Bänditoiminta ›

hieman referenssiä (vai mikä se hieno sana on) voi hakea vaikka AC/DC:n soundimailmasta.
 
Mut sillon ei saa soittaa kokoaikaa täysillä, vaan pitää jättää ainakin jokatoinen ääni pois. Ei oo kivaa, sanoo hän ja jatkaa täysilläkompressoidullasirkkelisärösoundilla ziljardisosien soittoa.
 
Taas palataan perusasioihin: sovitukset kuntoon ja ....

AC/DC on ehkä vähän kärjistetty esimerkki kun puhutaan metallibändien miksaamisesta. Ennemmästi suosittelisin kuuntelemaan esim. Opethin särösaundeja.

AC/DC on ehkä vähän kärjistetty esimerkki kun puhutaan metallibändien miksaamisesta. Ennemmästi suosittelisin kuuntelemaan esim. Opethin särösaundeja.
 
Oletko ollut todistamassa Opethin soundien toimivuutta livenä, vai oliko tuo vain mutua? Toimiko vai eikö, ja ennen kaikkea toimiko järkevillä äänenvoimakkuuksilla? Laneytahan siellä backlinessa taitaa olla.

Oletko ollut todistamassa Opethin soundien toimivuutta livenä, vai oliko tuo vain mutua? Toimiko vai eikö, ja ennen kaikkea toimiko järkevillä äänenvoimakkuuksilla? Laneytahan siellä backlinessa taitaa olla.
 
En minä mistään oikeasti tiedä, mutta Nosturissa vajaa vuosi sitten toimivat omasta mielestäni ihan hyvin. Ja soittivat vieläpä selvästi hiljaisemmilla äänenvoimakkuuksilla kuin lämppäri Extol, jonka vuoksi korvat soivat vielä seuraavanakin päivänä (viisaasti unohdin tulpat kotiin). Tuskassa ja Ruisrockissa sitten oli vähän sellaista ongelmaa, että bassarit tulivat aivan älyttömästi yli kaiken muun ja puuroutuivat nopeissa tuplaosuuksissa pahasti.

bassarit tulivat aivan älyttömästi yli kaiken muun ja puuroutuivat nopeissa tuplaosuuksissa pahasti.
 
Tämä on muuten myös erittäin yleinen ongelma varsinkin isommissa paikoissa. Olin nostalgiamielessä katsomassa/kuuntelemassa Dream theateria viimeksi livenä, ja monet lavan edessä kentällä olleet valittelivat samaa. Itse taas olin kauempana istumassa (onneksi), ja sinne kaikki tuli selvästi ja hyvässä balanssissa.

Tuskassa ja Ruisrockissa sitten oli vähän sellaista ongelmaa, että bassarit tulivat aivan älyttömästi yli kaiken muun ja puuroutuivat nopeissa tuplaosuuksissa pahasti.
 
Festarit on asia erikseen. Siellä ei kukaan soita hyvillä saundeilla.

Festarit on asia erikseen. Siellä ei kukaan soita hyvillä saundeilla.
 
Miten niin? Olen kyllä ehtinyt vaatimattoman elämäni aikana kuulemaan aika monta hyvänkuulloista festarivetoa (genrestä riippumatta). Ja myös huonon, ei sen puoleen.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minusta hyvien lavasaundien aikaansaamiseen vaaditaan juuri miksaajan ja bändin välistä rakentavaa kommunikointia. Ei auta jos miksaaja / tai bändi tilittää huonoa lavasaundiansa mnetissä ja syyttää kaikkia muita lahjattomuudesta paitsi itseään. Miksaaja harvoin tietää miltä musiikin pitää kuulostaa, eli esim. onko tarkoitus että synat on pääosassa vai tarviiko kenties kitaroiden kuulua ylitse kaiken vai tarviiko bassokuvioiden näkyä lavasaundissa, puhumattakaan rummuista jotka ovat monen metallibändin kulmakivi. Bändin taas on mahdotonta kuulla lavalta käsin miltä musiikki yleisölle kuulostaa.
 
Ideaali tilanne tälläsessa tapauksessa on tietysti joku bändin hyvin tunteva ulkopuolinen henkilö, joka pystyy miksaajalle kertomaan miltä bändin on tarkoitus kuulostaa, josta miksaaja sitten muodostaa saundin mikä ei räjäytä kenenkään korvia, mutta tuo esille ne elementit mitä kyseisen bändin musiikissa haetaan.
 
Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, joten luottamus pitää silloin olla molemminpuolinen miksaajan ja bändin välillä. Eli bändi kertoo miksaajalle miltä halutaan kuulostaa ja bändi lupaa olla vetämättä nappeja kaakkoon kun keikka alkaa. Eli parin känkkäränkkä kaljan siivittämä molemminpuolinen piilo*ttuilu ei edistä ketään, vaan on opittava kommunikoimaan ennenkun ketään menee tuomitsemaan lahjattomuudesta. Amen

Oli niin hyvä, etä oli pakko laittaa omakuvaksi.
 
http://muusikoiden.net/dyn/members/213.jpg
 
Jos näkyy se vanha herutuskuva, niin päivittäkää (F5).

