migreeni 01.03.2006 18:33:54 | |
---|
Mielestäni on mielekästä tehdä juuri sellaista musiikkia josta itse pitää. Olemme onnistuneet tässä "tehtävässä". Eli vastaukseni on ehdottomasti! |
leka 02.03.2006 12:42:27 | |
---|
Jahans. Vastataanpas tähä itsekin. Tellusta menisin katsomaan keikalle, tietysti jo siksi että siinä soittaa kavereita. Mutta vaikka en tyyppejä tuntisikaan, niin musiikki todennäköisesti kiinnostaisi erityisesti sointimaailmansa puolesta. Olisi kiinnostavaa seurata millaisia huminoita ja pulputuksia soittajat taikovat instrumenteistaan. Myös lyriikkojen uskoisin koskettavan, vaikka kuulisin ne ensimmäistä kertaa keikkatilanteessa. Tosin ehkä joidenkin biisien aikana saattaisin poiketa tiskillä... Herra Istuja on vasta aluillaan oleva projekti, mutta tästäkin todennäköisesti tykkäisin myös vastaanottavana osapuolena. Innostuinhan jo vastaavan biisinkirjoittajan demoistakin ja kysyin heti bändiinliittymismahdollisuuksista. Omia trubaduurikeikkoja saattaisin myös seurata, mutta todennäköisesti kritisoisin sovituksia ja biisivalintoja nurkkapöydässä, väittäen että pystyisin itse parempaan. Huutelisin myös tietty hankalia ja harvinaisia toivebiisejä. Onhan noita häähumppakeikkojakin tehty, mutta niiden musiikillisesta annista en välttämättä ihmeemmin perustaisi. Tanssia tietty voisin, jos sopivan oloisia neiti-ihmisiä olisi tarjolla. Noita ambienthäröhuuruiluprojektejani saattaisin pysähtyä kadulla ihmettelemään. Samoin antaisin katusoittaja-kloonilleni kolikon pari... JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT! |
Jani The Rock 02.03.2006 13:05:25 | |
---|
No katsomaan en menis, mutta kuuntelemaan kyllä. Daddy Was A Preacher But Mama Was A Go-Go Girl! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1 * YSKÄ #2 |
julio 04.03.2006 14:57:54 | |
---|
Tottahan toki. Videolta on ainakin hauska kattoo jälkeenpäin miltä se meininki oikeasti näyttää. emmätiä - Fishbone Soldier #7 |
Aerodactev 04.03.2006 15:44:04 | |
---|
Kissapuhelinta menisin katsomaan, jos keikkailisivat, ja tiedossa olisi jotain poikkitaiteellista teatteri-show'ta lisukkeena. Jos kyseessä olisi joku itseni liidaama projekti jossa itse soitan ja laulan omia biisejäni, tai miksei covereitakin, en menisi, koska myötähäpeä olisi melkoisen suuri. |
Keppis 04.03.2006 17:55:28 | |
---|
Jotkut kaverit lähtee pyytämättä yli 20km päähän kattoon, kun me soitetaan puol tuntia. Kai määkin menisin. "Ei soiteta Paranoidia, nyt soitetaan heviä!"
http://www.mikseri.net/fobia |
Eemil 05.03.2006 08:38:38 | |
---|
Aikamoinen kysymys ja mulle ainakin tuottaa hirveitä vaikeuksia asettua ajatuksissa yleisön puolelle. Kyllä mä uskoisin että pitäisin musiikista suuresti juurikin oikeista syistä, eli draivia oikeissa kohdissa ja kaunistelua sopivasti. Mietin nyt keikkatilanteen päässäni ja olen vakuuttunut että ensimmäisenä bändin kivutessa lavalle mulle tulisi mieleen että ompa läski kitaristi mutta hieno kitara ja selkeesti vahvistinosastoon panostettu. Keikan aikana varmaan miettisin että jotenkin hauskan näköistä tuo kitaristin soitto mutta silloin kun se soittaa oikein niin on hyvän kuulosta ja pelaa hyvin yhteen muun bändin kanssa. Kuka muuten on se punapaitainen kalju ja parroitettu heppuli joka pilaa monta otosta heiluttamalla pahvista viinipänikkää yleisössä? -Jaristoteles
K100 #2 |
heena 06.03.2006 09:52:44 (muokattu 06.03.2006 10:18:52) | |
---|
Kylläkyllä. Kai meillä sen verran mielenkiintoinen bändi on ? |
Artist 06.03.2006 11:05:39 | |
---|
Tällä hetkellä ei bändiä ole, mutta noita edellisiä yhtyeitäni olisin mieluusti mennyt livenä katsomaan. Olisi ollut kiva kuulla miltä ne biisit kuulostaa ulkopuoliselle. Paitsi ehkä sitä yhtä, jossa mulla ei ollut osaa eikä arpaa biisinteossa, kävin vaan soittamassa. Se olikin ainoa bändi, jossa olen soittanut semmoista musaa, mitä en oikeastaan kuuntele, mutta siinä soittaminen tuntui haasteelliselta ja hauskalta, jotka olivatkin ne syyt miksi siinä soitin. "Dance like no one is watching. Sing like no one
is listening. Love like you've never been hurt." |
out of breath 06.03.2006 12:45:13 | |
---|
kyllä haluaisin tsiikata kuinka jätkät vetää Only one way to say it, so I'll say it! |
ten 08.03.2006 06:46:04 | |
---|
Tarkotus ois! Helvetti kun pääsis edes kerran miksaamaan omaa keikkaa! XD THV-klubi #44.
