensin laittoi vaan homman käyntiin ja oli myöhemmin käytettävissä jos oli jotain kysyttävää, mutta ei muuten puuttunut touhuun. Ilmeisesti homma on toiminut ihan hyvin, koskapa nuorisojoukko oli tässä keväällä innostunut (ihan vitsinä heitetystä toivomuksesta) vetäisemään ex-tempore keikan vanhemmilleen :)
 
EDIT: Jaa hitsi... täähän on jo kolmatta sivua pitkä. Eiköhän tuokin asia ollut jo käsitelty :/

Kerrotaan aiheesta vähän toisenlaisesta näkökulmasta.
 
Olen tässä viime aikoina hieman tutustuttanut omia ja vähän muidenkin lapsia bändisoittimiin ja -soittamiseen. Mikään ehdottoman tiukka bändikokoonpano ei ole ollut missään vaiheessa kyseessä, mutta mä olen kuitenkin ollut se vanhempi siellä.
 
Mitä mä olen sitten tehnyt siellä? Näyttänyt alkeisjuttuja tarvittaessa eri soittimilla. Soittanut tukena johon lapset voivat nojata oman soittonsa. Opettanut laitteiden termistöä ja käyttöä. Järjestänyt realistista soitettavaa, lasten kiinnostuksenkohteet huomioonottaen toki. Jne. Varsin rentoa ja spontaania touhua toi on ollut, periaatteella "kaikki soittaa (ja/tai laulaa)".
 
Täähän on perustunut tietysti siihen että lapset ovat pyytäneet (ja jopa vaatineet ;) mua mukaan. Ja mikäs siinä mun puolestani. Mukavaa yhdessäoloa, ja on huonompiakin tapoja viettää aikaansa. Jos harrastus jatkuu, kokoonpano ja treenien luonne muuttavat varmasti jossain vaiheessa muotoaan, mutta nyt tää on mennyt näin.
 
Kun mietin omia juttuja taaksepäin, tulee mieleen että ohjaus olisi monessa asiassa ollut ihan hyvä asia. Kun varhaisteineinä ihan ensimmäistä bändiviritelmää kehiteltiin (eli mekkaloitiin kaverin kellarissa), faijansa tuli piipahtamaan ja sanoi mulle ohimennen että "sä voisit muuten virittää ton kitaran". Se oli faktaa, ja asia on sittemmin pysynyt mielessä. Vastaavat huomiot olisivat olleet tervetulleita monessa muussakin asiassa, ettei niin montaa kertaa olisi tarttenut mennä kantapään kautta. Mutta herkkä lajihan tämä on, porukassa pitää vallita ehdoton yhteisymmärrys siitä milloin ja keneltä kommentteja otetaan vastaan.

Ja mikäs siinä mun puolestani. Mukavaa yhdessäoloa, ja on huonompiakin tapoja viettää aikaansa. Jos harrastus jatkuu, kokoonpano ja treenien luonne muuttavat varmasti jossain vaiheessa muotoaan, mutta nyt tää on mennyt näin.
 
Sitten kun joku ilta treeneihin mennessä havahdut fläppitaulu kainalossa, niin se lienee jo mennyt "vähä-överiks".
 
Ei vaan, hauskalta kyllä kuulostaa.

Sitten kun joku ilta treeneihin mennessä havahdut fläppitaulu kainalossa, niin se lienee jo mennyt "vähä-överiks".
 
=D
 
Tulee mieleen se telkkarimainos jossa fudismutsi huuteli sateessa kentän laidalta "TAPA SE!"
 
No joo, oikeasti meinasin sitä että jos homma jatkuu, niin sitten jossain vaiheessa ne eivät enää halua faijaa mukaan. Ja silloin se on sitten niin.

...No hee, me ollaan soitettu jo nelisen vuotta rumpalin porukoiden luona. Kesät meillä on kuitenkin toinen kämppä. Yleensä se menee niin, että soitetaan eka tunti ja sen aikana häviää väki talosta, sitten voidaan soittaa suht. rauhassa loput. Onhan se kieltämättä toisinaan melko häiritsevää, jos rumplessorin vanhemmat luuraa kotona, samala kun bändi vetää metelijamejaan. Pikkuisen se rajoittaa, mutta luulen, että me kuitenkin olemme se osapuoli jota vähemmän häiritsee tämä "symbioosi".

Kerrotaan aiheesta vähän toisenlaisesta näkökulmasta.
 
Olen tässä viime aikoina hieman tutustuttanut omia ja vähän muidenkin lapsia bändisoittimiin ja -soittamiseen. |--klip--|
 
Jep. Näin se homma tehdään silloin, kun se toimii. :)
 
Itsellenikin antoi isä vinkkejä, silloin kun opettelin kitaraa soittamaan: "Tee aina tarkka työtä virityksen kanssa" tai "Komppia kannattaa lyödä isolla kädenliikkeellä." Bändisysteemeitä ei silloin vielä ollut ja sitten kun oli, niin muistan, että homma tuntui alussa jotenkin hahmottomalta, kun kenelläkän ei ollut oikein selvää näkemystä miten pitäisi toimia.
 
Tommosen "palveluntarjoajan" posti on niissä tilanteissa se, mille olisi tilausta ja se toisaan on herkkuyyslaji. Pitää uskaltaa puuttua asioihin mutta "pomottamatta".
 
(+)