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minusta hyvien lavasaundien aikaansaamiseen vaaditaan juuri miksaajan ja bändin välistä rakentavaa kommunikointia. Ei auta jos miksaaja / tai bändi tilittää huonoa lavasaundiansa mnetissä ja syyttää kaikkia muita lahjattomuudesta paitsi itseään. Miksaaja harvoin tietää miltä musiikin pitää kuulostaa, eli esim. onko tarkoitus että synat on pääosassa vai tarviiko kenties kitaroiden kuulua ylitse kaiken vai tarviiko bassokuvioiden näkyä lavasaundissa, puhumattakaan rummuista jotka ovat monen metallibändin kulmakivi. Bändin taas on mahdotonta kuulla lavalta käsin miltä musiikki yleisölle kuulostaa.
 
Ideaali tilanne tälläsessa tapauksessa on tietysti joku bändin hyvin tunteva ulkopuolinen henkilö, joka pystyy miksaajalle kertomaan miltä bändin on tarkoitus kuulostaa, josta miksaaja sitten muodostaa saundin mikä ei räjäytä kenenkään korvia, mutta tuo esille ne elementit mitä kyseisen bändin musiikissa haetaan.
 
Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, joten luottamus pitää silloin olla molemminpuolinen miksaajan ja bändin välillä. Eli bändi kertoo miksaajalle miltä halutaan kuulostaa ja bändi lupaa olla vetämättä nappeja kaakkoon kun keikka alkaa. Eli parin känkkäränkkä kaljan siivittämä molemminpuolinen piilo*ttuilu ei edistä ketään, vaan on opittava kommunikoimaan ennenkun ketään menee tuomitsemaan lahjattomuudesta. Amen
 
Olet hieno mies.

Ideaali tilanne tälläsessa tapauksessa on tietysti joku bändin hyvin tunteva ulkopuolinen henkilö, joka pystyy miksaajalle kertomaan miltä bändin on tarkoitus kuulostaa, josta miksaaja sitten muodostaa saundin mikä ei räjäytä kenenkään korvia, mutta tuo esille ne elementit mitä kyseisen bändin musiikissa haetaan.
 
Toi olisi ehkä ideaali tilanne mutta me ei valitettavasti eletä ideaalisessa maailmassa. Vaikka kaveri tuntisi bändin biisit kuinka hyvin mutta jos sillä ei oo hajuakaan miksaamisesta, ei se osaa antaa miksaajalle mitään hyödyllistä tietoa.
 
Keikalla kun harvemmin on aikaa alkaa selittämään kitaristin kaverille miksi siitä kitarasta piti leikata yläpäitä (soundipoliisilla on ne keltaiset earit korvassa) että saa laulua edes jotenkin esiin. Keikkasoundien teko kun on aina kompromissien tekoa jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyllä se miksaaja tietää jos sanoista ei saa selvää mutta sille nyt ei vaan aina voi mitään.
 
Vaikka kuinka avoimin mielin mietin, en muista kahdenkymmenen miksauspöydän takana viettämäni vuoden aikana saaneeni bändisoittajien kavereilta kuin korkeintaan pari hyödyllistä vinkkiä. Ja nekin ovat tulleet tehdessäni jotain tosi outoa etnokamaa, ei missään rock-kuvioissa. Yleensä paras mitä muusikoiden maallikkokaverit voi miksaajalle antaa, on työrauha.
 
Jos bändi jolla ei ole omaa miksaajaa, haluaa antaa talon miksaajalle jotain hyödyllistä infoa, sellaista on esim biisilista johon on merkattu kenen soolo missäkin on ja jos stemmalauluja ei oo kuin muutamassa biisissä, koska voi pitää ylimääräiset mikit kiinni. Voi myös koittaa esimerkein ennen keikkaa kertoa mitä meininkiä ollaan hakemassa mutta keikan aikana ei mennä enää sinne neuvomaan jos ei siitä hommasta mitään ymmärretä. Ja jos ymmärretään, voikin sitten alkaa itse miksaamaan eikä vaan neuvomaan.

Tämän päivän studiossa on äärimmäisen helppo tehdä sellaista materiaalia jota on bändin kokoonpanon puitteissa mahdotonta soittaa livenä. Ja osin tällainen linja onkin muodostumassa lähes standardiksi. Tähän täytyy sitten miksaajien ja soittajien keksiä patenttiratkaisuja, että miten esim. se yksinäinen kitara saadaan kuulostamaan edes lähes kahdeksalta kitaralta. Menetelmät ja lopputulos tulikin tässä jo monen kommentin kohdalla varmasti selväksi.
 
AC/DC oli sikäli hyvä vertaus että bändi kuulostaa livenä yhtä hyvältä, osin jopa paremmalta kuin studiossa. Aika harvassa alkaa sellaiset bänditä tänä päivänä olemaan.
 
Studiossa voi nykyään tehdä vaikka mitä, mutta jos jokin on mahdollista niin pitääkö se automaattisesti tehdä?