"Mä oon kyllä semmonen ateisti, että mä tommoset jeesukset upotan!" -mohkis |
Meester Henk 08.03.2006 11:26:25 | |
---|
En menisi. Riittävän noloa jo treeneissä kuulla meidän soitantaa. "Ei sitä pitäs mennä nenineen sinne missä toiset on ollu munineen." - Klunssila |
Boltsa 08.03.2006 14:27:29 (muokattu 08.03.2006 14:28:09) | |
---|
Uskoisin että menisin. Eri asia, jäisikö ensimmäinen kerta viimeiseksi. Ei oikein osaa sanoa, kun nykyinen bändiprojekti kuitenki aika aluillaan vaikka samojen tyyppien kanssa ollaan useampi vuosi soitettu ja keikkojakin yli 30 takana. Ei ole kuitenkaan vielä tullut esiteltyä biisejä muille että ei osaa sanoa mitä muut pitävät jne. Muutenkin tykkään käydä katsomassa aloittelevien bändien keikkoja melkein aina kun vaan kuulee jossain lähialueella sellaisen järjestettävän. Oman bändin, nimeltään [core], ensidemo pian ulkona, kotisivuni www.boltsa.org kertovat lisää piakkoin. |
rattledad 08.03.2006 23:00:08 | |
---|
Kärpäsenä katossa? Kyllä varmaan kärpäsiä houkuttelee ;-) Mutta ihan oikeastikin, kiva kun voi soittaa musiikkia mistä tosiaan itse pitää. While the one shoulder technique is convenient hat-wise, it can lead to a lot of tension and stress |
jannu 09.03.2006 01:46:18 (muokattu 09.03.2006 01:47:14) | |
---|
Menisin. Ja keikan jälkeen esittäisin kitaristilaulajlle, että hän opettelisi laulamaan vireeseen sekä rentoutuisi hiukan. Meitsin bändiä kannattaa fanittaa, jos tykkää tekotaiteellisesta ja mukasynkästä surinarokista. Mitä sinäkään mistään muka tiedät, hä? |
Nieby 11.03.2006 14:00:41 | |
---|
kyllä mä menisin.. why not? |
32788 12.03.2006 14:43:25 | |
---|
Joskus olis kyllä ihan kiva mennä yleisön joukkoon soittamaan langattomalla, sais paremman kuvan yleissoundista ja olis muutenkin mielenkiintoista. Kirka Saatana! |
Juha86 12.03.2006 18:56:50 | |
---|
Kyllä, ehdottomasti. Ainakin nyt mielenkiinnosta :) Ja uskoisin pitäväni, koska on niitä keikkoja niin siisti soittaa, että miksei kuunnellakin.. You and me, we will be
part of the autumn harmony, Together sleeping the endless dream... |
maelstrom 19.03.2006 22:51:03 | |
---|
Bändissä soittaminen on tietenkin kivaa, mutta onko kuulijoilla? Mikä sinun bändistäsi tekee fanittamisen arvoisen? Kai se on menevä ja helposti nieltävä musiikki, ja ihq solisti, jonka söpöliinicharmi puree kehen tahansa, jonka ekoista kuukautisista ei ole vielä kovin kauaa. Omantunnon kysymys: Jos pystyisit multiploitumaan, niin menisitkö katsomaan oman bändisi keikkaa? Miksi? En lähtisi varta vasten katsomaan. Voisin kyllä hyvinkin jossain festareiden ohella taputella jalkaa tahdissa ja kädet puuhkassa esittää parannusehdotuksia muille rokkipoliiseille. Musiikissa ei ole sinänsä isoa vikaa (muuta kuin että samaa tyyliä tehdään Suomessa aika paljon ja ammattimaisemmin), pahiten varmaan fanittamismahdollisuuksia söisivät sanoitukset, jotka ovat huttua. Ei musiikki ääntä ole, vaan tunteita.
IMIK #12 |
aziztcf 20.03.2006 00:00:53 | |
---|
En helvetissä, riittävän tuskaa kestää tämän soittamista saati sitten että kuunnella pitäis. Paskakitaristit #6 |