Kyse olikin yleissaundin saavuttamisesta soundcheckissä, eikä keikan aikana tapahtuvasta säätämisestä, se nyt on aivan selvä että siihen ei pysty enään kukaan muu vaikuttamaan kuin miksaaja itse vaihtelevalla menestyksellä. Pointti tässä jutussa oli nyt vaan se että pienellä jutustelulla soundcheckin aikana tai sitä ennen voidaan oikasta monta väärinkäsitystä ennenkun ne leviää käteen keikan alkaessa ja sitten yritetään vetää joka nappulasta että saatais edes Jonkinlainen "kompromissi" aikaseks.
 
Tämä auttaa ainakin bändiä lavasoundin kehittämisessä ja ehkä siitä voi joskus olla myös apua jopa miksaajallekkin.

Ideaali tilanne tälläsessa tapauksessa on tietysti joku bändin hyvin tunteva ulkopuolinen henkilö, joka pystyy miksaajalle kertomaan miltä bändin on tarkoitus kuulostaa, josta miksaaja sitten muodostaa saundin mikä ei räjäytä kenenkään korvia, mutta tuo esille ne elementit mitä kyseisen bändin musiikissa haetaan.

miltei ot.
 
Aikoinaan kun aloittelin suhteellisen pitkäksi vierähtänyttä miksausrupeamaa erään orkesterin kanssa kävi, olisiko ollut peräti eka keikka, että kesken setin tuli eräs herrasmies kommentoimaan soundia kohtuullisen hyväksi, mutta.... Hetken kuunneltuani annoin suhteellisen selkeän kehoituksen jättää minut tekemään hommaani.
 
No, lopultahan asia sitten selvisi ja ko. herra osoittautui orkesterin juuri ilmestyneen levyn tuottajaksi. Asia ohitettiin muutamalla oluella ja ko. herra totesi, että ilmeisesti olisi itsekkin nakannut kommentoijan niskapers otteella mäelle.
 
Kommentit siis ennen keikkaa, ei sen aikana ettei miksaajalle tule paha mieli ja mene olut väärään kurkkuun.

No, lopultahan asia sitten selvisi ja ko. herra osoittautui orkesterin juuri ilmestyneen levyn tuottajaksi. Asia ohitettiin muutamalla oluella ja ko. herra totesi, että ilmeisesti olisi itsekkin nakannut kommentoijan niskapers otteella mäelle.
 
Enempi varmaan olisi hyötyä sellaisesta kommentoinnista, jossa puheena olevasta asiasta voi rauhassa keskustella. Ei se tuottajakaan varmaan kauhean ilahtunut ole jos tuntematon jossain kovin kiireisessä tilanteessa ryhtyy häntä yllättäen neuvomaan.
 

 
Voi myös koittaa esimerkein ennen keikkaa kertoa mitä meininkiä ollaan hakemassa mutta keikan aikana ei mennä enää sinne neuvomaan jos ei siitä hommasta mitään ymmärretä. Ja jos ymmärretään, voikin sitten alkaa itse miksaamaan eikä vaan neuvomaan.
 
Aika pitkälle samaa mieltä.

(Lausutaan vähän venytellen ja hiukan nenän puhuen): "Mut toi mun kaveri (kännissä) sano, et mun skeba ei kuulunu"
 
Oo siin sit legendaarinen, ne "kaverithan" asian aina parhaiten tietää.

(Lausutaan vähän venytellen ja hiukan nenän puhuen): "Mut toi mun kaveri (kännissä) sano, et mun skeba ei kuulunu"
 
Siihen voi virkkaa vaan että "no, mutta sehän on hyvä?"

Niin, palatakseni takaisin alkuperäiseen aiheeseen...
 
Hevibändien soundi livenä on kirskettä myös siksi, että haetaan maksimaalista "iskuvoimaa", tehokkainta mahdollista atakkia. Botnea sen verran että rintakehässä jytisee ja ylämiddleä ja diskanttia niin paljon että jokainen isku erottuu taatusti.
 
Valitettavasti sointi on myös sellainen, että korva väsyy siihen nopeasti ja itse musiikista alkaa olla vaikea saada selvää. Pahimmillaan olen kuunnellut hyvin menestynyttä metalliorkkaa keikalla, ja hetkittäin on ollut todellisia vaikeuksia kuulla, mitä nuottia/sointua soitetaan. Siis soundissa on suuri iskuteho, mutta ei perussäveltä.
 
"When kids listen to this kind of music, they want to feel like they've been driven over by a lawnmower. A big, noisy lawnmower..."
 
Liian usein ongelmana on myös mainitut rumpalin balanssiongelmat sekä soittajien ongelma hahmottaa bändin sointia kokonaisuutena. Eli keskitytään liikaa omaan soundiin ja unohdetaan se musiikki. Toisaalta, joskus rumpali on kerrasta ymmärtänyt, kun olen kertonut, että yleisö tulee paikalle kuuntelemaan biisejä eikä peltejä... ;)

Muhju ja kirskuna pännii itseä eniten keikoilla ja tietysti liian kovaa tulevat "tikitys" basarit. Se hymy eq mäjelle bassosta ja kitoroista trebleä pois, kiitos. Tämä näin maallikko metallimusiikin ystävän näkökulmasta.